Veljesseura.org

Ollakseen seurakunnassaan hyväksytty, jehovantodistaja joutuu elämään vt-seuran asettamien sääntöjen mukaan. Nuo säännöt ovat usein sellaiselle inhimilliselle olennolle kuin ihminen kohtuullisen vaikeat noudatettavaksi 24/7 ja koko elämänsä ajan. No tuo ei tietenkään ole edes jehovantodistajuudessa lähtökohtaisesti ehdoton vaatimus, vaan erilaiset synnit saa tätä nykyä anteeksi kun vain osaa esittää uskottavasti katuvaa. Tavoite se silti on, eikä tavoitteesta lipsumista koskaan katsota hyvällä. Joitain yleisiä inhimillisiä asioita/paheita, jotka lasketaan jehovantodistajuudessa synniksi ja erotusperusteeksi:

- esiaviollinen seksi (sisältää tässä yhteydessä myös ’oman kivan’) - satunnainenkin
- päihteiden runsaampi käyttö - satunnainenkin
- nikotiinituotteiden käyttö - satunnainenkin
- karkeampi kielenkäyttö - satunnainenkin
- jonkun asteisen isänmaallisuuden osoittaminen (esim. lätkämatsin yhteydessä) - satunnainenkin
- pienetkin valkoiset valheet oman edun tavoittelemiseksi - satunnaisetkin

Kun jehovantodistaja löytää itsensä jostain tilanteesta edellä mainittuja ’syntejä’ harrastamasta, olisi tämän velvollisuus tunnustaa seurakunnan vanhimmille ’syntinsä’ ja tätä kautta saada itselleen puhdas omatunto ja hyväksyntä seurakunnassa.

Useimmissa vt-seuran synneissä on kyse inhimillisistä tarpeista tai inhimillisyydestä ylipäätään. Tuosta seuraa oman havaintoni perusteella usein se, että jehovantodistaja, joka antaa inhimillisyytensä viedä, tulee harrastelleeksi vt-seuran sääntöjä vastaan tämän tästä. Käyvätkö tällaiset jehovantodistajat tunnustamassa vanhimmille ’törttöilynsä’ esim. viikoittain? Harvemmin näin on, uskallan väittää.

Mitä tällaisesta sitten todennäköisesti seuraa henkilölle, joka on ymmärrettävästi voimaton inhimillisyytensä edessä? Tällainen henkilö elää kaksois- jollei kolmoiselämääkin ja joutuu olemaan epärehellinen itselleen, seurakunnalleen ja useimmille jehovantodistajille.

Palatakseni tänne todellisuuteen, en ole huomannut, että täällä kaksoiselämisestä edes puhuttaisiin niin kuin jehovantodistajuudessa. Miksi näin? Oman havaintoni perusteella jehovantodistajuus kaikkine sanktioiden uhkineen, epäinhimillisine moraalivaatimuksineen ja sosiaalisine paineineen altistaa kaksoiselämiselle huomattavasti enemmän kuin tämä oikea elämä. Täällä ei ole tarve valehdella kenellekään, vaan täällä saa olla oma itsensä puutteineen ja vahvuuksineen. Ei sillä että kyse olisi täydellisestä maailmasta, mutta huomattava ero näiden kahden välillä on, mitä tulee vaaraan joutua pissittämään itseään ja muita öögaan.

Jos jehovantodistajuus todella altistaa kaksoiselämiselle, eli epärehellisyydelle ympäristöään kohtaan, millaisia hedelmiä jehovantodistajuuden voidaan ymmärtää tuottavan tässä(kin) kohtaa?

Oman havaintoni perusteella jehovantodistajuus kaikkine sanktioiden uhkineen, epäinhimillisine moraalivaatimuksineen ja sosiaalisine paineineen altistaa kaksoiselämiselle huomattavasti enemmän kuin tämä oikea elämä.

Joskus tuli elettyä ihan täysillä kaksoiselämää, just noiden asioiden takia. Sillon kun vielä usko kaikkiin jehovajuttuihin, kaksoielämä aiheutti aikamoisia omantunnon tuskia. Jossain vaiheessa kävin sitte vanhimmillekin kertomassa miten oon elelly. Silloin kylläkin tiesin jo etten pystyis jehovan todistajana elämään, mutta teki mieli vielä yrittää.

Nyt kun on eronnut, kaikki on paljon helpompaa ja mukavampaa, koska porukat yms. tietää miten asiat on, eikä yritä saada mua kokouksiin ja kentälle. Mulla on tähän mennessä ollu vain hyviä kokemuksia eroomisesta, musta on tullut muutenkin paljon rennompi tyyppi ku nyt ei niin haittaa mikään, et kuka näkee et kenen kanssa meen kaupungilla ja oonko selvinpäin jne. Sekin on mukavaa kun ei tarvi valehdella menojaa ja tekemisiään ja saa olla ihan oma ittensä. Eikä tarvi leikkiä rakkaus keskuudessa -peliä, jos ei tuu oikeen juttuun jonkun kanssa. Eli suosittelen eroilua, kaksoiselämä on kuiteski niin rasittavaa ja hankalaa.

Tottahantoki se edistää. Ei lahkon ulkopuolella olevalla ole useinkaan minkäänlaista tarvetta esittää olevansa mitään muuta kuin oma itsensä.

---

Jehovantodistajuus on vähän niinkuin minkä tahansa firman hommiin lähtö; ensin pistetään tukka suoraan, dödöä kainaloon, univormu päälle, ja loppupäivä selitellään asiakkaille. Töistä tullessa riisutaan vempeleet, otetaan kaljatölkki toiseen kouraan ja kaukosäädin toiseen, ja jupistaan puolisolle firmassa olevista hölmöläisistä.

Onko tämä kaksoiselämää? Mahdollisesti kyllä.

Kyllä se melkoista kaksoiselämää oli oikeastaan kaikilla tuntemillani jepukoilla itseni tietenkin mukaan lukien. Joku touhu kun vedetään äärimmäisyyksiin niin kaikki normaali onkin jo pahaa ja siksipä joka jannu viettää tahtomattaankin kaksoiselämää. Rima on asetettu niin korkealle, että normaali ihminen alittaa sen selkä suorana ja pää pystyssä, eikä edes tukkatöyhtö hipaise lahkoihanteen tasomittaria. Helpompi on tunnustaa syntisyytensä ja vetää nuppi turvoksiin jottei omatunto kokoajan kolkuttaisi.

Oma lukunsa on sitten tietenkin nämä kovan linjan hard core kaksoiseläjät jotka valvovat seurakuntia ja vapaa-ajalla häpäisevät lapsenlapsiaan.

Mietin vähän samanlaista kysymystä männä viikolla, tosin yhden arkielämän sattuman takia. JT-lähisukulaiseni oli selkeästi luvannut hoitaa erään asian, mutta ei sitä hoitanutkaan. Kun vähän asiaa hänelle ihmettelin, vastauksena ei suinkaan ollut anteeksipyyntö vaan liuta todella huonoja selityksiä. "Asia olisikin vaatinut enemmän kuin hän luuli. ym. ym. Kyllähän sinun täytyy ymmärtää, että..." Tuli mieleen että joku muu olisi voinut ihan vaan todeta virheensä ja pyytää anteeksi.

Ja tästä aloin miettiä miten JT-uskonnon pohjalla olevat valheet ja Watchtowerin jatkuva valheidensa paikkailu oikein vaikuttaa pitkällä tähtäimellä jäseniensä toimintaan ja henkiseen elämään. Kun kyseinen uskonto jatkuvasti kaunistelee omaa historiaansa ja tekemisiään (= valehtelu), niin miten se vaikuttaa rivijäseniin (puhumattakaan vastuuhenkilöistä)? Jos jatkuvasti joutuu ovilla ihmisille puhumaan muiden keksimiä puolitotuuksia ja selkeitä valheita, niin miten käy ihmisen oman rehellisyyden?

wolframium kirjoitti:Jehovantodistajuus on vähän niinkuin minkä tahansa firman hommiin lähtö; ensin pistetään tukka suoraan, dödöä kainaloon, univormu päälle, ja loppupäivä selitellään asiakkaille. Töistä tullessa riisutaan vempeleet, otetaan kaljatölkki toiseen kouraan ja kaukosäädin toiseen, ja jupistaan puolisolle firmassa olevista hölmöläisistä.

Onko tämä kaksoiselämää? Mahdollisesti kyllä.

Tämä oli harvinaisen hyvin tiivistetty.

Näiden sivustojen lukeminen ja varsinkin tänne kirjoittaminen on osa kaksoiselämistä. Nämä kielletyt sivut kiinnostavat monia ja näistä varoitellaan, koska täältä saa oikeaa ja asiallista tietoa jehovantodistajista. Tunteet voivat joskus käydä kuuminakin, mutta epäasiallista tai tarkoituksellisen virheellistä tietoa en ole täällä itse havainnut.

Nämä sivut voivat merkitä kaksoiselämisen henkireikää ja oman ajattelun vapautta ja mahdollisuutta huomata, että kaksoiseläjä ei ehkä olekaan ainoa laatuaan.

Sellaista koksois- tai kolmoiseläjää ihmettelen, joka seuraa näitä sivuja ja on edelleen varma "totuuden" totuudellisuudesta ja käy salilla puhumassa "hengellisestä sodankäynnistä" luopioita vastaan ja kieltää toisia painamasta sitä "luopionappia" ja että "uteliaisuus saattaa johtaa hengellisyyden menettämiseen".

Internetin käyttö toisilta perheenjäseniltä salaa tuo tietysti jännitystä elämään, vaikka onhan sitä JT-elämässä muutenkin: ihmisten ovilla käyminen. Joku voi olla vihainen ja tuttu tulla vastaan. Mutta kun julkisesti nähdään, että olet JT, niin seurakunnan lisäksi myös naapurisi alkavat tarkkailla sinua, etkä voi esiintyä esim. juovuksissa.

Kaksoiseläjän on osattava kaksoielää aika salaa.

Vieras kirjoitti:mahdollisuutta huomata, että kaksoiseläjä ei ehkä olekaan ainoa laatuaan.

Tämä on paranemisprosessissa hyvin tärkeä seikka.

Niin ja eihän se tarvitse olla edes synniksi luokitelluista teoista kyse, riittää kun ajattelee normista poikkeavasti. Ei niistä kriittisistä/seuran virallisista opetuksista poikkeavista ajatuksista voi noin vain suutaan avata tai joutuu samantein vaikeuksiin.

Tulihan sitä itsekin villiä kaksoiselämää vietettyä muutama vuosi. Omatunto ei kolkuttanut, mutta olihan se jatkuva salailu rassaavaa. -"Miten toi sun takki haisee noin tupakalle?!" -"No kun käväistiin yhdellä oluella eilen, sieltä se tarttui" jne.jne... Ja kun miettii mitä varten sitä piti niin kovasti yrittää esittää muuta kuin oli!

Kun vähän asiaa hänelle ihmettelin, vastauksena ei suinkaan ollut anteeksipyyntö vaan liuta todella huonoja selityksiä. "Asia olisikin vaatinut enemmän kuin hän luuli. ym. ym. Kyllähän sinun täytyy ymmärtää, että..." Tuli mieleen että joku muu olisi voinut ihan vaan todeta virheensä ja pyytää anteeksi.

Toi selittely on kyllä tullut oikeen hyvin opittua meikkujen kanssa, koska aina piti olla joku selitys ettei jääny kiinni mistään. Nykysiltäki kavereilta on tullu kommenttia että sulla on kyllä aina selitykset kaikkeen ja voisitko joskus sanoo vaan et sori ku olin semmonen tai sanoin tai tein sillai. Ei jaksa kuunnella sitä selittelyä aina.

Onhan sitä nyt taas huomannu et on se paljon mukavampaa ittelleki ku ei tarvi aina keksiä kaikennäkösiä syitä ja tapahtumia.

mana kirjoitti:Onhan sitä nyt taas huomannu et on se paljon mukavampaa ittelleki ku ei tarvi aina keksiä kaikennäkösiä syitä ja tapahtumia.

Nimenomaan! Jehovantodistajuudessa koki olevansa muutenkin jonkinlaisen täyspäiväisen holhouksen alaisena. Ikäänkuin ihmiset eivät pärjäisi ilman toistensa alituista vahtimista.

Tuossa piilee myös eräs syy miksi kaksoiseläminen on jehovantodistajuudessa enemmän kuin todennäköistä. Kun on kaikista tekemisistään tilivelvollinen seurakunnalle, alkaa väistämättä elämään yhtä elämää, joka on seurakunnan silmissä nuhteeton, ja sitten sitä toista jossa on enemmän oma inhimillinen itsensä.

Vilpittömät Jehovan Todistajat eivät halua ainakaan julkisemmin/kiinnostuneille myöntää että olisi minkäänlaista kaksoiselämää.

Vilpittömillä Jehovan Todistajilla sekä veli vanhimmilla on roppakaupalla vastauksia, mikäli julkisempaa/kiinnostuneille keskustelua ns. kaksoiselämästä tai sen vaikutuksista ym esiintyisi. Esim:

- Me olemme kaikki erehtyväisiä, me emme ole täydellisiä...
- Mistäs sinä tuollaisia ajatuksia...
- No nuo nyt ovat vain niiden luopioiden juttuja...
- Katsotaanpa yhdessä mitä raamattu meille kertoo...
- Ei tuo pidä ollenkaan paikkaansa...
- No, jokaisessa järjestössä on sääntönsä...
- Jos ei halua olla Jehovan Todistaja niin...
- Jätetään se asia Jehovalle...

Sinänsä outoa että kuitenkin vilpittömien Jehovan Todistajien omissa rajatuissa sisäpiireissä kuitenkin kaksoiselämä-ajatus, siis se mitä kaikkea todistajuus vaatii ja sisältää sekä seuraukset ja vaikutus, tunnistetaan ja tiedostetaan. Ei ole mitenkään outoa että pienen piirin kylävierailuissa (jossa ehkä viini virtaa ja laulu soi) kielenkannattimien vapauduttua asioista puhutaan vapautuneemmin. Toki myös ilman viinaakin.

Jakke kirjoitti:Tottahantoki se edistää. Ei lahkon ulkopuolella olevalla ole useinkaan minkäänlaista tarvetta esittää olevansa mitään muuta kuin oma itsensä.

Olen tässä eri mieltä, tällä hetkellä ainoana. Minusta maailmassa joutuu hyvinkin esittämään, jopa niin että esittäminen ja oman itsensä kätkeminen/moderointi on lähes kokoaikainen tapa toimia maailmassa.