Kehtaaminen

[Jakke]

Kehtaavatko JT:t asioita enemmän kuin tavalliset ihmiset?

Kehtasitko ken...

Kuopio-luopio ymmärtää kehtaamisen eri tavalla kuin Hyvinkään-hymiö.
ps. itikat laitumelle

Niin... toinen käsittää otsikon niin, että tarkoitetaan viitsimistä (sekin on moniselitteinen sana) ja toinen niin, että hävettääkö vai ei.

Muutamia sanoja ja sanontoja on, joita pitää näissä nettikeskusteluissa varoa, kun lukijat ovat eri murrealueilta.

[Turhapuro]

Kehtaatko?... Hauska aloitus =) Joskus kehtasin ja kyllä hävetti ja vituttaa vieläkin kuinka tyhmä oli...

Eniten hävetti joskus vuonna x seistä yhden kerran stadin asemalla lehdet esillä =D Otti päähän sen pakollisen tunnin kasaaminen sillä tavalla, mutta selitän asiaa niin, että tein sen vain siksi, että halusin deitata yhtä siskoa. Se on ainoa hyväksyttävä asia, että voin antaa itselleni anteeksi yleisen nöyryyttämiseni. Lopputulos oli sellainen, mitä odotinkin silloin =))) Kaikkea sitä on tullut tehtyä piparin takia...

[Aamu]

Itsekin Itä-Suomesta syntyisin olevana ymmärrän kehtaamisen viitsimisenä, siis laiskottiko vai ei. Toisten neuvomista huonoilla neuvoilla en yleensä harrastanut, tokihan olisin tiennyt kaikenlaista vt-asiaa eri tilanteisiin, mutta enhän niitä ohjeita itsekään noudattanut ja asia ei tuntunut tärkeältä. Niinikään olin liian laiska tarkkailemaan ihmisiä saati sitten kirjoittamaan mitään tärkeää ylös. Laiskuus esti myös käyttäytymästä omituisesti juhlissa yms. Huomio sinänsä ja joukosta erottautuminen olisi ollut ihan mukavaa, mutta ah ja voi sitä vaivaa ja asian tiedottamista kaikille.

Jos kehtaaminen ymmärretään häpeämiseksi, julkeamiseksi, niin kaikenlainen saarnaaminen ehdottomasti hävetti eniten. Sukulaisia yritin vältellä viimeiseen asti. Kenttätunteja toki halusin paljon, mutta ne oli parasta hankkia mahdollisimman kaukaa kotoa, missä ei tulisi varmasti tuttuja vastaan ja tunnit kertyisivät ajokilometreistä. Pahin painajainen oli katutyö kotikaupungin keskustassa. Jos minä olisin kauppareissulla, en haluaisi pysähtyä keskelle katua juttelemaan Jumalasta, vaikka muissa olosuhteissa ehkä niin tekisinkin. Niinpä minua ahdisti jo etukäteen mennä ärsyttämään kiireisiä ihmisiä. Konventtilätkä piti ehdottomasti saada pois konventin ulkopuolella, samoin konventtivaatteet. Niin paljon kuin rakastinkin hienoksi tälläytymistä, oli se noloa paikoissa, joihin se ei kuulu, kuten vaikka mäkkärissä. Hurskautta piti kyllä esitellä, mutta mielellään vain toisille todistajille. Muiden ihmisten ei tarvinnut tietää oudosta uskonnosta mielellään yhtään mitään, paitsi kenties ala-asteella, jossa asia oli tavattoman cool, tyyliin "minullapas onkin aikuisten oikee vakaumus, joka kieltää minua tekemästä tylsiä juttuja". Salilla puhetta pitäessä ilkesin heittää ihan mitä tahansa liirumlaarumia, vaikka olisin juuri käynyt jonkun sisaren kanssa keskustelua ko. aiheesta, ja valittanut että en usko kyseistä väitettä. Kunhan esitin asiani uskottavasti ja sain aplodit vakuuttavasta todistelusta, niin hyvä oli.

Yhteenvetona voisin todeta, että koko todistajuus hävetti. Vain harvoissa tilanteissa tunsin tyydytystä sen tuomasta erilaisuudesta. Koko touhu oli uskomattoman feikkiä, sanoisinko jopa ulkokultaista, enkä koskaan tuntenut mitään ylpeyttä tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Tein niin kuin sanottiin, mutta loppujen lopuksi se ei ollut oma valintani, ja toivoin jatkuvasti ettei minun tarvitsisi tehdä niin kuin teen. Minulla ei ollut mitään vakaumusta ja halusin vain päteä yhteisön silmissä. Lopulta valitsin toisin.

[Takku]

En.

Ahdisti muutenkin mennä ihmisille mennä tuputtamaan mitään kun valtaosaa ei paskan vertaa kiinnostanut ja lähinnä huvittuivat/ärsyyntyivät moisesta, saatika sitten jos kielsivät menemästä tai kieltäytyivät julkaisuja ottamaan vastaan.

En kaiketi ollut kunnollinen saarnaaja.

[DG]

Kehtasin kyllä kaikenlaista, mutta pitkin hampain. Kenttätyö oli aina yhtä tuskaa. Aivan hurahtamisen ensimmäisinä kuukausina, jolloin olin mielestäni niin täynnä pyhyyttä ja totuutta, että meinasin ratketa, kaikki kehtaaminen oli helpompaa, vaikka silloinkin jännitti. Myöhemmin minua ahdisti jos koulukaverit tai muut maailmalliset tutut edes näkivät minut puku päällä ja laukku kainalossa. Todistaminen oli pakkopullaa, jota teki lähinnä sen takavasemmalla seisoskelevan veljen tai sisaren vuoksi. Piti ylläpitää illuusiota - erityisesti jos kenttäkaverina oli vanhin.

Kokoukset ja konventit olivatkin eri asia. Nautin puheiden pitämisestä ja osallistuinpa joskus konventtiohjelmaankin. Oli mukavaa olla "nöyrästi" muiden huomion keskipisteenä edes hetken aikaa. Puheet nyt eivät muuta olleetkaan kuin seuran kirjoitusten papukaijamaista toistelua, mutten pahemmin miettinyt sanojeni sisältöä. Ajatteleminen kun johtaa luopioitumiseen (kuten siinä sitten kävikin).

En tiedä, kuuluuko tämä aiheeseen, mutta kehtaamisesta tuli mieleen eräs kenttämatka, jolloin satuimme erään talon pihalla leikkineen lapsilauman huomion keskipisteiksi. He ryhtyivät seuraamaan meitä ja alkoivat kiljua riemuissaan: "Jee! Jee! Jehova! Jeesus ajaa mopolla!" Siinä missä kenttäkaverini kihisi pyhää vihaa, minä en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan ratkesin nauramaan. Mielikuva pienellä Honda Monkeylla Jehovan valtaistuinta ympäri pöristelevästä valkokaapuisesta Jeesuksesta laupea hymy parrakkailla kasvoillaan oli vain minulle liikaa. Kenties kuvaavaa oli se, että kehtasin nauraa jumalanpilkalle, mutta kaikki muu kehtaaminen olikin sitten työläämpää.

Ehkä tuo oli sitten se ratkaiseva hetki, jolloin minut luovutettiin saatanan hikisiin käsiin, mutta hitto että se mielikuva saa minut vieläkin käkättämään täällä kuin mielipuoli.

[Turhapuro]

Onhan se aika kornia mennä lauantai aamuna klo 10 soittelemaan ovikelloja, kun ihan oikeata työtä tekevät ja muuten ahkerat ihmiset haluavat omaa rauhaa viikonloppuna. Voin vain kuvitella kuinka monella ihan oman perheen rutiinit kärsii. Jos ollaan puolipukeissa ja aamiaispöydässä, tai kiireellä lapsia viemässä harrastuksiin, tai aamu seksin häiriönä on ovikellon soiminen jne... odotan innolla, että mun ovikello soi osoitteessa, joka jossa yleensä olen mielelläni viikonloppuisin. Mun mielestä se on kotirauhan häirintää.

[Lohikäärme]

Onhan se aika kornia mennä lauantai aamuna klo 10 soittelemaan ovikelloja

[Tony]

On vaikea kuvailla sitä häpeän määrää, kun näet ikkunasta perheen aamupalalla ja soittaessasi kelloa kukaan ei edes liikahda pöydässä. Katsovat vain ikkunasta kummissaan.

Siihen loppui minun kehtaaminen...

Tuollainen kertoo enemmän kuin tuhannen ovenavaajan sanallinen kimpaantuminen. Ei ole ihme, että 'fiilikset' menivät.

[Pehmoluopio]

Kehtaavatko JT:t asioita enemmän kuin tavalliset ihmiset?

Tunsitko koskaan häpeää, jos kehtasit asioita liikaa? Kysymys: mitä asiaa häpesit eniten?

En kehdannut.
Tunsin häpeää siitä, että menin humaanien, avarakatseisten ja elämänmyönteisten ihmisten oville puhumaan oppia, joka oli arjelle vieras ja kaikesta säröstä siloiteltu. Olin vain koreasti pukeutunut juntti.

Mitä tulee AchanBeroeanin mainitsemaan käytökseen, niin se on pikemminkin julkeutta ja röyhkeyttä. Se tulee siitä, että ihminen on tarpeeksi pitkään ollut alistettu ja nöyryytetty. Kyllä jäniskin puree kun tarpeeksi kauan kiusataan.

[Vieras]

Laulun sanojen oppimuutos: "Me olemme röyhkeät, Jehovan todistajat..."

Olin kerran JT-muutossa mukana ja kun pääsimme udelle asunnolle, mukana oleva vanhin heti sanoi: "Tästähän me saadaankin hyvä kokoontumispaikka..." Johon sisar torjuvasti, että hän kyllä haluaa ensin laittaa paikat itselleen kuntoon..."

Tai, että vanhin tulee ovelleni, astuu röyhkeästi kynnyksen yli, kysymättä lupaa päästä sisälle ja alkaa tivaamaan, että minulla olisi jotakin kerrottavaa hänelle.

Huomasin kyllä ovityössä, että UK:t eivät ole niin kovin toivottuja: "Mitä te täällä koko ajan ramppaatte..." Erään narkkarin sukulaiset kimmastuivat, kun menimme ovelle ja yritimme tätä miesparkaa alkaa lahkouskonnolla pyörittää. Ehkä hän olisi ollut helppo uhri...

Mistä johtuu, että henkilökohtainen loukkaantuminen toisille todistajille on niin yleinen syy jäädä pois seurakunnista?

Vanhin kerran kaatoi vahingossa asunossani jotain, mutta ei osannut pyytää anteeksi tai nosta esinettä. Nikotteli ja tuhisi vain kummallisesti. Koska olette kulleet JT:n pyytävän anteeksi. JT:n anteeksipyyntö on: "Ihmiset ovat epätäydellisiä..."

Kierrosvalvoja vaati vierailullaan, että hänelle tarjoillaan ensimmäiseksi.

Kehtaaminen on tätä:

[Natsku]

Kaikista nolointa oli mennä koulukaverien ovelle tai olla katutyössä. Ylipäätänsäkin lasten vieminen kentälle on hyvin, hyvin arveluttavaa touhua!