Sivu 7/8

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 01:24
Kirjoittaja Kaarmis
En vain kovin äkkiä ymmärrä, miten raamatun kertomus Eedenistä ja ensimmäisen ihmisparin luomisesta ym siihen kuuluvista asioista, kuten Paratiisi, miten niitä kertomuksia voitaisiin pitää kuvaannollisina?
Nimenomaan, nyt oot asian ytimessä. Jos kerran luomiskertomus PITÄÄ ottaa kirjaimellisena, ja sitä seuraava osio (esimerkiksi vedenpaisumus) myös kirjaimellisena, miksi niihin kirjaimellisesti Totuutena otettavista tarinoista osa on pakko (yleissivistyksen tuomana ylellisyytenä) selittää vertauskuvallisiksi? Niin, pitääkseen maailmankuvansa edes jotenkin kasassa. Tuota kuviota kun järjellä ajattelee, pistää miettimään että millä oikeudella Jumalan henkeytettyä sanaa onkin yhtäkkiä joiltain osiltaan pidettävä vain opettavaisina tarinoina?

Raamattu kertoo luomisen ja vedenpaisumuksen tosiasiana. Piste. Jeesus (tarinan mukaan oltuaan mukana silminnäkijänä) vahvistaa tämän. Piste. Ollaanko me tästä nyt samaa mieltä?

Kun edes pikkaisen raapaisee kemiaa, fysiikkaa, geologiaa, näkee että vedenpaisumus on pelkkä paimentolaisten satu. Mikä uskottavuus tämän jälkeen jää luomiskertomuksellekaan?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 01:30
Kirjoittaja Peeveli
Kaarmis kirjoitti:
Mikä uskottavuus tämän jälkeen jää luomiskertomuksellekaan?
Pitää ottaa huomioon vedenpaisumuksen mahdollinen kaksoistäyttymys ja että jehova tuo valoaan sitä ymmärtäville!

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 02:10
Kirjoittaja Kaarmis
"Sillä jos tämä onkin valoa, mikä onkaan pimeyden määrä?"

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 03:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Pro et contra kirjoitti:Taivaan akkunat/sadeluukut ovat Jumalan käsissä, hän käyttää niitä siunatakseen kansaansa mutta myös "niin hyviä kuin pahoja", sadetusluukkuja Jumala käyttää myös rankaisemiseen tulvan muodossa...
Wautsi et hieno ajatus, jos vielä tieteen keinoin havaitaan kyseiset luukut ja tapaisivat sitten joskus jumalankin säätelemässä niitä luukkuja, niin hyvä tulee.
...kun aurinko taas paistaa samalla tavalla jumalattomalle kuin vanhurskaallekkin joten aurinko on sadetusluukkuihin verrattuna enemmän kiinteä rakenne.
Mistä toi Raamatun auringon ja sadetusluukkujen kiinteysero on pääteltävissä? Meinaan kun tieteellisesti tarkan Raamatun mukaan ne sadetusluukut ovat kiinteässä, mahdollisesti metallisessa (koska on taottavissa) kansirakenteessa, joka estää yläpuoliset vedet (siis ne joilla sadetetaan) putoamasta hallitsemattomasti niskaamme. Lisäksi aurinko sammuu yöksi kun se viilettää aamuksi syttymispaikalleen, eikä aurinko ole lainkaan yksin taivaankuupassa. Siinä on kuun sekä kaikkien muidenkin taivaankappaleiden tyyssija, melko tiheässä galaksit siellä kuupassa ovat ja toistaiseksi tiedemiehet aivan harhassa näkemyksineen.
Noita taivaan akkunoita/sadetusluukkuja Jumala voi siirtää minne tahtoo, jopa erämaahan ja arolle mutta erityisesti ne ovat merkittäviä Israelin heimojen asuinalueilla.
Jehova on varmaan antanut lisätietoa asiasta, koska Raamatusta tuollaista yksityiskohtaa ei löydy.
Vertauskuvallisuudessaan osoitus Jumalan ilmoituksen ajankohtaisuudesta myös tälle ajalle.
Niinpä niin, Jeesuksen paluulupauskin on vertauskuvallisuudessaan vertaansa vailla.

On se Raamattu todella tieteellisen tarkka ja jos mahdollisesti jotain epätarkkuutta esiintyy (mikä on yhtä epätodennäköistä kuin tämän maailman pahan asiainjärjestelmän kestäminen viime vuosisadan vaihteeseen á la Vartiotorni 15. tammikuuta 1981 sivu 31), niin joka tapauksessa tiedemiehet ovat aina väärässä.

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 07:35
Kirjoittaja Veli-Hopea
Onko harmageddon vertauskuvallinen?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 07:45
Kirjoittaja Veli-Hopea
Noita taivaan akkunoita/sadetusluukkuja Jumala voi siirtää minne tahtoo, jopa erämaahan ja arolle mutta erityisesti ne ovat merkittäviä Israelin heimojen asuinalueilla
Kova on pokka sanella Jumalan tekemisiä. Päätit että luukkuja on yksi pari?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 07:48
Kirjoittaja Veli-Hopea
Mites Occamin partaveitsi, ootko samoilla linjoilla asioista Pec:n kanssa vai miltä homma kuulostaa?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 08:04
Kirjoittaja mikkuitti
mä veikkaan että luukkujuttu on enemmänkin runollinen ilmaisu. Mut ylitöiden takia ei ole kerinny ottaa alkukielien sanakirja käteen ja tutkia tarkemmin. Katson sit viikonloppuna.

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 08:37
Kirjoittaja Veli-Hopea
Mä veikkaan että asiat on Sumerien perintöä , uskomuksia ja maailmankuvaa.

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 08:59
Kirjoittaja pahkeinen
Veli-Hopea kirjoitti:Mä veikkaan että asiat on Sumerien perintöä , uskomuksia ja maailmankuvaa.
Asiaa hieman sivuten; onko Raamatun sisällössä mitään selkeästi omaperäistä? Siis sellaista yksiselitteistä ja historiallisesti tai muuten merkittävää asiaa joka on esitelty ensimmäistä kertaa Raamatussa.

Eli jos unohdetaan monimutkaiset, eri osia yhdistelemällä syntyvät opinkappaleet ja "jumalalta" tulleet "ilmoitukset" (paitsi jos niissä on jotakin konkreettista ja ainutlaatuista asiaa) jne, niin mikä tai mitkä ovat ne yksittäiset asiat joista voisi nähdä että kirjoittajilla olisi omia ajatuksia tai jopa muita parempaa tietoa asioista?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 09:29
Kirjoittaja mikkuitti
evankeliumit, ne on silminnäkijöiden todistuksia Jeesuksesta. Ainakin kaksi evankeliumeista on kirjoittaneet ne jotka näkivät ja jopa elivät Jeesuksen kanssa.

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 09:31
Kirjoittaja Veli-Hopea
mikkuitti kirjoitti:evankeliumit, ne on silminnäkijöiden todistuksia Jeesuksesta. Ainakin kaksi evankeliumeista on kirjoittaneet ne jotka näkivät ja jopa elivät Jeesuksen kanssa.

miten tämä nyt liittyy tähän? Vastaus pahkeiselle?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 09:35
Kirjoittaja pahkeinen
mikkuitti kirjoitti:evankeliumit, ne on silminnäkijöiden todistuksia Jeesuksesta. Ainakin kaksi evankeliumeista on kirjoittaneet ne jotka näkivät ja jopa elivät Jeesuksen kanssa.
Tarkoitin sellaista ihan oikeaa, kouriintuntuvaa tietoa. Varmasti on ollut Jeesuksia jos muitakin ihmisiä ja ne on nähty ja joku on jutellutkin jne.

Ja jos ei ole aivan väärin ymmärtänyt, tuokaan tarina ei ole aivan vedenpitävä. Toisin sanoen Raamatun tarinoiden Jeesus esiintyy kaiketi vain Raamatussa eli aikalaisdokkaria siitä ei taida olla olemassa?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 09:40
Kirjoittaja Tony
Raamatun yleisestä luotettavuudesta ynnä muusta voi aloittaa uuden ketjun. Tämä on ihan riittävän rönsyilevä tällaisenaan. :)

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 16.04.2015 09:46
Kirjoittaja Markku Meilo
mikkuitti kirjoitti:mä veikkaan että luukkujuttu on enemmänkin runollinen ilmaisu.
Veikkauksesi meni ihan metsään, kiinteä taivaankansi ja maakeskeisyys olivat kirjaimellisia naapurikansoille, joilta raamatunkirjoittajat asian myös omivat kirjaimellisina.

Sun runollinen ilmaisu tekisi Raamatun vedenpaisumuksestakin runollisen ilmaisun, mikä on toki inhimillisesti katsoen hieno asia kyseiselle tarulle, vaikka Jeesus ei vedenpaisumusta runollisena esittänytkään.