Veljesseura.org

Useat ovat kertoneet tulleensa koulussa kiusatuksi JT-lahkoon kuulumisen takia. Miten yleistä tämä oli palstalla kirjoittavien keskuudessa?

Itse vastasin, että ei kiusattu. Ei uskonnon, eikä minkään muunkaan takia.

Ei muakaan kiusattu, mitä nyt pariin kertaan sai kuulla jotain "Jee jee Jehova...":aa. Monet olivat avoimen kateellisia kun ei tarvinnut osallistua uskontotunnille tai kirkkoon. En minä kyllä toisaalta uskontoani ikinä mainostanu.

Voi ei! Muistui mieleeni kun yläasteen alkaessahan pitää valita se luottamusoppilas. No kuiten, äiti oli vannottanut etten äänestä, "kun se on politiikkaa eikä sopivaa kristityille". Luokanvalvoja jakoi sitten kaikille ne lappuset (jätin omani kirjoittamatta) ja ajattelin jo että "huh, kukaan ei huomannut", niin eikös se luokanvalvoja huomaa jotain outoa ja laskee ne äänet pariin kertaan ja sanoo että "Hetkinen, kuka ei äänestänyt?". Piti sitten nostaa käsi ylös ja sanoa että "minä en voi osallistua kun se on politiikkaa".....luokanvalvoja siihen vaan naurahtaa ja sanoo jotain tyyliin että "tämä mitään politiikkaa ole, näin sitä yleensä yhteisiä asioita hoidetaan mutta ole sitten äänestämättä kun niin olet kerran päättänyt"....kuin NOLOA!!! Ja ihan turhaan vielä kaiken lisäksi, myöhemmin sain kuulla että kaikki muutkin JT-penskat olivat äänestäneet.

Pojat joskus potki ja löi. Ei nyt ihan suoranaisesti turpiin tullu mut joskus teki kipeää. Haukkuminen oli runsasta ja sen kirjo yhtä runsasta.
Luokkakokouksessa muutama pyysi anteeksi.

Ei ollunna vaihtoehtoa "kiusasin maailmallisia minkä kerkisin"
eli nyrkistä lähti tarpeen tullen, olenko ollut v****mainen jätkä?

Asiaan.. Ei ole minua oikein koskenut muiden aatokset millään tasolla.
Tuli tosiaan itse kiusattua muita enemmän kuin kukaan minua.
Näin varttuneenpana ei kosketa Jaffettitouhukaan enää.
nimimerkki -avustava-kirjantutkistelunvalvoan apulainen-esitelmien
puhuja-koulunvalvoja 2.-tilienpalvelija-ym-nyt juuri juovuksissa--

what next?

Ihme kyllä, ei kiusattu. Mutta se johtui varmaan eniten siitä, etten koskaan halunnut puhua uskonnosta ja pyrin kohtelemaan kaikkia koulutovereita aina kaikella kunnioituksella ja rehtiydellä (täällä netissähän tuo periaate ei sitten olekaan enää onnistunut miesmuistiin). Ja kukapa sitä luokan parhaimpia urheilijoita uskaltaisi kiusata, kröhöm...

Oli se jatkuvaa ajoittaista nälvimistä ja varmaan tuskaa lisäsi se, että asiaa ei kakarana voinut mitenkään perustella itselleen. Se vaan oli niin ja sillä siisti, koska mutsi sanoi niin. Oli rasittavaa olla (Anneli Tempakkaa lainaten) 'erilainen nuori' koulussa.

Tuo aika tuli elävästi mieleen männäsyksynä kun sain SMS-viestin, jossa mutsi (tai joku välittömässä jyräpiirissä oleva) totesi mm. 'SINÄ KYLLÄ TIEDÄT MIKÄ ON TOTUUS'. Vaikea arvottaa kumpi on pahempi, koulunkiusaaminen, vai kuuskymppisen ukon kiusaaminen järjettömällä väitteellä. Se ero tietty lapsuuteen on, että nyt pystyn pätkimään ja pinoamaan Vartiotorniseuran opetuksia hyvin siististi omalle kaatopaikalleen.

Mutsi voisi jo lopettaa tuollaisen järjetöntöntäkin järjettömämmän päsmäröinnin, jota on jatkunut noin kuusi vuosikymmentä.

"Pistetään vähän väriä elämään ja hakataan ******lle turpaan."

Et koulussa oli tosi kivaa. Jatkuvasti sai olla puolustautumassa ja selittämässä opettajalle miksi aina tappelen. Syynhän piti olla minun kun olin isompi kuin muut. Harmittaa ettei silloin kukaan antanut lupaa lyödä takaisin. Opetettiin vain "kääntämään se toinenkin poski". Kyllä siitä syvät haavat on jääneet itsetuntoon.

Eipä tullut pidettyä asiasta isompaa meteliä, eikä siitä sitten mitään suurempaa kynnyskysymystä kenellekään päässyt muotoutumaan. Toki jotain pientä silloin tällöin, mutta kun siihen oli valmistautunut, niin ei siitä sen kummempia traumoja seurannut.

Melkeinpä ainoat kerrat kun asia herätti jotain reaktioita, niin se liittyi erilaisista tilaisuuksista tai pippaloista pidättäytymiseen. Sekään ei kovin erikoisia tunteita herättänyt kun uskonnontunneilta kuitenkin järjestäen pääsi pinnaamaan.

Se voi kuitenkin jehovantodistajuus aiheuttaa lapsille suurempia henkisiä ongelmia kuin aikuiset (varsinkin jehovantodistajat) kykenevät kuvittelemaankaan. Riippuen lapsen mielenhallinnan tasosta, vanhemmista ja koulukavereista, koulunkäynnistä saa tehtyä itselleen todella vaikeaa. Kaikki poikkeavahan on niin otollinen alusta erilaisille väkivallan muodoille - varsinkin lasten ja nuorten maailmassa.

Kyllähän tuota tapeltua tuli.

Jonkinverran kiusattiin ei kyllä mitenkään hirveän vakavasti. Lapset osaavat olla kyllä ilkeitä asiasta kun asiasta ja varsinkin silloin jos toinen on vähän erilainen.

Kyllähän tuosta joka armas päivä sai kuulla, mutta uskonto oli vain yksi syy monien muiden ohella. Yksi liikaa, kuitenkin. Ja sitä ajatteli tietenkin että minua nyt vaan koetellaan ja pitää nyt osoittaa olevani arvollinen järjestöön ja ehkä tämä tästä muuttuu vielä paremmaksi...vaan eipä siitä koskaan mitään kiitosta saanut seurakunnassa.

Minua jälkeenpäin on harmittanut tämä koulukiusaus siksi, kun se tuntuu nykyään niin turhalta. Koska en enää seiso niiden asioiden takana, joiden vuoksi minua kiusattiin.

Lisäksi kiinnostukseni kaikkeen lopahti jatkuvan kiusaamisen vuoksi ja todistajuus esti minua pyrkimästä kohti niitä haaveita ja ammatteja mihin olisin halunnut. Harmittaa että todistajuuden takia ei vanhemmatkaan ehkä osanneet antaa sellaista tukea kun olisin kaivannut. Pitihän sitä vain hankkia joku ammatti että pääsisi sitten saarnaamaan..

Minua kiusattiin välillä koulussa, mutta kiusaaminen jäi ilkkumisen tasolle. Yläasteella kukaan ei enää kiusannut, koska luokallamme oli tappelunhaluinen kaveri, joka otti asiakseen hakata jokaisen joka uskalsi ilkkua minua. En olisi mielestäni tarvinnut apua, mutta olihan se mukavaa kun Palsa laittoi nokkiin jos joku uskalsi sanoa mitään minua vastaan.

Joo, kiusattiin ja paljon. Ala-asteella Forssassa pojat kerääntyi aina mun ympärille välitunnilla ja kiersi ympyrää ja haukku jeohvaksi, sohvaksi, ja kaikkea siltä väliltä... Minä katselin muualle ja menin omaan maailmaani enkä ollut noteeraavinani. Onneksi mulla oli kuitenkin aina muutama kaveri ja olin lahjakas esim piirustuksessa, joten luokkakaverit antoi respektiä sen takia, myöskin koska olin kaikkia päätä pidempi, niin ei kukaan koskaan uskaltanu koskea... Siilinjärvellä sitten ala-asteella haukuttiin jehovaksi, meitä oli kaksi luokalla silloin. Pojat yritti tehdä kiusaa mutta kun lähestyin niitä ja kysyin että "mitä" niin johan hiljeni Yläasteella haukkuminen muuttui lehmäksi. Sielläkin olin kaikkia pidempi joten eipä kukaan uskaltanu oikeasti mulle olla ilkeä. Otin sen lehmäjutunkin läppänä ja aloin tykkäämään lehmistä. Olin todella värikäs yläasteella, ja ahkera koulutöissä, joten mua pidettiin hulluna jota katsottiin hieman pelonsekaisin ja kateellisin katsein, koska en välittänyt muiden mielipiteistä. Siitä kiitos kiusaamiselle..
Lukiossa en kertonut uskontotaustastani mutta joku tunsi minut ja kertoi, sitten kun minulta asiaa kysyttiin, myönsin olevani jehova, mutta samaan syssyyn totesin, että mitä sitten. Asia jäi siihen.. Muutin silloin myös kotoa pois joten pystyin myös hengailemaan maailmallisten kavereideni kanssa enemmän ja kokeilemaan juttuja mitkä kuuluvat teini-ikään. Omasta mielestäni kiusaaminen on vahvistanut itsetuntoani ja se on yksi syy, miksi minulle ei merkitse hevon vittua mitä muut minusta nykyään ajattelevat. Tsemppiä kaikille kiusatuiksi joutuneille! Pusuja ja terkkuja..

Joo terve vaan, sanon vaan sen verran mulla on ollu parempi osa, kun kun koulut on jääny kauas taa ennen kuin edes ruvettiin tutkimaan. Sulle suvi sen verran, että jos sulla terveys kestää ja oot lähteny jaffalaisista ja oot mirrukka, niin toivon sulle elämän iloa kaikessa täyteydessään, eli kaikkea muuta mitä mulle. Kuolema tulee, koska en ollut puoliakaan siitä mitä te ootte.

Kaikessa katkeruudessaanhan mies voi vain sanoa, että lähdenpä tuosta katselemaan noita metsästysmaita jotka ovat kosken toisella puolen tuuheassa metsässä joka on vaikea pääsyinen, eikä ole edes aseita.

No miten hänelle sitten käy kun hän alkaa ylittämään koskea joka saattaisi viedä suuremmankin gladiaattorin hengen. No hänellähän on taito jaloissaan kaiken aikaa juostuaan, ja hän tuntee jokaisen kiven pienimmätkin yksityiskohdat jalkojensa alla kunnes hän on ylittänyt tuon n. 1000 m. leveän poukaman.

Monesti tulee ajateltua, että koska olen vanhapoika eikä paljon muu kiinnosta kuin edes pienen hyvänteko perhepiiriin, niin mitä minä siitä hyödyn? Tuleeko tästä kellään ajatuksia mieleen?