Veljesseura.org

Weathertop kirjoitti:JT-maailmassa moni täysin sairas asia on silkka itsestäänselvyys. Ja niitä asioita huomaa sitä enemmän, mitä enemmän hommasta saa etäisyyttä.

Aikaa sitten oli JWD:llä postaus kaverista, joka kiinnitti köyden pään jonnekin salin parkkipaikalla, istui autoon toinen pää kaulan ympärillä ja eikun menoksi hengen kanssa. Järkyttävä päätös kaverilta, tosin kaikki eivät seurakunnassa järkyttyneet, kertoman mukaan eräs julistaja oli todennut, että kaverihan olikin jo epäsäännöllinen.

Toinen samalta sivustolta luettu oli kahden naisen kokemus siitä kuinka äitinsä olivat sanoneet, että tappaisivat luopiotyttärensä jos WTBTS niin kehottaisi.

Weathertop, olen kanssasi samaa mieltä siinä, että seura ei välitä yksilöstä. Mua seuran kaksinaamaisuus suoraan sanoen v....tuttaa. Ollaan muka parempia kuin ns. "maailmalliset", vaikka perheissä lapsia/ kohdellaan kaltoin ja muka rakkaus keskuudessa.

Markku Meilo kirjoitti: Aikaa sitten oli JWD:llä postaus kaverista, joka kiinnitti köyden pään jonnekin salin parkkipaikalla, istui autoon toinen pää kaulan ympärillä ja eikun menoksi hengen kanssa. Järkyttävä päätös kaverilta, tosin kaikki eivät seurakunnassa järkyttyneet, kertoman mukaan eräs julistaja oli todennut, että kaverihan olikin jo epäsäännöllinen.

Toinen samalta sivustolta luettu oli kahden naisen kokemus siitä kuinka äitinsä olivat sanoneet, että tappaisivat luopiotyttärensä jos WTBTS niin kehottaisi.

Yksi entisen seurakuntani jäsen oli monen muun Jehovan todistajan tavoin salaa alkoholisti. Lopulta maksa sanoi itsensä irti ja mies kitui sairaalassa hengiltä. Sanoin jollekulle jopa ääneen, että "sitä saa mitä tilaa", ja myös tarkoitin sitä, vaikka itsekin tuli kulutettua alkoholia reippaanlaisesti.

Tietenkin hävettää kertoa tätä, mutta mielestäni tämäkin esimerkki valottaa hyvin jehovantodistajuutta. Lahko on riisuttu niin puhtaaksi empatiasta, että siinä kasvaessa ja eläessä omakaan empatiakyky ei pääse välttämättä kehittymään. Myöhemmin olen joutunut tietoisesti ponnistelemaan kehittääkseni sitä, ja parantamisen varaa on yhä.

Weathertop kirjoitti:Lahko on riisuttu niin puhtaaksi empatiasta...

Empatian puute yhdistettynä mustavalkoiseen ehdottomuuteen on Vt-seuralle mieluista menoa.

Markku Meilo kirjoitti:

Weathertop kirjoitti:Lahko on riisuttu niin puhtaaksi empatiasta...

Empatian puute yhdistettynä mustavalkoiseen ehdottomuuteen on Vt-seuralle mieluista menoa.

Minäkin olen pyrkinyt aktiivisesti kehittämään empatiaani lähdön jälkeen. On ollut lohdullista huomata, että en ole empatiakyvytön, vaan enneminkin tukahduttanut empatiantunteeni. Pieni voitto sekin on. Kyllähän sitä kärsiville lähinnä tuhahdeltiin ainakin, jos eivät jaksaneet käydä edes välttävää määrää kokouksissa ja kentällä. Jos terminaalivaiheen aivosyöpä ei tee ihmisestä kokoaikaista julistajaa, niin ei sitten mikään.

EDIT:typo

Ja kuten aina niin kultainen keskitie on tässä empatian kehittämisessäkin paras. Liiallinen empatia saa ihmisen kärsimään toisten puolesta ja voi käydä niin että joutuu kynnysmatoksi johon läheiset pyyhkivät jalkansa.

Monelle perheenäidille on käynyt niin.

Itse naisena koen, että minut juurikin tyttönä kasvatettiin sellaiseksi ymmärtäväiseksi, muiden tarpeet huomioivaksi, kiltiksi. Itse törmäsin todellisuuteen , kun erosin jehovantodistajista. Tässä maailmassa kukaan ei arvosta liiallista kiltteyttä.

Onko täällä muita naispuolisia? Olisi mukava vaihtaa kokemuksia täällä.

Mikäs siinä on, että tämä on niin miesvaltainen sivusto. Pitäisikö se "nainen vaietkoon veljesseurassa"-kohta ottaa järjestyssäännöistä jo pois?

J Hepatiitti, voisi olla hyvä ottaa pois, hah
Ei siinä, kyllä hyvää keskustelua täällä on saanut miestenkin kanssa. Naisena/ tyttönä olemisesta jt:nä olisin kuitenkin mielelläni keskustellut jonkun naisen kanssa. Saa nähä, ilmoittautuuko kukaan.

mymmeli kirjoitti:J Hepatiitti, voisi olla hyvä ottaa pois, hah
Ei siinä, kyllä hyvää keskustelua täällä on saanut miestenkin kanssa. Naisena/ tyttönä olemisesta jt:nä olisin kuitenkin mielelläni keskustellut jonkun naisen kanssa. Saa nähä, ilmoittautuuko kukaan.

Täällä yksi! Koin aika vahvasti että jt-tyttönä nimenoman kiltteyttä ja alistumista korostettiin ihan älyttömän paljon. Onneksi avioliitto jonkun "mukavan veljen" kanssa ei kiinnostanut minua yhtään kun jo lapsena tuli sellainen mielikuva että naisen tehtävä on antaa miehelleen tälle kuuluva jne., minkä aina tulkitsin niin että nainen on jonkinlainen käyttötavara.

Tuon alistumisen ja naisen kyvyttömyyden muuhun kuin äidilliseen miehestä huolehtimiseenja sarnaamistyöhön korostamista vihasin oikein sydämeni pohjasta ja se oli varmasti yksi iso syy sille että lapsenuskoni katosi aika nopeasti.

Vanhimpien vaimot vaikuttivat usein omissa silmissäni erityisen hissukoilta ja muutenkin jt-vaimon rooli oli usein jonkinlainen kutsujen emännöinti, ruoanlaitto ja siivous, etenkin jos jopa herra kierrosvalvoja oli tulossa passattavaksi. Eipä paljon houkuttanut

mymmeli kirjoitti:Itse naisena koen, että minut juurikin tyttönä kasvatettiin sellaiseksi ymmärtäväiseksi, muiden tarpeet huomioivaksi, kiltiksi. Itse törmäsin todellisuuteen , kun erosin jehovantodistajista. Tässä maailmassa kukaan ei arvosta liiallista kiltteyttä.

Samanlaisia kokemuksia myös minulla naisena olemisesta Jehovan todistajissa...
Se oli ihan selvä juttu että mies on sun johtaja, ja sut on tehty vain hänen auttajakseen.
Kun seurustelin, yks veli mun seurakunnasta jutteli kerran ja osoitti naisia seurakunnasta jotka on hyviä esimerkkejä alistuvasta vaimonroolista.
Muistan että toi koko kuvio ahdisti. Tuntui että mun kuuluis olla vaan hiljaa ja tehdä niinkuin mies käskee.
Viimeisimmissä jt-häissä vieraillessani jäi puheesta harvinaisen oksu maku suuhun, kun puhuja sanoi että vaikka vaimo tietäisikin paremman ratkaisun johonkin pulmaan, hänen pitäisi pitää se omana tietonaan ja mennä miehen ratkaisun mukana.

Ja mitä fyysiseen väkivaltaan tulee, sitä on todellakin Jt-yhteisössä.
Mutta siitä on äärimmäisen vaikea mennä puhumaan kellekään, koska tiedät jo ettei kukaan auta millään merkittävällä tavalla.
Sanotaan että pitäisi rukoilla ja keskittyä tutkimiseen ja kenttään vaan enemmän, ja yrittää olla vaan parempi vaimo.
Muutenkin jt tietää että juorut liikkuvat niin nopeasti, että kellekään ei uskalla senkään vuoksi avautua.

Jehovantodistajuus on kaikenkaikkiaan erittäin tukahduttava elämäntapa.
Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla jehovantodistajuutta, tukahduttava olisi mun valinta.

Hei loikkarisusi!

Ja kiitos vastauksestasi. Kyllä itsekin koin, että tytöillä ominaisuuksina arvostettiin kiltteyttä, vaatimattomuutta, nöyryyttä ja alistuvuutta. Nainenhan oli miestä " heikompi astia". Sitä , että nainen oli myös käytännöllinen ja ahkera pidettiin hyveenä.

Itse taas muistan, että vanhimpien vaimoja oli kyllä monen tyyppisiä tai ehkä enemmänkin kahta ääripäätä.Oli niitä, jotka olivat aina esillä ja äänessä. Sitten oli juurikin noita mainitsemiasi hissukoita. Esillä olevat vastailivat paljon kokouksissa, olivat aktiivisia kenttäilijöitä ja heitä myös pyydettiin kentällä. Tuohon naisen rooliin vaikutti mielestäni myös se, minkälaisen veljen kumppani oli kyseessä. Kuuluiko veli esimerkiksi johonkin sukuun, joka oli jossain ehkä paremmassa asemassa jt- yhteisössä jne.

Hei modestmuse!

Toi on niin totta toi ajatus naisesta miehen auttajana. Itsekin muistan hämärästi, että jossain esimerkissä lavalta myös sanottiin, että vaikka naisella olisikin omasta mielestään jokin hyvä ehdotus johonkin asiaan niin sitä ei silti tarvitse sanoa. Nainen on miehen tuki. Mieshän on " perheen pää". Vain Jehova ja Jeesus ovat miehen yläpuolella. Ristiriitaista se, että miestä kyllä muistaakseni kehoitettiin kunnioittamaan vaimoaan.

Totta tuo, että Jehovan todistajissa juorut liikkuivat todella paljon. Pystyikö siellä yhteisössä edes luottamaan kehenkään? Ei, ainakaan missään arkaluontoisissa asioissa. Ei siellä tulisi mieleenkään kertoa mistään kokemastaan väkivallasta. Apuna moneen tarjottiin kenttäilyä, ahkeraa raamatun lukemista ja rukoilua.

Anteeksi, että miehenä kommentoin tähän väliin, mutta maailmasta tulleena (joo, kertoo etten ollut kovin hyvässä hapessa silloinkaan), ihmettelin suuresti tätä juoruilun määrää. Aikuiset miehet kentällä laahustaessa käyvät jonkun toisen joka elämän osa-alueen, mitä vain tiedossa on, niin läpi. Minä en kertonut läheskään kaikkeani kuulemaani edes vaimolleni, koska minua suorastaan iljetti se kaksinaamainen, "rakkaudellinen" meno. Jos joku kertoo ystäväkseen luulemalle toverille arkaluontoisia asioita, niin eikö suurempaa nautintoa anna olla tuon luottamuksen arvoinen (luonnollisesti) ja jos vain mahdollista, pyrkiä auttamaan. Mutta luulen nyt, että todistajien selän takana tapahtuva ilkeä juoruaminen on ala-arvoista oman aseman korottamista. Todistajien elämä, jos on ns. hyvä todistaja, elämä on elämän irvikuvaa aivopestynä. Siksi kai jotkut saavat niin suuret vibat joidenkin toisten ihmisten asioiden vatkaamisessa.

Pahoittelut avautumisesta, tuo juoruaminen, erityisesti lauman paimenten suorittama, saa mielen mustumaan.