Sivu 1/3

Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 07.05.2008 20:10
Kirjoittaja JHVA
Morjens, kerron ensin hieman taustaa. Olen kokouksissa käynnin lopettanut hieman yli vuosi sitten, viim.kesän konventissa ja muiston vietossa olen käynyt sen jälkeen. Perhe ja melkein kaikki lähisukulaiset ovat Jehovan todistajia joten olen saanut selitellä viikottain miksen käy kokouksissa, viimeiset kuukaudet asuin yksin joka oli erittäin virkistävää, sukulaiset eivät enää ottaneet yhteyttä eikä kiriksen valvojakaan enää kyselyt raportin perään. Vihdoinki vapaus ajattelin, mutta sitten kuulin että joudun muuttamaan kun asuin työsuhdeasunnossa joka lähti yrityksen omistuksesta pois. Työnantaja lupasi etsiä uuden kämpän ja olikin jo suullisesti sovittu yks kämppä jonne olisin muuttanut yksin. Mutta mystisesti "jumalan siunaus" (lainaten sukulaistani) että vapautui yhden tutun kämppä jonne piti muuttaa(koska työnantaja maksaa kämpän en saanut sitä itse valita), mutta sinne olivat järjestäneet myös yhden vanhanliiton JT:n :cry: Eli asun kaksiossa yhdessä JT sukulaisen kanssa, tästä huvista tulen kirjoittamaan tänne.

Eilen tämä varsinaisesti alkoi (olin asunut muutaman pvä:n yksin tässä asunnossa) ja ensimmäisenä sain kuulla että tv:tä ei katsota kokouspäivinä kuin vain uutiset :lol: Ja jo tutun lauseen lavalta olen kuullut useaan otteeseen täällä (aina koneella istuesani) "internet voi olla hyödyllinen MUTTA siellä piilee paljon vaaroja". Myöskään mitään yksityisyyttä ei ole, vaikka suljenkin huoneen oven hän tulee yhtäkkiä koputtamatta huoneeseen tarkkailemaan.

Jatkoa tulee päivittäin ainakin viikottain, tarkoitus ei ole mustamaalata vaan kertoa totuus minkälaista kuria JT:t yrittää pitää aikuiseen mieheen :) Tähän tarinaan miksi juonivat tämän jt:n tänne myös liittyy hyvä tarina mutta se jääköön toiseen kertaan. Ja selvennys myös työnantajani on JT, vaikkei olekkaan aktiivijäsen.

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 07.05.2008 20:31
Kirjoittaja Jakke
No huh... Eipä ole kadehdittava tilanne. Tuossahan tulee hulluks jos et tee pelisääntöjä selväks. Tuohan on melkein pahempaa ku v*ttumaisen vaimon kanssa asuminen. Usko minua, minä tiedän :mrgreen:

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 07.05.2008 20:49
Kirjoittaja PoterO
JHVA kirjoitti:Myöskään mitään yksityisyyttä ei ole, vaikka suljenkin huoneen oven hän tulee yhtäkkiä koputtamatta huoneeseen tarkkailemaan.
Tee sama kun heppu on vessassa. Jos vessan ovessa on lukko niin ota pois, sillä eihän sinne mitään salaisuuksia mennä harjoittamaan.

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 07.05.2008 21:29
Kirjoittaja Kaarmis
PoterO kirjoitti:
JHVA kirjoitti:Myöskään mitään yksityisyyttä ei ole, vaikka suljenkin huoneen oven hän tulee yhtäkkiä koputtamatta huoneeseen tarkkailemaan.
Tee sama kun heppu on vessassa. Jos vessan ovessa on lukko niin ota pois, sillä eihän sinne mitään salaisuuksia mennä harjoittamaan.
Myös lukon asentaminen oman huoneen oveen auttaa. Jos huoneisto (ovi) ei ole kovin vanha, sellaisen vessanoven lukon saa peitekilven tilalle helposti asennettua itsekin. Mutta kieltämättä, vastaava häiritseminen vaikkapa vessaan voisi olla mielenkiintoinen leikki..

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 08.05.2008 02:42
Kirjoittaja Markku Meilo
JHVA kirjoitti:... ja ensimmäisenä sain kuulla että tv:tä ei katsota kokouspäivinä kuin vain uutiset
Ajattele positiivisesti, jt-ehtoollinen on ainoastaan kerran vuodessa, silloin ei tietty saa katsoa edes uutisia.
Ja jo tutun lauseen lavalta olen kuullut useaan otteeseen täällä (aina koneella istuesani) "internet voi olla hyödyllinen MUTTA siellä piilee paljon vaaroja".
Valtakunnansali saa suhteessa enemmän vahinkoa aikaan kuin netti, miksi siitä ei varoiteta valtakunnansalilla? Ai niin, joo, lahjoitukset vähenisivät.
Myöskään mitään yksityisyyttä ei ole, vaikka suljenkin huoneen oven hän tulee yhtäkkiä koputtamatta huoneeseen tarkkailemaan.
Voisit pyytää esimerkiksi lukemaan uudelleen vuoden 1989 Vartsikan kesäkuun 15. päivän sivulta 11 otsikon "Huonojen tapojen syitä" alta kappaleen 5.

Nimimerkki:
Ei käy kateeksi

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 08.05.2008 10:16
Kirjoittaja Vieras
Hyväähän tuossa on, että kokouksissa käymiset on jätetty.

Seuraavaksi olisi se kämppäkaverikin saatava jättämään kokoukset.

Sivulta www.jttuki.info löytyy nimim. Caitzun kotisivulinkin takaa lahkon vanhan kirjallisuuden näytteitä joita voisi ottaa puheeksi. Niitä voisi tulostaa ja jättää hänenkin pöydälleen joskus.

Helpoimmiten strategia voisi mennä heittäytymällä tyhmäksi ja hölmön kiltiksi, ihmettelemällä ja kysymällä vastauksia ja toteamalla että emmehän me jehovan oppeihin tutustuneet sentään suutu kysymyksistä, kysyn kun ajattelen sitä takaisinpaluuta....

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 08.05.2008 11:28
Kirjoittaja Alueveli
Paljon löytyy yhteneväisyyksiä omaan kokemukseeni, kun asuin vuoden verran avustavapalvelijatienraivaajan kanssa. Olkoon tämä nyt vaikka veli VH.

Samoin kuin sinun kämppiksesi, tällä oli tapana rynniä varoittamatta huoneeseeni oven ollessa kiinni ja sitten jääden selittämään naishuolistaan tai mielenkiintoisesta Vartiotornista. Tietokonekin oli huoneen ja pöydän muodon takia pakko sijoittaa niin, että näyttö näkyy suoraan ovelta.

Alkoholin käyttöä oli pakko piilotella jos aikoi juoda enemmän kuin kolme olutta. Yleensä sitten teinkin niin, että jääkaappiin jemmasin ne pari kappaletta ja loput vaatekaappiin. Vaatekaappikätkö avattiin sitten kun VH oli mennyt aikaisin nukkumaan, jotta jaksaa herätä aamulla kentälle. Muutenkin pulloja oli pakko jemmata jänniin paikkoihin, esimerkiksi kerran olin veli vanhimman mukana ovilla kenttälaukkuun unohtuneen tyhjän kossupullon kanssa. Kyseisellä vanhimmalla vielä oli välillä tapana tehdä ratsioita nuorten kenttälaukkuihin varmistaakseen että vain tarvittava on messissä. :D

Sen viimeisen puoli vuotta minä taisin vuorostani tehdä kämppiksen elämästä hankalaa, sillä en enää välittänyt näytellä yhtä paljoa. Maailmallisia kavereita kävi kylässä ja kotiinkin tuli kontattua, eteisessä sitten (kuulemma) huudan vieraille, että HILJAA SITTEN ETTÄ EI VH HERÄÄ. Karaoken laulaminen keskellä yötäkään ei mitenkään poissuljettu vaihtoehto ollut.

Eipä kämppis muutakaan elämöintiäni jaksanut kauaa katsella vaan "omaksi parhaakseni" kävi kertomassa vanhimmille. Olihan VH:lla sentään salainen missio eräältä vanhimmalta vahtia minua etten vain ajautuisi ongelmiin naisten kanssa.

Tsemppiä tilanteeseesi, kyllä se päivä paistaa vielä sinnekin :)
Niin ja varaudu siihen, että joku sinut tunteva lukee tätäkin palstaa ja voi tunnistaa sinut.

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 13:49
Kirjoittaja JHVA
Nyt multa keitti tänään yli, eli 2 päivän ajan tämä kämppis on ottanut MINUN henkilökohtaiset postit itelleen! Ja antanut sitte ne mulle (ensin ne tutkittuaan) esim. minun saapumisilmoitus postista oli hävinnyt. Tästä kuulustelin mutta ei kuulemma tullut vaikka postista sanoivat että olisi pitänyt tulla jo eilen.

Miten aikuinen ihminen voi ottaa toisen postit (itse olen töissä kun posti tulee) nyt vituttaa.. Ja aamulla sanoin että ei saa siivota minun huonetta mutta kuulemma pitää siivota kulkuväylä :o Eli suomenkieli ei tehoa. EI ei tarkoita mittään :roll:

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 14:07
Kirjoittaja Vieras
Suomessa on kirjesalaisuus. Uhkaile!

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 14:18
Kirjoittaja Aaac
Hommaa poste restante- tai lokero-osoite :)

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 14:27
Kirjoittaja Alueveli
Johan menee törkeäksi. Minkä ikähaarukan ihmisestä on kyse?

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 14:54
Kirjoittaja JHVA
Alueveli kirjoitti:Johan menee törkeäksi. Minkä ikähaarukan ihmisestä on kyse?
Yi 60v oikein näitä pahimpia vanhanliiton "älä kysy vaan usko" ihmisiä.

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 15:11
Kirjoittaja Vieras
Vai postit kavaltaa.

rikosasiahan se on ja poliisiasia, ei ilmeisesti tunnustaisi poliisillekaan ilman todisteita

Laita itsellesi osoitettuun kuoreen hänelle tarkoitettua sanomaa, kuten vaikkapa asiallista lahkokritiikkiä !

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 15:17
Kirjoittaja Markku Meilo
Guest kirjoitti:Laita itsellesi osoitettuun kuoreen hänelle tarkoitettua sanomaa, kuten vaikkapa asiallista lahkokritiikkiä !
Tää on nokkela juttu, mä voin laittaa sellaista postia, omalla tai olemattomalla lähettäjän nimellä, ihan valinnan mukaan. Niin saa esittää aihetoivomuksiakin.

Eikun mulle vaan osoite privaviestillä.

Re: Blogi : Millaista on elää JT:n kanssa?

Lähetetty: 09.05.2008 15:58
Kirjoittaja Tony
Vieras kirjoitti:Laita itsellesi osoitettuun kuoreen hänelle tarkoitettua sanomaa, kuten vaikkapa asiallista lahkokritiikkiä !
Ei paha! Tai jos ei jaksa nähdä vaivaa, kirjoittaa vain että ***tuako mun kirjeitä avaat! Tai että kirjesalaisuuden rikkominen on rikos! :twisted: