Lähetetty: 11.05.2007 20:04
Harmi, etteivät JT-pedofilian suomalaiset uhrit ole uskaltautuneet nousta vastarintaan. Voin sanoa, että on tavattoman nöyryyttävää avautua asioista edes ystävilleen, saati sitten lähteä selvittämään asioita oikeusteitse.
Itse olen seurakunnan aktiivisen jäsenen seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Mielestäni suurin este siihen, miksi en lähtenyt ajamaan asiaani oikeusteitse oli se, että katsoin asiani sovitetuksi pelkällä oikeuskomitealla. Tätä syyllistä kuulusteltiin ja hän tunnusti tekonsa. Hänet erotettiin, mutta otettiin sittemmin muutaman vuoden päästä takaisin seurakuntaan.
Itse menin naimisiin, elin elämääni enemmän ja vähemmän masentuneena ja itsetuhoisena. Lopulta pystyin puhumaan asioista - jopa kritisoimaan seurakuntaa - useamman vuoden terapian jälkeen. Tätä ennen en ollut terapiassa pystynyt hyväksikäytöstä puhumaan, saati siitä, että olin Jehovan todistaja ja että hyväksikäyttö tapahtui tämän uskonnon vahvassa vaikutuksessa.
Vanha rikoslaki vaan pitää tapahtunutta jo ikävä kyllä vanhentuneena. Muistaakseni vuonna 1997 jälkeen tapahtuneiden vastaavanlaisten rikosten vanhenemisaika on nykyisen rikoslain mukaan pitempi. Onneksi, sillä asiasta puhuminen voi todellakin vielä jopa ihmiseltä puoli elämää, ja jotkut vaikenevat lopun elämäänsä.
Eniten mua harmittaa, että lähdin seurakunnasta lopulta huonomaineisena, sairaana ja avioeron ottajana. En koskaan saanut puhua seurakunnassa siitä, mitä minulle on oikeasti tapahtunut. Tämä niin hengellismielinen veli (ollut jopa esivalvojana seurakunnassa) saa paistatella pyhyydessään. Häntä varmaan arvostetaan, sillä hän kykeni nöyrtymään ja palaamaan katuvana seurakunnan yhteyteen.
Itse olen seurakunnan aktiivisen jäsenen seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Mielestäni suurin este siihen, miksi en lähtenyt ajamaan asiaani oikeusteitse oli se, että katsoin asiani sovitetuksi pelkällä oikeuskomitealla. Tätä syyllistä kuulusteltiin ja hän tunnusti tekonsa. Hänet erotettiin, mutta otettiin sittemmin muutaman vuoden päästä takaisin seurakuntaan.
Itse menin naimisiin, elin elämääni enemmän ja vähemmän masentuneena ja itsetuhoisena. Lopulta pystyin puhumaan asioista - jopa kritisoimaan seurakuntaa - useamman vuoden terapian jälkeen. Tätä ennen en ollut terapiassa pystynyt hyväksikäytöstä puhumaan, saati siitä, että olin Jehovan todistaja ja että hyväksikäyttö tapahtui tämän uskonnon vahvassa vaikutuksessa.
Vanha rikoslaki vaan pitää tapahtunutta jo ikävä kyllä vanhentuneena. Muistaakseni vuonna 1997 jälkeen tapahtuneiden vastaavanlaisten rikosten vanhenemisaika on nykyisen rikoslain mukaan pitempi. Onneksi, sillä asiasta puhuminen voi todellakin vielä jopa ihmiseltä puoli elämää, ja jotkut vaikenevat lopun elämäänsä.
Eniten mua harmittaa, että lähdin seurakunnasta lopulta huonomaineisena, sairaana ja avioeron ottajana. En koskaan saanut puhua seurakunnassa siitä, mitä minulle on oikeasti tapahtunut. Tämä niin hengellismielinen veli (ollut jopa esivalvojana seurakunnassa) saa paistatella pyhyydessään. Häntä varmaan arvostetaan, sillä hän kykeni nöyrtymään ja palaamaan katuvana seurakunnan yhteyteen.