Veljesseura.org

.

Surullista...jotenkin..että niin moni menettää uskonsa Jumalaan ja Raamattuun tuossa vartiotorniseuran parissa..ei toisaalta ihme..niin tehokkaasti vartotorniseuran opetus raiskaa Raamattua.
....toisaalta..uskovaksi synnytään Hengestä, ei kuulumalla johonkin, toimimalla jotenkin jne.

Aspis kirjoitti:Päätin vierailla ensimmäisen oksennukseni äärellä------
Olen kuunnellut 28 vuotta jt-opetusta (paljonko mahtaa tehdä istuttuina tunteina ja kokouksina/konventteina?), ja niistä päällimmäisenä minulla on mielessä jäykkyys, raakuus, ahdistavuus, syyllisyys, kelpaamattomuus, pelot. Yksi ainoa kirkossa kuultu uskonnollinen puhe sai tuntemaan, että uskonnollisuudenkin keskellä voi olla tilaa hengittää ja olla ihminen.

Tekeepi noin 7280 tuntia, vuorokausiksi muutettuna 303 vrk, eli jos laskee kokousmatkat mukaan, sulla on noin vuosi elämästäsi kulutettu pelkkiin kokouksiin...

Papithan kirjoittavat itse puheensa, kirkko ei käsittääkseni jaa heille valmiita sabluunoja. Veljen (vanhimman) puhe on siksi aina vain VT-suran puhetta, joka rajoittunee noin 100 kpl erilaista aineistoon. Vuosien mittaan kuulee samoja jt-puheita, kirkossa minulle ei ole näin käynyt. Muta "oma järkeily" onkin pannassa. JT:llä jopa hautajaispuheet ovat pitkälti jäsenistön uushankintaa. Lutikka voi käyttäytyä salilla osallistuen, esi. laulaa, jos osaa, mutta päinvastainen toimintamalli ei ole mahdollinen. Minulle on "omalle oksennukselle palaaminen" ollut positiivinen yllätys. Koin aina tuon termin "oma oksennus" muita uskontoja tarkoittaen kovin kovana ja halventavana.

Eikö isoin ero ole kuitenkin ehtoollisen viettäminen? Lutti saa nauttia luvan kanssa ehtoollisen jokaisessa jumalanpalveluksessa: SE on jo jotain se! Kuvittelisin sitä jt-ihmisten kaipaavan?

Minä koin jonkinlaisen uusien ajatusten herätyksen kun olin käytännön pakosta taas kerran kirkossa (viime kuukausina hommasta on tullut tapa).

Pappi saarnasi siitä kuinka Jeesus pelastaa jne. Siinä istuessani aloin miettiä, miten jt kokouksissa käsiteltiin aihetta. Muistin kuinka lapsesta saakka odotin kauhun sekaisin tuntein Harmagedonia, jossa Jeesus toimisi enkeli Miikaelina ja tappaisi kaikki pahat ihmiset Jehovan suurena teloittajana. Olin varma etten kelpaa paratiisiin, vaan tulen kuolemaan harmagedonissa. Minulle Jeesus oli siis jumalallisen oikeuden ja kuoleman toteuttaja.

Luterilaisille Jeesus on pelastava vapahtaja, mutta meille jehovien kakaroille Jeesus on Jehovan koston välikappale.

Aspis kirjoitti:Hämmästyneenä kuuntelin papin puhetta ja pohdin, miten se nyt noista alkaa puhua. Niin vaan alkoi ja ihan - voisi jopa sanoa - hauskasti meni. En ole koskaan aiemmin kuunnellut muiden uskontojen saarnoja (ellei häitä ja hautajaisia lasketa), joten oli aika mielenkiintoista saada täysin erilaista raamatuntulkintaa kuin mihin on jt-aikoina tottunut.

Jos on arvonnassa sattunut puhujanlahjoja, joita on vieläpä sinnikkäästi kehittänyt, niin kyllä hyvän puheen pystyy pitämään millä tahansa areenalla.

Minunkin taustani on syntymäluterilainen, rippikoulunkin kävin kun vanhemmat ja sukulaiset sitä odottivat. Toki osani on ollut helpompi kuin JT-perheeseen syntyneen, mutta ei se silti yhtään enempää oma valinta ole.

Itse olen sitä mieltä, että Jehovan todistajien kokouksessa on paljon enemmän ytyä kuin luterilaisessa jumalanpalveluksessa. Pidin raamattukeskeisestä ja tietoa painottavasta lähestymistavasta, vaikka pissittyä silmääni sittemmin onkin kirvellyt. Luterilainen oppi puolestaan on niin ympäripyöreä, että siitä on vaikea saada mitään irti.

Siitä kirkolle pitää kuitenkin antaa tunnustus, että se näyttää vilpittömästi kiinnostuneen vähäosaisista.

Aspis kirjoitti:Olen kuunnellut 28 vuotta jt-opetusta (paljonko mahtaa tehdä istuttuina tunteina ja kokouksina/konventteina?), ja niistä päällimmäisenä minulla on mielessä jäykkyys, raakuus, ahdistavuus, syyllisyys, kelpaamattomuus, pelot.

Perusmarkkinatalousmeininki. Kun uskonnosta tehdään bisnestä, niin jonkun selkänahastahan se voitto on revittävä.

Lapsipakotusjeppujen yrjöissä on vielä sekin huono puoli, että maku tuntuu suussa yleensä pitkään.

Vieras kirjoitti:uskovaksi synnytään Hengestä, ei kuulumalla johonkin, toimimalla jotenkin jne.

Kohta päästäänkin taas uskovien ja ateistien ikuiseen muna vai kana -väittelyyn, että kumpi olikaan ensin, Henki vai sairaus?

wolframium kirjoitti:

Vieras kirjoitti:uskovaksi synnytään Hengestä, ei kuulumalla johonkin, toimimalla jotenkin jne.

Kohta päästäänkin taas uskovien ja ateistien ikuiseen muna vai kana -väittelyyn, että kumpi olikaan ensin, Henki vai sairaus?

Miksi lapset pelkäävät avonaisia kaapinovia

.

Polyester kirjoitti:Siitä kirkolle pitää kuitenkin antaa tunnustus, että se näyttää vilpittömästi kiinnostuneen vähäosaisista.

Etenkin nykyajan markkinatalouden ja kovien arvojen aikaan moni olisi varmaan pahassa pinteessä ilman luterilaisen kirkon apua. Diakoniatyö kuuluu olennaisena osana kristinuskoon, ja se tulee luterilaisuudessa ilmi Suomessa.

Nellique kirjoitti:Eikö isoin ero ole kuitenkin ehtoollisen viettäminen? Lutti saa nauttia luvan kanssa ehtoollisen jokaisessa jumalanpalveluksessa: SE on jo jotain se! Kuvittelisin sitä jt-ihmisten kaipaavan?

Luulen, että ei. Ns. suureen laumaan kuuluvat Jt:t eivät todennäköisesti osaa edes kuvitella ehtoolliseen osallistumista muuta kuin mahdollisesti satunnaisessa mielenhäiriössä. Armahtavan Jumalan puute on suurempi ero. Jehovan todistajien Jehova kyttää syntejä taivaasta.

On outoa, että JT-uskonto kieltää osallistumaan ehtoolliseen, jota Jeesus kehotti toistuvasti tehtävän. Osa JT:stä saa osallistua ja jotkut osallistuvat siihen vahingossa (tai ylimääräisinä tahallaan), mutta heitä ei lasketa mukaan. JT:lle on ominaista koko srk:n jakaminen ryhmiin ja luokkiin - ei sellaista ole esim. luterilaisessa srk:ssa. On tietysti papit, suntiot, diakonit ja työntekijät, muta jos joku menee kirkkoon, ei häntä heti kytätä "uutena kiinnostuneena", jolle tulisi aloittaa tutkistelu ja rakkauspommitus. Puhumattakaan kastamattomaista julistajista, vanhimmista vaimoineen, tienraivaajista ja suuresta tai pienestä joukosta! Eiköhän kaikki ole vain ihmisiä, jotka haluavat tulla tunnustamaan uskoaan jota sisimmässään saattaa tuntea. Juuri ihmisten lokeroiminen ja luokittelu ovat kumallisia JT-srk:ssa. Tosin "uusi kiinnostunut" ei sitä heti huomaa. Hän luulee, että kaikki ovat vain veljiä ja sisaria, mutta arvojärjestys onkin tarkka ja herkkähipiäinen.

Itse en ole koskaan evlut-kirkkoon kuulunut, mutta niin vain luovin jumalanpalvelukseen eräänä sunnuntaina, halusin nimittäin kokea normijumalanpalveluksen eikä mitään joulu-, hää- tai muita spessuja. Pappi puhui ihan käsittämättömiä, ei siinä ollut päätä eikä häntää, mutta päättelin että miekkonen oli vain onnettoman huono puhuja. Seisomaan nousemiset ja aamenaamenet olivat tosi vaikeita, suuri osa ajasta meni virsikirjan lisälehtien pläräämiseen jos sieltä sattuisi löytymään jonkinlainen käsis. Mutta niin vain kävi, että toisella yritykselläni osuinkin sattumalta messuun, jossa tarjottiin sitä kuulua ehtoollista! Evlut kaverini, joka ei tosin ollut käynyt kirkossa vuosikymmeneen, tiesi vähän neuvoa mitä siellä alttarin ääressä kuuluu tehdä (ja mitä ei saa tehdä ), mutta tiesipä hän sanoa myös, ettei minulla oikeastaan olisi oikeutta ehtoolliseen kun enhän edes kuulunut seurakuntaan. Kaiken uhallakin päätin kokeilla. Täytyy tunnustaa että tämä rituaali teki ensikertalaiselle sangen juhlavan olon. Korisevia vanhuksia sinne työllä ja tuskalla vivuttiin vastaanottamaan kristuksen ruumista, ihan kuin se tosiaankin olisi jotenkin pelastavaa. Polvistuminen, odottaminen ja se, että pappi sanoi sanansa jokaiselle erikseen, teki tilanteesta hyvin henkilökohtaisen ja sillä hetkellä minä todellakin ajattelin sitä mahdollisuutta, että olisiko Jeesus todella pelastanut juuri minut. Ihan ohikiitävän hetken pelkäsin vitsin minut mustuttavasta salamasta muuttuvan todeksi ja Jumalan poistavan rienaajan kirkostaan. Tiedän toki että "hengelliset" tuntemukseni johtuivat rituaalista ja juhlavasta tilanteesta, ei aidosta uskosta, mutta ehdottomasti mieleenpainuvampi kokemus kuin todistajien muistonvietto!