Veljesseura.org

Tämä on kahdeksas vuosi kun olen ollut poissa Seurasta. Alun perin muutin pois kotoa vain aikuistumisen vuoksi, mutta sitten löysin mieheni. Siitä alkoi irtautuminen "Totuudesta". Minun vanhemmat eivät kyllä katkaisseet suhteet minuun, olen saanut käydä heidän kotonaan ja olen aika säännöllisesti puhunut niiden kanssa puhelimessa. Jopa avomieheni on saanut tulla kyläilemään, tietysti ollaan nukuttu eri huoneissa yöllä . Koko tämän ajan mun vanhemmat ovat jaksaneet selitellä että kunhan vain mennään naimisiin, niin kaikki on hyvin ja voidaan olla oikea perhe. Kun sitten kerroin että olen mennyt kihloihin, vastaukseksi tuli hiljaisuus eikä ollenkaan onnittelut. Puolentoista vuoden kihlausajan jälkeen olemme menossa naimisiin, ja lähetimme vanhemmilleni kutsukirjeen häihin. Muutaman päivän päästä sain kuulla puhelimessa että minun vanhemmat, mummoni sekä isosiskoni ovat erittäin surullisia puolestani (olemme menossa kirkossa naimisiin), eikä lainkaan onnellisia.
Tämän jälkeen vanhempani halusivat tulla juttelemaan kanssamme, jotta varmasti tietäisimme mitä heidän kanta on tässä asiassa. Juttelutuokio päättyi siihen että sain sanoa mitä sydämessäni on ollut viime kahdeksan vuotta, ja tuli selväksi ettei ne tule enää olemaan puheväleissä kanssan.
Häissä ei sitten nähdä ketään sukulaista minun puolelta, kaikki kun ovat jehovan todistajia tai sitten semmoisia etten ole koskaan tiennyt niiden olemassaolosta koska ne eivät ole jehoviksia !

Onneks olkoon! Ikävää kun vanhemmat yms on surullisia sun naimisiin menosta, mutta ei varmaan kannata miettiä sitä liikaa. Nautit vaan häistäs ja elämästäs ja kerta se on sukulaisilles niin iso ongelma ni se on niiten ongelma.

keijuetsintä kirjoitti: Häissä ei sitten nähdä ketään sukulaista minun puolelta, kaikki kun ovat jehovan todistajia tai sitten semmoisia etten ole koskaan tiennyt niiden olemassaolosta koska ne eivät ole jehoviksia !

Eipä ollu minunkaan häissäni (järjestysnumero 2.) ketään mun puolen sukua. Itseasiassa en edes ilmoittanu asiasta sisaruksille tai mutsille ennen ku häiden jälkeen. En halunnu kutsua, kun olisivat vaan pilanneet iloiset kemut naaman nyrpistelyllään. Hieman se kysymyksiä tietenkin herätti morsiamen puolen suvussa.

Nämä ovat "mainioita" esimerkkejä siitä, kuinka suurimman häpeän Jehovan nimelle tuottavat Jt:t itse, omalla ääliömäisellä käytöksellään. Sen jälkeen muiden ihmisten osoittama oikeutettu närkästys voidaankin tulkita kauheaksi "vainoksi".

Kohta rupean ottamaan mallia RAMista ja ryhdyn tarjoamaan suurehkoa rahapalkintoa sille, joka pystyy luotettavalla menetelmällä parantamaan Jt:ien älykkyysosamäärää. Mutta tehtävä lienee mahdoton, ainakin mitä tulee meikäläisen maksukykyyn

Tällaisia hedelmiä jehovantodistajuus tuottaa. Se on hyvin ikävää, surullista ja epäinhimillistä.

Juttelutuokio päättyi siihen että sain sanoa mitä sydämessäni on ollut viime kahdeksan vuotta, ja tuli selväksi ettei ne tule enää olemaan puheväleissä kanssan.

Jälleen yksi hieno esimerkki siitä kuinka paljon jehovantodistajuudessa rehellisyyttä arvostetaan - ei pätkääkään.

Kaikenkaikkiaan kokemuksesi on masentavaa luettavaa. Mutta niin ovat monen muunkin entisen jehovantodistajan kokemukset. Kiitos netin luomien mahdollisuuksien, entisten jehovantodistajien ei enää tarvitse kuvitella olevansa yksin kokemustensa kanssa. Ja jo sillä on tervehdyttävä vaikutus vt-seuran mielenhallinnasta havahtuneisiin.

Tsemppiä ja onneksi olkoon!

Onnea liittosi johdosta.

Jos vanhempasi ovat paskoja, niin se on sitten heidän ongelmansa. Jos suku on samanlaista lahkomateriaalia, niin otan osaa. Kun sinulla ajan mittaan menee hyvin niin he tahtomattaankin huomaavat että tekivät karsean virheen, ja saattavat jopa katua lahkolaisalisteisuuttaan. Sitä aikaa odotellessa toivon sinulle kuitenkin pitkämielisyyttä ja käytännönläheistä ajattelua.

ups.

Mulla on sellanen muistikuva, että jos joku seurakuntalainen meni maailmallisen kanssa naimisiin, niin se oli kyllä sallittua, mutta häihin ei saanu mennä kun ihan lähiperhe, jos niiden omatunto salli ja periaatteessa kukaan ei saanut onnitella.

Sun kohdalla varmaan ongelma on paikka, kirkko. Oletettavasti olet kirkon jäsen, kun Sinut siellä vihitään? Erotettujen kohdalla kaiketi lähipiirin perhe, isä, äiti, siskot ja veljet voisivat tulla, jos omatunto sallii, erotetun häihin, mutta ei kaiketi jos hän on liittynyt toiseen uskontokuntaan? Jos joku sukulainen ei ole ollu mukana niin saattoi mennä kirkkohäihin, jos omatunto sallii, mut erotetun kirkkohäihin omatunto ei saa ees sallia!

Sun vanhemmat on olleet kaiketi seuran sääntöjen kannalta "yli-harmaalla" aluella. Nimittäin, jos oikein muistan, niin vaan sellasten lasten/lähisukulaisten, jotka ei ole ollu mukana, avopuoliso vois yöpyä samassa taloudessa, mut eri huoneissa. Mä sain omana aikanani "paimennusta", että mun katolinen isäni ei olis saanu olla yötä meillä avovaimonsa kanssa samassa huoneessa.Pääsin pälkähästä, kun mulla oli tämä "pää" eli mun ei-uskova aviomies, jolla oli lupa asia päättää ja hän sit päätti, et voi olla. Kun erosin mua erikseen muistutettiin, et nyt isä ei avovaimoineen enää voi mun luona yöpyä, kun olin suoraan vastuussa Jumalalle. Onneks isä oli jo niin vanha, vaivainen ja kun asuikin toisessa päässä Suomea, ei enää jaksanu matkustella,niin ei tarvinnu isälle ikinä kertoo.

Varmaan sun vanhempia ahdistaa kun linjankin on tiukentunut oliko nyt elokuun 2003 Valtakunnan palveluksen myötä. Jos se sua yhtään lohduttaa, niin mä tulkitisisin, et yli-harmaalla alueella liikkuminen tarkoittaa, et sun vanhemmat tosi paljon välittää susta, mutta kun ne säännöt ei jätä rauhaan, ei vaikka kukaan ei suoraan mitään sanoiskaan. Omatunto on kuin "poltinraudalla" merkitty, ei siitä yli pääse.

Ja sit se poltinrauta teettää kaikkee ihan pöhköpäistä, kuten mun tapauksessa ensin aviomieheen turvautumista, et kävi niin kuin mä oikeestaan pohjimmiltaan halusin ja sitten oli muu onni myötä, ettei tarvinnu isän kanssa ottaa puheeksi. On tosi eettistä ja aitoon omaantuntoon pohjautuvaa!!!! Nykyään pidän tommosta ihan omantunnon irvikuvana! Mutta silti muistan ajan, kun mieluummin nielin vaikka surun ja kaiken tragikomiikan mitä asian ympärille rakentu kuin jaksoin sisäistä nalkutusta.

Koita aatella, et se ei kuitenkaa ole mitenkään henkilökohtaista vaan rakenteellista ja et ne tulis, jos seura sallis! Niin ja nauti häistäs, mukavaa on kun löytynyt kumppani!

"ja periaatteessa kukaan ei saanut onnitella"

Ne lahkon hyvät tavat taitavat olla pilkkuja myöten sääntöjen noudattamista. Jos joku potkii aisan yli, niin sen kun käräyttää pomoille, niin se on taas kukkanen käräyttäjän ansiolistaan, tulee vieläkin suositellummaksi seurusteluseuraksi lahkossa.

Kiitos kaikille tuesta!
Mietin sitä "yli-harmaalla" alueella liikkumisesta. Sinä aikana kun olen tutustunut näihin ex-JT:n vertaistukifoorumiin niin olen tullut miettiineeksi sitä asiaa että taitaa olla eroja suomalaisten ja suomenruotsalaisten Jehoviksien kesken. Minä esim. olen suomenruotsalainen, ja vanhempani eivät katkaiseet suhteet minuun vaikka minä asuin yhdessä ei-uskovaisen kanssa. Vasta nyt kun liityn kirkkoon ne ilmoittivat että katkaisevat suhteet minuun.
Onneksi olen saanut pitää edes jonkinlainen suhde vanhempiini nämä vuodet, sehän niin kuin te kaikki tiedätte kestää vuosia ennen kuin on päässyt irti Seurasta, eikä ajattele sitä enää "Totuutena". Olisi ollut aikamoinen sokki joutua ulos kylmiltään, varsinkin kun en ollut varautunut eroamiseen mitenkään.

Eipä omissa häissänikään liiemmin sukulaisia ollut, joten eiköhän tuo ole melko normaalia näin ex-jt piireissä

Hiljaista oli kyllä..tosin oli niin pienimuotoiset ylipäätään kuin voi olla (me+todistamassa olleet).
Sinänsä vain huvittanut se suhtautuminen ajan kuluessa. Toisaalta oli 'hyvä et ny menitte naimisiin' josta pointsit sai siippa siis, kun vihille asti vei ja sekin vaan siksi että sen takia ei sit lentänyt ulos todistajista. Mut sit on kyllä jaksettu napista 'kun ei voitu pitää kunnon häitä, kun et todistajan kanssa mennyt naimisiin' ja tuotiin just tuo ettei kukaan onnittele yms 'kun valitsit miten valtisti' eli periaatteessa väärin..ja what so ever. Ei ole tosin ensimmäinen eikä kai viimeinenkään valituksen aihe.