Veljesseura.org

Vielä yksi pieni vivahde keskusteluun.

Ollessani vilpitön jt, hairahduin kerran itsesaastutukseen (typerä esimerkki, mutta ainut mikä tuli mieleen). Rukoilin palavasti Jehovaa, että hän antaisi minulle voimaa, etten lankeaisi enää. Silti lankesin.

Oliko se jumalan vika? Minähän nimenomaan pyysin apua tähän nimenomaiseen ongelmaan. Miksi hän ei auttanut minua kuolettamaan ruumistani epäpuhtaisiin haluihin nähden? Eikö rakkaudellinen jumala olisi vastannut rukoukseeni ja pelastanut minut pahasta? Eihän kysymyksessä olisi kuitenkaan ollut suurikaan ihmeteko.

rippeli kirjoitti:Oliko se jumalan vika? Minähän nimenomaan pyysin apua tähän nimenomaiseen ongelmaan. Miksi hän ei auttanut minua kuolettamaan ruumistani epäpuhtaisiin haluihin nähden? Eikö rakkaudellinen jumala olisi vastannut rukoukseeni ja pelastanut minut pahasta? Eihän kysymyksessä olisi kuitenkaan ollut suurikaan ihmeteko.

Ehkä jumala ei pidä "itsesaastutusta" niin saastuttavana kuin vt- seura? Saatoit siis rukoilla väärin. Olisit rukoillut puhdasta omatuntoa itsesaastutuksen suhteen.

Tony Syrjänen kirjoitti:

rippeli kirjoitti:Oliko se jumalan vika? Minähän nimenomaan pyysin apua tähän nimenomaiseen ongelmaan. Miksi hän ei auttanut minua kuolettamaan ruumistani epäpuhtaisiin haluihin nähden? Eikö rakkaudellinen jumala olisi vastannut rukoukseeni ja pelastanut minut pahasta? Eihän kysymyksessä olisi kuitenkaan ollut suurikaan ihmeteko.

Ehkä jumala ei pidä "itsesaastutusta" niin saastuttavana kuin vt- seura? Saatoit siis rukoilla väärin. Olisit rukoillut puhdasta omatuntoa itsesaastutuksen suhteen.

Niin, ehkäpä.

rippeli kirjoitti:Vielä yksi pieni vivahde keskusteluun.

Ollessani vilpitön jt, hairahduin kerran itsesaastutukseen (typerä esimerkki, mutta ainut mikä tuli mieleen). Rukoilin palavasti Jehovaa, että hän antaisi minulle voimaa, etten lankeaisi enää. Silti lankesin.

Oliko se jumalan vika? Minähän nimenomaan pyysin apua tähän nimenomaiseen ongelmaan. Miksi hän ei auttanut minua kuolettamaan ruumistani epäpuhtaisiin haluihin nähden? Eikö rakkaudellinen jumala olisi vastannut rukoukseeni ja pelastanut minut pahasta? Eihän kysymyksessä olisi kuitenkaan ollut suurikaan ihmeteko.

Sukupuolivietti mursi rukouksen voiman. Tämä oli hyvä esimerkki piilotajun mystisyydestä. Saatana voitti Jehovan. Jehova haluaa kuitenkin katsoa viimeisen kortin kiistakysymyksessä. Armoa ei anneta eikä sitä anellakaan.

Joseph Murphy esittää kirjassaan "Alitajuntasi voima" (ISBN 951-97452-5-4, 13. painos) että rukous on yhteys alitajuntaasi. Sellaisena rukous on hyödyllinen niin uskovalle kuin ateistillekin. Kirja on hyvin mielenkiintoinen. Copyright 1963 by Prentice Hall Inc. Kirjoittaja on kirjan takakannen mukaan Fil.tri, Teol. tri, Oik. tri. "Itsekasvatuksen klasikko"

rippeli kirjoitti:Ollessani vilpitön jt, hairahduin kerran itsesaastutukseen (typerä esimerkki, mutta ainut mikä tuli mieleen). Rukoilin palavasti Jehovaa, että hän antaisi minulle voimaa, etten lankeaisi enää. Silti lankesin.

Tämäkään "synnintunto" moisesta "inhottavuudesta" ei ole ainoastaan vilpittömien Jehovan todistajien yksinoikeus. Myös luterilaisuudessaan vilpittömät kokivat näin (minä muiden joukosa). Syyllisyys Jumalansa edessä tästä ilmeni vielä 80-luvullakin. Oli näet joitakin nuoria miehen alkuja, jota aidossa syyllisyydentunnossaan keskustelivat tästä kanssani. En rukoilemaan heitä suinkaan kehottanut - tokihan tuloksen tiesin. Muulla tavalla heitä armahtaa yritin, ehkä onnistuinkin.

Näillä sielunhoidollisilla keskusteluilla oli Jehovan todistajiin nähden ainoastaan eräs merkittävä ero: ne jäivät kahdenkeskiseksi. Ei näet ollut lupa (saati syy) kenenkään henkilökohtaista salaisuutta kolmannelle osapuolelle ilmoittaa. Tästä olen edelleenkin pyrkinyt kiinni pitämään. Myös Tonyn näkemykseen yhdyn mielelläni.

Jospa meillä ei olekaan ollut oikea henki rukouksissamme...?
Raamattu sanoo, että valtakunta on lasten kaltaisten...

http://www.youtube.com/watch?v=At9Ujm7R ... popt17us13

Olen kahlannut tätä ketjua siistimisen jälkeen, ja haluaisin monotonisella äänellä tuoda esiin yhden mielestäni unohdetun puolen rukoilussa.
Se on se, että minä ainakin usein näen aiheelliseksi pyyntöjen sijasta myös kiittää isosta määrästä erilaisia asioita. Omista ja muiden. Ja usein pyydän myös epäitsekkäitä asioita eli siunausta muille ihmisille.
Otsikkoon tarkemmin vastatakseni ainakin minä koen sen tarpeelliseksi, ei siitä enempää.

Joku munkki on todennut minun mielestäni hirveän viisaan huomion (hän tosin esitti tämän pyyntömuodossa yläkertaan, mutta neutraali lausahdus mielestäni on, sopiva ihan kaikille):

On oltava rohkeutta vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa,
tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Ikävää että tuon munalukotetun ketjun johdosta syntyneen mielipiteenvaihdon jälkeen joutuu arvioimaan erilaisen mielipiteen esiin, monetkaan eivät varmaankaan pidä sitä kiitoksen lausumista unohdettuna, vaan pitävät siitä puhumista ikäänkuin itsestäänselvyydestä puhumisena.

Kiitos ja kiittäminen sinänsä on kaunis ja suositeltava tapa.

Munkki on lausunut kovin abstrakteja asioita näin karkeatapaisen nettirettelöitsijän ymmärrettäväksi, rinkilät ja nunnat yleensä pysyvät maanläheisemmissä ja konkreettisemmissa kysymyksissä.

Tyyneyden voisi plokata kuitenkin esiin yleisemmäksi ihanteeksi näin kirjoituspuuhissakin, riippumatta siitä tykkääkö umpimunkista vai perinteellisestä reiällisestä.

Omat muistoni rukoilemiseen liittyvät juuri Rippelin esiintuoman masturboinnin tai vastaavan, todella mitättömän (jopa vartiotornin mittapuulla) synnin julkituomiseen. Samalla olen rukoillut myös sitä että se asia, johon silloin uskoin, osoittaisiin minulle oikeaksi. Samalla olen myös rukoillut että edes joku asia osoitettaisiin minulle oikeaksi, että tietäisin tutkia sitä oikeaa asiaa. Silloin penskana olin tosi hukassa, ja otollinen kohde kenelle tahansa jumalalle joka olisi minulle huomiotaan osoittanut. Ehkä olin liian helppo nakki? Ehkä jumala ajatteli että toi on nyt tossa, menenpä katselemaan mitä Andy Warhol touhuaa, se ei sentään ole niin ennalta arvattavissa.

Vieras: Ikävää että tuon munalukotetun ketjun johdosta syntyneen mielipiteenvaihdon jälkeen joutuu arvioimaan erilaisen mielipiteen esiin

Mitäköhän ajattelit tässä sanoa? Viitsitkö vähän tarkentaa?

... monetkaan eivät varmaankaan pidä sitä kiitoksen lausumista unohdettuna, vaan pitävät siitä puhumista ikäänkuin itsestäänselvyydestä puhumisena.

Nähdäkseni täällä on ollut hyvin hiljaista tällä kiittämisrintamalla. Ansiokkaasti piiitkän matkaa alkupäässä lähinnä ivailtiin rukoilemiselle tai lievempänä kyseenalaistettiin varsin rankasti, käy kurkkaamassa. (Minun mielipiteeni taas...)

Vieras kirjoitti:monetkaan eivät varmaankaan pidä sitä kiitoksen lausumista unohdettuna, vaan pitävät siitä puhumista ikäänkuin itsestäänselvyydestä puhumisena.

Kiitos ja kiittäminen sinänsä on kaunis ja suositeltava tapa.

Kiitos unohtuu suomalaiselta liian usein. Voihan sitä kiittää rukouksessakin, mutta mielestäni on hyödyllisempää kiittää kanssaihmisiä. Kiitoksen kohdekin kun on silloin taatusti olemassa.

Aaac: Kiitos unohtuu suomalaiselta liian usein. Voihan sitä kiittää rukouksessakin, mutta mielestäni on hyödyllisempää kiittää kanssaihmisiä. Kiitoksen kohdekin kun on silloin taatusti olemassa.

Ihmisten ulkopuolista tahoa voi kiittää (jos sen omakseen tuntee), niistä "hyvistä sattumuksista", joita kuitenkin ihmiset käytännössä toteuttavat.

Tarvitsen vaikka epätoivoisesti eläinlääkäriaikaa äkkiä sairastuneelle koiralleni ja vastaanoton tyttö sanoo, että tämä päivä on kyllä aivan täynnä. "Eläinlääkäreillä on isoja, aikaavieviä leikkauksia koko aamupäivä ja ne muutamat ajat ovat jo menneet." Olen koko ajan ajatellut ylöspäin "pliis, pliis, pliis, anna sieltä vapautua aika!" No ei vapaudu, ei.
Suljen puhelimen ja alan miettiä luettelo hikisissä kourissa jotain tuntematonta eläinlääkäriä, kun puhelin soi. Äskeinen tyttö soittaa, että seuraava puhelu olikin peruutus varatusta ajasta. Kiittelen ihan onnessani sitä tyttöä, että hän soitti juuri minulle. Ja kiitän tietysti myös yläkertaa.

Asioihin voi suhtautua sadalla tavalla, ja jokainen saa valita omansa. Tärkeintä, että homma pelittää, ja päällimmäinen tunne on, että JESS!

"Vieras: Ikävää että tuon munalukotetun ketjun johdosta syntyneen mielipiteenvaihdon jälkeen joutuu arvioimaan erilaisen mielipiteen esiin
Mitäköhän ajattelit tässä sanoa? Viitsitkö vähän tarkentaa?"

En osaa tarkentaa tämän yksityiskohtaisemmaksi. Tosiaan olisi ollut kivempi todeta olla täysin samaa mieltä. Itsekeskeisenä sikana ku ajattelee omia tunteitaan.

SonOfJesus kirjoitti:Joseph Murphy esittää kirjassaan "Alitajuntasi voima" (ISBN 951-97452-5-4, 13. painos) että rukous on yhteys alitajuntaasi. Sellaisena rukous on hyödyllinen niin uskovalle kuin ateistillekin.

Rukous tai sitten viina, ihan sama asia. Kummallakin tavalla yritetään joko saada muutosta tai voimia (/turrutusta?) kestää vallitseva asiaintila.