Sivu 4/6

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 27.09.2010 22:40
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Tietenkin ensin pitäisi saada väitöskirja käsiinsä ja lukea se perusteluineen lähdeviitteitä unohtamatta, mutta staurokseen.
Juutalaisuus tuntee paaluun ripustamisen. Tällöin henkilö(t) ensin surmattiin ja surmatun ruumis ripustettiin paaluun. Esim. Joos 8:29, 10:26. Septuaginta käyttää tässä yhteydessä sanaa "ksylon".
KR33/38 käännös kääntää sanan "ksylon" hirsi tai hirsipuu ja KR92 puu. Tämä on linjassa Liljeqvistin sanakirjan kanssa.

Jerusalemissa on kuta kuinkin Ramin esittämiin mittoihin sopivia kallioon hakattuja neliömäisiä, ehkä noin 0,5 m:n syvyisiä koloja mm. ns. "Pyhän Haudan kirkon" alueella edelleen nähtävissä. Ne sijaitsevat ajanlaskun alun Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella. Matkaa paikalle on Pilatuksen palatsista joitakin satoja metrejä. Kallioon hakatut kolot ovat roomalaisajalta. Ne sijaitsevat senaikaisen valtatien varrella ja niitä on käytetty teloituspaalun pystypuiden "istutukseen". Koska puu, kuten aiemmin on todettu, oli harvinaista, pyrittiin sitä säästämään, kuten kalliita naulojakin.

Tästä systä pystypaalut olivat usein valmiina koloihinsa kiilattuina. Poikkipaalun kantoi teloitettava tuomiopaikalta (tai varuskunnan vankilasta) teloituspaikalle samaan tapaan, kuten Justus Lipsiuksen 1500-luvulta peräisin olevissa hahmotelmissa ("De cruce libri tres") erilaisista ristiinnaulitsemistavoista osoitetaan.

On huomattava, että puheena olevassa väitöskirjassa on nyt käytettävissä olevan tiedon mukaan käytetty antiikin tekstilähteitä. Tästä voisi otaksua, ettei ajan arkeologisiin löytöihin nykytietämyksen valossa olla kiinnitetty huomiota lainkaan. On aivan eri asia käyttää kirjallista materiaalia kuin arkeologisten löydösten tietoja erilaisista teloitustavoista.

Turun Sanomien artikkeli tuo esiin vastaväittäjänä olleen Erkki Koskenniemen näkemyksiä Samuelssonin väitöstä koskien: "Vastaväittäjä Koskenniemen mukaan Samuelsson ei kiistä Jeesuksen ristiinnaulitsemista eikä evankeliumien kertomuksia tapahtumasta. Ongelmana onkin, että uskonnolliset tekstit eivät kuvaile ristiinnaulitsemista yhtä tarkasti tarkasti kuin se on jälkeenpäin kuviteltu. Samuelssonin mukaan ei ole varmaa, kuoliko Jeesus ristinmuotoisessa puussa vai jossain muussa kidutustelineessä.

– Hän väittää, että Jeesuksen aikana ei tiedetty, mitä ristiinnaulitseminen tarkoittaa. Sen ajan kirjallisuudessa terminologia on niin hajanainen. Ristiinnaulitsemisesta kuulleet eivät voineet tietää juuri muuta kuin että uhri tapettiin, Koskenniemi sanoo."
.

Mikäli puututaan jehovantodistajuuteen ja Jehovan todistajien käyttämään tapaan tehdä lainauksia eri lähteistä, voidaan mielestäni viitata UM95:n liitteessä olevaan Justus Lipsiuksen kirjasta "De cruce libri tres" lainattuun yhteen kuvaan, sekä mainitussta liitteestä lainaamaani otteeseen: "Yksiosaisesta rikollisen teloittamiseen tarkoitetusta paalusta käytettiin latinassa ilmausta crux simplex. Justus Lipsius (1547–1606) kuvaa yhtä tällaista kidutusvälinettä kirjassaan De cruce libri tres (Antwerpen 1629, s. 19). Oheinen valokuva crux simplexistä on jäljennös hänen kirjastaan." (UM95 s 1649) Lihavointi minun.

Epäsuorasti siis sanotaan, että Justus Lipsiukselta löytyy muitakin kuin yksi kuva. Tämä on lähinnä tietoista harauttamista tai ainakin sen yrittämistä osa- / puolitotuuksilla.

On lisäksi otettava huomioon, että Watch Tower July 15. 1930 kannessa oikealla ylhäällä on symboli seppelöity kruunu, jonka läpi oikealle yläviistoon on risti. Sama symboli, jota Raamatuntutkijat nykyisin läyttävät logonaan. Jehovan todistajat kielsivät ristin käytön uskonnollisena symbolina 1936. Tätä ennen se oli sallittu. Tässä suhteessa vetoaminen ruotsalaiseen väitöskirjaan paalun puolesta voidaan lukea samaan puolitotuuksien, ellei valheiden, sarjaan, mihin kyseisen uskontokunnan oppi yleensäkin.

Mitä paaluun tulee, on sekin perin pakanallista perua aina Sumereilta asti. Taivaan herratar Inanna haluaa manalan itselleen ja menee sinne. Manalan jumalatar, Inannan sisko Ereskigal luo Inannan verivihollisena tähän kuoleman katseen ja Inannan kuollut ruumis seivästetään paaluun. Tässä merkityksessä paalu ja risti ovat yhtä pakanallisia symboleita.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 27.09.2010 23:11
Kirjoittaja RaM
Tuo Turun Sanomien artikkeli ja sen alla oleva kommentointikin on mielenkiintoista luettavaa. Kiitos Jaska.
Tämän aiheen kohdalla ei tarvitse kuitenkaan ottaa Jehovan todistajien vanhoja huijauksia tai koko paalu-oppia vastakohdaksi, sillä ne eivät ole mielestäni lainkaan relevantteja asiassa eivätkä ainakaan itseäni kiinnosta lainkaan tämän asian yhteydessä. Toistettakoon vielä kertaalleen se yksinkertainen perusasia että VAIKKA paalu olisikin oikea teloitusväline, niin ei se tee Jehovan todistajista yhtään sen oikeampi oppista tai suositeltavampaa lahkoa. Toki tämä keskustelu lähti liikkeelle Jehovan todistajien 'Tampereen osaston' julkilausumasta, mutta ei tähän koko asiaan ole tarpeellista liittää ko. lahkoa missään määrin.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 27.09.2010 23:21
Kirjoittaja Ariadna
RaM kirjoitti:Toki tämä keskustelu lähti liikkeelle Jehovan todistajien 'Tampereen osaston' julkilausumasta, mutta ei tähän koko asiaan ole tarpeellista liittää ko. lahkoa missään määrin.
Ja kun mukaan otetaan keskustelun aiheen otsikko:"Jeesusta ei ristiinnaulittu", niin ruotsalaisissa tiedotusvälineissä oli myös käsitelty väitöksessä ollutta aihetta: "Jeesusta ei naulittu käsistä." Heh, muistu vaan mieleen, tämänhän jo tiesitkin.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 27.09.2010 23:36
Kirjoittaja Vieras
"kalliita naulojakin" -sehän on Suomessa asti tunnettu asia. Vasta teollismuotoinen naulatuotanto 1800 -luvulla toi pärekatot, entisten seppänaulojen sijasta voitiin nyt "tuhlata".

"pystypaalut olivat usein valmiina koloihinsa kiilattuina" -Oliko siis pystypaalut kierrätyksessä uusien ja uusien tuomittujen varalle ? Sehän olisi varmasti säästänyt, ja jalkateriä vartenhan oli pystypaalussa jonkinlainen puu vielä, jolla ikäänkuin osittain sai seisoa. Missä sitten puhutaan, että Paavali-opetuslapsi-apostoli olisi naulattu pää alaspäin, vai kuka se olisi ollut ?

Mahtaako kukaan tietää mistä sitten tulee Raamatun ristijutut ? Muistelisi että kun Raamattu puhuu naulanjälkien tarkastamisesta Kiesuksen käsistä, niin uuden maailman laitos puhuisi keihään reiästä kyljessä, vai miten se oli vai oliko väärin muistettu ?

Niinhän ne Suomessakin ne asiat unohtuvat. kuka osaa enää sanoa missä päin Helsinkiä on se hirttokalliomäki, jossa kuolematuomiot toimeenpantiin ?

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 01:44
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
RaM kirjoitti:Tämän aiheen kohdalla ei tarvitse kuitenkaan ottaa Jehovan todistajien vanhoja huijauksia tai koko paalu-oppia vastakohdaksi, sillä ne eivät ole mielestäni lainkaan relevantteja asiassa eivätkä ainakaan itseäni kiinnosta lainkaan tämän asian yhteydessä.
Relevanttia tai ei asia on joka tapauksessa useissa blogeissa ja keskustelupalstoilla tuotu esille myös Jehovan todistajat mainiten. Ei sitä, Rami, mikä Sinua ei kiinnosta, tarvitse Sinun lukea.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 01:52
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti: "pystypaalut olivat usein valmiina koloihinsa kiilattuina" -Oliko siis pystypaalut kierrätyksessä uusien ja uusien tuomittujen varalle ? Sehän olisi varmasti säästänyt, ja jalkateriä vartenhan oli pystypaalussa jonkinlainen puu vielä, jolla ikäänkuin osittain sai seisoa. Missä sitten puhutaan, että Paavali-opetuslapsi-apostoli olisi naulattu pää alaspäin, vai kuka se olisi ollut ?
Oikea havainto. Niin naulat kuin puutavara olivat kierrätyksessä. Paitsi jalkoja varten ollutta tukea pystypaaluun oli kiinnitetty myös tuki istumalihaksille. Tarkoitushan oli häpäistä ja kiduttaa mahdollisimman pitkään.
Juttu Paavalista perustuu vanhaan perimätietoon. Historiallista näyttöä ei tälle ole.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 08:45
Kirjoittaja RaM
Olikohan mitään pehmusteita... tai niskatukea. Mukavuudesta sitä piti huolehtia kidutuspaalusakin. Ilmeisesti. Entä turvallisuus... turvavyö ettei pääse putoamaan. Ai niin... naulat hoiti sen puolen. :mrgreen:

Jehovantodistajuutta koskeva palstahan tämä on ja juttujen pitäisi siihen liittyä, joten tämäkin aihe siihen kytkeytyy. Olet oikeasa Jaska. Kommenttini kytkeytymättömyydestä ei suinkaan ollut niinkään suunnattu sinulle, vaikka sinulle kohdistetussa kommentissani se olikin. Aiheen kommentointini oli selvästi tulkittu myös olevan lahkon oppia puoltavaksi ja sen puitteissa halusin todeta, että minusta koko lahkoa ei sinänsä tarvitsisi kytkeä keskusteluun. En suinkaan puolla sitä tai sen henkistä saastaa. :|

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 11:44
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
RaM kirjoitti:Aiheen kommentointini oli selvästi tulkittu myös olevan lahkon oppia puoltavaksi ja sen puitteissa halusin todeta, että minusta koko lahkoa ei sinänsä tarvitsisi kytkeä keskusteluun. En suinkaan puolla sitä tai sen henkistä saastaa. :|
Jep. Joissakin kommenteissa on viitattu Jehovan todistajien olevan ainoat, jotka kirjallisuudessaan ovat olleet jo ajat sitten Samuelssonin tutkimustuloksen kannalla, mikä tietenkin antaa väärän kuvan Jehovan todistajien tieteellisestä kaukonäköisyydestä. Kysymyshän oli ensisijaisesti erottautuminen kristikunnasta ja kiusallisista Raamatuntutkijoista (kenties). Minun näkemykseni on Jeesusta koskien, ettei sillä ole erityisempää merkitystä millaisella kidutusvälineellä henkensä heitti. Olen kanssasi samaa mieltä, että asiaa tarkasteltaessa siihen tunteella tarttuminen ei ole mitenkään mielekästä.

Tutkimuksesta tuskin olisi ilman median raflaavaa otsikointia kovinkaan suurta älämölöä noussut. Toinen seikka on se, että Samuelssonin tutkimustuloksilla tuskin on mitään mullistavaa merkitystä kristikunnan kokonaisuutta ajatellen. Tutkimus näyttää rajatun ainoastaan antiikin teksteihin koskien käsitteitä "crux", "stauros" tai "ksylon" tai jotain näihin viittaavaa. Samuelssonia aikaisemmin lukemattomat toiset tutkijat ovat tulkinneet samoja tekstejä ja asioita. Heidän joukossaan on ollut teologeja, historioitsijoita, lingvistikkoja, arkeologeja, ties keitä asiansa tuntijoita. Tuskinpa Gunnar Samuelsson mikään Darwin, Newton tai Einstein tässä suhteessa on. Tiivistettynä, jos oikein olen ymmärtänyt, tutkimuksen lopputulos oli vallan savolaismallinen: Saattoihan se kuolla ristilläkin, mutta saattoihan olla ettei se sellaisella kuollutkaan.

Se taas, ettei ristiinnaulituista tai paaluun seivästetyistä ole juurikaan historiallista tietoa, johtunee käytännön syistä. Teloitetut jätettiin riippumaan teloitusvälineelle ja luonto hoiti loput. Poikkeuksen tästä teki Jerusalem ja sen juutalaisuus. Roomalaisten kannalta oli mielekkäämpää suostua juutalaisiin tapoihin tässä ja ottaa teloitetut alas, kuin jättää heidän raatonsa mätänemään, mikä olisi aiheuttanut tarpeetonta kahinointia ja älämölöä muutoinkin kapinallisessa pikku provinssissa.

Se, ettei antiikin teksteistä löydy juurikaan mainintoja häpeällisinä pidetyistä teloitustavoista, johtunee osittain tuhoutuneista teksteistä ja asiasta itsestään. Eihän suloisessa Suomessammekaan tai muualla maailmassa ennen näitä viimeisiä aikoja olla otettu juurikaan esiin julkisesti mitään häpeälliseksi koettua, kuten esim. pedofiliaa tms.

Se ei ole salaisuus, etteikö paalua oltaisi käytetty teloitusvälineenä siihen seivästämällä tai naulaamalla, mutta olen Ariadnan kanssa samaa mieltä siinä, että ajanlaskumme alun aikoihin tämä teloitusväline oli yleensä muodoltaan joko T tai †. Saman toteaa myös Liljeqvist nimenomaisesti Uuden testamentin "stauros"-sanan merkitystä selittäessään. Teloitusvälineen muotoa ristinä puoltaa sekin seikka, ettei teloitettavia välttämättä naulattu käsistään, vaan kädet sidottiin nahkahihnoin. Tämä on helpompaa tehdä vempeleessä, missä on poikkipuu. Lisäksi käsien tuli olla olkalinjan yläpuolella noin 60-70 asteen kulmassa toivotun tuloksen aikaansaamiseksi joittenkin tutkijoiden mukaan, mikäli oikein muistan.

Edit: Lisätty tekstiä loppuun sanoista "Teloitusvälineen muotoa..." alkaen.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 11:50
Kirjoittaja RaM
Sen minä tiedän kuitenkin innokkaana länkkärien fanina, että inkkarit käyttivät paalua.
Ja Tarzan-leffat opetti että myös Afrikassa oli paalut.
Että kulttuuritietämystä löytyy kyllä tarvittaessa täältäkin.:mrgreen:

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 12:09
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
RaM kirjoitti:Sen minä tiedän kuitenkin innokkaana länkkärien fanina, että inkkarit käyttivät paalua.
Tämän olet oppinut ystävältämme dos. Juha Hiltuselta, joka on inkkarikulttuuriantropologian spesialisti. :mrgreen:

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 15:07
Kirjoittaja Vieras
Että tietoa ei löydy, ei ole yllättävää siihen nähden että juutalaiset eivät nähneet varmaankaan kovinkaan kirjaamisen arvoista oppositiouskovaisen kuolemassa, jonka toteutti valloittajakansa (juutalaiset poikalapset opetettiin lukutaitoisiksi) kirjoituspohja kun ei kovin halpaa ollut lisäksi sekään, vaikka ei ole tietoa olisiko se ollut pergamentti (vrt-kohde nahkatakki nykyään ?) vai kivenhakkaajaurakoitsijalleko se olisi tullut uskoa se kirjoittaminen. Roomassahan oli satojen vuosien ajan jännittäviä gladiaattoriotteluita, mutta kuulemma vain yhdestä on säilynyt jonkinalainen kuvaus (toki erilaisia hajatietoja muuten). Vaikka siellä käytettiinkin lehdistöä (joka oli orjien kiviin hakkaamana aikansa tiedetyissä torien kulmissa nähtävissä, ja luettavissa kuka satraappi sen taidon omasi).

Tuossa paalun ja ristin jupakassa on olennaisinta se että lahkolaiset värvärikaksikot opetetaan käyttämään sitä kavalimmin työssään, ristisymboli annetaan ymmärtää kristikunnan pakanalliseksi salaliitoksi, vastaavasti lahko itse ties miksi autuuden kukkaseksi.

Tässä mielessä olisi tärkeää saada asia selväksi

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 20:43
Kirjoittaja Ariadna
Vieras kirjoitti:Tässä mielessä olisi tärkeää saada asia selväksi
Samuelsson käytti myös tutkimuksessaan mainitsemaani antiikin ajan teosta Kharitonin Kallirhoe, jossa 16 kertaa on mainittu sana stauros, joista 12 teloituksen yhteydessä, yhteistä evankeliumeihin on se, että uhrit joutuvat kantamaan itse stauroksensa.

Valitettavasti näistä ei saa sen kummempaa kuvaa millainen teloitusväline oli kyseessä. Nähtävästi se oli aikalaisilleen itsestään selvää. Meille on jäänyt vain perimätieto, jonka mukaan se oli ristin muotoinen ja stauros sanana sai uuden merkityksen.

Ja, kuten Ahvenainen mainitsikin, tutkimuksen tulos ei johtanut mihinkään uuteen mullistavaan lopputulokseen.
Mutta, olihan nerokasta tohtoroida aiheesta, kun tietää, ettei lopullista totuutta asiaan ole.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 20:46
Kirjoittaja IRanon
Peesaan vähän Jaakkoa tuossa Ksylon ja Stauros-sanassa.

Ksylon= paalu, puu, puinen, esim. 1. Piet 1:24, Apt 9:39, Gal 3:14; laina septuagintasta 5. Moos 21:22-23
Stauros= tunnettu teloitusväline, risti, yleisempi kuin ksylon esim. Kol 2:14, myös verbi stauroo, ristiinnaulita

Oleellista minusta on se mitä tällä sanalla käsitetään tai mitä se merkitsee. Kaikissa synoptisissa evankeliumeissa on kohta ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.

Wikipediasta lainattu: ” the word "σταυρός" is used to refer to a cross, either as the instrument of crucifixion or metaphorically of voluntary suffering”
http://en.wikipedia.org/wiki/Dispute_ab ... ion_method
ks. 1. Piet 3:17,18

Lisäksi näkisin sanassa merkityksiä soturimessiaan muutoksesta apokalyptiseksi messiaaksi, koska luultavaa on, että myös joitain juutalaiskristittyjä osallistui juutalaiskapinaan. Jeesuksen seuraajia lienee kuulunut myös selootteihin. Juutalaiskapinan aikoihin, monet juutalaiset kokivat saman kohtalon kuin Jeesus. Esim. Josefus mainitsee ristiinnaulitsemisen moneen otteeseen.

http://religiousstudies.uncc.edu/people ... ephus.html

1. Kor 1:18 “Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
Kol 1:20 ”hänen ristinsä veren kautta”
Joh 3:14 allegoria VT:n 4. Moos 21:9, Viis. 16:7

Ensimmäisen vuosisadan ihmisille ristiinnaulitsemisen yksityiskohtia lienee ollut turha tai tarpeetonta selittää, koska kysymyksessä oli tavallinen teloitustapa sen erilaisine muunnoksineen.
Toisella vuosisadalla ristin symbolin käyttö on yleistynyt.

“The cross as a Christian symbol or "seal" came into use at least as early as the second century (see "Apost. Const." iii. 17; Epistle of Barnabas, xi.-xii.; Justin, "Apologia," i. 55-60; "Dial. cum Tryph." 85-97); and the marking of a cross upon the forehead and the chest was regarded as a talisman against the powers of demons (Tertullian, "De Corona," iii.; Cyprian, "Testimonies," xi. 21–22; Lactantius, "Divinæ Institutiones," iv. 27, and elsewhere). Accordingly the Christian Fathers had to defend themselves, as early as the second century, against the charge of being worshipers of the cross, as may be learned from Tertullian, "Apologia," xii., xvii., and Minucius Felix, "Octavius," xxix. Christians used to swear by the power of the cross (see Apocalypse of Mary, viii., in James, "Texts and Studies," iii. 118).”
http://en.wikipedia.org/wiki/Christian_symbolism

Pidän siis todennäköisenä, että ristinmuotoinen stauros on ollut se jolle Jeesus ristiinnaulittiin, koska sen merkitys on vakiintunut jo uuden testamentin kirjoittamisen aikana ja sen jälkeen otettu käyttöön fyysisenä symbolina.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 21:12
Kirjoittaja Vieras
Tuo "ruotsalaisaineisto" on yksi aineisto, kuitenkin tiedetään apostoli Johanneksen opetuslapsen Polycarpuksen opetuslapsen Ireneuksen sanoneen, että Jeesuksen tähdessä oli viisi kärkeä.

Myös Justinus marttyyri on puhunut Jeesuksen ristin 5 kärjestä.

Siten kaikkiaan on kuitenkin Jeesus kuollut ristillä. Paalulla kuolemisesta ei puhu kukaan.

Lahkokin vasta hylättyään ristillä varustetun rintamerkkinsä.

Re: Lehti Tamperelainen: "Jeesusta ei ristiinnaulittu"

Lähetetty: 28.09.2010 21:21
Kirjoittaja RaM
Tuli mieleeni detalina, että liekö kenelläkään käsitystä siitä, miten tuo poikkipuu oli kiinnitetty pystypuuhun?