E.T. saattaa olla taidokkaasti tehty ja erittäin viihteellinen elokuva. Mutta se ei korvaa tosi Ystäväämme Jeesusta Kristusta, joka pelastaa meidät tästä kuolevasta, pahasta maailmasta. Loppujen lopuksi E.T. on vain sepite. Kristus on todellisuutta. (Herätkää! 8. lokakuuta 1983 sivu 27)
Nyt kun en ole enää pitkiin aikoihin käynyt aivopesussa, niin tuo kuulostaa todella hassulta. "Maailmalliset" ja Jt:t elävät niin erilaisissa todellisuuksissa, että ei ihme jos kumpikin ryhmä pitää toisiaan joko täysin pimahtaneina tai täysin ymmärtämättöminä.
Markku Meilo kirjoitti:Tämä 'Loppujen lopuksi E.T. on vain sepite. Kristus on todellisuutta.' -maininta jättää minut jälleen kerran ihmettelemään kuinka vähälle huomiolle Jeesuksen varsinainen paluulupaus on näissä piireissä jätetty. Siis se lupaus palata seuraajiensa elinaikana.
Kun harhainen harhaista opastaa, niin molemmat psykoosiin lankeavat. Vai miten se nyt menikään...
Erilaisten ja eri tavoin havainnoivien ihmisten on hyvin vaikeaa tai lähes mahdotonta ymmärtää toisiaan, koska he kutsuvat samaa asiaa eri nimillä ja eri asioita samalla nimellä.
Lehtiveli kirjoitti:Pahimmat tapaukset eivät halua kuunnella edes Kingdom melodiesia, vaan "luontoääni CD:tä", eli siis levyjä joissa on linnunlaulua tms.
Mieluummin vuoristopurojen kohinaa kuin valtakunnanlauluja. Niitä ei voi sentään ryhtyä laulamaan kuorossa, niinkuin useamman kerran laulujen kohdalla on käynyt. Joku alkaa kaivaa kaikille esille laulukirjoja ja sit lauletan kuorossa. Viimeistään siinä vaiheessa on turha yrittää puhua mulle mukavasta illanvietosta!
Analysoija kirjoitti:.... fundamentalistisemmat JT:t... haluaa rentoutua
Tuo on tulella leikkimistä. Aikaa ei ole hukattavaksi, Jehovan suuren päivän sota alkaa millä hetkellä hyvänsä ja nimenomaan silloin on heijastettava tätä kuuluisaa kiireisyyttä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
kaffeli kirjoitti:Joku alkaa kaivaa kaikille esille laulukirjoja ja sit lauletan kuorossa. Viimeistään siinä vaiheessa on turha yrittää puhua mulle mukavasta illanvietosta!
Puhdas järjestelykysymys, saatavilla tulee olla pääasiassa lasikantisia laulukirjoja.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Seuran mielestähän mitään musiikkia ja elokuvia ei tulisi katosa ellei kyseisen levyn tai elokuvan tekijä ole Vartiotorniseura. Muistan itse kuinka lähes kaikki populaarikulttuurin kuuluva oli saatanasta. Hyvä tapa irrottaa jäsenet kaikesta normaalista elämästä on kieltää heiltä myös kaikki mahdollinen viihde
"Jehovan todistajat liikkuvat aina pareittain ... Ainut poikkeus näihin on seurustelutilanne, jossa Jehovan todistajia on aina vähintään kolme."
ex-jehu kirjoitti:Seuran mielestähän mitään musiikkia ja elokuvia ei tulisi katosa ellei kyseisen levyn tai elokuvan tekijä ole Vartiotorniseura. Muistan itse kuinka lähes kaikki populaarikulttuurin kuuluva oli saatanasta. Hyvä tapa irrottaa jäsenet kaikesta normaalista elämästä on kieltää heiltä myös kaikki mahdollinen viihde
Jos joku "musta lista" olisi olemassa, niin sehän helpottaisi kaikkien elämää, sekä Jehovan todistajien että ulkopuolisten. Mutta kun ei vaan ole, vaikka jotkut moisesta välillä höpisevätkin.
Paras tapa pitää rivijäsenet keskushallinnon kontrollissa on nimenomaan jättää asia epäselväksi. Samaa taktiikkaa ovat harrastaneet natsit, kommunistit ja muut totalitaariset hallinnot. Paras rivijehovantodistaja on sellainen joka tuntee pientä pelkoa lukiessaan (tai kuunnellessaan, katsoessaan) mitä tahansa epävirallista sisältöä.
Ei ole sattumaa, että Watchtower kielsi elävän musiikin konventeista ja valtakunnansaleilta 90-luvulla. Mielenhallintaa harjoittava Watchtower-konserni haluaa varmistaa että heidän brändinsä on täysin yhdenmukainen ympäri maailmaa. Ainoastaan virallinen Yhdysvalloissa tuotettu musiikkituote kelpaa. Tässä asiassa he muistuttavat McDonald'sia, PizzaHut'ia, Disneytä tai mitä tahansa muuta amerikkalaista brändiä. Tilaa improvisointiin ei saa olla.
Ja mitä muuhun kuin Watchtower(tm) -tarjontaan tulee, he eivät voi sitä suositella. Nauttiessaan mitään muuta kuin Watchtower(tm) -sisältöä, yksittäinen Jehovan todistaja ottaa valtavan riskin.
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Sattuipa kerran että olin pienenä kipeänä, luultavasti kuumeessa tai oksennustaudissa. Sisarukseni ja maailmallinen vanhempani lähtivät vuokraamaan lohdutuksekseni elokuvaa, ja palatessaan heillä oli mukanaan Disneyn Aladdin. JT-vanhempani kuitenkin sanoi minulle, että Aladdinissa on henkiä ja lopussa esiintyi jokin hyvin paha demonihahmo tai kenties itse Saatana (tarkoitti ilmeisesti sitä kun pääpahis muuttuu lampunhengeksi) eikä elokuvaa sen takia saisi katsoa. Siinä sitten makasin sohvalla selin televisioon, naama kohti sohvan selkänojaa, kun sisarus ja maailmallinen vanhempi katselivat leffan. Ei-niin-mieltäylentävä muisto.
Sama juttu mm. Ghostbustersin ja Casperin kanssa, kuten myös kirjojen, jotka liittyivät kummituksiin (eli Saatanan joukkoihin kuuluviin demoneihin). Spider-Mankin meinattiin laittaa pannaan kun hepun seitinheittoele muistutti elävästi "pirunsarvi"-käsimerkkiä.
Mun viimeseksi jääneessä, ehkä tavanomaista hieman liberaalisemmassa, srk:ssa ei ainakaan lavalta suoraltakädeltä tuomittu nimenomaisia leffoja tms. Siis en ainakaan muista. Mutta kerran vt-tutkistelussa eräs Veli Tomera ilmoitti oman kantansa Harry Pottereihin, että ne liippaa läheltä noituutta ja demonismia ja spiritismiä yms., eikä niitä pitäisi lukea/katsoa. Sitä itseasiassa yllättävän monet paheksui, että ei pitäisi noin terävästi tuoda omia mielipiteitään julki kun on omantunnonasioista kyse. HP:han oli jo silloin tosi pop srk:n nuortenkin keskuudessa.
"Raised upon repulsive lies from the time we were born
Driven into heads, holy laws..."
[Paradise Lost ~ Our Saviors]
Jos tekee mieli lukea vitsikirjaa, mutta sellaista ei ole käsillä, niin kannattaa kirjoittaa WTLibraryyn (en lainaa nyt, kun ei ole sitä käsillä) hakusanaksi John Travolta ja lukea Herätkäästä vuodelta keppi ja keinuhevonen lähes yksityiskohtainen juoniseloste Saturday Night Feveristä.
Samaisessa artikkelissa myös kiimainen kirjoittaja kuvailee jotain mennytaikojen musiikkivideota, jossa saksofonia kuvataan falloksena ja nainen huokailee musiikin tahtiin.
Jos jollain olisi ylimääräistä aikaa, niin olisi hauska saada tuo kaikkien näkyville, itse en saa librarya toimimaan tällä hetkellä teknisten puutteiden takia.
YMPÄRI maailman miljoonat ihmiset hakeutuvat joka viikko diskoihin ajanvietteen vuoksi. Millaisissa paikoissa he käyvät? Ovatko ne kaikki suuresti toistensa kaltaisia?
Eivät välttämättä. Diskot voivat olla huomattavan erilaisia toisiinsa verrattuina, sillä on niin kuin Discothekin-lehti sanoo: ”Disko on yksinkertaisesti musiikkia ja tanssia, ja se voidaan muokata mihin tahansa haluttuun muotoon. Ihmiset määräävät kerhon menestymisen, ja jos omistaja/johtaja on neuvokas, hän voi määrätä asiakaspiirinsä pelkästään rajaamalla musiikin avulla ilmapiirin sellaiseksi kuin hän sen haluaa luoda – olkoon se sitten 70-luku, 40-luku tai jopa homoseksualistinen 90-luku.”
Lapsillekin on olemassa omia diskoja; toisia on suunniteltu pitäen mielessä erityisesti heidän isovanhempansa. The Detroit Free Press -lehti toteaa ihmisistä, jotka ovat hieman vanhempia: ”Ei ole ollut vaikeaa muuttaa heidän lindyaskeleitaan hustleaskeliksi ja fokstrottiaan foksitrotiksi rauhallisissa diskosaleissa, joissa syödään illallista.”
Jotkin paikat luokitellaan ”ravintoladiskoiksi”. Ne voivat olla ravintoloina alkuillasta. Mutta myöhemmin illalla ne toimivat diskoteekkeina. Sen avulla ravintoloitsija saa lisätuloja tunteina, joina hänen ravintolansa olisi normaalisti kiinni. Euroopassa useimmat diskot ovat paikkoja, joissa voidaan ruokailla ja nauttia alkoholijuomia sekä tanssia.
Kaikki diskot eivät siis ole samanlaisia; tämä nimi voidaan liittää todella erilaisiin paikkoihin. Mutta mikä on diskon ydin – itse olemus eli sielu? Mitä elämäntyyliä se edistää? Miten se heijastuu sen musiikista, tanssista, pukeutumisesta ja niin edelleen?
Mistä diskossa on oikeastaan kysymys
Kitty Hanson, joka on tutkinut tätä aihetta laajalti ja kirjoittanut siitä, sanoo nykyaikaisesta diskosta: ”Kimaltelevan valokatoksen alla lattia näytti keinuvan jalkojen töminästä, ja silkka ruumiillinen energia sai ilman rätisemään. Sitten huone räjähti. Kirkaisut ja huudot ja tuhat hurjasti heiluvaa kättä täyttivät ilman, kun musiikki käytännöllisesti katsoen nosti tanssijat jaloiltaan ja irti lattiasta. Se oli hetki, jona puhdas, alkukantainen tunne kiehui ja kihisi. Se muodosti diskokokemuksen ytimen.”
Mikä on tämä diskokokemuksen ytimenä oleva ”puhdas, alkukantainen tunne”, joka saadaan esiin tanssijoista? Viihdealan ammattilehti Show Business antaa meille jonkinlaisen käsityksen, kun se sanoo artikkelissaan ”Diskon dynaaminen vuosikymmen” seuraavasti:
”Hyväksynnän ilmapiiri ympäröi diskosuuntausta . . . Vanhentuneet seksuaaliset tavat, joita vastaan kamppailtiin menestyksellisesti 60-luvulla, ovat väistyneet uuden seksuaalisen vapauden tieltä, jossa ihmiset suhtautuvat haluihinsa rehellisesti ja ovat osallisina tuntematta syyllisyyttä.
”Homoseksualistit tanssivat rinta rinnan normaalien ihmisten kanssa, eivätkä kummatkaan voisi olla välinpitämättömämpiä. Tämä monitahoinen vapaus muodostaa diskon sielun, ja sen sydän sykkii diskomusiikin tahdissa.”
Sukupuolisuuden vapaa ilmaiseminen – hillikkeiden hylkääminen – siinä on diskon ydin ja sielu. Tämä tuo varmasti mieleen muinaiset hedelmällisyystanssit, joissa palvojat tempautuivat kiihkeisiin intohimoja herättäviin liikkeisiin, jotka ovat hyvin saattaneet huipentua siihen, että osallistujat olivat sukupuoliyhteydessä houkutellakseen ”Maaemoa” antamaan uuden sadon.
Tosin eivät kaikki diskot kannusta välttämättä hylkäämään estoja, mutta disko yhdistetään sellaiseen ’seksuaalisesti vapautuneeseen’ elämäntyyliin. Esquire-aikakauslehti selittää: ”Diskomania eroaa useimmista edeltäjistään siinä, että sillä on peittelemätön taipumus vajota orgioiksi. Koko disko on epäsuorasti orgiaa . . . Tarjoamalla pikaisen ja täydellisen tyydytyksen kaikille seksuaalisille haluille mielikuvituksellisen voimakkaan kiihtymyksen ilmapiirissä diskon innoittamat orgiat edistävät kirjaimellisen hurmoksen eli ruumiin ulkopuolella olemisen ylistetyn tietoisuudentilan koittamista.
Oman minän korostaminen
Jotkut voivat pitää diskoa nimenomaan kurinalaisena tanssimuotona, jolle hustle on tyypillistä, ja joillekuille se voi olla sellaista. Tästä ei kuitenkaan diskossa ole todellisuudessa kysymys. Tanssijoiden huomio ei yleensä kiinny niinkään paljon jonkun toisen kanssa tanssimiseen kuin siihen, mitä kukin itse tekee halunsa mukaan välittämättä toisista. Tarkoituksena on tuoda esiin oma sukupuolisuus toisten nähtäväksi.
Tämä diskokulttuurin nautinnonhaluinen suuntaus on pantu merkille, ja on esitetty joitakin ajatuksia herättäviä lausuntoja. Huomaa New York Daily News -lehdessä 19. maaliskuuta 1978 ollut pääkirjoitus ”Disko, narsismi ja yhteiskunta”:
”Korvia huumaavan musiikin aiheuttamien seinien erottamina ja hurjien, kirkkaiden valojen pyyhkiessä tanssijoita nämä tanssivat kukin omalla tavallaan, niin että he koskettavat harvoin toisiaan, eivätkä koskaan katso toisiaan tai edes puhu toisilleen. Se on koko lailla samaa, kuin seisoisi peilin edessä huutamassa ’minä, minä, minä, minä . . . ’ loputtomasti.
”Tällainen puhdas nautinnonhalu heijastaa yhteiskuntaamme vaarallisen syvälle juurtunutta filosofiaa. Se julistaa, että mikä tahansa, mitä ihminen tuntee haluavansa tehdä, on sataprosenttisesti oikein – riippumatta siitä miten se vaikuttaa keneen tahansa muuhun.
”Tämä asenne ilmenee huimasti kohoavissa avioeroluvuissamme, hajonneiden perheiden suuressa joukossa ja lukemattomissa omaan tyydytykseen ja itserakkauteen keskittyvissä kirjoissa ja liikkeissä.
”Diskomaailmassa leviävässä filosofiassa on liian vähän tilaa rakkaudelle. Ja se on vahinko, sillä niiltä, jotka ovat unohtaneet antamisesta ja jakamisesta koituvat ilot – tai eivät ole koskaan tunteneet niitä – puuttuu elämän rikkain osa.”
Esquire-lehdessä 20. kesäkuuta 1978 olleessa artikkelissa, joka oli otsikoitu ”Diskotyyli: rakasta itseäsi”, viitattiin samaan. Siinä sanottiin: ”Se, että disko olisi rakentunut ’kosketustanssin’ elpymiselle tai että se keskittyisi latinalaiseksi hustleksi kutsutun tanssin askelille, on joko Arthur Murray -koulujen opettajien kaihoisaa ajattelua tai perustuu vain lehtien naistenpalstojen ala-arvoisiin kirjoitelmiin. Totuus on, että uusimpia virtauksia seuraava diskotanssija on syventynyt yhden miehen esitykseen, jollaisen John Travolta käynnistää Lauantai-illan huuman kiihottavimmassa jaksossa.”
Koska elokuva Lauantai-illan huumaa on vaikuttanut suuresti diskon ilmiömäiseen kasvuun ja leviämiseen, tarkastelkaamme sitä. Millaista elämäntyyliä tämä elokuva edustaa ja itse asiassa edistää?
”Lauantai-illan huumaa”
Elokuvan päähenkilön elämässä on vain yksi tarkoitus – loistaa diskossa lauantai-iltana. Se esittää diskoyleisön seksuaalisia syrjähyppyjä, mukaan luettuna yhdyntää suun kautta ulkona autossa tanssin taukojen aikana. Kieli on saastaisinta mahdollista. Silti kaikki se esitetään normaalina – elämäntapana niiden keskuudessa, jotka käyvät diskoissa. Newyorkilainen psykologi tri Herbert Hoffman sanoo uutisartikkelissa ”Miksi teini-ikäisten ei pitäisi nähdä ’Lauantai-illan huumaa’” seuraavasti:
”Travolta ja hänen ystävänsä opettavat teini-ikäisiä poikia olemaan sukupuolisuhteissa tyttöjen kanssa ilman kerrassaan mitään romanttisia tunteita, käyttämään tyttöjä sukupuolikohteina ja tekemään koko sukupuolikokemuksesta persoonattoman.
”Ne ajatukset, jotka teini-ikäiset vievät mukanaan tästä elokuvasta, voivat vahingoittaa traagisesti heidän koko elämäänsä.
”Nuoret pojat lähtevät viettelemään vastakkaista sukupuolta ajatuksenaan se, että suhde tytön kanssa on aikaansaannos, josta voidaan kerskua ystäville oman aseman kohentamiseksi ryhmässä.
”Nuoret tytöt ovat vakuuttuneita joko siitä, että irrallisia suhteita saatetaan vaatia yleisen hyväksynnän varmistamiseksi tai että miehillä on mielessä ’vain se yksi asia’. Kummassakin tapauksessa heidän mahdollisuutensa päästä syvään ja kestävään tunneperäiseen suhteeseen vaarantuu.
”Se on sairas elokuva herkkien teini-ikäisten katseltavaksi.”
Silti miljoonat nuoret kautta maailman ovat kerääntyneet usein yhdessä vanhempiensa kanssa tähän elokuvaan, niin että siitä on tullut historian suurimpia kassamenestyksiä. Kuten todettiin, se esittää sen, mistä diskossa on todellisuudessa kysymys. Mutta sen osoittavat diskotoiminnan muutkin puolet.
Musiikki, vaatetus ja huumeet
Diskomusiikin suosion kasvaessa on enää harvoja ihmisiä, jotka eivät tunne diskomusiikkia. Sykkivä diskorytmi on yhdistetty moniin tuttuihin aiempien vuosikymmenien lauluihin. Tottuessaan näihin säveliin vanhemmatkin ihmiset, jotka pitivät alkuperäisistä kappaleista, kuuntelevat mielellään uudistettuja versioita. Mutta jälleen palaamme samaan: mikä on usein diskomusiikin vallitseva suuntaus?
Discoworld-lehti kertoo eräästä suositusta diskoyhtyeestä: ”Tuoreella albumillaan ’Baby I’m On Fire’ kappaleessa ’Arabian Nights’ kolme naista huohottaa ja lausuu kehräävällä äänellä ’Oooh, I’m on fire’ [olen tulessa]. Fallosta esittävä saksofoni saapuu muuttaen laulun mahtavaksi ääniraidaksi Times Squaren tirkistysesityksessä.” Sen jälkeen lehti jatkaa: ”Ritchie Familyn seksillä latautunut tyyli kuuluu nykyisen, mielihyvän ylistämiseen tarkoitetun diskomusiikin pääsuuntauksen piiriin.”
Time-aikakauslehti pani myös merkille sen, miten peittelemättömästi disko käyttää hyväksi seksiä ja koettaa kiihottaa kuulijoita seksuaalisesti. Sen artikkelissa ”Diskokuningattaren pramea hallituskausi” sanottiin: ”Vuonna 1976 . . . hän sai kultalevyn jäljittelemällä orgasmia 22 kertaa.”
Diskoalbumien kannetkin osoittavat sen, millaista musiikkia ne sisältävät. Toisinaan niissä esitetään alastomuutta, vaikka seksin hyväksikäyttö on usein ovelampaa. Discoworld-lehti sanoo erään albumin kannesta: ”Jaquin ja Dodien asennot muodostavat yhdessä Ednan asennon kanssa kolmikirjaimisen vertauskuvan, joka, kun siihen katsotaan satunnaisesti, on näkymätön tietoiselle tajunnalle, mutta on heti ymmärrettävissä piilotajunnan tasolla: se on S-E-X [seksi].”
Myös diskoyleisön pukeutumistyylit panevat painon seksille. Kirjassa Disco Fever on valokuva eräästä tanssijasta newyorkilaisessa diskossa. Naisen puvussa on vyötärölle ulottuva halkio, ja hän on nostanut jalkansa ylös, niin että melkein koko reiden sisäpuoli paljastuu. Kuvatekstissä sanotaan: ”Näkymä . . . osoittaa lyhyesti sen, mikä diskossa vetää puoleensa.” Stereo Review -lehden toimituskuntaan kuuluva kirjoittaja Paulette Weiss sanoo diskoelämyksen kokeneista: ”Olen nähnyt naisten riisuvan vaatteensa tanssilattialla.”
Koska disko korostaa niin sanottua ”nautintoa”, diskoissa käytetään vapaasti huumeita. New Yorkin tunnetuimmassa diskossa äskettäin tehty huumepidätys pääsi lehtiotsikoihin. Mutta The New York Daily News -lehti totesi: ”Vakituisten asiakkaiden mukaan Studio 54:ssä tehty huumelöytö ei tule minään yllätyksenä kenellekään, joka on viettänyt aikaansa tuossa paikassa. Kerrotaan, että kokaiinia ja marihuanaa on vaihdettu, myyty ja käytetty avoimesti siellä siitä saakka, kun paikka avattiin viime vuoden huhtikuussa.” – 15.12.1978.
Ääni ja valot
Ääntä ja valoja pidetään yleensä erittäin tärkeinä diskoelämykselle. Ääni ei vain kuulu; se on niin ylenpalttinen, että se tuntuu.
Mutta voiko niin voimakas ääni olla vaarallinen? Eräässä tuoreessa Rio de Janeirosta Brasiliasta tulleessa uutisraportissa sanottiin: ”Se mahdollisuus, että diskoteekit ovat vaaraksi terveydelle, on saanut hallituksen epäämään toimiluvat kahdeltakymmeneltä diskolta eteläisessä Porto Alegren kaupungissa lääketieteellisten tutkimusten ollessa käynnissä.” On hyvinkin voinut olla kysymys melutasosta, mikä on ymmärrettävää.
Viime vuonna ääntä mitattiin Long Islandin diskoissa New Yorkissa, ja tarkastajat huomasivat, että kahdeksantoista diskon melutaso oli päälle 95 desibelin yli 30 sekunnin ajan. Jokaisen diskon oli pakko kiinnittää ovelleen varoituskilpi: ”ÄÄNENVOIMAKKUUS SISÄLLÄ VOI AIHEUTTAA KUULON PYSYVÄN HEIKKENEMISEN.” Lääketieteelliset tutkimukset osoittavat, että diskoissa yleisesti koettava melutaso voi vaurioittaa pysyvästi joidenkuiden ja etenkin sellaisten kuuloa, jotka ovat säännöllisesti alttiina sellaiselle melulle.
Valotkin voivat olla vaaraksi terveydelle. Kuinka niin? Eräissä diskoissa on laservalojärjestelmiä. Professori Paul L. Ziemer Purduen yliopistosta Yhdysvalloista sanoo: ”Jos säde osuu silmääsi, se voisi polttaa verkkokalvoon pysyvästi sokean täplän.” Lisäksi musiikin tahdissa välkkyvät stroboskooppiset valot voivat aiheuttaa huimausta, pahoinvointia ja aistiharhakohtauksia. Niiden joukossa, jotka ovat julkaisseet varoituksia tästä, on Englannin hallitus, joka teki siten kouluturvallisuutta käsitelleessä kirjasessa.
Auttaako tämä, että tarkastelimme diskon juuria ja sitä, millaisia paikkoja diskot ovat, sinua näkemään sen, miksi nuo Brooklyniin New Yorkiin viime joulukuussa kokoontuneet kristityt valvojat olivat huolissaan diskon kasvavasta suosiosta?
Kuitenkin monet nauttivat diskosta juuri niiden niihin liittyvien asioiden vuoksi, joita toiset pitävät vaarallisina. He uskovat, että vaarat ovat häviävän pieniä ja että heidän kannattaa nauttia sellaisesta, mitä he pitävät hauskana. Miten suuria vaarat todellisuudessa ovat? Vaarantaako diskoissa käynti ihmisen pysyvän hyvinvoinnin ja onnellisuuden? Meidän on harkittava tällaisia asioita.
[Huomioteksti s. 11]
”Seksi on monopolisoimassa diskoa. . . . Saastaisella diskolla ansaitaan rahaa – ja paljon – ja useammat levytysyhtiöt ja radioasemat koettavat pysyä juonessa mukana.” – US, 9.1.1979
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
