Sivu 6/10

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 17.09.2014 11:23
Kirjoittaja Markku Meilo
Veli-Hopea kirjoitti:Montakos eri "Jehovan todistaja" lahkoa olikaan?
Mä lähden tuossa ajattelussa millerismistä, josta presbyteeriperheen vesa C.T. Russell ponnahti uskontoalalle, holaten millerismistä oppisabluunan. Ehkä tunnetuimpina millerismin raunioilta nousivat seitsemännen päivän adventistit sekä raamatuntutkijat, varmaan uskonnon kultamaassa USA:ssa on elossa muita pienempiä millerismin konkurssipesän jakajia. Sitten jo ennen Rutherford vastaan Russell -skabaa erkani raamatuntutkijoita ja hupaisinta oli kun Russelin kalmo johti elokorjuun kaikkia piirteitä, niin siinä vaiheessa Rutherford teki kaikkensa savustaaksen Russelin ajatuksille uskollisia pois Vt-seurasta. Näistä raamatuntutkija-liikkeistä jotkin toimivat edelleen ja ajan saatossa niitä lienee ollut noin 30 erinimistä ryhmää. No sitten oli Kitawala-liikettä sun muuta Afrikassa ja ent. Itäblokissa toimii jt-lahko True Faith Jehova's Witnesses.

Tällainen siis on millerismin pojalle rakentunut ja maailman puhtaimmaksi mainostettu uskonto, joka ei ole koskaan lahkoutunut.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 17.09.2014 11:57
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Samankaltaista näkyy meininki olevan.

http://the-true-jw.oltenia.ro/

Kyl se tuo Jehova kerkke joka paikka !!!

Ehkäpä hänellä on niin kiire kaikkien nimelleen perustettujen lahkojensa kanssa, että siksi tulee virheitä ja väärinymmärryksiä, kun hän ei aina muista antaa pyhää henkeään oikeaan aikaan.

Kenties siksi ennustuksetkin menevät pieleen.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 17.09.2014 12:02
Kirjoittaja Veli-Hopea
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Samankaltaista näkyy meininki olevan.

http://the-true-jw.oltenia.ro/
Näin. Jos vtseuralla on oikeus olla väärässä kaikilla pikkuvirheillä ja väärillä ennustuksilla niin loogisesti myös näilläkin, muillakin ja meilläkin yksilöinä on oikeus olla yhtä väärässä ja harhoissa ilman tappotuomioita. Ainakin itse ajattelen näin.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 17.09.2014 21:05
Kirjoittaja Polyester
Markku Meilo kirjoitti:Tarut taruina, mutta tässäkin opetukseksi tarkoitetussa tarussa ihmetyttää se mitä Metusalem oli tehnyt Raamatun jumalalle kun ei päässyt Nooan arkkiin, vaan joutui kroolaamaan koko vedenpaisumuksen?
Vartiotorni kun harrastaa näitä Raamatun henkilöihin liittyviä luokkia, niin Metusalem-luokka voisi vertauskuvata ihmisiä, jotka säilyvät Harmagedonin läpi uuteen järjestelmään Jehovan todistajien järjestön ulkopuolella. :wink:

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 17.09.2014 23:15
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Polyester kirjoitti: Vartiotorni kun harrastaa näitä Raamatun henkilöihin liittyviä luokkia, niin Metusalem-luokka voisi vertauskuvata ihmisiä, jotka säilyvät Harmagedonin läpi uuteen järjestelmään Jehovan todistajien järjestön ulkopuolella. :wink:
Metusalem-luokalla voisi olla myös kyky luovia luovasti Harmagedonin myrskyissä.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 10:24
Kirjoittaja kiinnostunut
Tämä asia ei ole minulle kunnolla selvinnyt, että miten Jeesuksen paluu tapahtui aikalaisilleen joille hän sen tuolloin sanoi? ja miten todistajat sen opettavat tapahtuneen tuolloin?

Jeesuksen sanoillahan oli kaksoistäyttymys ja se toinen täyttymys tapahtui todistajien mukaansa 1914 ainakin nykyisen opin mukaan, mutta minulle ei ole selvinnyt miten ja milloin se ensimmäinen tapahtui silloin raamatun aikana?

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 12:21
Kirjoittaja Pro et contra
Mat10:23
Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.
Mat 16:28
Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”


Nämä tapahtuivat juuri kuten Jeesus sanoi, hänen ylösnousemisesta oli ensimmäinen tulemus ja tälle on todistajana yli 500 henkilöä.
Toista tulemusta odotetaan Paavalin aikana ( Paavali ei ollut Jeesuksen ylösnousemuksen silminnäkijä vaan aikalainen ja Jeesus ilmestyi hänelle erikseen, ehkä samoin kuin Johannekselle tai Stefanukselle )Johannekselle annettu näky vahvistaa että tulemus on odotettavissa "oven edessä", sitä ennen tulee täyttyä tunnusmerkit, siis ne joita Jeesus ilmaisee puheissaan. Sijoitamme sitten ajanvirtaan tapahtumat v.1874 alkaen ja tulemme nykyhetkeen.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 12:47
Kirjoittaja Markku Meilo
Pro et contra kirjoitti:Mat10:23
Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.

Nämä tapahtuivat juuri kuten Jeesus sanoi, hänen ylösnousemisesta oli ensimmäinen tulemus ja tälle on todistajana yli 500 henkilöä.
Ja oliko tämä sitten tämä lainaamasi:
Mat 16:28
Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”
Jos oli, niin sittenhän kaikki on hyvin ja valtakunta on ollut voimissaan pari vuosituhatta.
Toista tulemusta odotetaan Paavalin aikana ( Paavali ei ollut Jeesuksen ylösnousemuksen silminnäkijä vaan aikalainen ja Jeesus ilmestyi hänelle erikseen, ehkä samoin kuin Johannekselle tai Stefanukselle )Johannekselle annettu näky vahvistaa että tulemus on odotettavissa "oven edessä", sitä ennen tulee täyttyä tunnusmerkit, siis ne joita Jeesus ilmaisee puheissaan. Sijoitamme sitten ajanvirtaan tapahtumat v.1874 alkaen ja tulemme nykyhetkeen.
Tuossakin on ongelmansa Vt-seuran liturgian suhteen. Kun lukee Paven ja kaiffareiden tekstejä, he elivät lopun aikaa sekä olivat bonganneet Antti Kristuksia useampiakin ja odottivat kieli vyön alla, että heidät temmataan yläilmoihin.

Jos Raamatun teksti kerran on oikeassa, nii mikä tarve oli 1799 lopun ajalle ja miksi 1914 lopun aika? Millainen numerointi ja motiivi annetaan Jeesuksen 1874 ja 1914 paluille? Jos porukan UT-raamatunkirjoittelu oli puppua, niin mihin sellaista epäluotettavaa Raamattua tarvitaan? Kirjoiteltiinhan Ilmestyskirjaan lupaus pikaisesta paluusta aivan alussa, siinä välissä ja lopussa.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 13:44
Kirjoittaja Veli-Hopea
kiinnostunut kirjoitti:Tämä asia ei ole minulle kunnolla selvinnyt, että miten Jeesuksen paluu tapahtui aikalaisilleen joille hän sen tuolloin sanoi? ja miten todistajat sen opettavat tapahtuneen tuolloin?

Jeesuksen sanoillahan oli kaksoistäyttymys ja se toinen täyttymys tapahtui todistajien mukaansa 1914 ainakin nykyisen opin mukaan, mutta minulle ei ole selvinnyt miten ja milloin se ensimmäinen tapahtui silloin raamatun aikana?

Hyvä kysymys . Tätä keskustelua seuraa ihan varmasti useampikin henkilö, joten toivottavasti tämä selvitetään perinpohjin. Nyt kun se sitten selvitetään avoimesti ja rehellisesti, niin kaikki saavat uusia näkökulmia.

Todistajapuolelle ennakkoon neuvo : hiljentyminen ja "keskustelusta poistuminen" ei vakuuta. Puolustakaa näkemystänne kaikin keinoin, mutta rehellisesti. Katsotaan mihin päädytään

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 14:35
Kirjoittaja kiinnostunut
Pro et contra kirjoitti:Mat10:23
Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.
Mat 16:28
Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”


Nämä tapahtuivat juuri kuten Jeesus sanoi, hänen ylösnousemisesta oli ensimmäinen tulemus ja tälle on todistajana yli 500 henkilöä.
"hänen ylösnousemisesta oli ensimmäinen tulemus ja tälle on todistajana yli 500 henkilöä."

Eli tällainen oli se ensimmäinen tuleminen? Hieman askarrtuttaa mitä Jeesus tuolla tarkoitti kun hän sanoi "Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan. Tuo sana "valtakunnassaan" kuinka se näkyi noille aikalaisille? miten se "valtakunnassaan" näkyy tuossa tapahtumassa kun hän ylösnoustessa ilmaantui 500 henkilön todistajajoukolle?

Toisessa täyttymyksessä tuo valtakunnassaan tarkoittaa ilmeisesti sitä kun hän alkoi hallita taivaissa 1914?

Näin olen käsittänyt nyt nämä Jeesuksen tulemiset niin ensimmäisessä kuin toisessakin täyttymyksessä.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 17:42
Kirjoittaja Veli-Hopea
Muuallakin mietiskellään samankaltaisia asioita. En sen kummemmin ota kantaa mielipiteisiin.



http://www.jehovahs-witness.net/watchto ... ng-as-King

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 19:13
Kirjoittaja YksinäinenSusi
kiinnostunut kirjoitti: Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”

Nämä tapahtuivat juuri kuten Jeesus sanoi, hänen ylösnousemisesta oli ensimmäinen tulemus ja tälle on todistajana yli 500 henkilöä.

Eli tällainen oli se ensimmäinen tuleminen? Hieman askarrtuttaa mitä Jeesus tuolla tarkoitti kun hän sanoi "Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.

[/i] Tuo sana "valtakunnassaan" kuinka se näkyi noille aikalaisille? miten se "valtakunnassaan" näkyy tuossa tapahtumassa kun hän ylösnoustessa ilmaantui 500 henkilön todistajajoukolle?
Onpi mahdollista, että jos jt ei voi hyväksyä sitä että Jeesus lupasi palata valtakunnassaan aikalaistensa aikana, niin voi ikäänkuin ummistaa silmät koko asialta ja ajatella, että "näkevät" tarkoittaakin ymmärtämistä, että ikäänkuin ymmärryksen silmin nähtiin.

Mutta vaikka ajateltaisiin näinkin, niin se ei poista sitä ongelmaa, että Jeesus ei tullut valtakuntansa voimassa vielä silloin, kun hän ilmestyi 500:lle henkilölle ja siksi se ei ollut 1. tulemus. Mutta tietysti jt haluaa väittää näin että olis omalle uskolle jokin perusta, tosin valheellinen perusta.

Koska olisivatko 1.vuosisadan kristityt tosiaan jaksaneet olla kristittyjä, jos olisivat ajatelleet että Jeesus tulee vasta 2000 vuoden kuluttua. Eikö se kaikki saarnaaminen olisi ollut aika outoa, jos samalla uskottaaisiin että vasta 2000 vuoden kuluttua Jeesus tulee valtakunnassaan.

Jos esim tänäpäivänä tulisi hallintoelimeltä uutta valoa, että Jeesus perustaakin valtakuntansa vasta 2000 vuoden päästä, eli joskus vuonna 4000 niin aika moni jt väsähtäisi ja lopettaisi saarnaamisen, että "mitäpä kiirettä tässä on".

Samoin 1.vuosisadallakin olis käynyt.

Toisessa täyttymyksessä tuo valtakunnassaan tarkoittaa ilmeisesti sitä kun hän alkoi hallita taivaissa 1914?
Näitä valtakunnan syntyaikoja on ollut pitkin koko se, 1.vuosisadasta näihinpäiviin asti, ja siinä on aina ollut se jännä piirre, että ennustelija on ennustanut sen tapahtuvaksi omana elinaikanaan, koska eihän siitä kukaan välittäisi muuten, ennustelut pitää ennustaa tapahtuvaksi aina ennustajien omana elinaikana.

Ja tämähän on nähtävissä näinäpäivinäkin, nyt on 2 sukupolvea limittäin ja lähitulevaisuudessa kun se ei taas riitä niin kolmas sukupolvi liitetaan limittäin jne. Historia toistaa itseään.

tämä on valtavan surullista, että ihmisiä petetään uskonnolla, mutta minkäs teet kun sitä ei oikein voida kieltääkään uskonnonvapauslain takia.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 19:18
Kirjoittaja Markku Meilo
kiinnostunut kirjoitti:Jeesuksen sanoillahan oli kaksoistäyttymys...
Miten tuo on mahdollisesti todettavissa Raamatusta?

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 19:30
Kirjoittaja Markku Meilo
kiinnostunut kirjoitti:Hieman askarrtuttaa mitä Jeesus tuolla tarkoitti kun hän sanoi "Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan. Tuo sana "valtakunnassaan" kuinka se näkyi noille aikalaisille? miten se "valtakunnassaan" näkyy tuossa tapahtumassa kun hän ylösnoustessa ilmaantui 500 henkilön todistajajoukolle?
KR38 mukaan Jeesus saapuu tuossa "kuninkuudessaan". Täältä voi tarkistella kyseisen sanan merkityksiä.
Toisessa täyttymyksessä tuo valtakunnassaan tarkoittaa ilmeisesti sitä kun hän alkoi hallita taivaissa 1914?
UT:n mukaan Jeesus kertoi kuulijoilleen, että hänelle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä. Tästä joku saattaisi käsittää, että Vt-seuran jorinat 1878 (voitelu oli 3,5 vuotta paluun jälkeen) ja 1914 voiteluista ovat ajallisesti noin kaksi vuosituhatta ristiriidassa Raamatun kanssa.

Re: Jeesuksen paluu hiukka myöhässä

Lähetetty: 22.09.2014 21:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Vartiotorni kun harrastaa näitä Raamatun henkilöihin liittyviä luokkia, niin Metusalem-luokka voisi vertauskuvata ihmisiä, jotka säilyvät Harmagedonin läpi uuteen järjestelmään Jehovan todistajien järjestön ulkopuolella. :wink:
Sopisi hyvin Vt-liturgiaan Nooan botskista, lisäksi mun luettelon mukaan kyseistä luokkaa ei olisi ollut vielä käytössä Vt-liturgiassa.