Raamatunkohdat
Lähetetty: 18.05.2008 00:03
Kerron jännän havainnon JT:n Uuden maailman käännöksen (Huom! Eri kirja kuin Raamattu) käytöstä. Olin olevinani aktiivinen ja alleviivasin aina kokouksessa Uuden maailman käännöksen kohdan, kun jokin jae mainittiin. Huomasin, että alleviivaukset alkoivat kohdistua aina vain tiettyihin kohtiin. Niitä eri kohtia ei loppujen lopuksi ollut kovin monta. Samoja kohtia tuli alleviivattua niin usein, että viivat eivät enää mahtuneet kunnolla jakeiden väliin.
Havaitsin, että UM käännöksen tiettyjä kohtia toistettiin ja toistettiin, olipa merkinnät tehty sitten puheista tai Vartiotornin tutkistelusta. JT:t aina väittävät, että he tarkastelisivat koko Raamattua (UM käännöstä), mutta näytti kyllä siltä, että ne tietyt kohdat muodostavat koko oppirakennelman rungon. Tietysti koko kirja luetaan läpi montakin kertaa oman aktiivisuden mukaan, mutta varsinainen opetus perustuu samojen kohtien toistoon.
Kerran vanhin istui vieressäni ja oli utelias näkemään, mitä aina merkitsin ylös ja hän oli hajamielisyyksissään ottavinaan UM käännökseni ja selasi sen läpi.
Kirja katosi minulta kummallisesti. Harmi, sillä se oli monen vuoden dokumentti JT-opin keskeisitä kohdista ja yritin vertailla niitä kohtia Raamattuun ja huomasin, että kohdat olivat erilaisia. Merkintäni kuitenkin todistivat siitä, että JT-oppi on loppujen lopuksi aika vähien jakeiden oppi. Suurimpaan osaan kirjastani ei kertynyt minkäänlaisia alleviivauksia.