Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ei tuota verioppia puoltavaa keksi jutun jatkuessa kuin jankuttamisen, niin on kirjoitettu. Kyseenalaistavaa kysymystenasettelua syntyy sitä mukaa kuin aikaa käyttää.

On sielutonta ja sielullista riistaa. Erottelu löytyy veriopista, jos veri on juoksutettava, sielussa löytyy...

Jakeet eivät pyri systemaattisuuteen, "syötävän metsän metsäeläimen tai linnun" lintuja on myös metsässä, savannieläimiäkin tarkoitetaan, vesielävistä ei ole puheeksikaan. Voisi epäillä jakeiden kytkeytyvän vielä vanhempiin traditioihin. Vesieläimiä ei oltu rituaaliperattu, eikä tarvinnut Mooseksen mielestä edelleenkään. Ehkä Mooses oli havainnut että vanhoja perinteitä ei oltu kaikin puolin noudatettu ja halusi selkiyttää asian, kuitenkin puhuen tyyliin joka upposi karjatalonpoikiin, metsästäjiin ja kalastajiin ymmärrettävästi. Toki hän saattoi tarkoittaa vain ottaa kirjallisen muodon käyttöön.

Tuossa olisi vastassa vanha traditio. Toisella puolella kun on ihmisen hengestä kysymys siinä verensiirrossa, tulisi tutkia, onko henki sitten lainkaan pyhä Mooseksen, Jesajan ja muiden saarnamiesten sekä rukoilijoiden mielestä.

Ihmisen hengen pelastaminen on selvästi eri asia kuin vanhojen perinteiden vahvistaminen tuolla tavalla, kun vielä hengenpelastus tapahtuu rikkomatta teurastussääntöä kuten myös pyhää ruokavaliota (meny´).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kalastaja Pekka kirjoitti:Tätä oon joskus miettinyt, jakeessa puhuttiin metsäneläimistä ja linnuista. Ei mainintaa kaloista. Meressä kylläkin myös elää nisäkkäitä, ja lihaa se on kalankin liha.
Olen joskus käsittänyt tuon veren laskemisen niin, että kun eläin täytyy tappaa ruoaksi ja siltä riistetään elämä, täytyy se veri laskea maahan. Itsestään kuollut tuli tiensä päähän muilla keinoin. Ja niin kuin joku täällä totesikin, että verenluovuttaja ei ole joutunut antamaan elämäänsä tekonsa myötä.

raamatulla ei enää ole sijaa mun päätösenteossa, lähinnä pidän sitä kokoelmana vanhoja taruja., joissa on myös hiukan historiaa seassa.
Ymmärrän kyseessä olleen ensisijaisesti jumalallisiin puitteisiin puetun hygieniasäännön, kuten sian syömisessä (trikiinin kantaja). Onhan selvää, että varsinkin veri pilaantuu nopeasti, olipa maaeläimen tai kalan, ja näin pilaa ja tekee tautialtistajaksi koko lihan. Veri maahankin laskettuna, mutta ei peitettynä on hyvä alusta varsin hankalillekin pöpöille ja etenkin tuohon aikaan, jolloin ei antibiootteja tunnettu.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Ei tuota verioppia puoltavaa keksi jutun jatkuessa kuin jankuttamisen, niin on kirjoitettu. Kyseenalaistavaa kysymystenasettelua syntyy sitä mukaa kuin aikaa käyttää.
Ensinnäkin: Raamattu ei tunne verensiirtoa. Verensyönnin katekismus on puolestaan tässä:
Mark. 7:19 Sillä se (mikä syötynä vatsaan menee) ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi". - ja paralleeliteksti
Matt. 15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

Se, mitä Mooseksen laki sääti, ei Jeesuksen mukaan tässä kohdin enää soveltunut. Paavali ja hänen seurakuntansa oli tällä kannalla. On jopa kyseenalaista, osallistuiko Paavali edes Jerusalemin kokoukseen, missä näistä säännöistä päätettiin. On näin ollen ja joka kantilta katsottuna silkkaa itsensä tai läheisensä tappamiseen yllyttämistä, mitä jehovantodistajuudessa verensiirroista opetetaan. Niin ikään on silkkaa sontaa, mitä veren syömisestä opetetaan. Minä en lämpimästä verestä perusta, mutta verilettuina, mustana makkarana tai mykysoppana menettelee.
RaM

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kalastaja Pekka kirjoitti:Tätä oon joskus miettinyt, jakeessa puhuttiin metsäneläimistä ja linnuista. Ei mainintaa kaloista. Meressä kylläkin myös elää nisäkkäitä, ja lihaa se on kalankin liha.
Sen verran tähän ettei tuo kohta mainitse erikseen myöskään karjaeläimiä tai matelijoitakaan. Silti nekin voitanee sisällyttää tuohon samaan oppiin. Kuten mainitsemasi merinisäkkäät.
RaM

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja RaM »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ensinnäkin: Raamattu ei tunne verensiirtoa. Verensyönnin katekismus on puolestaan tässä:
Mark. 7:19 Sillä se (mikä syötynä vatsaan menee) ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi". - ja paralleeliteksti
Matt. 15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

Se, mitä Mooseksen laki sääti, ei Jeesuksen mukaan tässä kohdin enää soveltunut.
Tässä minä tunnetusti olen aiheesta eriävää mieltä. Tuossa kohdassa kyse oli perinäissääntöjen noudattamisesta eli Jeesusta toruttiin siitä, kun hän ei määrännyt opetuslapsiaan pesemään käsiään ennen atrialle ryhtymistä. Kyse oli siis puhtautta koskevasta säännöstä, ei juutalaisille kaikkein tärkeimmästä laista. Johon verensiirto ei liity kuten jo mainittiinkin.
Vieras

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mutta eihän tuossa puhuta mitään käsien pesemisestä.

Jos Rami sanoo ruokapöytään käydessä nuo sanat, kuka lähtee pesemään kätensä ?
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Kalastaja Pekka kirjoitti: Kalastaja Pekka Tätä oon joskus miettinyt, jakeessa puhuttiin metsäneläimistä ja linnuista. Ei mainintaa kaloista. Meressä kylläkin myös elää nisäkkäitä, ja lihaa se on kalankin liha.
RaM kirjoitti: Sen verran tähän ettei tuo kohta mainitse erikseen myöskään karjaeläimiä tai matelijoitakaan. Silti nekin voitanee sisällyttää tuohon samaan oppiin. Kuten mainitsemasi merinisäkkäät.
Laki annettiin paimentolaiskansalle, he eivät olleet kalastajia, eivätkä asuneet vesien lähettyvillä.
JaakkoAhveneinen kirjoitti: Ymmärrän kyseessä olleen ensisijaisesti jumalallisiin puitteisiin puetun hygieniasäännön, kuten sian syömisessä (trikiinin kantaja).
En usko, sillä lain antamisen aikoihin sika oli jo Jahven kilpailijan Baalin uhrieläin, Rooman vallan aikana taas Palestiinassakin sikoja kasvatettiin roomalaisten käyttöön, joka oli uhri heidän jumalilleen.
RaM

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja RaM »

Vieras kirjoitti:Mutta eihän tuossa puhuta mitään käsien pesemisestä.

Jos Rami sanoo ruokapöytään käydessä nuo sanat, kuka lähtee pesemään kätensä ?
Anteeksi. Minä tosiaan välillä erehdyn olettamaan toistenkin tuntevan raamattua tai perehtyvän sitä koskeviin aiheisiin. No minä lainaan tähän hieman laajemmin, ettei tuo sukkela harhakuvitelmasi jää jatkossa kummittelemaan mieleesi.
Markuksen evankeliumi
7:1 Ja fariseukset ja muutamat kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, kokoontuivat hänen luoksensa.
7:2 Ja he näkivät, että muutamat hänen opetuslapsistaan söivät leipää epäpuhtailla, se on pesemättömillä, käsillä.
7:3 Sillä eivät fariseukset eivätkä ketkään juutalaiset syö, ennenkuin ovat tarkoin pesseet kätensä, noudattaen vanhinten perinnäissääntöä,
7:4 ja torilta tultuaan he eivät syö, ennenkuin ovat itseään vedellä vihmoneet; ja paljon muuta on, mitä he ovat ottaneet noudattaakseen, niinkuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä.
7:5 Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan, vaan syövät leipää epäpuhtailla käsillä?"
7:18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

Kyse on siis puhtaussäännöistä, joiden kohdalla Jeesus tunnusti myös henkilökohtaisen tyhmyytensä. Oikeasti jumalallisena olentona hänen olisi pitänyt tietää puhtausssääntöjen todellinen hyödyllisyys, sillä virukset ja bakteerit nimenomaa menevät suusta sisälle likaisten käsien kautta 'saastuttaen' siten ihmisen. Mutta Jeesushan oli aivan tavallinen lahkolaishörhö jonka jutuista puolet on puutaheinää ja loppu silkkaa sontaa.

Näkemykseni poikkeaa myös Jaskan näkemyksestä tuon kiellon pysyvyyden suhteen. Vanhimpain neuvosto antoi yksiselkoisen pysyväismääräyksen:
15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

Niitä ruoka-aineita, joita aikaisemmin oli pidetty saastaisina, sai syödä kyselemättä sen alkuperästä, mutta veri ei kuulunut saastaisuussääntöihin vaan sitä koski juuri painvastainen käyttökielto, jota ei kumottu.
Jokainen kristittynä itseään pitävä rikkoo tietoisesti raamatun, jeesuksen ja apostolien ohjeita syömällä veriruokia.
Vieras

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Sittenkin Jeesus olisi voinut sanoa etteipäs käsiä tartte pestä, joskus 1800 -vuoden päästä sieltä kaukaa pohjoisesta Suomen maasta joku lähetyssaarnaaja-antropologi, jonka nimeä ei nyt muista tapaa Afrikassa, muten se taas tuolla kaukana etelässä, heimon jonka kulttuurissa peseytyminen on tuntematon rituaali. ettei sillä peseytymisellä niin suurta merkitystä. (jossain Ambomaan seutuvilla ?)

Jännä juttu, olivatko opetuslapset paskaisin kourin ? Voisi kuvitella että käsissä ei ollut varsinaista likaa vaan "työn väriä" kai Suomessakin esim. metsässä luutia kootessa kädet saivat koivun risuista väriä, mikä ei tietenkään varsinaista likaa ole. Palestiinassa on lisäksi helpostikin vettä vähän käytettävissä.

Kyllä Jeesus on suuremman viisauden sanonut kuin pelkän käsien pesemisen, "ei mikään" saastuta.

Toisaalta ei kai Raamatussa ole jaetta, jossa Jeesus olisi samaa mieltä fariseusten kanssa ?

Sitten on tuo 7:19, näin hän sanoi kaikki ruoat puhtaiksi.

Rami lukee 7:19:n, että hän sanoi kaikki kourat puhtaiksi ?

Ihan selvästi saa verensiirron ottaa, kun kerran Jeesus puhui kaikki ruoat puhtaiksi.

Mutta kiitos jakeista.
RaM

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja RaM »

Raamattua kannattaa lukea itse, niin ei tarvitse sokeasti uskoa kristinuskon tai muidenkaan lahkojen harhoihin.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

RaM kirjoitti:
Vieras kirjoitti:M------
Näkemykseni poikkeaa myös Jaskan näkemyksestä tuon kiellon pysyvyyden suhteen. Vanhimpain neuvosto antoi yksiselkoisen pysyväismääräyksen:
15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

Niitä ruoka-aineita, joita aikaisemmin oli pidetty saastaisina, sai syödä kyselemättä sen alkuperästä, mutta veri ei kuulunut saastaisuussääntöihin vaan sitä koski juuri painvastainen käyttökielto, jota ei kumottu.
Jokainen kristittynä itseään pitävä rikkoo tietoisesti raamatun, jeesuksen ja apostolien ohjeita syömällä veriruokia.
Minun tulkintani mukaan verikielto annettiin apostolien teoissa siksi, etteivät juutalaiskäännynäiset YHTEISISSÄ SEURAKUNNISSA olisi kompastuneet pakanakäännynnäisten veren syöntiin. Muualla pakanaseurakunnissa asialla ei olis sitten ollut niin merkitystä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kaarmis kirjoitti:Minun tulkintani mukaan verikielto annettiin apostolien teoissa siksi, etteivät juutalaiskäännynäiset YHTEISISSÄ SEURAKUNNISSA olisi kompastuneet pakanakäännynnäisten veren syöntiin. Muualla pakanaseurakunnissa asialla ei olis sitten ollut niin merkitystä.
Minun näkökulmastani tulkintasi on oikea ja olen kanssasi samaa mieltä.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Ariadna kirjoitti:En usko, sillä lain antamisen aikoihin sika oli jo Jahven kilpailijan Baalin uhrieläin, Rooman vallan aikana taas Palestiinassakin sikoja kasvatettiin roomalaisten käyttöön, joka oli uhri heidän jumalilleen.
Voit olla uskomatta. Tulen kuitenkin vastaan kulttimerkityksessä, mutta sika ei suinkaan ollut ainut uhrieläin. Kävisikä härkä kaveriksi. Sehän ei ollut juutalaisuudessakaan saastainen ja kuului oleellisena osana Mithras-kulttiin. Vai taasko väärässä olen.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 18.01.2011 22:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:
Kaarmis kirjoitti:Minun tulkintani mukaan verikielto annettiin apostolien teoissa siksi, etteivät juutalaiskäännynäiset YHTEISISSÄ SEURAKUNNISSA olisi kompastuneet pakanakäännynnäisten veren syöntiin. Muualla pakanaseurakunnissa asialla ei olis sitten ollut niin merkitystä.
Minun näkökulmastani tulkintasi on oikea ja olen kanssasi samaa mieltä.
Siihen viittaa myös se, että päätös tehtiin Jerusalemissa, ja sääntöä ei vahvistettu missään muussa uuden testamentin kirjeessä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
RaM

Re: Keskustelua veriopista (siirretty ketjusta "Bongasin Jt:n")

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kaarmis kirjoitti:Minun tulkintani mukaan verikielto annettiin apostolien teoissa siksi, etteivät juutalaiskäännynäiset YHTEISISSÄ SEURAKUNNISSA olisi kompastuneet pakanakäännynnäisten veren syöntiin. Muualla pakanaseurakunnissa asialla ei olis sitten ollut niin merkitystä.
Nämä tulkinnat ovat kaikki toki sallittuja, mutta ainuttakaan kohtaa raamatusta tuon tueksi ei löydy.
Verikielto on ollut juutalaisuuden pyhin asia ja on sitä edelleen. Kaikki muut tulkinnat ovat samassa kastissa kolmiyhteisen jumaluuden tulkinnan kanssa. Kristinuskoiset olettavat tulkintoineen tuntevansa juutalaisten uskonkäsitykset paremmin kuin juutalaiset itse.
Vastaa Viestiin