Voi jestas millaista tekstiä. JA millaisia kommentoijia.Vieras kirjoitti: Monet potilaat sanoivat, että se oli ensimmäinen kerta, kun joku kävi heidän luonaan sairaalassa rohkaisemassa heitä ja antamassa heille toivoa.------
kylläpäs teki pahasti todistajat!
---
Nyt äidit, jotka käyvät sairaalassa katsomassa lapsiaan, lukevat heille Raamatun kertomuksia joka päivä.---Ihan kamalaa!
...---
Hän on hyvin iloinen saadessaan arvostavia vastauksia.---Ihan hävytöntä!
..... Mies ilmaisi kiinnostusta totuuteen. Niinpä veli antoi hänen nimensä ja osoitteensa tälle sisarelle, joka jatkoi kiinnostuksen kehittelyä postitse.---Kerrassaan häjyä!
Kun mieheni kuoli, ainoat jotka tukivat surussani ja antoivat raamattuun perustuvaa toivoa, olivat
Jehovan todistajia, ei luterilaisia,kuten sukuni ;(
Mieheni oli myös luterilainen, itse olen uskonnoton.
Kuolemasta vaietaan nykyisin, se on tabu?
Pelätään kohdata kuolleen läheinen, ei osata -omasta mielestä-sanoa mitään lohduttavaa..
Usein pelkkä läsnäolo lohduttaisi....-
se ei lohduta että vältellään ..ja kartellaan sanoja "syöpä" ja "kuolema"...
A) Tarvitsee olla tavallisen tyhmä uskoessaan noihin lahkon juttuihin 'eräs nainenkin oli hyvin iloinen'.
B) Uskonnoton ei iloitse saatuaan 'raamattuun perustuvaa toivoa'.
Ja miksi kuolemasta puhuminen olisi jokin tabu? Miksi 'kartellaan sanaa syöpä ja kuolema' kysyy ko. sairauden sairastanut uskonnoton.