Polyester kirjoitti:Pitää uskoa asiaan "kokonaisuutena" ja painaa "yksityiskohtia" villaisella.
Juuri tätä Rauli tekee. Edes Australian pedofilia-juttu ei hetkauta Raulia - tai ainakaan hän ei tunnusta. On huomattavaa, että Rauli ei kiistä Australian-juttua. Rauli myöntää sen mutta painaa asian villaisella ja katsoo kokonaisuutta (mitä ikinä se tarkoittaakaan).
Villaisella painamista helpottaa, että Vartiotorni demonisoi kaiken kriittisen ajattelun. Konventtipuheissa varoitellaan "riippumattomuuden hengestä" ja "menemästä ohi" sen, mitä "Jehovan järjestö" sanoo. Jokaisen jehovantodistajan pitää pysäyttää kriittinen ajattelu ja tukahduttaa kriittisen järjen ääni ja kysymykset. Tätähän mielenhallinta tarkoittaa. Lahkolainen kontrolloi omia ajatuksiaan ja syyllistää itseään niistä.
Tavallinen jehovantodistaja uskoo, että Vartiotorni on oikeassa silloinkin, kun se näyttää olevan väärässä. Vika on aina yksilössä ja tämän "riippumattomuuden hengessä". Tuloksena on Markun kuvailema teflon-todistaja, joka sulkee silmänsä ja tunkee sormet korviinsa ja johon ei tartu yksikään rationaalinen argumentti. Vartiotorni on oikeassa, ja sen tulevat kaikki näkemään (viimeistään silloin, kun hallintoelimen seitsemän miestä löytävät vielä toistaiseksi löytymättömät todisteet). Australiassa Vartiotorni on todistettavasti piilotellut kymmenien vuosien ajan pedofiileja viranomaisilta, mutta mitäs pienistä! Odotellaan Jehovaa ja katsellaan siihen asti kokonaisuutta!
Valitettavasti olen itsekin ollut tuollainen jästipää. Silloin, kun soittelin kaikkitietäväisenä ja ylimielisenä lahkolaisena ovikelloja, en tiennyt esimerkiksi Vartiotornin vuosiluvun 607 eaa. virheellisyydestä. Jos ovenavaaja olisi minulle siitä huomauttanut ja vieläpä näyttänyt historiankirjoista todisteita, niin enpä olisi häntä kuunnellut. Olisin sivuuttanut kaikki todisteet ja argumentit tuosta vaan: tieteelliset todisteet ovat väärässä, ja vain Vartiotornin kirjallisuuteen voi luottaa. Hävettää myöntää, mutta näin on.
Nykyään, kun olen päässyt irti lahkosta ja sen mielenhallinnasta, tuntuu vaikealta tavoittaa niitä lahkovuosieni tunnekokemuksia ja ajattelutapoja, jotka kuljettivat jalkojani käännytystyöhön ja saivat minut työntämään sormet korviin heti kriittisten kommenttien kuuluessa. Tässä on jotain samaa kuin jos selvittyään muistelisi kovaa känniä suuren ihmetyksen vallassa: miten sekaisin minä olenkaan voinut olla!
Täytyy yrittää pitää tämä mielessä silloin, kun Raulin jääräpäisyys ja fanaattisuus meinaavat alkaa ärsyttää.
Marjaanan ja Ailan sekä muidenkin Raulin keskustelukumppaneiden maltillisuus, ymmärtäväisyys sekä älykkäät vastineet ansaitsevat kiitosta ja kunnioitusta.