Ouijaboard

[ouijaboard]

Hei.

Kerron varmaan jossain kohtaa yksityiskohtaisemmin itsestäni, mutta tässä pääpiirteittäin: Kerran erotettu, mennyt takaisin saadakseni kaverit ja sukulaiset, tukiverkoston takaisin... enkä jaksa sitä enää. Ei musta ole todistajaksi. En osaa, en halua. Haluan olla oma itseni. Kerään täällä voimia hypätä taas tyhjän päälle ja tällä kertaa onnistua. Että on muitakin, että elämä kantaa.

[Aaac]

Tervetuloa palstalle!

Tuo sun tarina on monelle tuttu. Seurakunnasta erottamisesta johtuva yksinäisyys, harmagedonin pelko, ystävyyssuhteilla kiristäminen, epäily "jos sittenkin", lapsuudesta kumpuavat pelot, nujerrettu itsetunto ja muut syyt saavat monet menemään takaisin seurakuntaan.

Syy paluuseen ei siis ole mikään "rakkaus Jehovaa ja hänen lakejaan kohtaan", vaan inhimillinen musertuminen yksinäisyyteen, tuskaan ja pelkoon. Siihen Vartiotorni pyrkiikin. Palaaja nöyryytetään lattiarätiksi, jotta hän "tajuaisi virheensä" ja matelisi takaisin vanhimmiston käskyvallan alaisuuteen.

Seurakunta ei ole kuitenkaan muuttunut, vaan siellä on samat ongelmat kuin ennenkin. Sen varmaan huomasit.

Olet jo oikeastaan toipumisen tiellä. AA:ssa sanotaan, että toipuminen voi alkaa vasta kun on aivan pohjalla. Olet tajunnut, ettei seurakunnasta löydy mitään tavoittelemisen arvoista. Tällä kertaa sä olet vahvempi ja kokeneempi. Lähtiessä kannattaa tehdä pesäeroa seurakuntaan ja hankkia uusia kontakteja vaikkapa juuri täältä. Sun on erittäin tärkeää myös ottaa selvää jehovantodistajien opeista, historiasta, motiiveista ja kulissientakaisesta pelistä. Huomaat varsin nopeasti, että se on vain uskonto muiden joukossa, ja vieläpä uskonto, joka perustuu valheeseen, vääriin lupauksiin ja kiristykseen.

Tämä taisi olla kovaa tekstiä, mutta kannattaa tosiaan tutkia uskonnon historia perin juurin, niin voitat harmagedonin pelot ja takaisinhaikailut.

Jatka kirjoittelemista täällä ja muilla vertaispalstoilla. Pura mieltäsi, lue muiden kokemuksia. Kysy kun sulle nousee kysymyksiä. Tule mukaan vertaistukitapaamisiin. Toipuminen voi viedä aikaa, mutta on todella sen vaivan arvoista!

[ouijaboard]

Kiitos Aaac, ei ollut kovaa tekstiä lainkaan.

Syy paluuseen ei koskaan ollut "rakkaus Jehovaan" tai katumus. Ihan puhtaasti käytännön järjestely. Ja srk on sama mikä aina... paikkakunta vaihtunut mutta samaa kakkaa eri paketissa. Mulla äärimmäisen manipuloiva (jt-) äiti. Olin erotettuna 7 vuotta, ja kyllä käännettiin puukkoa haavassa. Kutsuttiin kylään, ja paria päivää ennen ilmoitettiin että "emmää kuule voi kyllä sua toivottaa tervetulleeks kun just oli puhe kokouksessa erotettujen kanssa seurustelemisesta". Tai silloin kun suvaittiin ottaa muhun yhteyttä, joka_ikinen_puhelu sisälsi sanat "voi kun sä nyt tulisit takas ni...." Kerran jopa ihan suoraan päin näköä äidin suusta: "ooksä ollenkaan miettiny, että jos mä nyt kuolen, niin sä et voi ees tulla mun hautajaisiin?"

Takaisinmeno aiheutti toisaalta hyviäkin juttuja, ainakin hetkeksi, ns. johonkin kuulumisen tunteen joka multa puuttui erotettuna ollessa. Pienten lasten yksinhuoltajana uusia tuttavuuksia oli äärimmäisen hankala solmia. Niin sanottuja ystäviä. Tukiverkosto.

Mutta mä en vain ole sellainen ihminen... Ensin ajattelin olevani. Ja sitten oli pakko olla, tehdä 1000kertaisesti töitä että olisi edes samalla tasolla kuin ystävät jotka ei koskaan ole olleet erotettuna. Sitten siihen turhautui. Alkoi olla asioita jotka kiinnosti enemmän. Ja asiat jotka mua kiinnostaa on vähintäänkin paheksuttavia srk:ssa. Ei välttämättä väärin, mutta "maailmallisia". Ura, koulutus, harrastukset, niin ja vastakkainen sukupuoli. Oppikysymyksillä en jaksa edes vaivata päätäni. Jonkun aikaa olen ajatellut "roikkuvani" mukana, onnistuuhan siinä muutkin... mutta kun sekään ei oikein toimi mulla. Raskasta.

Mutta irtautuminen pelottaa. Kävin pohjalla erotettuna ollessani, nyt haluan pärjätä. Siksi tulin tänne.. toivon edes jonkinlaista tukiverkostoa. Kavereita ei srk:n ulkopuolella ole, siis sellaisia joille voisi näistä jutuista puhua.

Ja kyllä, olen katkera. Lähinnä äidille, jolla on muhun edelleen vahva ote. Ja miten äidinrakkaus voi olla ehdollista?

Tämä on nyt vähän tällaista ajatuksen virtaa kun pää on täynnä kaikkea. Kyllä tämä tästä lähtee.

[pakana]

Mulla äärimmäisen manipuloiva (jt-) äiti. Olin erotettuna 7 vuotta, ja kyllä käännettiin puukkoa haavassa. Kutsuttiin kylään, ja paria päivää ennen ilmoitettiin että "emmää kuule voi kyllä sua toivottaa tervetulleeks kun just oli puhe kokouksessa erotettujen kanssa seurustelemisesta". Tai silloin kun suvaittiin ottaa muhun yhteyttä, joka_ikinen_puhelu sisälsi sanat "voi kun sä nyt tulisit takas ni...." Kerran jopa ihan suoraan päin näköä äidin suusta: "ooksä ollenkaan miettiny, että jos mä nyt kuolen, niin sä et voi ees tulla mun hautajaisiin?"

Täällä toinen, jolla samanlaisia kokemuksia! Mä olen ollut poissa järjestössä jo 14-vuotta ja yhä se äiti vaan jaksaa.
Olet siis täysin oikealla sivulla, meitä on muitakin.

Takaisinmeno aiheutti toisaalta hyviäkin juttuja, ainakin hetkeksi, ns. johonkin kuulumisen tunteen joka multa puuttui erotettuna ollessa. Pienten lasten yksinhuoltajana uusia tuttavuuksia oli äärimmäisen hankala solmia. Niin sanottuja ystäviä. Tukiverkosto.

Täältä varmaan löydät hiljalleen uusia ystäviä, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulakin.

Mutta irtautuminen pelottaa. Kävin pohjalla erotettuna ollessani, nyt haluan pärjätä. Siksi tulin tänne.. toivon edes jonkinlaista tukiverkostoa. Kavereita ei srk:n ulkopuolella ole, siis sellaisia joille voisi näistä jutuista puhua.

Ja kyllä, olen katkera. Lähinnä äidille, jolla on muhun edelleen vahva ote. Ja miten äidinrakkaus voi olla ehdollista?

Tämä on nyt vähän tällaista ajatuksen virtaa kun pää on täynnä kaikkea. Kyllä tämä tästä lähtee.

Tervetuloa porukkaan. Kyllä tästä toivutaan! *hali*

[Markku Meilo]

Ja miten äidinrakkaus voi olla ehdollista?

No eihän se olekaan, tuossa vaan taistelee kaksi voimaa, toista ohjailee luonto ja toista Vartiotorniseura. Äitisi kohdalla on Vt-seura voittanut inhimillisyyden. Mielenhallinnassa olevia äitejä, isiä ja siskoksia on jt-maailmassa loputtomiin - valitettavasti.

[Aaac]

Katkeruus on aivan luonnollinen tunne seurakunnasta lähdön yhteydessä. Väärä kohtelu, menetetyt vuodet ja kusetetuksi tulemisen huomaaminen kyllä korpeavat. Se vaihe voi kestää kauankin, mutta vähitellen tunne voi laantua, kun elämään tulee muutakin ja kun asioita pääsee purkamaan ja käsittelemään.

Seurakuntalaiset sanovat monesti entisiä jäseniä katkeriksi. Kaikki mitä nämä tekevät, johtuu "katkeruudesta". Siinä on kyllä projisoinnin makua, eli siirretään omat tunteet toisiin.

[Jaakob]

Tervetuloa palstalle

Tunteilla kiristämisen kohteena oleminen on tuttua myös itselleni... ja nimenomaan äitini taholta. Onneksi aika auttaa (useimmiten) tässä asiassa.

[rippeli]

Tervetuloa palstalle.

Täältä löytyy kohtalontovereita, joten kannattaa perehtyä. Voit saada hyviäkin vinkkejä.

[ouijaboard]

Olenpa tyytyväinen että löysin nämä sivut!

Täällä toinen, jolla samanlaisia kokemuksia! Mä olen ollut poissa järjestössä jo 14-vuotta ja yhä se äiti vaan jaksaa.
Olet siis täysin oikealla sivulla, meitä on muitakin.
---
Täältä varmaan löydät hiljalleen uusia ystäviä, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulakin.
---
Tervetuloa porukkaan. Kyllä tästä toivutaan! *hali*

kiitos, pakana.. taidan todella olla oikeassa paikassa!

Katkeruus on aivan luonnollinen tunne seurakunnasta lähdön yhteydessä. Väärä kohtelu, menetetyt vuodet ja kusetetuksi tulemisen huomaaminen kyllä korpeavat. Se vaihe voi kestää kauankin, mutta vähitellen tunne voi laantua, kun elämään tulee muutakin ja kun asioita pääsee purkamaan ja käsittelemään.

Jep. Menetin omat nuoruusvuoteni, lisäksi pilasin lasteni lapsuuden. En valita, mutta kyrsiihän se!

*muoksmuoks, poistelin yksityiskohtia

[Arskavain]

Tervetuloa palstalle minunkin puolestani!

Minut erotettiin eka kerran 1990 ja tulin takaisin paljolti juuri onnistuneen mielenhallinnan takia. Luulin kysymyksessä olevan totuus ja huono omatunto vaivasi, joten olin helppo nakki. Kun kaikki on ajateltuna ja vastattuna näennäisesti valmiina - on vaikea alkaa ajatella uudestaan, mutta täysin mahdollista. Se vaatii tietenkin mielenkiintoa tutkia oikeasti asioita - vaivannäköä oman itsensä takia, jotta sinusta tulee henkisesti vahva ja ylpeä siitä kuka olet. Jehovan todistajat tosin pyrkivät omalla kylmäkiskoisella tavalla lannistamaan sinut - kiristäen karttamisella, juoruilulla ja mustamaalaamalla.

Olen kokenut sitä jt-sukulaiseni taholta, mutta en enää välitä siitä, koska tutkittuani asioita avoimesti, huomaan heidän elävän suljetussa ja ennakkoluuloisessa maustavalkoisessa maailmassaan, jonka vankeja he ovat.

Suomi 24 palstalla eräs nimimerkki (Jouin) kirjoitti juuri osuvasti rakkauden merkityksestä, että miksemme antaisi sen johdattaa ja teot seuraisi sitten perässä - siinä onkin minun mielestäni aidon uskon lähtökohta. Meillä ihmisillä on luonnollista toisten ihmisten miellyttäminen ja sitä jt-yhteisö käyttää hyväkseen ja kaikkein pahinta on tietenkin, että he ovat vilpittömiä ja uskovat olevansa oikeassa, eivätkä näe kaksinaismoralistista käytöstään lainkaan. Kaikki on tavallaan sallittua jos ei jää kiinni mistään. Sitten kuvitellaan olevan toisten yläpuolella. Naurettavaa narsismia ja omavanhurskautta!

Olet sikäli tullut oikealle palstalle, sillä huomaat pian jos paneudut kirjoittajien terveeseen kritikkiin saat itsekkin työkaluja, joilla voi helposti romuuttaa uskonnollisten järjestöjen mielenhallinnan ja alkaa rakentamaan elämiseen tarvittavia asioita avoimesti ja ennepitkää huomata, että olen vapaa!

Itse olen huomannut, että lannistavien ihmisten kanssa ei kannata juuri veljeillä - olkoon mitä ovat, mutta jos joku haluaa aidosti jt sukulaisistanikin tulla takaisin meidän tavallisten ihmisten ja Jumalan luo - otan avosylin vastaan ilman epäraamatullisia sanktioita!

Toivon sinulle menestystä!

[RaM]

Ja kyllä, olen katkera. Lähinnä äidille, jolla on muhun edelleen vahva ote. Ja miten äidinrakkaus voi olla ehdollista?

Heippa ja tervetuloa jutustelemaan.
Äidinrakkaus on voimakkain side mitä on olemassa. Se ei katkea koskaan. Älä ole myöskään katkera äidillesi vaan ymmärrä, että hän juuri tuossa rakkaudessaan tekee kuten tekee - koska luulee toimivansa oikein. Lahko on se syyllinen, ei äitisi.
Muista myös se, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa äitisi ajatusmaailmaan ja auttaa häntä ymmärtämään uusia asioita - se ei tosin ole helppoa eikä tapahtu nopeasti.

[Kirsieveliina]

Se "noin käy kun jättää järjestön" -asenne. Argh!

Yksi selventävimpiä ajatuksia, joihin olen päätynyt, on: jt-sukulaisteni tunteilla ei tarvitse olla mitään tekemistä minun elämäni kanssa.

Ei heidän pikkusieluisuudellaan, peloillaan, suvaitsemattomuudellaan, ylimielisyydellään, estyneisyydellään... Ei.
Parhaimmillaan elämä on paljon enemmän, kuin mitä se koskaan jt:na olisi voinut olla. Vastuuta omista valinnoistaan, vapautumista ulkopuolisista odotuksista... Tasapainoisempaa, avarakatseisempaa, suvaitsevaisempaa, välittävämpää.

Voimia oman elämän suunnitteluun ja rakenteluun ja kovasti tervetuloa juttelemaan minunkin puolestani!

[Nellique]

Tervetuloa, ouijaboard,
minunkin puolestani.
Teit hyvän päätöksen lähteä sieltä pois. Täältä löydät ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi sen, mitä sinä nyt. Etkä kuule näiltä ihmisiltä ulkoaopeteltuja lauseita, vaan kaikki sanat tulevat sydämestä.

Koeta tässä vaiheessa ajatella mahdollisimman vähän taaksejättämiäsi ihmisiä, olkoonkin oma äitisi siinä joukossa. Nyt keskity kerrankin itseesi ja alat löytää elämääsi mukavia asioita. Usko pois, et ole ensimmäinen, joka on ne porukat jättänyt. Kostosalama ei ole sinuun iskenyt - EIKÄ iskekään, entisten seurakuntalaistesi hartaista pyynnöistä huolimatta!

Paljon voimia sinulle, ja kirjoittele ihan omaan tahtiisi. Täältä meidät löydät.

[Witless]

Jep. Menetin omat nuoruusvuoteni, lisäksi pilasin lasteni lapsuuden. En valita, mutta kyrsiihän se!

Tuttu tarina. Onneksi on loppuelämä ilman mielenhallintaa jäljellä, tervetuloa ja voimia!

[Analysoija]

Mutta mä en vain ole sellainen ihminen... Ensin ajattelin olevani. Ja sitten oli pakko olla, tehdä 1000kertaisesti töitä että olisi edes samalla tasolla kuin ystävät jotka ei koskaan ole olleet erotettuna. Sitten siihen turhautui. Alkoi olla asioita jotka kiinnosti enemmän. Ja asiat jotka mua kiinnostaa on vähintäänkin paheksuttavia srk:ssa. Ei välttämättä väärin, mutta "maailmallisia". Ura, koulutus, harrastukset, niin ja vastakkainen sukupuoli. Oppikysymyksillä en jaksa edes vaivata päätäni. Jonkun aikaa olen ajatellut "roikkuvani" mukana, onnistuuhan siinä muutkin... mutta kun sekään ei oikein toimi mulla. Raskasta.

Nimenomaan Jehovan todistajiin palaaville naisille tämä on vaikeampi paikka. Miehet melko nopeasti ollessaan ns. kunnollisia hankkivat halutessaan vastuuasemia seurakunnissa, mutta naisten ns. status muodostaa paljon haastavammista kohdista. Usein statuksen muodostajana on kenttäpalveluksen määrä (osa-ajan tienraivaus tai jopa vakituinen tienraivaus), johon taas yksinhuoltajana mahdollisuudet on vähäisemmät. Tätä kautta muodostuu myös osittain maine puolisonhankintamarkkinoilla. Mutta tänä aikana toki molempaa sukupuolta on monensorttista joten vaihtoehdot hiukkasen laajemmat kuin aiemmin.