Veljesseura.org

Jakke kirjoitti:isoisämme (ei JT) hautajaisissa

Kas mikä sattuma, mullakin on hautajaisiin meno ihan viikon kahden sisällä. Parisen päivää sitten naksahti tädilläni niskassa ja tuli aivoverenvuoto. Nopea kooma. Ei kannattanut lääkärien enää pitää hengissä turhaan, jos en väärin ymmärtänyt.

Tämä on surullinen tapaus koska hän oli ehkä rakkain tätini, ja ikää vain 50 ja 60v:n puolessa välissä. Vaikea uskoa vieläkään todeksi.

lavanpalvelija kirjoitti:Minun tilanteeni on oidipaalinen. Olen yhä katkera äidilleni joka tunteettoman kylmästi hylkäsi minut ja suuntasi rakkautensa Brooklynin seniileihin miehiin. Älyllinen järkeistäminen ei muuta olosuhteita.

Mainio havainto ja tunnistus. Minulle nousi mieleen eräs kirja: Miller Alice: "Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen etsintä". Saattaa hyvinkin olla niin, ettei traumoistaan pääse irti, ellei niitä voi rehellisesti kohdata ja käsitellä emotionaalisella tasolla. Tämä merkitsee sallia itselleen tuntea vihaa, suuttumusta, katkeruutta, jne niitä kohtaan, jotka ovat kaltoin kohdelleet.

En ole katkera vanhemmilleni. Äidistäni tajusin jo nuorena että hän ei ollut tominnassa mukana koko sydämmestään. Isäni taas oli "puoli-alkoholisti" jolle Jehovan todistajuus tarkoitti salilla ja kirjantutkiskeluissa jeesustelua muutaman kerran viikossa. Nyt olen itse ollut ulkona toiminnasta viitisen vuotta. Myös kummatkin vanhempani ovat "vapaita". Äitini erosi itse ja isäni erotettiin. Syynä oli maailmallisen kanssa heilastelu

Vaikuttaa ymmärrettävältä ettet ole katkera vanhemmillesi kun näyttäisi siltä, että vanhemmillasi olisi selkeästi inhimillisiä ominaisuuksia.

Team Freedom kirjoitti:Koko 70-80-luvun jehovantodistajayhteisö on mielestäni täysin viaton, koska silloin kaikki vielä uskoivat täysillä siihen, mitä opetettiin.

Hmmm. Ajatus on kiinnostava, voisin jopa äkkiä miettien olla samaa mieltä.

Jokainen tietysti katsoo asiaa omasta aikaperspektiivistään. Mutta kun olen lukenut 90-2000-lukujen JT-lapsien kirjoittelua, tulee mieleen että viimeiset toistakymmentä vuotta Totuudessa on voitu elää jonkinlaista menetetyn viattomuuden vaihetta.

Myönteisesti ajatellen tuskin nämä kyyniset toisen polven (vielä sisällä hengailevat) kulttuuritodistajat ainakaan kolmatta polvea saavat lahkoon kasvatetuksi.