Veljesseura.org

RaM kirjoittaa:
Toisin kuin järjestö opettaa, niin usko jumaluuteen ei ole sisäsyntyinen automaatio ihmisellä. Tuo usko tai tarve uskoa opetetaan (lue aivopestään) ihmiselle heti pienestä lapsesta alkaen (vrt. usko joulupukin olemassaoloon). Ilman uskonnollisuuden keskellä elämistä ihmisestä ei tule uskonnollinen tai kaipaa elämäänsä jumaluuksia.


Vastaukseni: Ko aiheesta olen lukenut pari tieteellistä kirjoitusta, toinen muistaakseni Tieteen Kuvalehdestä ja nähnyt yhden dokumentin jonka nimeä en muista. Esim. kaksosilla tehtyjen tutkimusten ym. avulla on voitu todeta, että joillain ihmisillä uskonnollisuus on geeneissä. Kaksoset olivat eläneet erillään toisistaan, siis erilaisten vaikutteiden alaisina. Mukana oli mm. adoptio tapauksia. Kaksosten uskonnollisuus oli lähes poikkeuksetta sama, vaikka toinen oli kasvanut uskonnollisessa ympäristössä ja toinen ei. Uskonnollinen ympäristö ei tehnyt toisesta uskovaista. Joissain tapauksissa molemmat kasvoivat ateistisessa ympäristössä, mutta aikuisina olivat uskonnollisesti aktiivisia. Kaksosia oli tutkimuksessa useita. En kykene asiasta sen enempää keskustelemaan/väittelemään, koska en muista lähdeaineistoani.
Jotkut ihmiset siis ovat sisäsyntyisesti uskonnollisia ja toiset eivät.

Uskon Jumalaan 100%.
Raamattuun taas uskon vain osittain ja pidän sitä vain yhtenä versiona Jumaluuden kuvailemisesta. Olen lukenut Koraania ja Mormonikirjaa, Wiccalaisuutta ym.

Olen tutustunut moniin eri uskontoihin ja todella paneutunut heidän ajatusmalleihinsa ja maailmankuvaansa. Mielestäni ei ole mitään yhtä ja oikeaa uskonnollista järjestöä.

Lapsesta asti olen tuntenut vetoa Jumalaan. Metsässä leikkiessäni rakensin alttareita metsän jumalille, keijuille ja menninkäisille. Lasten leikkejä, mutta osoittaa selvää suuntautumista uskonnollisuuteen. Hyvin nuorena jo aloin viihtyä lut. kirkossa mummoni seuralaisena.

JT olin 10 vuotta. Siitä ajasta jäi sekä traumoja että hyviä eväitä elämään. Uskoani sen opit eivät horjuttaneet. Jostain syystä en koskaan ominut ajatusta julmasta Jumalasta. Ihminen itse "niittää sitä mitä kylvää". Kun poltan tupakkaa, terveyteni kärsii..

Massetar kirjoitti:Jostain syystä en koskaan ominut ajatusta julmasta Jumalasta. Ihminen itse "niittää sitä mitä kylvää".

Raamattu antaa hyvät eväät tosi sairaalle uskolle. Ihme, että sinulla ne jäivät sinne mustien kansien väliin.

Uskossa eikä etenkään jehovien uskossa ole turvakaiteita. Väittäkööt jehovat mitä tahansa "luopiovalheista", niin ei voinut olla koskaan liian "innostunut" vuodesta 1975, lopun ajasta eikä koskaan liian "varovainen" demonien kanssa. Kukaan ei tullut sanomaan, että kymmentuntisten kenttäilypäivien sijaista pitäisi mennä hankkimaan elämä.

Massetar kirjoitti: Vastaukseni: Ko aiheesta olen lukenut pari tieteellistä kirjoitusta, toinen muistaakseni Tieteen Kuvalehdestä ja nähnyt yhden dokumentin jonka nimeä en muista. Esim. kaksosilla tehtyjen tutkimusten ym. avulla on voitu todeta, että joillain ihmisillä uskonnollisuus on geeneissä. Kaksoset olivat eläneet erillään toisistaan, siis erilaisten vaikutteiden alaisina. Mukana oli mm. adoptio tapauksia. Kaksosten uskonnollisuus oli lähes poikkeuksetta sama, vaikka toinen oli kasvanut uskonnollisessa ympäristössä ja toinen ei. Uskonnollinen ympäristö ei tehnyt toisesta uskovaista. Joissain tapauksissa molemmat kasvoivat ateistisessa ympäristössä, mutta aikuisina olivat uskonnollisesti aktiivisia. Kaksosia oli tutkimuksessa useita. En kykene asiasta sen enempää keskustelemaan/väittelemään, koska en muista lähdeaineistoani.
Jotkut ihmiset siis ovat sisäsyntyisesti uskonnollisia ja toiset eivät.

Olet osittain oikeassa. Ihmisen käyttäytymispiirteet ovat perinnöllisiä. Ihmisillä on erilaisia yksilöllisiä ominaisuuksia, lahjakkuuksia ja taipumuksia. On luonnostaan erilaista älykkyyttä sekä herkkyyttä.

Mielestäni uskonnollisuus ei kuitenkaan ole mikään varsinainen geneettinen perimä, vaan HERKKYYS uskonnollisuuteen. Millaiseen uskovaisuuteen tuo herkkyys ihmisen johdattaa, niin siihen vaikuttaa ympäristö. Identtisiä kaksosia ohjaa 50% geneettinen perimä ja toinen 50% muovautuu ympäristön mukaan. Jos kaksoset ovat herkkiä uskonnollisuuden suhteen, heistä kummastakin tulee todennäköisesti uskovaisia samassa kodissa asuessaan. Erillään kasvaessaan toinenkin voi osittaa uskonnollisuuteen viittaavia taipumuksia, vaikka ympäristö olisikin ateistinen.

Uskonnollisuus ei kuitenkaan ole käyttäytymisgenetiikassa mikään vallitseva ominaisuus!


Enemmän tietoa sinulle viitaamastasi tutkimuksesta
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0104/tammisalo.pdf


Pahinta, mihin herkkä ihminen voi joutua, on maailmanlopun lahkot.

RaM kirjoitti:
Mielestäni uskonnollisuus ei kuitenkaan ole mikään varsinainen geneettinen perimä, vaan HERKKYYS uskonnollisuuteen. Millaiseen uskovaisuuteen tuo herkkyys ihmisen johdattaa, niin siihen vaikuttaa ympäristö. Identtisiä kaksosia ohjaa 50% geneettinen perimä ja toinen 50% muovautuu ympäristön mukaan. Jos kaksoset ovat herkkiä uskonnollisuuden suhteen, heistä kummastakin tulee todennäköisesti uskovaisia samassa kodissa asuessaan. Erillään kasvaessaan toinenkin voi osittaa uskonnollisuuteen viittaavia taipumuksia, vaikka ympäristö olisikin ateistinen.

Uskonnollisuus ei kuitenkaan ole käyttäytymisgenetiikassa mikään vallitseva ominaisuus!


Enemmän tietoa sinulle viitaamastasi tutkimuksesta
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0104/tammisalo.pdf


Vastaus:
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä, jonka tänne laitoit. Luin sen samantien. Kyseinen kirjoittaja käsittelee asiaa melko laajasti. Tieteen alalla on tyypillistä käydä kiivaitakin väittelyitä eri tutkimustuloksista ja niiden tulkinnoista.
Harmittaa kun en löydä niitä kirjoituksia, jotka olen ko aiheesta lukenut. Tiedepiireissä käytetään rohkeasti jopa sanaa "uskonto geeni".
Siinä ei väitetty ihmisen liittyvän automaattisesti mihinkään yhteisöön geeninsä takia. Väite oli se, että ko geenin omaavat kokevat poikkeuksetta yliluonnollisuutta/johdatusta elämässään ja ovat taipuvaisempia uskomaan persoonalliseen Jumalaan.

Massetar kirjoitti: Harmittaa kun en löydä niitä kirjoituksia, jotka olen ko aiheesta lukenut. Tiedepiireissä käytetään rohkeasti jopa sanaa "uskonto geeni".
Siinä ei väitetty ihmisen liittyvän automaattisesti mihinkään yhteisöön geeninsä takia. Väite oli se, että ko geenin omaavat kokevat poikkeuksetta yliluonnollisuutta/johdatusta elämässään ja ovat taipuvaisempia uskomaan persoonalliseen Jumalaan.

Muistan tän, vajaa vuosi sitten oli tieteen kuvalehdessä juttua! Muistan tuon artikkelin. Tiedemiehet kertoivat löytäneensä geenin joka "altistaa uskonnollisille kokemuksille/uskonnolle". Täytyy penkoa noita lehtiä...

LÖYTYI!!!

http://www.tieteenkuvalehti.com/polopol ... 157&a=2884

Kiitos kun kaivoit kirjoituksen esiin puolestani!

Vielä hauskempaa oli huomata, että tutkija käyttikin sanaa "jumalageeni".

Luopion toveri kirjoitti: Muistan tän, vajaa vuosi sitten oli tieteen kuvalehdessä juttua! Muistan tuon artikkelin. Tiedemiehet kertoivat löytäneensä geenin joka "altistaa uskonnollisille kokemuksille/uskonnolle". Täytyy penkoa noita lehtiä...

Muutama vuosi sitten tuli telkusta dokumentti, joka tarkasteli juuri tätä samaa asiaa ja mahdollisuutta. Kakkosnelosella sitten mainitsin uskonnollisuuden ehkä olevankin vain geeniperimästä kiinni, ja että jotkut tutkijat ovat tätä mieltä.

No eipä mitään, siitäkös joku anonyymi äityi aina sopivan tilaisuuden tullen kuittailemaan meikäläiselle: "Jahas, taasko se uskontogeeni täällä kommentoi", ynnä muuta välttämätöntä. Jostain syystä kuittailu kuitenkin loppui vajaa vuosi sitten, tuon kaivamasi linkin esiteltyäni - mistäköhän moinen.. ?

Itse ostan tämän geeniajattelun uskonnollisuuden tarpeesta täysin. Meitähän kuitenkin on aika viljalti, jotka eivät ole koskaan tunteneet pakottavaa tarvetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen. Jehovantodistajuudessahan tällainen 'uskovaisuus' on helppoa, kun usko on rakennettu näennäisen tiedon hatarille perustuksille. Itse uskolla ei ole tuossa niin suurta osaa, että se haitaksi asti kaikille olisi.

Termit uskontogeeni tai jumalageeni ovat vääriä ja harhaanjohtavia. Kyse on geenistä, perintötekijästä, joka saa ihmisen herkästi suhtautumaan tietynlaisiin asioihin.
Lainaus lehdestä:
"Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnollisuudelle."

Ihmisellä voi olla perinöllisiä taipumuksia moniin asioihin; erilaisiin sairauksiin, nautintoaineisiin, voi olla musikaalinen tai matetaattinen. Ihminen voi olla myös voimakkaasti tunteillaan elävä tai kylmätunteinen.

Herkkyys uskomaan asioita ei tarkoita, että ihminen on herkkä vain uskonnon suhteen. Tuo herkkyys näkyy monissa muissakin asioissa.

Jumalan olemassaoloon tuo herkkyys ei mitenkään kuitenkaan liity!

H2Ossa olikin aikoinaan puhetta termien "usko" ja "uskonnollisuus" eroista. Minut kasvatettiin JTksi, ja jossain vaiheessa todellakin sokeasti uskoin Jehovan olemassaoloon. Ne ajat ovat nyt takanapäin mutta koen silti olevani edelleen uskonnollinen ts. kaipaan konkreettista tekemistä hengellisen elämäni ilmaisuun.
Mielestäni on mielenkiintoinen ajatus, että jumalan tai jumalien olemassaolo (tai olemattomuus) ei ole uskonasia, vaan kertakaikkinen fakta. Ehkäpä se pystytään joskus todistamaan jompaan kumpaan suuntaan.

Mistä uskonnollisuus syntyy?

Länsimaisessa yhteiskunnassa lapsi joutuu kasvamaan jo vauvasta asti monenlaisen uskonnollisen julistuksen vaikutuspiirissä. Kulkemaan kokouksissa, seuroissa, kirkoissa tms. tilaisuuksissa, missä uskonnollisia käsityksiä tunkeutuu hiljalleen lapsen mieleen ja alitajuntaan. Jouluna ja pääsiäisenä lapsi on uskonnonllisen julistuksen uhri lähes kaikkialla.

Hänelle tyrkytetään aikuisen ihmisen auktoriteetilla opetusta Jumalasta, Jeesus-lapsesta, enkeleistä ja ties mistä. KAIKKI mitä aikuinen pienelle lapselle totena kertoo, totena myös lapsen aivoihin syöpyy.

Noista alitajunnan tasolle asti syövytetyistä uskomuksista on vaikeaa päästä eroon. Mitä herkempi (='uskonnolisuusgeeni') ihminen, sen voimakkaammin ne ihmisen elämää hallitsevat.

Esimerkki aikuisen auktoriteetilla suoritetun huijaamisen vaikutuksista on usko joulupukkiin. Jopa kouluikäisella lapsella voi olla vaikeaa hyväksyä sitä, ettei joulupukkia olekkaan vaan häntä on huijattu.

Uskoa Jumalaan puolustaa suurin osa ihmisiä, vaikkakin heillä on erilaiset Jumalat. Siksi Jumalaa on vaikea hylätä, vaikka järki niin koittaisikin ehdottaa. TUNNE voittaa aina järjen.

RaM kirjoitti:TUNNE voittaa aina järjen.

Olisiko tuossa eräs syy miksi putkiaivoisia on esimerkiksi Vt-seurassa ainoastaan noin 1/3?

Vastasin että "Kyllä, mutta erilailla." Tai ehkä sen voisi sanoa niinkin että välillä en usko ainakaan persoonalliseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan joka ohjaisi asioita tietyyn suuntaan. Silloin kun maailmassa ei selvästikään näytä olevan mitään tarkoitukseen ja jumalalliseen ohjaukseen viittaavaa uskon lähinnä Elämään. Siihen että elämä on jo itsessään oma tarkoituksensa ja arvokas tavalla josta uskonnollinen terminologia käyttäisi sanaa pyhä. Tuohon elämän kokonaisuuteen kuuluu sitten sekä hyvän että pahan mahdollisuus. Ja mikäli persoonallista Jumalaa ei olisi se tarkoittaisi sitä että "Jumala" on jotakin mikä on kaikessa elollisessa, tavalla tai toisella, korkeamman henkisyyden mahdollisuutena ihmismielessä ja kaiken yhteytenä kaikkeen muuhun olemassaolevaan.

Jumalalle puhuminen omassa mielessään taas tuntuu edelleen olevan helpottavaa ja terapeuttista jos vain on tarpeeksi rauhallisella mielellä jotta pystyy puhumaan ilman vääränlaista pelon ja syyllisyydentunnetta. Sen voi tieteellisestä näkökulmasta tulkita tietenkin vain psykologiseksi ilmiöksi, sisäiseksi yksinpuheluksi ja itsesuggestioksi jolla saavutetaan mielenrauha. Yliluonnollista selitystä rukouksen henkistä voimaa antavalle vaikutukselle ei siis välttämättä tarvita. Mutta jos se toimii ja auttaa pitämään mielensä koossa niin hyvä.