Veljesseura.org

Minä taas...älkää vielä juosko karkuun

Puin nyt näitä asioita täällä, kun pyörii vaan päässä...
Elikkä tälläistä tällä kertaa: itse lähdin lätkimään järjestöstä ihmisten takia. Epäilyksiä opeista ei koskaan ollut (juu, aivotoiminta oli varmaan nolla noihin aikoihin). No, yhtä asiaa epäilin, sitä "rakkaus keskuudessanne" juttua...empä ole nähnyt...nyt kun foorumilla pyörinyt ja ajatuksella lukenut, niin eihän noissa Jt opeissa oo päätä eikä häntää. Näin jälkikäteen olen ruvennut epäilemään, jos asian niin voi ilmaista. Koko mun elinaika on eletty VIIMEISIÄ PÄIVIÄ siis about 27 vuotta...voiko tää tosiaan olla totta...kai tää on parempi myöhään kuin milloinkaan, että rupeaa itse ajattelemaan asioita ja huomaa ristiriitaisuuksia. Eipä tällä kertaa mulla muuta

sorbet kirjoitti:Epäilyksiä opeista ei koskaan ollut

Täällä ei tarvitse epäillä oppeja.
Minun mielestäni esimerkiksi voidaan hyvin myöntää Jehovan todistajille se, että heidän oppirakennelmansa on Raamatun Totuus ja että he ovat itsensä Jehovan valitsema tosi uskonto.

Mutta on mitä ilmeisintä, ettei tämä "totuus" johda onnellisuuteen eikä hyvinvointiin ja että sen käytännön toteutus ontuu pahasti. Jos siis Jehovan todistajien totuus on Raamatun totuus, minusta se on, karkealla toleranssilla, niin silloin vika on Raamatussa itsessään tai meidän aikamme ihmisten tavassa tulkita sitä.

Jehovan todistajien "totuuden" "vapauttava" luonne käy esimerkiksi ilmi opetuksissa demoneista. Useimmat maailmassa uskovat paranormaalien kokemusten olevan aistiharhoja tai vilkasta mielikuvitusta ja korkeintaan ammoin sitten kuolleita ihmisiä muodossa tai toisessa. Tästä Jehovan todistajat sitten "vapauttavat" uskomaan siihen, että takana ovatkin mahtavat henkivoimat, jotka väijyvät kaikkialla smurffileluista kirpputoritavaraan tehdäkseen ihmisistä tahdottomia orjiaan.

Itse lähdin lätkimään juurikin niiden opillisten asioiden vuoksi, (joitakuita) ihmisiä taas olen jäänyt kaipaamaan. Silti joskus mieleen hiipii epäilys, "mitä jos...?" mutta sen kumoamiseen riittää kun hetken taas hieman tarkemmin tutkii VT-seuran touhuja

sorbet kirjoitti: Koko mun elinaika on eletty VIIMEISIÄ PÄIVIÄ siis about 27 vuotta...voiko tää tosiaan olla totta...:

Ei huolta vaikka olisit syntynyt vuonna 1799, koska jo silloin alkoi Vt-seuran ensimmäinen lopun aika, päättyen 1914. Siitä sitten jatkettiin toisella lopun ajalla. Ajattele positiivisesti, Vt-seura on jo yli 200 vuoden ajan varannut ihmisille suurenmoisen mahdollisuuden elää koko elämänsä noita kuuluisia viimeisiä päiviä. Totta se on.

Ei tarvitsekkan, mutta nyt niitä vaan on tullut...siis epäilyksiä...kai se johtuu siitä, että epäileminen tai kyseenalaistaminen "oli niiin syntiä" ettei käynyt edes pienessä mielessä epäillä mitään. Ja jos olisikin kyseenalaistanut jotakin niin vanhimmat vaan olisivat jonkun määränneet pitämään lisä tutkisteluja...ja se kun olisi levinnyt, niin olisi ollut seurakunnan heikko lenkki...ja sehän on sama kuin Heidi Klummin sanoin: "one day u r in and next day u r out"(Muodin hupulla sarjasta). Ulkopuolelle jääminen olisi ollut todella pelottavaa...eli parempi vaan oli olla ajattelematta omilla aivoilla niin kavereita riitti, ainakin silloin tällöin...ja salilla saattoi joku jopa tervehtiä...sekin oli parempi kuin ei mitään...

Markku Meilo kirjoitti: Ei huolta vaikka olisit syntynyt vuonna 1799, koska jo silloin alkoi Vt-seuran ensimmäinen lopun aika, päättyen 1914. Siitä sitten jatkettiin toisella lopun ajalla. Ajattele positiivisesti, Vt-seura on jo yli 200 vuoden ajan varannut ihmisille suurenmoisen mahdollisuuden elää koko elämänsä noita kuuluisia viimeisiä päiviä. Totta se on.

Tuossa sun vastauksessa piilee kanssa yks Vt -seuran opillinen hauskuus. Ihan sujuvasti Vt seura käyttää rinnakkain termejä 'lopun aika', 'viimeiset päivät' ja vielä 'asiainjärjestelmän päättyminen' antaen siten sellaisen kuvan, että ne kaikki muka olisivat sama asia.

kirjallisuusveli kirjoitti:Tuossa sun vastauksessa piilee kanssa yks Vt -seuran opillinen hauskuus. Ihan sujuvasti Vt seura käyttää rinnakkain termejä 'lopun aika', 'viimeiset päivät' ja vielä 'asiainjärjestelmän päättyminen' antaen siten sellaisen kuvan, että ne kaikki muka olisivat sama asia.

Se alkoi kai lähinnä siksi, että Russelille Kristuksen milleniumin ensimmäiset 40 vuotta olivat samalla lopun ajan viimeiset 40 vuotta, eli Harmagedonin taistelu käytiin vasta milleniumin aikana. Tuo on kuitenkin lastenleikkiä sen rinnalla, että Vt-seura sai lyhennettyä suuren ahdistuksen päiviä keskeltä, eikä se ollut yhtään vaikeaa.

"Viimeiset päivät" on loistava pakote. Itsekin olin lapsesta saakka lahkosta, ja vaikka koko homma tuntui typerältä ja ankealta, niin viimeiset päivät kummittelivat (armeijan lisäksi) ajatuksissa. Kun kerran oli vaikkapa 25v odotellut kiltisti "asianjärjestelmän päättymistä", niin tuntui haaskaukselta heittää moinen aika hukkaan ja jättää lahko. Sitähän olisi tunnustanut oman tyhmyytensä ja naiiviutensa sekä nenästävedettävyytensä. Siksipä piti opetuksesta kiinni ja odotteli uskollisesti sitä ikuisesti viipyvää maailmanloppua. Ja seuraavana vuotena oli vielä hankalampi jättää valhe, koska plakkarissa oli taas yksi vuosi lisää uskollista odottamista.

rippeli kirjoitti:Kun kerran oli vaikkapa 25v odotellut kiltisti "asianjärjestelmän päättymistä", niin tuntui haaskaukselta heittää moinen aika hukkaan ja jättää lahko.

Tuo on juuri se koukku, jonka vuosia järjestöelämässä mukana olleet ovat nielleet ja johon Vartiotorni-seura voi luottaa. Tuottaa liikaa tuskaa huomata, että elämä olisikin mennyt hukkaan lehtiä kaupittelemalla ja elämisestä kieltäytymällä. Silloin on ehkä vain helpompi jatkaa puolielämää entiseen tapaan, vaikka tietäisikin sen valheeksi. Lisäksi menettäisi sosiaalisen verkostonsa, seurakuntastatuksensa, pahimmassa tapauksessa lapsensa ja puolisonsa.

Joskus olen miettinyt, että epäilyksen kautta seurakunnasta eroaminen on tuskaisin tie, koska monesti se pitkittyy seurauksia pohtiessa. Kertalaaki esimerkiksi syrjähypyn kautta voisi olla lopulta kivuttomampi! Ei sillä, että suosittelisin sitä.

Aaac kirjoitti:

rippeli kirjoitti:Kun kerran oli vaikkapa 25v odotellut kiltisti "asianjärjestelmän päättymistä", niin tuntui haaskaukselta heittää moinen aika hukkaan ja jättää lahko.

Tuo on juuri se koukku, jonka vuosia järjestöelämässä mukana olleet ovat nielleet ja johon Vartiotorni-seura voi luottaa. Tuottaa liikaa tuskaa huomata, että elämä olisikin mennyt hukkaan lehtiä kaupittelemalla ja elämisestä kieltäytymällä. Silloin on ehkä vain helpompi jatkaa puolielämää entiseen tapaan, vaikka tietäisikin sen valheeksi. Lisäksi menettäisi sosiaalisen verkostonsa, seurakuntastatuksensa, pahimmassa tapauksessa lapsensa ja puolisonsa.

Joskus olen miettinyt, että epäilyksen kautta seurakunnasta eroaminen on tuskaisin tie, koska monesti se pitkittyy seurauksia pohtiessa. Kertalaaki esimerkiksi syrjähypyn kautta voisi olla lopulta kivuttomampi! Ei sillä, että suosittelisin sitä.

Tuo kohta: "koska monesti se pitkittyy seurauksia pohtiessa." On niin totta! Kaveri erotettiin samaan aikaan kun itse erosin. Hän juoksi kymmeniä kertoja eri komiteoissa ja komiteat hänen luonaan, ennen kuin hänet erotettiin. Lopulta hän pääsi seurakuntaan takaisin ja nyt roikkuu siellä ainoastaan kirjoilla...hänen vanhempansa ja sisaruksensa edelleen todistajia, niin luultavasti siksi roikkuu edelleen mukana.

Tuo aika se, se vitsaus onkin. Kertalaakilla voi olla riskinä pahakin epätoivo ja masennus, no en ehkä tiedä joskus kuitenkin viisaat sanoo, että jos näkee hommien menevän olennaisesti pieleen niin korjaus niin pian kuin mahdollista. Oma irtaantumiseni oli hidas prosessi kesti neljä vuotta alkoi 18 vuotiaana ja 22 vuotiaana olin kypsä, mutta siitäkin kesti 2 vuotta kun komitea palaverit olivat lopullisesti suoritettu ja myönteiseen ratkaisuun päästiin molemmin puolin. Palstaa pitkää seuranneena juuri ikä 22 vuotta on keskimääräinen kypsymisen ikä, silloin otetaan ritolat järjestöstä yleensä.

Mitä nuorempana saa pallon jalastaan sitä paremmin pääsee omille jaloilleen. Jotkut tottuvat pallo jalassa liikkumiseen, eivätkä huomaa myöhemmin taakasta olevan haittaa lainkaan. Itse asiassa kiintyvät palloon niin, että kokevat turvattomuutta jopa kuvitellessaan luopumista taakastaan.

lavanpalvelija kirjoitti: Mitä nuorempana saa pallon jalastaan sitä paremmin pääsee omille jaloilleen.

Aikalailla samaa mieltä, koska nuorempana on aivan eri asiat mielessä, kuin mahdollinen maailmanloppu. Tosin myönnän 16 vuotiaana lähteneenä, pohtineeni takaisinpaluuta varmistaakseni ikuisen elämän paratiisissa. Koukuttavin homma on juuri tuo, kuten joku sanoikin aikaisemmin.

Koska en ole koskaan ollut Jehovan todistaja, ei minulla ole henkilökohtaista kokemusta - tosin muiden kokemuksia kasapäin. Mitä itseeni tulee, minun epäilykseni järjestön opista heräsivät sen aukottomuuteen. Mikäli jonkun hankalamman puoleisen kysymyksen esitin, vastattiin: tämä täytyy selvittää -ja kas: seuraavalla kerralla aukko muurissa oli taas paikattu.

Kun tällaista kohtaa riittävän usein, ei voi olla epäilemättä jaettua totuutta. Myöhemmin järjestön materiaalia tutkiessani, koin itseni äärimmäisen ahdistuneeksi. Samaa voin sanoa ensimmäisistä käynneistäni salilla. Jos minuun, joka varsin paatunut olen, järjestön yhteys ja materiaali tekevät tällaisen vaikutuksen, voin ainoastaan kuvitella, millaisen vaikutuksen se tekee ihmiseen, joka on elänyt vuosikausia moisessa ilmapiirissä.

Elämään (varsinkin uskontoon) liittyvistä traumoista voi päästä eroon, mutta aikaa se ottaa ja kärsivällisyyttä -unotaa ei kokemaansa voi. Terapia auttaa tässä. Ajattelen lähinnä sellaista vaihtoehtoa, missä henkilö voi toistamistaan toistaa terapeutille sillä hetkellä päällimmäisenä olevan pahan olonsa, siitäkin huolimatta, että asia on toistuvasti sama.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Koska en ole koskaan ollut Jehovan todistaja, ei minulla ole henkilökohtaista kokemusta - tosin muiden kokemuksia kasapäin. Mitä itseeni tulee, minun epäilykseni järjestön opista heräsivät sen aukottomuuteen. Mikäli jonkun hankalamman puoleisen kysymyksen esitin, vastattiin: tämä täytyy selvittää -ja kas: seuraavalla kerralla aukko muurissa oli taas paikattu.

Kun tällaista kohtaa riittävän usein, ei voi olla epäilemättä jaettua totuutta. Myöhemmin järjestön materiaalia tutkiessani, koin itseni äärimmäisen ahdistuneeksi. Samaa voin sanoa ensimmäisistä käynneistäni salilla. Jos minuun, joka varsin paatunut olen, järjestön yhteys ja materiaali tekevät tällaisen vaikutuksen, voin ainoastaan kuvitella, millaisen vaikutuksen se tekee ihmiseen, joka on elänyt vuosikausia moisessa ilmapiirissä.

Elämään (varsinkin uskontoon) liittyvistä traumoista voi päästä eroon, mutta aikaa se ottaa ja kärsivällisyyttä -unotaa ei kokemaansa voi. Terapia auttaa tässä. Ajattelen lähinnä sellaista vaihtoehtoa, missä henkilö voi toistamistaan toistaa terapeutille sillä hetkellä päällimmäisenä olevan pahan olonsa, siitäkin huolimatta, että asia on toistuvasti sama.

Halusin vaan nostaa hyvä teksti