Veljesseura.org

Kerron tässä oman kokemukseni. Olen nyt 25 vuotias nuorimies pohjois-savosta. Sen enempää taustoihin keskittymättä kerron että Jehovan todistajiin sain kosketuksen vuonna 2003 Kuopion vankilassa... Istuin siellä muutamien ikävien tekojeni tähden. Nuorena tietenkin sain siirron Keravalle nuorisovankilaan jossa eräänä päivänä minua tultiin tapaamaan koska olin tilannut seuralta kirjallisuutta ja olin vakuuttunut löytäneeni "totuuden" Nämä herrasmiehet kävivät sitten koko kevään luonani ja eräs entinen kierrosvalvoja joka silloin asui kuopiossa tutki kanssani kirjeitse. Olin niiin innoissani "totuudesta" Saarnasin äidilleni kirjeitse ja kerroin olevani koko loppuikäni tässä touhussa mukana... NOh. vapauduin ja muutin takaisin Nilsiään vanhempien luo. Siellä kanssani tutkimista jatkettiin kunnes kesäkuussa 2003 muutimme Nurmekseen. Voi, että uusi paikkakunta jossa kukaan ei tunne, kuinka helppo pohja tutkimiselle ja mukaan tulolle.
Kanssani tutkimaan alkoi eräs nuori maanviljelijä jonka ohjaus ja opetus oli hyvin määrätietoista. Hänen luonaan vietin sitten melkein kaiken vapaa-aikani. Eihän minulla muita ystäviä tuolla ollut. Edistyin kasteelle oikeastaan aika hitaasti ujouteni vuoksi. Tutkimisessa meni 1,5 vuotta. Kaiken sen ajan olin hyvin kiihko, voimakas uskossani ja levitin Raamatun sanaa innokkaasti jopa koulussa tovereille.
Kasteenjälkeen meni vuosi kun aloitin tienraivauksen ja tästä syystä minua tietenkin piti haastatella konventteihin.... tai haastattelija muokkasi vastaukseni sopiviksi. osin muunnellen paljonkin. Kokemuksestani kerrottiin myos kesän 2003 piirikonventeissa itse JOuni palmun suulla.. Se tuntui niin hienolta...
Sitten tulikin aika kun suhteeni suunniteltiin palvelemista avustavana palvelijana ja tuohon virkaan pääsin 2007 lokakuussa. Pidin tuota ennen konventissa 2. puheen ja olin ollut haastateltavana esimerkillisestä toiminnastani...
TOuhu alkoi rasittaa hyvin paljon ja aloin lukemaan luopioiden kirjoituksia jotka olivatkin mielenkiintoisia. Pikkuhiljaa aloin valehtelemaan raporttini ja maineeni vain kasvoi innokkaana tienraivaajana. Ajattelin asioista aivan toisin kuin seura ja pikkuhiljaa vetäessäni tutkisteluja loivensin kantojani hyvin paljon. Lopulta ne olivat juuri ja juuri seuran mielen mukaisia....
Väsy8in kokouksissa käymiseen enkä saanut niistä mitään iloa. Aivan valtavan tylsiä ja puuduttavia puheita ja teemoja. Sitten aloin jo arvostella puhujia Olin niin väsynyt kun aika ei mitenkään riittänyt. Jätin kokouksiin valmistumisen pois ja kenttäily väheni romahtamalla. Raporttiin merkitsin yli 80h mutta saatoin vain kuukauden aikan käydä kentällä vain yhdesti ehkä puolituntia:) Esitin valtavan innokasta ja pidin hienoja mahtipontisia puheita. Tämä kaikki oli kulissia.
Sitten keksin kuinka pääsen eroon touhusta. Yksinkertaisesti muuttamalla paikkakunnalta. Halusin kuitenkin aiheuttaa tiettyä shokkia ja tein seuraavaa:
Muutin tarvealueelle NIlsiään pieneen 20 hengen seurakuntaan siellä oltiin niin iloisia ja innostuneita kun he kuulivat uutisen, Omassa seurakunnassa oltiin masentuneita mutta minut päästettiin äidin kanssa lähtemään (äiti oli myös mukana ja oli tuossa vaiheessa jo myös kyllästynyt, tosin siitä ei minulle puhunut tuolloin) NOh, kirjoitin jopa seuralle kirjeen ennen piirikonventtia suunnitelmistani ja tämä kirje luettiin Piirikonventissa 2008 oulussa. Sitä pidettiin esimerkillisenä toimintana.
Elokuussa muutimme nilsiään ja tuolla pidin yhden puheen ja kävin harvakseltaan kokouksissa. Kunnes eräänä päivänä ajaessani nurmekseen päätin: "tänään eroan" Soitin töistä äidille ja kerroin hänelle suoraan mitä aioin tehdä. Pelkäsin hänen reaktiotaan mutta arvatkaa... hän sanoi "minä lähden myös" Kuinka iso kivi sydämeltä tippui.
Kirjoitin eropaperin ja äitikin allekirjoitti sen. Vein sen ennen kokouksen aikana seurakunnan esivalvojan postiluukkuun jotta heillä olisi ilo lukea se kokouksen jälkeen:)

Uutinen oli shokki kummassakin seurakunnassa. Perään soiteltiin ja viestiä tuli satamalla. Uhkasin jo viranomaisilla ja lähestymiset loppui siihen.
Olivat saaneet kaksi uutta jäsentä seurakuntaan. Avustavan palvelijan joka on vielä tienraivaaja (olevinaan) ja kivan sisaren ja sitten vähän muuton jälkeen he ilmoittavat eroavansa. Voin vain kuvitella millaiset keskustelut ovat olleet:)

Nyt olen todella vapaa. Ei stressiä ei paniikkia. Ei kellon mukaan elämistä. Todella ihana olo.
KAikkea en tähän hätään pysty kirjoittamaan mutta jos on kysyttävää niin vastaan mielelläni

Kiitoksia "kokemuksestasi". Tekstistä saa sen vaikutelman, että olet henkisesti melkoisen vahvoilla ja on hyvä, että mitään perhesuhteita ei ilmeisesti katkennut lahkosta eroamisen vuoksi.

Osan tarinastasi olinkin jo kuullut Puntaselta ja Palmulta. Onnitteluni suoraselkäisestä ratkaisusta.

Vaikka olinkin lähdössä samoihin aikoihin kuin sinä liityit mukaan todistajiin, meillä varmaan on yhteisiä tuttujakin. Otahan yhteyttä jos haluat keskustella enemmänkin, esim maililla alueveli ät veljesseura.org tai messengerillä sorsittu@luukku.com

ex-tienraivaaja kirjoitti:Tutkimisessa meni 1,5 vuotta. Kaiken sen ajan olin hyvin kiihko, voimakas uskossani ja levitin Raamatun sanaa innokkaasti jopa koulussa tovereille.
Kasteenjälkeen meni vuosi kun aloitin tienraivauksen ja tästä syystä minua tietenkin piti haastatella konventteihin.... tai haastattelija muokkasi vastaukseni sopiviksi. osin muunnellen paljonkin. Kokemuksestani kerrottiin myos kesän 2003 piirikonventeissa itse JOuni palmun suulla.. Se tuntui niin hienolta...

Täytyy nyt kysyä tässä yhteydessä kun olit aikuisena mukaan astunut. Kuinka paljon kautta rantain puhuttiin/annettiin ymmärtää/julkistettiin/...eli siis tietona, tosi faktana tai liioitteluna eteenpäin vilpittömien Jehovan Todistajien yhteisössä -- sinun vankilakäynnistäsi ja sitä seuraavista tapahtumista ?
Itse olen havainnut sen, että aikuisiällä liittyneiden osalta monia asioita vilpittömien Jehovan Todistajien yhteisössä voidaan värittää liittymisvaiheessa ja matkan varrella, ikäänkuin kuvainnollisena keppihevosena. Asianosainen yleensä välttämättä sen paremmin korjaile väritettyjä asioita tai korokkeelle nostamista, ellei sitten ihan radikaaleja väärinkäsityksiä. (tätä ei tietenkään voi yleistää, mutta kuitenkin havaittua toimintaa...)

Mitä mieltä itse olit ?

ex-tienraivaaja kirjoitti:Kerron tässä oman kokemukseni. Olen nyt 25 vuotias nuorimies pohjois-savosta. Sen enempää taustoihin keskittymättä kerron että Jehovan todistajiin sain kosketuksen vuonna 2003 Kuopion vankilassa...

Oikein hieno kirjoitus ja mukava tutustua sinuun. Olet erinomainen esimerkki siitä, että joutuessaan ojasta allikkoon myös tuolta allikon syövereistä voi ihminen nousta ylös. JA MILLÄ TYYLILLÄ SEN TEITKÄÄN!

Toivon voivani jossain vaiheessa tarjota sinulle olusen. Hyvää matkaa elämässäsi - se on elämisen arvoinen.

Perhesuhteita ei todella katkennut tämän eroamisen myötä johtuen siitä, että meidän perheestä mukana oli minun lisäkseni ainoastaan äitini joka oli tehnyt mielessään lähtöä jo kauan. Ehkä huvittavinta asiassa oli se, että sinä päivänä kun päätin erota oli äiti ollessaan kentällä päättänyt tehdä samoin. Hän oli miettinnyt, että nyt tästä touhusta pitää päästä eroon. Kun soitin hänelle oli sisar käymässä luonamme ja hän supatti puhelimeen, että puhutaan asiasta illalla tarkemmin ja pyysi minua tulostamaan hänellekkin maistraatin eropaperit (joita ei tarvittu, koska meitä ei oltu ilmoitettu maistraattiin Jehovan todistajina )
Joten perhesuhteita ei katkennut, ainoastaan monet lujittui kun pääsi pitämään hyvin yhteyttä ilman erottavaa aitaa muihin sukulaisiin ja varsinkin biologiseen sisareeni

Ajastani vankilassa ei yhteisössä puhuttu mitenkään paljoa. Se oli ns. julkinen salaisuus eli kaikki tiesi mutta asiasta ei puhuttu (myöhemmin huomasin tämän julkisen salaisuuden olevan hyvin isossa roolissa todistajien keskuudessa muidenkin "ystävien" kohdalla.
varsinainen keppihevoseni oli se, että olin löytänyt lehdet vankilan paperinkeräys astiasta ja tällä retosteltiin sitten jokaisesssa sopivassa välissä ja tätä käytettiin esimerkkinä siitä, "ettei lehdet koskaan joudu hukkaan olessamme paveluksessa"

Toimintani jo ennen avustavaksi palvelijaksi nimittämistä oli kaikkea muuta kuin pyhää poltin ja tutkin luopiokirjallisuutta olin ns. "kaappiluopio" mutta onnistuin sen piilottamaan todella hyvin
Eräänä päivänä sitten vanhimmat ilmoittivat, että minusta tulisi avustava palvelija koska he olivat asiaa miettineet ja saaneet pyhän hengen avulla viisautta siihen.... Mietin tuon jälkeen ettei Jumala todellakaan sen enempää kuin pyhä henki osallistu mihinkään nimittämis asioihin koska tällainen "kaappiluopio" pääsi seurakunnassa sellaiseen asemaan Jos joku haluaa kirjoitella esim mesessä niin osoitteeni on a_la_tumppi@windowslive.com tai sähköpostilla jatka24@luukku.com