Veljesseura.org

Tosi hyvä ketju tämä tällainen, olette osanneet tiivistää tosi fiksusti kokemuksianne. Ehkä terapia opettaa? Ikävä kyllä en ole ehtinyt osallistua keskusteluun.

Lopetin tässä kuussa oman terapiani. Suurin osa ongelmistani (lähinnä painajaismaiset muistikuvat, urautuneet toimintatavat jne.) johtuivat Jehovan todistajien kanssa elämisestä ja etenkin sairaiden ihmisten vaikutuksesta. Ympäristöhän tunnetusti vaikuttaa siihen, kuinka voimme.

Tarkemmin ajatellen minua vaivasi vuosia myös jatkuva ulkopuolisuuden tunne. Viime aikoina olen tajunnut tunteen hävinneen; nykyään olo on aika "normaali", mitä se sitten tarkoittaakaan.

Tuo ulkopuolisuuden tunne on ja oli aika tuttu usein vaikka oli ihmisiä ympärillä (lähinnä todistajien erilaisten toimintojen puitteissa) joskin välillä tuntui siltä kuin olisi ollut vielä oman itsen ulkopuolella ja vain seurannut sivusta mitä teki jne. Toinen kummajainen itsellä liittyy aikaan joskaan tätä jälkimmäistä en osaa selittää mitenkään 'järkevästi'.

En tiedä liittykö tämä mihinkään nimenomaiseen, mutta kun vanhimman kanssa käydyssä keskustelussa vastaosapuoli kehotti minua valitsemaan seurani, tokaisin suoraan että juuri siistä syystä en ole meikäläisten kanssa tekemisissä, liikaa huonoja kokemuksia..
..................

Nezumi kirjoitti:Tuo ulkopuolisuuden tunne on ja oli aika tuttu usein vaikka oli ihmisiä ympärillä (lähinnä todistajien erilaisten toimintojen puitteissa) --

Miksi koit itsesi ulkopuoliseksi? Itse koin olevani "kuin kotonani" todistajapiireissä, vaikka samaan aikaan inhosin todistajayhteisöä. Olin kuitenkin sosiaalistunut todistajamaailmaan enkä siksi osannut olla muuallakaan ennen kuin jäsenyyteni lopun aikojen ajat alkoivat erään ihmissuhdekriisin jälkeen.

Oma ulkopuolisuuteni liittyi lähinnä siihen, kuinka pihalla tunsin olevani valtakulttuurin ihmisten parissa. Tuntui siltä, kuin olisin muuttanut ulkomaille.

Eniten se ehkä koski sitä sarjaa 'oman ikäiset'. Sellainen mikä ei kuulu joukkoon tunne ehti tulla aika tutuksi. Tosin on sitä samaa ollut silti tuonne ns. maailmankin suuntaan. Mie olenkin naureskellut siipalle ja parille muulle joskus, että todistajille mie olen vähän liikaa maailmallinen ja maailmallisille liikaa todistaja..eli en ole kunnolla kumpaakaan mitä se sitten ikinä onkaan. Hieman hankala välitila joka osittain on kai aiheuttanut tuon aiemmassa mainitun 'ulkopuolelta seuraamisen'.

almi kirjoitti:Tosi hyvä ketju tämä tällainen, olette osanneet tiivistää tosi fiksusti kokemuksianne. Ehkä terapia opettaa? Ikävä kyllä en ole ehtinyt osallistua keskusteluun.

Lopetin tässä kuussa oman terapiani. Suurin osa ongelmistani (lähinnä painajaismaiset muistikuvat, urautuneet toimintatavat jne.) johtuivat Jehovan todistajien kanssa elämisestä ja etenkin sairaiden ihmisten vaikutuksesta. Ympäristöhän tunnetusti vaikuttaa siihen, kuinka voimme.

Tarkemmin ajatellen minua vaivasi vuosia myös jatkuva ulkopuolisuuden tunne. Viime aikoina olen tajunnut tunteen hävinneen; nykyään olo on aika "normaali", mitä se sitten tarkoittaakaan.

Aihe tuskin tulee käsitellyksi loppuun ihan äkkiä. Kun terapia loppuu, alkaa uusien ajattelumallien toteuttaminen käytännössä. Onnea matkaan Almi!

Minä koin olevani todistajana yhtä suuremman tarkoituksen kanssa. Välillä on tyhjä olo, kun en kuulu mihinkään ja periaatteessa ajelehdin - juuri niin kuin todistajat kuvailevat maailmallisia. Sitten kyllä havahdutan itseni - helvetti - mulla on perhe, joka on kaikki kaikessa. Jolle olen olemassa tässä ja nyt, elossa ollessani ja kuoltuani. Voiko olla mitään todellisempaa suurempaa tarkoitusta, kuin olla äiti lapselle tai puoliso ja ystävä miehelleen? Suurempaa merkitystä ei ole syytä välttämättä hakea kauempaa.

Joka tapauksessa mun piti sanoa kokeneeni samanlaista ulkopuolisuutta niin seurakunnassa kuin maailmassa Nezumin tavoin, eläneeni jonkinmoisessa välitilassa. Tunne voimistui tietysti enemmän toiseen kuin toiseen suuntaan ollessani hyvin tai huonosti mukana.

Ex. todistajia toimii myös terapeutteina.
Yksi Tanskan tunnetuin viikkolehtien lukijoitten kysymyksiä palstan pitäjä on entinen Jehovan Todistaja.
Hänellä on palsta nimeltään kysy Irmalta ( Spørg Irma) ämmien kuvalehdissä. Niissä hän vastailee kysymyksiin elämän eri asioista. On myös muutaman kirjankin kirjoittanut. Aika hyviäkin kirjoja.
Muistan, että hän sanoi, että jos on selvinnyt hengissä Jehovan Todistajista erottamisen/ eroamisen, niin silloin kyllä selviää mistä tahansa muustakin asiasta.

Kapteeni kirjoitti:Ex. todistajia toimii myös terapeutteina.
Yksi Tanskan tunnetuin viikkolehtien lukijoitten kysymyksiä palstan pitäjä on entinen Jehovan Todistaja.

Suomessa valitettavasti ei toimi.

Ainoastaan jokunen terapeuttina esiintyvä amatööri pelleilee jopa veljesseura.orgin sivustolla.

Witless kirjoitti:Ainoastaan jokunen terapeuttina esiintyvä amatööri pelleilee jopa veljesseura.orgin sivustolla.

Hei, nimimerkit kehiin, jotta amatöörit saadaan erotettua ammattilaisista!

Viljo kirjoitti:

Witless kirjoitti:Ainoastaan jokunen terapeuttina esiintyvä amatööri pelleilee jopa veljesseura.orgin sivustolla.

Hei, nimimerkit kehiin, jotta amatöörit saadaan erotettua ammattilaisista!

Erotteleminen on helppoa. Täällä ei ole yhtään ammattilaista, joten kaikki jotka leikkivät psykiatria, nimenomaan leikkivät. Ja se voi olla potilaalle niin vaarallista, että kohta voidaan perustaa "Leikkipsykiatrien uhrit ry." Enkä nyt tarkoita keskustelua ja kokemusten vaihtamista asiasta, vaan sitä että puhutaan kuin oltaisiin asiantuntijoita.

Witless kirjoitti:Enkä nyt tarkoita keskustelua ja kokemusten vaihtamista asiasta, vaan sitä että puhutaan kuin oltaisiin asiantuntijoita.

Ja tämä oli siis asiantuntijalausunto?

Witless kirjoitti:Erotteleminen on helppoa. Täällä ei ole yhtään ammattilaista, joten kaikki jotka leikkivät psykiatria, nimenomaan leikkivät.

Sinulla on pelottava erottelun lahja. Toisaalta, en malta olla miettimättä miten ihmisestä sitten tulee asiantuntija ja kuka sen tittelin heille myöntää.

Witless kirjoitti:Erotteleminen on helppoa. Täällä ei ole yhtään ammattilaista, joten kaikki jotka leikkivät psykiatria, nimenomaan leikkivät.

Toivottavasti et nyt tarkoita meitä, jotka puhumme masennuksesta ja masentuneiden tarpeista kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Minä puhun ihan omasta kokemuksestani: Psykiatria on jopa pahempi kusetus kuin jöffet. Jöffet eivät sentään pakota syömään mitään myrkkyjä. Jöffeihin pääsee takaisin, kun esittää tarpeeksi pitkään nöyrää, mutta psykojen kanssa ei pääse ikinä terveeksi. Ihan niin kuin ikuinen oikeuskomitea.

Markku Meilo kirjoitti:

Witless kirjoitti:Enkä nyt tarkoita keskustelua ja kokemusten vaihtamista asiasta, vaan sitä että puhutaan kuin oltaisiin asiantuntijoita.

Ja tämä oli siis asiantuntijalausunto?

Ei, ihan pelkkää potilaan paikalla istuvan arvausta. Jos mentaalipuolen asiantuntijoita vastoin luuloani löytyy paikalta, kättä vaan ylös.