Veljesseura.org

Raimo Mylly kirjoitti:Tuli mieleeni vielä edellisiin liittymätön kysymys.
Voiko singulariteetti pitää sisällään enemmän tilaa kuin on ainetta sen täyttämiseen?

Edellä mainitsin noista muista ulottuvuuksista, jotka on matemaattisesti itsestäänselvästi olemassa. Näiden ulottuvuuksien mittasuhteet on yhtälailla rajattomat, kuin meidän tutummat ulottuvuudetkin. Singulariteetti kolmessa ulottuvuudessa voi olla ääreettömyys muissa ulottuvuuksissa, jotka ovat meidän avaruutemme, meidän koordinaatistomme poimuja tai ryppyjä. Ajattele kolmiulotteista koordinaatistoa. Jos koordinaattiakselit aaltoilevat, tarvitsisimme useampia ulottuvuuksia, eli useampia koordinaatiston akseleita, joille voisimme projisoida nuo aallot. (Tähän mallintamisen ongelmaan Einstein kehitteli tensorit.)

Luonnollisesti eläessämme 3-ulotteisessa maailmassa (olemme siis fyysisesti sopeutuneet elämään kolmeulotteisessa maailmassa; 4-ulotteisessa, jos aikakin otetaan mukaan) meidän on hyvin vaikea kuvitella maailmaa, joka todellisuudessa koostuu monista muistakin ulottuvuuksista, kuin nämä, joihin olemme tottuneet. Aivan kuin lakanan tasossa elävä ei kykene näkemään muuta, kuin kaksiulotteisesti oman maailmansa sisällä. Tasomaailmassa oleva ei näe käteesi puristamaasi myttyä, vaan vain pienen pisteen - singulariteetin, vaikka kaikki siinä pisteessä oleva massa on kolmannessa ulottuvuudessa lakanan päällä.

Näin on käynyt myös meidän maailmassamme: 3-ulotteisessa maailmassa elävinä, emme näe mustan aukon sisältämää massaa, koska ne ovat muissa ulottuvuuksissa, kuin aistimme pystyvät havaitsemaan. Siksi näemme vain pisteen - singulariteetin - vaikka todellisuudessa mustan aukon massa voisi matemaattisen mallin mukaisesti olla äärettömän suuressa tilassa - muissa ulottuvuuksissa.

Puhtaasti matematiikan kielellä noiden ulottuvuuksien lisääminen on äärimmäisen helppoa, mutta niiden kuvitteleminen ja projisoiminen (eli kuvaaminen) 3-ulotteiseksi meidän aisteillemme selkeästi on äärimmäisen hankalaa. Minulla itselläni on menossa se vaihe, jossa yritän epätoivoisesti saada noita ulottuvuuksia jotenkin sisäistettyä ja mallinnettua itselleni ymmärrettäviksi.

Näiden asioiden selittämisyritykset sinullekkin auttaa minuakin hahmottamaan asioita oman pääni sisällä.

Eli havainnollistaakseni vielä (myös itsellni): Se lakanassa asuva olio näkee ainoastaan sen pisteen, josta lakana menee nyrkkisi keskeltä. Nyrkkisi yläpuolella voi olla vaikka kuinka paljon lakanaa, mutta lakanassa asuva vain näkee sen pisteen, jossa lakana on äärimmäisen tiheää nyrkkisi sitä puristaessa. Kolmannessa ulottuvuudessa, jota lakanassa asuva ei voi omilta fyysisiltä rajoiltaan nähdä on lakanaa siis mahdollisesti nyrkkisi verran tai, jos vain lakanaa on tarpeeksi, sen määrä voi olla vaikka ääretön.

Samalla tavalla meidän näkemämme singulariteetin massa voi olla jakautunut vaikka äärettömän suureen avaruuteen, joka on meidän fyysisten rajoitusten vuoksi meille näkymätön - muissa ulottuvuuksissa. Näemme siis vain sen pisteen, josta tuo massa on murtautunut äärimmäisissä fysikaalisissa olosuhteissa oman avaruutemme poimuihin, jotka ovat meille näkymättömiä.

ja vielä lisää ajatuksen virtaa:

Jos pystymme unohtamaan oman totutun ajatusmallimme ja sisäistämme sen faktan, että tässä maailmankaikkeudessa ei ole mitään muuta, kuin tilaa (tiedä kuinka monessa eri ulottuvuudessa), aikaa ja energiaa (joka muovaa avaruuttamme mm. massaksi), on tämä maailma hyvin yksinkertainen. Meillä on omat aistimme, joiden avulla pystymme havainnoimaan vain tässä ajassa olevaa maailmaa vain kolmessa ulottuvuudessa. Se saa meidät luokittelemaan tarpeettomasti maailmaamme: massa, energia, liike, säteily...ym. Mutta nuo kaikki ovat vain energiaa eri muodoissaan. Energia muovaa avaruutta itseään niin, että kuvittelemme avaruuden poimut (säieteorian säikeet) erinäköisiksi, toisistaan kummallisesti poikkeaviksi ilmiöiksi. Tuo kahvikupissani oleva lusikka esimerkiksi, ei ole muuta, kuin energian muokkaama avaruuden pienenpienten poimujen (eli säikeiden) tietty järjestys.

ahaa elämyksiä tulee jatkuvasti tässä kirjoittaessakin

Tästä palstasta on todella iso hyöty myös fysiikan opinnoissani

Raimo Mylly kirjoitti:Tuli mieleeni vielä edellisiin liittymätön kysymys.
Voiko singulariteetti pitää sisällään enemmän tilaa kuin on ainetta sen täyttämiseen?

Vielä tuokin selvyyden vuoksi toisesta näkökulmasta:

Mitä on aine? Säieteorian mukaan aine on vain ja ainoastaan avaruuden pienistä poimuista (vrt. lakanan rypyt) muotoutuneita meidän silmillemme yksiulotteisten säikeiden kokonaisuuksia. Kolmiulotteisessa maailmassa kaikki materia voi romahtaa kolmiulotteisen maailman singulariteettiin, koska kaikki materia on kasautunut noista kolmiulotteisessa maailmassa näkyvistä yksiulotteisista säikeistä. Jos lisäät yksiulotteisen säikeen rinnalle äärettömän määrän yksiulotteisia säikeitä, tuloksena on vain yksiulotteinen säie. Tämä mahdollistaa säieteorian mukaan singulariteetin.

Jos kuvittelet kiven, et voi kuvitella minkään saavan sitä puristumaan olemattomaan pisteeseen. Mutta jos tiedät, että tuo kivi koostuu vain ja ainoastaan yksiulotteisista säikeistä (vrt. janoista) voit musertaa noiden säikeiden keskinäiset toisiaan kannattavat voimat ja saada ne muserrettua yhdeksi ainoaksi yksiulotteiseksi säikeeksi - singulariteettiin.

Aistiemme mukaan kouliintunut arkijärkemme ei pysty singulariteettia mitenkään hyväksymään.

Äärettömän monen säikeen musertuminen yhdeksi säikeeksi:

Säikeellä on vain 1 ulottuvuus, eli säikeen paksuus on tasan nolla kaikissa muissa ulottuvuuksissa. Kun lisäät nollaan nolla, saat nolla. Vaikka lisäät nollaan äärettömän monta nollaa saat edelleen tulokseksi nolla. Tämä mahdollistaa singulariteetin.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Olen kanssanne samaa mieltä, että Srn. 12:1-8 on Raamatun yksi kauneimmista kohdista, mutta juuri tällaista orientaalinen runous parhaimmillaan on: kaunista, syvällistä, opettavaista ja hyvin voimakassävyistä: "Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 'Nämä eivät minua miellytä'.". Mikä mahtava ja voimakas aloitus.

Tässäkään (tarkoitan perikooppia) ei kuitenkaan puhuta aivoista, sillä kaiken tunne-elämän ja ajattelun keskuksena pidettiin sydäntä ja toisaalta munuaisia (munaskuita). Näistä sydän on jäänyt aina meidän päiviimme asti vertauskuvallisena ilmauksena voimaan.

Emmehän toki sano: "Oi, Jehova! Aivojeni sopukoilla sinua rakastan". Paljon luontevammalta kuulostaa: "Oi, Jehova! Kokosydämmisesti sinua rakastan.", vaikka sydämemme ei fyysisesti mitään tunteita aistikaan.

Eiköhän tämä liene nyt tullut selväksi. Ennen ajateltiin ihmisen anatomiasta ja tunne-elämän keskuksesta toisin ja se oli silloinen totuus. Tämän heprealais-aramealaisten ja kreikkalaisten tekstien kirjoitus tuo esiin. Nyt tietoisuutemme tästäkin on lisääntynyt, mutta siitä huolimatta käytämme usein metaforaa "sydän".

Jotenkin tuntuu että mun muija tykkäis kyttyrää jos sanoisin;"Aivojeni sopukoilla sinua rakastan",
hän se tahtoo edelleenkin kuulla;
" Kokosydämmisesti sinua rakastan"...!

Olis aika kornia jos leffassa sankari sanoisi;Aivojeni sopukoilla sinua rakastan....
Ollaan me toiset vielä niiiiin vanhanaikaisia, että "tunnemme sydämmellämme". edelleenkin ;D

""olemme siis fyysisesti sopeutuneet elämään kolmeulotteisessa maailmassa; 4-ulotteisessa, jos aikakin otetaan mukaan) meidän on hyvin vaikea kuvitella maailmaa, joka todellisuudessa koostuu monista muistakin ulottuvuuksista, kuin nämä, joihin olemme tottuneet. ""

Meikäläiselläkin, kun hylly oli täynnä ryppyistä lakanaa (toki puhdasta) niin meni vain rautakauppaan ja osti muu-ulottuvaisuuslaatikon, jonka sijoitti sinne hyllylle, niin sai lisätilaa uusille ryppy- (mutta edelleen puhdas-) lakanoille.

Filippos kirjoitti:Hmm... en nyt ihan heti keksi, mitä tarkoitat? Esitätkö, että joessa olevan pyörteen synty on jotenkin ei selitettävissä fysiikalla?

Osittain näin. Ramille tähän jo alustavasti vastasinkin. Vaikka olosuhteet pyörteen synymiselle olisivat samat, se ei koskaan ole samanlainen. Miksi? Tätä ei tietääkseni olla ratkaistu.

Mitä tarkoitat läpinäkyvällä materialla?

Tarkoitan ns. pimeää ainetta /energiaa. Se absorboi kaiken ja sen määrä voidaan laskea näkyvän aineen tai energian kautta, mutta sitä itseään ei voida toistaiseksi muutoin havaita, näin ole käsittänyt.

Energia ei ole muuta kuin määritelmänsäkin: se on kykyä tehdä työtä

En suinkaan halveksu Einsteinin suhteellisuusteoriaa. Kuitenkin tuo pimeä aine tai energia näyttäisi nykytietämyksellä puskevan maailmankaikkeuden näkyvää materiaa yhä kiihtyvällä nopeudella pois otaksutun alkurajahdyspisteen keskustasta. Mitä on tämä aine, jota näyttäisi olevan kenties 75 % kaikesta aineesta? Emme taida tietää (vielä).

Mitä höpötät? Maailma on valmis sellaisena kuin siinä elämme! Tiede ei sitä valmiimmaksi tee - se vain tutkii maailman eri ominaisuuksia ja selittää jatkuvasti niin paljon asioita siitä, ettei kukaan pysty kaikkea tietoa koskaan oppimaan.

Heh, joo. Tämä lienee hyvin ymmärrettävää nyt ja vastaisuudessakin. . Mitenhän valmiimmaksi maailma tullee, sanokaamme vaikka viiden tuhannen vuoden päästä. Vieläköhän ihminen täällä häiriköi? Eihän koko tuntemamme maailmankaikkeus ole mitenkään stabiili, saati Telluksemme. Elänhän minäkin muinoin vähintään nykyisten Alppien korkeuteen kohonneen vuoriston juurella ja vesikin on virrannut ihan toiseen suuntaan. On silti kiva joskus seisoskella 2,4 mrd vuotta vanhan järven pohjalla, joka 1.7 mrd vuotta sitten kivettyneenä pullahti pintaan.

Elämä sinänsä on ihmisen luoma käsite kuvaamaan jotain samankaltaisuutta havaitsemamme maailman yksiköissä. Jo sen rajaviivan vetäminen, mikä on elämää ja mikä ei on kuin veteen piirretty - sitä ei todellisessa luonnossa ole. Kaikki elävät organismit, oliot ovat rakentuneet täsmälleen samoista rakennepalikoista, kuin ympärillään oleva elotonkin.

Yleensä kaikki käsitteet ovat ihmisen luomia. Otaksuttavasti tarvitsemme ainoastaan Telluksemme yhdeksää yleisintä alkuainetta elämän synnyttämiseen. Emme vain toistaiseksi tiedä, miten tämä prosessi voidaan käynnistää. Entä elollisen ja elottoman raja! Totta: Se on kuin veteen piirretty viiva, meille. Onko omena, jota juuri jyrsin eloton? Onhan se irroitettu puustaan ja lojunut matkalla kauppaan ja sen hyllyillä ties miten kauan. Ei ole. Voimme kloonata sen soluista vastaavanlaisen omenapuun, missä se itse kasvoi -ja vielä jää varmuudeksi siemenet. Asettaisin tämän elollisen ja elottoman rajan siihen, missä olemassaoloon ei tarvita ainetta eikä energiaa, mutta tämä on hyvin likimääräinen sanontani.

Sitähän minä haluaisinkin ymmärtää: Mikä on jumalakäsityksesi ja sen perusteet?

Tämä lienee primääri kysymyksesi. Voisi oletaa, että lataisin sarjan raamatunlauseita. Näin en tee. Se olisi absurdia. Maailmamme on muuttunut, samoin jumalakäsityksemme, sitten viimeisen kahden tuhannen vuoden.

Jumala edustaa minulle turvallisuutta, näin tämän yksinkertaisimmillaan tiivistäisin. Tämä turvalisuus perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiini. Tiedän vallan hyvin, että aivokuorta manipuloimalla tai ärsyttämällä saadaan "jumalallisia" kokemuksia aikaan. Tästä ei ole kohdallani kyse.

Filippos kirjoitti:Puhtaasti matematiikan kielellä noiden ulottuvuuksien lisääminen on äärimmäisen helppoa, mutta niiden kuvitteleminen ja projisoiminen (eli kuvaaminen) 3-ulotteiseksi meidän aisteillemme selkeästi on äärimmäisen hankalaa.

Tiedostan mitä tarkoitat lakanavertauksella, mutta minulla on henkilökohtainen hyvin paha ongelma. Olen tyhmä ja tietämätön. Kun tässä tyhmyydessäni olen edennyt kuitenkin sille asteelle, että TIEDÄN raamatun ja sen jumaluuksien sekä muiden henkiolentojen olevan silkkaa tietämättömyyttä ja mielikuvituksen tuotetta, on minun vaikeaa hyväksyä mitään ymmärrykseni ylittävää tietoa.
Toisaalta tiedän senkin, että fyysikoilla on erilaisia ja jopa toisistaa hyvinkin paljon poikkeavia käsityksiä noista mutkikkaista asioista. Jos kolmesta fyysikosta yksi on eri mieltä kuin kaksi muuta, en voi pitää selvyytenä että hän on väärässä. Etenkään jos noilla kahdellakaan ei ole aivan samanlaista näkemystä kokonaisuudesta.

Joudun siis luovimaan omassa tietämättömyydessäni jonka avulla koitan tutkia tiedemiesten erilaisia terioita heikon ymmärryskykyni mukaan, jota rajoittaa uskon puute kaikkeen yliluonnolliselta haiskahtavaankin. Kaikkeen siihen mitä ei voida havainnollistaa loogiseen muotoon.

Pelkästään tieteen puhe ylimääräisistä ulottuvuuksista saa jo karvani pystyyn. Tuntuu siltä että tiedekin pyrkii selittämään selittämätöntä toisella selittämättömyydellä. Matemaattisilla joskin samalla ilmeisen teoreettisilla arvioilla jotka eivät mahdu heikkoälyiseen päähäni ja loogisuuteeni.

Käsitykseni mukaan tämä teoreettinen singulaari (jota teoriaa kyllä rohkenen edelleen julkisestikin tyhmyyttäni epäillä F.Hoylen tavoin) oli äärimmäisen tiheä jolloin se ei voi käsityksessäni sisältää minkäänlaista tyhjyyttä. Ylimääräistä tilaa edes toisessa ulottuvuudessa olevana. Minusta tuo toinen ulottuvuuskin olisi mennyt kasaan jotta kaikki voisi olla äärimmäisen tiheää. Tiheys on aineen omainisuus jonka jo tuon kiven kohdalla totesit. Periaatteessa kaikki aine on harvaa, harvempaa tai vieläkin harvempaa ja vain molekyyliketjut (ja mitä lieneekään sitten pinin olemassa oleva aine) märittelevät aineen rakenteellisen lujuuden ja muut ominaisuudet. Tiheys on samalla entropiaan liittyvä ominaisuus eli entropia pyrkii harventamaan ainetta ja sen vastavoimana gravitaatio (aineen massaan liittyvä ominaisvoima) kerää ainetta yhteen.

Jotenkin en ymmärrä sitä, miten äärimmäisen tiheä aine voisi muodostaa itseään (sisältämänsä energian määrää) paljon suuremman tilan eli synnyttää tyhjöttömyydestä tyhjön. Näinhän singulariteetin räjähtämisen yhteydessä olisi pitänyt tapahtua. Eri ulottuvuuksia selittämään tuota kaikkea on vieläkin vaikeampaa ymmärtää tällä heikkolaatuisella päällä. Se tuntuu sille kuin pitäisi jonkinlaisella jumalan korvikkeella selitellä asioita. Eri ulottuvuudet mahdollistaqvat lisäksi teorian siitä, että noissa ulottuvuuksissa on elämää joka vastaa esimekiksi omaa jumala-käsitystämme. Yliluonnollisia olentoja jotka jumalina touhuilevat maapallon ja ihmisten kimpussa. Todisteet siitä vain puuttuvat kuitenkin edelleen. Niinpä ulottuvuudet ovat käsitysmaailmassani tieteellinen joskin väärä hypoteesi. Aivan kuten tieteen käsitys ajastakin on. Minä en ymmärrä sitä itsellisenä ilmiönä vaan näkemykseni mukaan sitä ei voi olla olemassa ilman tapahtumia. Ja miten aika ja ajan kuluminen määritellään, on kovin inhimmillinen tapa tulkita ja selittää ympäristöään. Ajan kulu on todellisuudessa maailmankaikkeudessa sama, mutta tieteen käsityksen mukaan se vaihtelee. Olen eri mieltä tuostakin. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin gravitaation vaikutsu atomikellon toimintaan (atomien värähtelyyn) ei merkitse ajan kulun vääristymää vaan kyseisen mittaustavan alttiutta ulkopuolisille voimille. Ne eivät vaikuta tuossa esimerkissä muualla maailmankaikkeudessa vallitsevaan ajankuluun vaan ainoastaan paikallisesti kyseiseen kelloon.

Olen siis hyvin suurissa vaikeuksissa moniulottuvuuksista kertovien teorioiden suhteen. En kykene jäsentämään niitä tosiasioiksi.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:

Filippos kirjoitti:Hmm... en nyt ihan heti keksi, mitä tarkoitat? Esitätkö, että joessa olevan pyörteen synty on jotenkin ei selitettävissä fysiikalla?

Osittain näin. Ramille tähän jo alustavasti vastasinkin. Vaikka olosuhteet pyörteen synymiselle olisivat samat, se ei koskaan ole samanlainen. Miksi? Tätä ei tietääkseni olla ratkaistu.

Nyt pikaisesti sen verran, että vaikka makromaailman olosuhteet olisivatkin samat, ne olisivat samat vain näennäisesti. Veden pyörteen muodostumiseen vaikuttaa yksinkertaisesti niin monta eri muuttujaa - yhtä monta, kuin on molekyylejä vedessä, joen pohjassa, ilmassa, jotka tuon ilmiön aiheuttaa (+ kaikkien molekyylien nopeudet ja suunnat) - ettei ole mitenkään mahdollista saattaa kaikkia täsmälleen samaan alkuasetelmaan. Pyörteen synty on ymmärrettävissä lähestulkoon klassisella fysiikalla, mutta sen syntyyn vaikuttavia osasia on käsittämättömän paljon. Voidaan vain arvioida todennäköisyyspyörteitä, koska laskentakapasiteetti täsmälleen tarkaksi matemaattiseksi malliksi ei yksinkertaisesti riitä. Asiat ovat monesti hyvin yksinkertaisia lähtökohdiltaan, mutta kun lähtökohtia on käsittämättömän paljon, niiden keskinäinen vuorovaikutus aiheuttaa monimutkaisen kokonaisuuden.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Vaikka olosuhteet pyörteen synymiselle olisivat samat, se ei koskaan ole samanlainen. Miksi? Tätä ei tietääkseni olla ratkaistu.

Kerro nyt jokin konkreetinen esimerkki kyseisestä tapahtumasta että siihen voisi ottaa kantaa. Tietääkseni täysin vastuksettomassa ja ilman ulkopuolista vaikutusta olevassa tilassa virtaava vesi ei pyörteile erilailla. Vesi on tiivistyyttä energiaa johon kuitenkin vaikuttaa kaikki ulkopuolinen energia mutta jos sitä ei ole, ei siinä tapahdu muutostakaan.

Voi, Rami. Niin mielelläni kuin tämän tekisinkin, en osaa sanoa muuta, kuin mene ja katso jotakin virtaavaa vettä luonnossa, vettä, missä on pyörteitä. Havainnoimalla saat selville, missä niiden alkulähde on. Seuraamalla alavirtaan, huomaat, etteivät pyörtet olosuhteiden identtisyydestä huolimatta ole identtisiä keskenään. Ainuttakaan täysin samankaltaista pyörrettä ei ole. Miten nämä pyörteet syntyvät, tätä ei kukaan toistaiseksi tiedä. Tämän minulle opetti MC katsellessamme Ruunaan koskien virtaavaa vettä.