Joudun siis luovimaan omassa tietämättömyydessäni jonka avulla koitan tutkia tiedemiesten erilaisia terioita heikon ymmärryskykyni mukaan, jota rajoittaa uskon puute kaikkeen yliluonnolliselta haiskahtavaankin. Kaikkeen siihen mitä ei voida havainnollistaa loogiseen muotoon.
Mulla oli itsellänikin samanlainen suhtautuminen niihin kummallisiin "muihin ulottuvuuksiin", kunnes ymmärsin, että nehän ovat hyvinkin yksinkeraisia ja ei ollenkaan yliluonnollisuuteen haiskahtavia. Ei niillä tarkoiteta mitään maagista tilaa jossain "toisessa universumissa", vaan yksinkertaisesti meidän oman avaruutemme aaltoja, jotka joissain tilanteissa on vääntynyt ihan mahdottomalta tuntuville solmuille muodostaen meille piilotettua (muuhun ulottuvuuteen) avaruutta, joka on edelleen sitä samaa avaruutta, mutta solmulla. (vrt. tasomaan asukas ei näe maailmassaan muuta, kuin mustan aukon, vaikka todellisuudessa tasomaata on solmulla kolmannessa ulottuvuudessa, vrt lakanaa nyrkkisi sisällä). Me näemme vain sen solmukohdan mustana-aukkona. Tuo tasomaan asukkaaksi itseni kuvitteleminen ja sen maailmaan kolmannen ulottuvuuden hahmottelu oli itselleni melko ratkaiseva osa meidän avaruuteemme muiden ulottuvuuksien lisäämiselle. Olen huomannut, että suurin ongelma mikä minulla itsellänikin on ollut fysiikan ymmärtämisessä on se, että minulla on taipumus ajatella asiat aivan liian monimutkaisesti. Yksinkertaisempi selitysmalli on todellisuudessa monesti se oikeampi!
Materian olemus esimerkiksi: sekin on vain ja ainoastaan pieniä avaruuden itsensä poimuja (se mikä tuon poimun aiheuttaa on nyt fyysikoilla etsinnässä nimellä Gravitoni, tarkoittaen yksinkertaisesti energiakvanttia), jotka näkyvät meidän kolmiulotteisessa maailmassamme pieninä yksiulotteisina säikeinä. Aivan loistava teoria tuo säieteoria kaikessa yksinkertaisuudessaan!
Pelkästään tieteen puhe ylimääräisistä ulottuvuuksista saa jo karvani pystyyn. Tuntuu siltä että tiedekin pyrkii selittämään selittämätöntä toisella selittämättömyydellä. Matemaattisilla joskin samalla ilmeisen teoreettisilla arvioilla jotka eivät mahdu heikkoälyiseen päähäni ja loogisuuteeni.
Tuo täsmälleen sama tunne oli mullakin niskakarvoissa, kun ensimmäisiä kertoja kuuntelin jonkun vielä silloin vähemmän tunnetun tiedemiehen selittävän jostain kummallisista toisista ulottuvuuksista. ...kunnes lopulta uskaltauduin tutustumaan asiaan tarkemmin. Omaan tutustumiseeni voi auttaa toki sekin, että olen Oulun yliopistossa (vieläkin) opiskelemassa pääaineenani matematiikka. Omat pohdontani ovat kerta toisensä jälkeen saaneet minut tajuamaan, että maailmankaikkeus on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen paikka, jonka kauneuden ymmärtämisen suurin riippakivi on ihmisen luontainen taipumus kuvitella se aivan liian monimutkaisena.
Käsitykseni mukaan tämä teoreettinen singulaari (jota teoriaa kyllä rohkenen edelleen julkisestikin tyhmyyttäni epäillä F.Hoylen tavoin) oli äärimmäisen tiheä jolloin se ei voi käsityksessäni sisältää minkäänlaista tyhjyyttä.
Perinteiseen tapaan ajateltuna se onkin sula mahdottomuus - siksi ajattelua pitää yksinkertaistaa loogisimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.
Minusta tuo toinen ulottuvuuskin olisi mennyt kasaan jotta kaikki voisi olla äärimmäisen tiheää.
Olosuhteet singulariteetissa ovat niin käsittämättömän vahvat, että ne saavat itse avaruuden solmuun, muodostaen meille näkymättömiä ulottuvuuksia (vrt. lakana nyrkissäsi).
Tiheys on aineen omainisuus jonka jo tuon kiven kohdalla totesit. Periaatteessa kaikki aine on harvaa, harvempaa tai vieläkin harvempaa ja vain molekyyliketjut (ja mitä lieneekään sitten pinin olemassa oleva aine) märittelevät aineen rakenteellisen lujuuden ja muut ominaisuudet.
Tiheys on aineen ominaisuus suhteellisen inhimillisissä olosuhteissa. Aineen rakenne on paljon pienempää, kuin molekyylit, pienimmät hiukkaset kvarkit ja elektronit ovat niin pieniä, ettei niitä voi nähdä edes kaikkein tarkimmalla mahdollisella elektronimikroskoopilla. Noiden hiukkasten olemus on todennäköisesti se yksinkertaisin kuviteltavissa oleva - eli avaruuden itsensä pienenpieniä solmuja. Nuo solmut näkyvät kolmiulotteissa maailmassa vain säikeinä, aivan kuin paperin taitoskohta näkyy vain suorana viivana, kun katsot paperin sivulta. Nuo säikeet muodostavat sitten atomirakenteita, molekyylejä, ainetta. Jos vertaat säikeitä vaikkapa tulitikuista rakentamaasi atomimalliin.
Tässä vain osviittaa ajatuksesta: Jos tuo tuossa on atomi.
\ I /
> - <
/ I \
Kun puristat tuon kasaan niin, että kaikki säikeetkin menevät yhdensuuntaisiksi, siitä tulee vain tämän muotoinen: \ . Yhden säikeen paksuus on tasan nolla, joten sinulla voi olla vaikka miljardi samanlaista atomia ja saat ne edelleen puristettua yhdeksi säikeeksi, jonka paksuus on nolla. Tähän tilaan materian saattaminen vaatii niin äärimmäisiä olosuhteita, kuin singulariteetin muodostaminen vaatii.
Tiheys on samalla entropiaan liittyvä ominaisuus eli entropia pyrkii harventamaan ainetta ja sen vastavoimana gravitaatio (aineen massaan liittyvä ominaisvoima) kerää ainetta yhteen.
Entropia on nimenomaan selitettävissä myös säieteorian mukaisen aineen rakenteen avulla. Lakanassakin olevat rypyt jakaantuvat tasaisemmin ja tasaisemmiksi, kun energia vetää lakanaa joka sivulta. Pimeä energia ja massakin on selitettävissä yksinkertaisesti tällä teorialla!
Jotenkin en ymmärrä sitä, miten äärimmäisen tiheä aine voisi muodostaa itseään (sisältämänsä energian määrää) paljon suuremman tilan eli synnyttää tyhjöttömyydestä tyhjön.
En ihmettele yhtään. Sitä ei ole helppo kuvitella, koska kaikki intuitiiviseen ajatteluun vaikuttavat asiat on koettu inhimillisessä ympäristössä. Singulariteetin muodostava, eli kaikkien aineen rakenneosasten hajottamiseen vaadittava, voima on järjettömän suuri. Sellaisiin voimiin päästään, kun lisätään vain massaa tarpeeksi. Paljon paljon enemmän, kuin koko tuntemamme ympäristö (maa-planeetta) pitää sisällään.
Näinhän singulariteetin räjähtämisen yhteydessä olisi pitänyt tapahtua.
Räjähdys ei ole hyvä termi kuvaamaan tuota. Vaan pikemminkin moniulotteisen solmun purkautuminen.
Eri ulottuvuuksia selittämään tuota kaikkea on vieläkin vaikeampaa ymmärtää tällä heikkolaatuisella päällä. Se tuntuu sille kuin pitäisi jonkinlaisella jumalan korvikkeella selitellä asioita. Eri ulottuvuudet mahdollistaqvat lisäksi teorian siitä, että noissa ulottuvuuksissa on elämää joka vastaa esimekiksi omaa jumala-käsitystämme. Yliluonnollisia olentoja jotka jumalina touhuilevat maapallon ja ihmisten kimpussa.
Nuo muut ulottuvuudet ei ole yhtään sen jumalallisempia, kuin meidän tuntemamme kolmekaan.
Niinpä ulottuvuudet ovat käsitysmaailmassani tieteellinen joskin väärä hypoteesi.
Uskallan väittää, että ulottuvuudet on se loogisin ja yksinkertaisin hypoteesi tällä hetkellä.