Veljesseura.org

Hei kaikille! Teidän kirjoituksenne ovat surullisen koskettavia... jopa pelottavia kaikessa rehellisyydessään.

Olen perus-ev.lut, mutta vuosien saatossa tutkiskelin ahkerasti raamattua todistajien kanssa. Viime kesänä oli eroaminen ev.lut. kirkosta hyvin lähellä. Olin niin varma, että jt:t ovat oikeassa kaikesta! Tokihan mielessäni kaihersi monia kysymyksiä asioista, jotka mielestäni "Jumalan kansan" olisi pitänyt tietää. En uskaltanut kysyä ja suorastaan häpesin omaa epäilyäni. Halusin uskoa hyvään, halusin uskoa johonkin yksinkertaiseen, helppoon -ainoaan- totuuteen.

Onneksi jokin piti minut kiinni luterilaisuudessa. Mikä se oli... en tiedä.

Kirjoitustenne pelottavuus johtunee ehkä perheiden tuhoamisesta. Miten voidaan vanhemmat erottaa lapsista, sisarukset toisistaan [eroaminen srk:sta]? Mikä uskonto on niin julma, että ihminen jätetään yksin...??

Ai niin, tutkiskelu todistajien kanssa herätti myös pelon... (!hävettää tunnustaa!) joka puolella he nimittäin näkivät demoneja, olivat kokeneet jonkin yliluonnollisen tms. Ja he olivat niiii-in varmoja, että "Jehova tukee, kun uskoo"...

Onneksi olkoon täpärältä välttymiseltä

Sinulle oli jo alkanut kehittyä Jehovan todistajuudelle ominaisia tapoja kuten:

- Ei kysymyksiä (pelko?)
- Väärin tekemisen pelko
- Halu uskoa, vaikka järki sanoo vastaan

Seurakunnan jäseniä nuo koskettavat vielä kovemmin. Täytyy uskoa, ei saa kyseenalaistaa. Jos teet väärin, vanhimmat kuulustelevat ("auttavat") ja joudut seurakunnassa "hylkiöksi".

Tuohon hylkäämisen julmuuteen täytyy sanoa vielä se, että en varsinaisesti pidä yksittäisiä jäseniä julmina. He uskovat tekevänsä sen mikä on oikein. Syy on enemmänkin johtoporukassa, joka tuollaiset tulkinnat laatii.

Niiden ohjeiden noudattaminen johtuu jo aiemmin mainituista seikoista, eli pelosta, siitä ettei asioita saa kyseenalaistaa, ja täytyy uskoa vaikka järki sanoisi vastaan.

Esimerkki elävästä elämästä:
Eräs sukulaiseni on säännöllisesti yhteydessä puolisooni, ja he tapailevatkin muutaman kerran vuodessa. Tapaamisten yhteydessä kyseinen henkilö kertoo aina kuinka hän ikävöi minua, mutta ei silti sitä tule itse sanomaan. Hän ei myöskään soittele, eikä muutenkaan puhu minulle. Ainoastaan puolisolleni.

Huvittavaa

bakteeri kirjoitti:Ai niin, tutkiskelu todistajien kanssa herätti myös pelon... (!hävettää tunnustaa!) joka puolella he nimittäin näkivät demoneja, olivat kokeneet jonkin yliluonnollisen tms. Ja he olivat niiii-in varmoja, että "Jehova tukee, kun uskoo"...

Tuo kertomasi pelon tunne vaivasi minuakin vastaavanlaisessa tilanteessa. Demooneista se ei johtunut, jostakin siinä jehovantodistajuudessa kyllä. Ehken vielä silloin tuntenut systeemiä riittävästi.

Vaan enää ei vaivaa. Olen kyllä edelleenkin varsin herkkä vaistoamaan erilaisia ihmisten tunnetiloja. Mistä lie johtunee.
Tsemppiä Sinulle, et ole ainoa, jonka tiedän olleen liki lähellä lipsahtaa "tosikristillisyyteen".