Veljesseura.org

Olen osallistumassa seminaariin, joka käsittelee uskonnollisten yhteisöjen huumoria sekä sitä, mille saa nauraa.

Aloin miettiä, onko Jehovan todistajilla omaa huumoria itsestään tai muista? Omien muistikuvieni mukaan ei taida olla.

Eihän sitä itselle, saati Jehovalle, nauraa sovi, vaikkapa itsekin nauroi -mahtoikohan olla pilkkanaurua, eppäilen pahasti. Tätä taas sopii Jehovan todistajien toisten uskontojen edustajista naureskella mennen tullen. Ollaan Oulun konvassa oltu ja toise ei lähdetä.

Vaan tuo Martikaisen Upi, huumormiehiä kun on, jonkun hyvän jutun saattaisi kysyttäessä murjaista.

almi kirjoitti:Olen osallistumassa seminaariin, joka käsittelee uskonnollisten yhteisöjen huumoria sekä sitä, mille saa nauraa.

Aloin miettiä, onko Jehovan todistajilla omaa huumoria itsestään tai muista? Omien muistikuvieni mukaan ei taida olla.

Väittäisin että on, kyllä huumorintajuisimmat nauroivat kentällä tai kokouksissa tapahtuneille mokilleen. Mikään itse uskontoon liittyvä ei oikein sopinut naurun aiheeksi, oman kokemukseni mukaan. Tuli mieleen pari tapausta heti stetsonista. Muistan että yksikin nuori vanhin sai kuulla pitkään siitä kun esitti ovella kirjaa "Elämä maan päällä - kehityksen vai sattuman tulos?"

Itse mukana kentällä ollessani huumorintajuinen vanhin taas soitti ovikelloa hevarityyppisen miehen luona, tyyppi oli viikkoa aikaisemmin käskenyt painua helvettiin. Vanhin esitti Herätkäätä aiheesta "Onko helvetti kuuma?" repliikillä: "Ajattelin palata, kun tästä oli jo viime viikolla puhetta." Hevimies hymyili ovea sulkiessaan.

Hyviä pointteja. Witless. Kyllä omille mokille ja tilannekomiikalle nauretaan. Muistan itse hihittäneeni useamman kerran porilaisissa rappukäytävissä.

Sen sijaan itse "Totuudelle" en muista kenenkään nauraneen.

almi kirjoitti:onko Jehovan todistajilla omaa huumoria itsestään tai muista? Omien muistikuvieni mukaan ei taida olla.

Ainakin tätä seuraavaa vitsiä kerrottiin silloin tällöin:

Kirkkoherra oli keskellä kiihkeää kirkkoneuvoston kokousta,
kun hänen kännykkänsä soi. Pyydettyään anteeksi keskeytystä hän siirtyy
toiseen huoneeseen puhumaan. Muutaman minuutin päästä kirkkoherra
palaa hiukan hämmentyneen näköisenä:
- Siellä oli Messias. Minulla on teille hyviä ja huonoja uutisia.
Hyvät uutiset ovat siinä, että Jeesus on viimeinkin palannut.
- Entä huonot, kysyy yksi kirkkoneuvoston jäsen.
- Hän soitti jehovan todistajien valtakunnansalilta.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Eihän sitä itselle, saati Jehovalle, nauraa sovi, vaikkapa itsekin nauroi -mahtoikohan olla pilkkanaurua, eppäilen pahasti. Tätä taas sopii Jehovan todistajien toisten uskontojen edustajista naureskella mennen tullen. Ollaan Oulun konvassa oltu ja toise ei lähdetä.

Vaan tuo Martikaisen Upi, huumormiehiä kun on, jonkun hyvän jutun saattaisi kysyttäessä murjaista.

Niin, ei sovi nauraa Jumalalle, vaikka nauramme kukin hänelle joka päivä. No ehkä siinä onkin vain kyse kansojen kiihottamisesta...

Olen ajatellut, ei mun ei pitäisi oikein paljon enää tänne kirjotella, mutta se meinaa olla pakkomielle yksinäiselle.

On muuten ihmeellinen juttu, miten nuo Jumalaan uskovat jaksavat nauraa... Onko se tyhmyyttä vai viisautta päästä totuuteen haluavista eroon?

Mulle raamattu, ja varsinkin mitä alkuperäisempi se on, tuntuu aika lailla satukirjalta. Tuli erikoisia fiiliksiä ylemmältä taholta tänään.

Varhaisnuoruudessa sain kotona opetusta aiheesta esimerkillä, joka tuskin koskaan jää unhoon. Taisin tokaista jotain "maasta sinä olet tullut ja kuuksi sinun pitää tuleman" -mallista. Muutaman millisekunnin kuluttua minua opetettiin topakasti: "Kankaanpään Erkki on sanonut, että tuollainen ei ole sopivaa".

Tässä siis eräs esimerkki, tuskin yleispätevä, mutta elävästä elämästä kuitenkin.

Markku Meilo kirjoitti:"Kankaanpään Erkki on sanonut, että tuollainen ei ole sopivaa".

Oliko tuo nyt se juttu, jolle piti nauraa?

Jostain syystä en eilen kyennyt suoraan muistamaan juuri mitään uskonnollisaiheista huumoria, joka koskisi Jehovan todistajien uskontoa itseään.

Muistaakseni yksi kulttien tunnuspiirre on nimenomaan se, ettei omalle uskonnolle riitä huumoria. Ei ehkä tärkein piirre, mutta rikkana rokassa.

Lähinnä tulee mieleen jo mainittu omille (ja toisten) mokille naureskelu ja tietenkin myös "hauskojen" kenttäkokemusten kertominen. Eri kirjoillekin oli sananväännöksiin perustuvia nimiä, jotka joku voi ajatella humoristisiksi. Puhuttiin esim. ohituskeppi-kirjasta, punaisesta pommista ja jopa puhu päristellen-kirjasta. Nämä nimethän sittemmin kiellettiin, muistaakseni jossain konventissa peräti.

Jakke kirjoitti:Lähinnä tulee mieleen jo mainittu omille (ja toisten) mokille naureskelu ja tietenkin myös "hauskojen" kenttäkokemusten kertominen. Eri kirjoillekin oli sananväännöksiin perustuvia nimiä, jotka joku voi ajatella humoristisiksi. Puhuttiin esim. ohituskeppi-kirjasta, punaisesta pommista ja jopa puhu päristellen-kirjasta. Nämä nimethän sittemmin kiellettiin, muistaakseni jossain konventissa peräti.

Meillä muistaakseni jyrähdettiin, ettei nuoriso saa kutsua kokouksia lempinimellä "koksa", koska se halventaa niiden arvoa. Seelvä..

almi kirjoitti:Oliko tuo nyt se juttu, jolle piti nauraa?

Eikös itku olisi paremminkin paikallaan silloin kun aikuinen ulkoistaa ajattelunsa ja siirtää tuon piirteen lapseensakin?

Sen kyllä muistan kuinka vaikkeeta teini- ikäisenä n. 13- vuotiaana oli istua kokuksissa jos oli "hepuli" päällä. Kaverini kanssa pidäteltiin kyllä tosissaan naurua kun jotain hauskaa tuli mieleen. Saatiin siitä oikeen seurakunnan vanhimmilta kuulla kuinka epäsopivaa on hytkyä kokouksissa (emme tietenkään ääneen nauraneet).

Tulen itse alkoholistiperheestä. Siskoni ja minä olimme suvun ainoat todistajat ja kun meni kokoukseen ei koskaan tiennyt mitä on vastassa kun tulee takaisin. No tietenkin hermoni välillä "purkautuivat" naurun muodossa ja minua katsottiin aika pahalla. Yritin tätä selittää, mutta ei se mitään auttanut. Se oli monien seurakuntalaisten mielestä niin epäsopivaa että minua olisi siitä pitänyt ojentaa.

No aina enemmän minua nauratti mitä enemmän huomasin sen muita häiritsevän. Se oli kamalaa, koska en tehnyt sitä tahallaan ja yritin olla naama peruslukemilla. Uskon minun olleen tuolloin niin vaikeaa, että se nauru oli jotenkin psyykkistä. Oli se kyllä kauheeta kun kaikki jo karsasti enkä saanut naurua loppumaan
Eli kokouksissa nauraminen ohjelman aikana oli ainakin meidän seurakunnassa kielletty. Kokouksiin tulee suhtautua vakavuudella.

Aika irvokkaasta uskonnollisesta huumorista mielestäni käy se aina silloin tällöin esitettävä letkautus, että "Mies on naisen pää, ja nainen se, joka sen pään kääntää." Niille, joille asia ei ole aivan tuttu, kerrottakoon, että lause 'Mies on naisen pää' on poimittu Raamatusta 1. Kor. 11:3:sta.

Irvokasta se on siksi, että liian monissa perheissä Jt:Issä miehen johtoasema merkitsee totaalista tyranniaa.

Muitten lahkojen uskontojen kummallisuuksille naurettiin paljonkin. Ja jokaisessa seurakunnassa oli joku hieman pimahtanut tai jälkeenjäänyt tyyppi, jonka touhuiluista kertoiltiin hauskoja juttuja.