Veljesseura.org

JT-lahkossa touhutessani, syyllistyin useinkin erilaisiin ylilyönteihin, joten aina välillä pääsin auttamisjärjestelyitten piiriin. Tähän sisältyi jonkin sopivan vanhimman pitämä "raamatuntutkistelu" (luettiin valokopioita vanhoista vartsikoista) ja toveruus kenttäpalveluksessa. Joskus jopa muukin yhteinen ajanvietto vaikkapa uimisen merkeissä.

Lievästi masokistisena luonteena nautin jopa jossain määrin tutkisteluista. Yleensä aiheet ja kirjoitukset oli valittu nimenomaan minua ajatellen. Siis jos vaikkapa olin harrastanut luvatonta seksiä, niin kuukausien ajan tutkimme kuinka huonosti haureellisille käy ja kuinka paha todella olen. Synnin tunto oli kaiken kattava ja raastava noissa tutkisteluissa. Noita tutkisteluja kesti sitten jonkin aikaa ja menestys ei liene koskaan ollut kovin mainittava, koska lopputulos on tällainen (luopioitunut perheenisä).

Auttamisjärjestelyn kenttäily oli täyttä painajaista alusta loppuun. Yleensä mentiin ovelta ovelle ja autettava (siis minä) esitti lähes joka ovella. Esityksen jälkeen tuli hieman neuvoja. Siirtymäajat keskusteltiin autettavan (minun) elämäntilanteesta ja ihmeteltiin kuinka olin ajautunut sen kertaisiin pahuuksiin. Pari tuntia tuntui kuukaudelta. Teho oli siinä mielessä taattu, että päätin "edistyä" mahdollisimman nopeasti jotta auttaminen loppuisi.

Vieläkö nykyään horjuvia autetaan, vai onko vanhimmat käyneet niin vähiin, ettei aika riitä?

rippeli kirjoitti: Vieläkö nykyään horjuvia autetaan, vai onko vanhimmat käyneet niin vähiin, ettei aika riitä?

Paikkakunnasta/seurakunnasta riippuen. Sinänsä avun tarjoaja voi olla tilanteesta riippuen vanhin, vanhimman vaimo, avustava palvelija tai esim. tienraivaaja.

Sinänsä tuossa auttamisesta. Itse lähdin liikkeelle tuossa kentällä auttamisessa autettavan positiivisista ominaisuuksista.

Analysoija kirjoitti: Paikkakunnasta/seurakunnasta riippuen. Sinänsä avun tarjoaja voi olla tilanteesta riippuen vanhin, vanhimman vaimo, avustava palvelija tai esim. tienraivaaja.

Sinänsä tuossa auttamisesta. Itse lähdin liikkeelle tuossa kentällä auttamisessa autettavan positiivisista ominaisuuksista.

Minuun kohdistetut "auttamisyritykset" vois oikeistaan luokitella osastoon "yllättävän hyvä yritys". Monesti minua jututti eräs vanhin, joka oli hyvin miellyttävä ja harvinaisen aidon oloinen persoona. Kentälläkin kävin hänen seuranaan muutamia kertoja, sellaisissa mukavissa uusintakäyntipaikoissa joissa juotiin kahvia ja kuunneltiin mm. tarinoita siitä, miten JT-propagandaa lukeneella henkilöllä oli "hirvee olo, ku tuli eilen onanoitua"

Tämä vanhin, joka ikävä kyllä on jo kuollut, osoitti monella tavalla arvostavansa minua ihmisenä ja jostain syystä arvosti ja kunnioitti myös minun ammattiani ja "maallista uraani". Kaikenkaikkiaan varsin miellyttäviä muistoja. Jopa erottamiseen johtaneen komiteakäsittelyn jälkeen hän sanoi jotain (en muista enää tarkkaa sanamuotoa) sellaista, josta jäi mielikuva, että vaikken koskaan palaisi, niin hän ajattelee minusta hyvää. Jos tuollaisia vanhimpia olisi enemmän, olisi JT-seurakunta kaikkine pöljyyksineenkin huomattavasti inhimillisempi yhteisö. Vaan ikävä kyllä, tuollaiset tapaukset ovat minun kokemukseni mukaan varsin harvinaisia.

Tämä "hyvä vanhin" oli VM, kuten jotkut kuopiolaiset saattoivat arvatakin.

rippeli kirjoitti:Vieläkö nykyään horjuvia autetaan, vai onko vanhimmat käyneet niin vähiin, ettei aika riitä?

Ehket minua nimenomaisesti tarkoita, mutta kuitenkin minulle tarjottiin kyytiä ensi viikonlopuksi Varkauteen ja majoituskin olisi järjestynyt. Hyvin ystävällistä, sanoisin. Kieltäydyin kuitenkin näin ylenpalttisesta tarjouksesta, en suinkaan "kiitollisuudenvelasta". Epäilen suuresi sillä seikalla olevan merkitystä, että olen eninen evl. seurakunnan diakoni ja nykyisin "kiinnostuneeksi" luettu: kas kun pitää päivittää joitakin asioita salilla. -nou hätä suhteeni

Ihan selvää pommitustahan tämä on, voi tok tykkenään sen tiedän.

Joskus tuntuu siltä, että kaikkein "harmaimmat" ihmiset /vanhimmat pannaan "auttamaan", joilta usein puuttuu realistinen näkemys milloin mistäkin. Halutaan ihminen painavan syyllisyydentunteen taakan alle, josta seurauksena huono itsetunto perin normaalien ja harmittomien asioiden esim. masturbaation suhteen. täytyy kokea ja tunte olevansa kokoajan epänormaali ja huono ihminen, vaikka 99% harrastaa sitä.

Joskus tuntuu taas siltä (ihan omiin kokemuksiinkin vedoten) että meitä auttoi tai haluaa auttaa kaikkein paatuneimmat, jotka omassa tiukkapipoisuudessaan haluavat olla toisten "uskon herroja".

kuinka paljon paremmalta tuntuu keventää sydäntään sellaisella aidolla tavalla, jossa "auttaja" on tietoinen ja tunnustaa itsekkin monta kertaa syyllistyvänsä milloin mihinkin. Kaikki turha teesksentely jää silloin pois. Raamatun mukaanhan kukaan ei voi omilla "perin hyveellisillä" keinoilla ansaita hyväksyttyä asemaa Jumalan edessä, vaan loppujen lopuksi kaikki on "ansaitsematonta hyvyyttä" ts Jumalan armoa ja todellista ymmärtämistä...