Veljesseura.org

Kuolemanpelosta pääsee uudestisyntymällä, eli tulemalla "uskoon" Raamatun tarkoittamalla tavalla. Tämän kokenut...Saa parjata mutta näin asiat ovat. T: entinen uskovaisten halveksija ja ateisti

Vieras kirjoitti:Jos Jeesus kävi "rajan takana", kun kuoli ja palasi eloon.

Tämän aiheinen keskustelu kuuluu "Oppinäkemyksiä ja raamatuntulkintaa" -osioon. Mutta sen verran totean, että Raamatussa kerrotaan kuolleiden tila:

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarnaaja 9:5, Kirkkoraamattu)

Vieras kirjoitti:...entinen uskovaisten halveksija ja ateisti

Mikkäpä sai ateistin ja uskovaisten halveksijan toisiin aatoksiin?

Ne tshuktsit siirtyvät keskenänsä hyväksytysti tuonpuoleiseen teltoissaan kun lumimyrskyä on pidetty kyllästymiseen asti eikä enää keksitä tekemistä (ainakin ennen. kuinka lie nyt pornovilmien aikana ?).

Mutta eikös Raamatussa jotenkin samansukuisesti jokun hienon miehen poismeno lausuttu, nähtyään kylläkseen tämän maan elämää... (siirtyi sinne pyhemmälle puolelle).

Mikä lie lääkäreiden kuolema-määritelmä/kriteeri, avioisi että siinä jokin aikaseuranta täytyy olla, jos siis roppa ei ole palasina. Eikös nimittäin yksi kuolemantapa ole sellainen, että siitä nykyään palataan sillä sähköiskutoimintoisella sydämen käynnistelemisellä ? Kun ilman sitä... ja jos ajateltaisiin että mikä siinä on tilan muutos, niin jos kyllin pitkän ajan kuluttua ei sähkö tehoa, onko elämän ja kuoleman kysymys lähimmiten hernoston sähkönjohtavuuskunnnossa pysyminen ?

Tuo tietävyystila on huonosti yleispätevä sikälikin, että jotkut inhoavat niitä tietokilpailuja.

Kuolemanpelko on usein oikeasti pelkoa elää. Kun elämä tuntuu suurelta hallitsemattomalta möykyltä, jossa ei ole mitään tarkoitusta, tavoitteita tai suunnitelmia, ihminen jää istumaan paikalleen ja odottamaan kuolemaansa.

Uskonnot tarjoavat lääkettä kuolemanpelkoa ja muita pelkoja vastaan. Uskonnollisilla exillä on suuri vaara ajatua toiseen voimakkaasti mieltä hallitsevaan uskonnolliseen ryhmään juuri näiden pelkojen vuoksi. Tällä voi olla katastrofaaliset seuraukset psyykkisesti. Voi joutua kirjaimellisesti ojasta alikoon. Jos uskot edelleen Jumalaan, yritä uskoa myös hänen rakkauteensa sinua kohtaan. Rakkaus antaa sinulle aikaa selvittää ajatuksiasi. Et ole joutumassa mihinkään kadotukseen vain siksi ettet kuulu johonkin ryhmään. Löydät kyllä oman tiesi ajan kanssa.

Kaaottisessa tilanteessa yksi toimiva malli on tehdä itselleen lyhyen tähtäimen suunnitelmia. Mitä mukavaa keksin itselleni ensi viikonlopuksi? Mitä haluan elämäni olevan vuoden päästä? Muistele omaa lapsuuttasi. Kun istuit kokouksissa ja ajatuksissasi katselit ulos ikkunasta, missä olisit halunnut olla? Minkä ammatin olisit halunnut, jos olisit oikeasti saanut itse valita? Onko tuon haaveen toteuttaminen myöhäistä vieläkään? Jostain syystä opiskelu toimii usein hyvin terapeuttisesti uskonnoista toipumisessa. Löydätkö vaikka kansalaisopistosta mielenkiintoisia kursseja? Luota siihen, että elämä kantaa kyllä. Odottavan aika on pitkä. Elämä on pitkä silloin kun on paljon tekemistä. Oma kokemukseni on se, että jos istun viikonlopun kotona tekemättä mitään, tuntuu viikonloppu todella lyhyeltä jälkikäteen ajateltuna. Jos taas jokaiselle päivälle on ollut erilaisia tapahtumia ja ihmisiä, maanantaina on tunne, että perjantaista on mennyt pitkä aika. Tämä kesä on ollut omalla kohdallani todella täynnä tekemistä ja se on ollut mielestäni pisin kesä sitten lapsuuden. Elokuu on jo täyttä asioita ja syksyyn tuntuu olevan vielä ikuisuus. "En halua kuolla tänä yönä"(Jenni Vartiainen), enkä vielä pitkään aikaan, mutta en enää pelkää. Keskityn siihen, että jälleen huomenna olen tapaamassa mielenkiintoisia ihmisiä, mikäli tapaaminen ei peruunnu.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Näiltä osin Ehnrotin käyttämänä unilääkkeenä juttu vaikuttaa tekaistulta. Amfetamiinia voimakkaampana synteettisenä huumeena sillä oli tietty merkityksensä sodan aikana, mutta moni jäi koukkuun ja siirtyi käyttämään heroiinia. Pervitiiniä säilytettiin pitkään puolustusvoimien varastoissa, säilytettäneenkö edelleen, en tiedä.

Juu, ei metamfetamiinilla luonnollisestikaan nukuttu. Nyt luit vähän väärin, Jaakko. Historia kertoo että jalkaväen kenraali käytti päivisin Pervitiniä ja öisin unilääkkeitä (mitä lieneetkään siihen aikaan olleet).

Vieras kirjoitti: Ehrnrooth soti jo talvisodassa. Logiikka kerrotusta löytyisi tietysti pitkäaikaisen työväsymyksen torjumiseen toisaalta ja toisaalta unentarpeen nopeaan täyttämiseen tilaisuuden ilmetessä. a)

Ehrnrooth tosiaan soti jo talvisodassa. Mutta tarinat lääkkeiden eli huumeiden käytöstä ovat kotoisin jatkosodasta, jossa Adolf oli merkittävä hahmo Tali-Ihantalan linjan säilyttäjänä. Kuukausiliitteen artikkeli kertoo mm. tapauksesta jossa kenraali heritettiin suurella vaivalla kesken yötä kun ryhmä suomalaisia sotilaita oli jäänyt mottiin kukkulalle ja näyttivät valkoista lippua. Jalkaväen kenraali Ehrnrooth käski ampua mainittuja suomalaisia tykeillä. Kiinnostava episodi aiheesta lääkeaineet ja sota-ajan sankaruus.

Vvieras kirjoitti:Nyt luit vähän väärin, Jaakko. Historia kertoo että jalkaväen kenraali käytti päivisin Pervitiniä ja öisin unilääkkeitä (mitä lieneetkään siihen aikaan olleet).

Minulla on tällainen lievähkö lukihäiriö, joka tekee toisinaan omat tepposensa. Kiitos oikaisusta. Hassu veikko tuo Adolf silti. Päivällä Pervitiiniä ja yöksi sen torjuntaan unilääkettä. Kaiketi rintamakomentajat ovat olleet asia erikseen. Tavallinen sotilas, muutaman vuorokauden valvottuaan, tapasi lepoon päästyään nukkua ilman lääkkeitäkin siihen malliin, ettei edes kranaattituli häirinnyt. Sekin tiedetään, ettei tarpeeksi väsynyt sotilas välittänyt juuri mistään, ei edes kuolemasta. Näin kertoi muuan Kannaksen veteraani. Kiväärinsäkin oli heittänyt pois kävellessään, sirpaleitten ympärillään vonkuessa, apaattisena länteen päin.

Lainaus:
Onko teillä muilla ollut kuolemanpelkoa ? Miten olette päässeet yli siitä ?

Itsellä on ollut eräänlainen jännä ajatus , joka ei siis tarkoita jälleensyntymistä mitenkään , ja jonka voisi pukea sanoiksi vaikkapa näin , että "Olethan nytkin olemassa tässä ajassa ja tiedostat itsesi ja olemassaolosi ,sekä sen että olet sinä itse tässä ja nyt. Joten miksei vaikkapa 100 vuoden kuluttua tai jo paljon aikaisemminkin voisi syntyä ihminen ,joka on samalla tavalla kiinostunut samoista asioista kuin sinä,vaikka onkin eri ihminen. Samoin hän tiedostaa itsensä ja olemassaolonsa ja saattaa jopa miettiä , että onkohan aikaisemmin koskaan elänyt ihmistä joka oli kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja tunsi samalla tavalla paljolti kuin minä."

Eli samankaltaisia ihmisiä elää eri aikoina viemässä eteenpäin tiettyjä asioita ,jotka kiinnostavat sinua ja heitä, joten miksi ihmisen pitäisikään elää ikuisesti , kun näinhän tavallaan jo on , tietyssä mielessä. Ihmisen "kuori" vain vaihtuu siinä välillä toiseen erinäköiseen, mutta kiinnostus samoihin asioihin säilyy ikuisesti henkisellä,hengellisellä,millä tahansa tasolla asioita sitten vatvotaankin.

Tämmöinen ajatus on lievittänyt omaa kuolemanpelkoani aikoinaan ja saanut sen melkei kokonaan katoamaankin.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Eli samankaltaisia ihmisiä elää eri aikoina viemässä eteenpäin tiettyjä asioita ,jotka kiinnostavat sinua ja heitä, joten miksi ihmisen pitäisikään elää ikuisesti , kun näinhän tavallaan jo on , tietyssä mielessä. Ihmisen "kuori" vain vaihtuu siinä välillä toiseen erinäköiseen, mutta kiinnostus samoihin asioihin säilyy ikuisesti henkisellä,hengellisellä,millä tahansa tasolla asioita sitten vatvotaankin.

Tämmöinen ajatus on lievittänyt omaa kuolemanpelkoani aikoinaan ja saanut sen melkei kokonaan katoamaankin.

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ajattelen hieman samansuuntaisesti. Samalla hetkellä, jolloin minä kuolen, tänne syntyy ihminen, joka on aivan yhtä arvokas kuin minäkin ja yhtä utelias ja persoonallinen oman elämänsä suhteen. Minun tietoisuuteni lakkaa olemasta, mutta tuo toinen on hyvin tietoinen omasta olemassaolostaan. En koe menettäväni mitään, koska en enää tiedä sitä, mutta tuo toinen jatkaa tämän maailman pyörittämistä pieneltä osaltaan ikäänkuin minun tilallani. Kuori ikäänkuin vaihtuu, mutta elämä itsessään jatkuu.

2

Massetar kirjoitti:

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Eli samankaltaisia ihmisiä elää eri aikoina viemässä eteenpäin tiettyjä asioita ,jotka kiinnostavat sinua ja heitä, joten miksi ihmisen pitäisikään elää ikuisesti , kun näinhän tavallaan jo on , tietyssä mielessä. Ihmisen "kuori" vain vaihtuu siinä välillä toiseen erinäköiseen, mutta kiinnostus samoihin asioihin säilyy ikuisesti henkisellä,hengellisellä,millä tahansa tasolla asioita sitten vatvotaankin.

Tämmöinen ajatus on lievittänyt omaa kuolemanpelkoani aikoinaan ja saanut sen melkei kokonaan katoamaankin. :P

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ajattelen hieman samansuuntaisesti. Samalla hetkellä, jolloin minä kuolen, tänne syntyy ihminen, joka on aivan yhtä arvokas kuin minäkin ja yhtä utelias ja persoonallinen oman elämänsä suhteen. Minun tietoisuuteni lakkaa olemasta, mutta tuo toinen on hyvin tietoinen omasta olemassaolostaan. En koe menettäväni mitään, koska en enää tiedä sitä, mutta tuo toinen jatkaa tämän maailman pyörittämistä pieneltä osaltaan ikäänkuin minun tilallani. Kuori ikäänkuin vaihtuu, mutta elämä itsessään jatkuu.

Mielenkiintoisia ajatuksia, ei kuulosta pahalta heti ensi alkuun mutta en tiedä. No jos ratkaisen sen keskittymällä hyvään, ja siihen mikä on järkevää raamatullisesti, niin toivon saavani palkinnon jotta jaksan taas huomiseen.

Joillakin ryhmillä on kuoleman symbolina pidetty pääkallo jonkinlaisena tunnuksena (onko niitä moottoripyöräilyä harrastavia seuroja, sitten ainakin ne saksal. joukot II maailmansodassa, SS ja/tai mitä niitä oli).

Tuosta joku "asiantuntija" kirjoitti, että semmoisen ottaminen kaveriksi poistaa sen pelon. Elikkä sillä tunnuksella olisi mielekkäämpikin sisältö.

Pääkallohan ei myrkkypullossa ole lasten kannalta ehkä paras, he sanovat sitä jännittäväksi. Kun taas semmoinen suupielet alaspäin oleva tikkupiirros on parempi, lapset sanovat että se on äklö (tms) ja siksi ei tee mieli maistaakaan purkin sisältöä.

Nii ,ja:
Tuli tuosta kuolemanpelosta semmoinenkin ajatus , että jos kuolemaa ei olis ,nii mitenkäs sitte ku maapallo olis niin täynnä ihmisiä,ettei metrin vertaa mahtus käveleen etiäpäin ku jo johonki toiseen törmäis pahki. Ei siinä varmaan enää ajattelis , että ompa ikuinen elämä mahtava asia. Sitä saattais sitte ajatellakkii,että voi ku olis mahtavaa ku elinaika olis rajallinen,vaikkapa 70-80 vuotta , nii olis ihmisillä tilaa tarpoa riittämiin maan päällä törmäilemättä muihin.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Sitä saattais sitte ajatellakkii,että voi ku olis mahtavaa ku elinaika olis rajallinen,vaikkapa 70-80 vuotta , nii olis ihmisillä tilaa tarpoa riittämiin maan päällä törmäilemättä muihin.

Mitä lähemmäs tuo limiitti lähestyy, sitä mieluummin eläisi vielä hieman pidempään, ellei kovin kremppa olisi. Tavallaanhan se on aiemmin ollut niin, että puhkeaa jokin pandemia, joka poistaa muutaman sata miljoonaa, tai kehitellään sopiva sota. Helposti katoaa populaatiosta miljardi. Toisaalta sillä rahasummalla, mikä ihmisen tappamiseen sijoitetaan hoitelisi hyvinkin tuplasti suuremmankin väestön ruokineen, vesineen terveydenhuoltoineen.

Mitä paremmat elinehdot, sen pienempi syntyvyys.

"Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarnaaja 9:5, Kirkkoraamattu)"

Sanoo Raamattu paljon enemmän asiasta kuin nämä tietyt kohdat joita jehovantodistajat käyttävät..Raamattu opettaa mm. Abrahamin helmasta ja se Jeesuksen opetus ei muuten ole vertaus.