Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Varmaankin, Make, lasket leikkiä.
Aika ajoin sitäkin, joskus Vt-ainekset suorastaan kehottavat siihen.
Onhan Aadam luotu todennäköisesti syksyllä (josta ajankohdasta muinaiset kalenterit alkavat) vuonna 4026 eaa, kuten si-FI totuudellisesti osoittaa (ss. 294-297), toki huomauttaen, ettei "taulukon tarkoituksena ole määrittää kunkin tapauksen ehdotonta ajankohtaa".
Kautta maailman tästä asiasta vallitsee täydellinen yhteisymmärrys.*
Kuitenkin, koska ehdoton raamatullinen totuus ei voi ketään harhaanjohtaa, ei ole epäilystäkään, etteivätkö Raamatun luomiskertomukset tarkoita sitä, minkä Ps. 90:4 ssa on aivan selvästi sanottu: "Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä".
Ja eilinen päivä kuin 1000 vuotta, eli palaamme kryptiseltä aikamatkalta takaisin maan pinnalle ja omaan ajanlaskuumme. (2. piet. 3:8)
Näin ollen me vähennämme 6000:sta luomispäivästä paivä vuotta kohden 4026 vuotta ja saamme tulokseksi vuoden 1974.
Samalla tavalla Vt-seurassa laskettiin aina vuoteen 1943, silloin laskettiin esimerkiksi 606+2520=1914. Edellä mainittuna vuonna 1943 tehtiin Ainoaan Oikeaan Totuuteen muutos ja siirrettiin Jerusalemin häivytystä vuodella jälkikäteen, nykyään lasketaankin 607+2520=1914. Jos tuota aikajanaa laskeskelee taskulaskimella, niin tulee mukaan nk. nollavuosi, jota ajanlaskussa ei ole ollut (mitä nyt tähtitieteessä sitä käytetään helpottamaan laskelmia). Syy on siinä, että taskulaskin on nimensä mukaisesti tarkoitettu taskujen laskemiseen, ei Raamatullisen Ainoan Oikean Ajanlaskun tarkisteluun. Taskujen laskemiseen tarkoitetun vempeleen antama tulos on kompensoitava lisäämällä siihen yksi vuosi. Asian huomaa helposti kun piirtää paperille esimerkin siitä kuinka pitkä aika on ollut vuoden 2 eaa lokakuusta vuoden 2 ya lokakuuhun, eli 3 vuotta (vaikka 3-2=1, aivan samoin kun 2520-607=1913 ja 6000-4026=1974).
Näin ollen uusi aiooni (aikakausi) alkoi 1975, joskin näkymättömällä tavalla näkymättömänä Harmagedonina ja vuonna 2075 pääsee piru irti.
Aioonit ovat ehtymätön luonnonvara, niitä on tullut ja mennyt aiemminkin, mutta niitä ei ole syytä muistella jos haluaa säilyttää hyvät suhteet Vt-seuraan. Vuosi 2075 on mulle perskohtaisesti hieman etäisen tuntuinen, mutta Kristuksen näkymättömän paluun 100-vuotisbailut (ilmeisesti myös näkymättömät) vuonna 2014 on jotenkin huomioitava.
Nyt hallitsevat voidellut miehet tätä 1000-vuotista rauhan aikaa opettaen meille jehovan suuret salaisuudet. Luomispäivät ovat eittämättömästi olleet kukin 1000 vuoden pituisia ja tämä aika päättyi vuoden 1974 lopussa.
Niin siis ne vuoteen 1975 viitanneet, Raamatun ulkopuoliseen - ei Raamatun omaan - perimätietoon perustuneet luomispäivät olivat vielä tuolloin 7000-vuotisia. Kun tuo perimätieto osoittautui jullikaksi, niin ei haluttu luopua siitä ajatuksesta, että Raamatun jumalan lepopäivän viimeinen vuosituhat on Kristuksen milleniumi. Tällöin luomispäivien pituus meni pakon edessä vaihtoon ja tilalle otettiin hatusta repäisty "tuhansia vuosia".
Antropologia, maailmallinen historia ajanmäärityksineen ja kaikki muut todistuskappaleet, joita mukamas todistuskappaleina esitetään, ovat jo moneen kertaan maan mullistuksissa ja vedenpaisumuksessa muuttaneet sijaintiaan ja ovat täten raamatullisesti todistuskelvottomia.
Kaikki tiede, joka ei ole sopusoinnussa Vt-seuran selitysten kanssa, on täysin epäluotettavaa. Joissakin tapauksissa tiede on osin oikeassa, mutta osin väärässä. Esimerkiksi Babylonian maailmanvallan kukistumisen ajankohdan suhteen (käytännössä kaikki alan) tiedemiehet ovat oikeassa, mutta samat tiedemiehet ovat väärässä Babylonian maailmanvallan aikaansaaman Jerusalemin häivyttämisen ajankohdan suhteen. Ongelmaksi nouseekin kysymys, jota jehovantodistajat karttavat kuin ruttoa; Babylonian suhteen Vt-seura opettaa täysin samoja samoja hallitsijoita, täysin samassa järjestyksessä ja samoilla hallintoaikojen pituuksilla, kuin alan tiedemiehet. Onhan näillä asioilla tietty kiva leikkiä, mutta toisaalta on syytä muistaa, että lukuisa joukko lähimmäisiämme tärvää elämänsä Vt-harhassa. Eikä siinä kaikki, innokkaimmat eivät kanna moraalista vastuutaan ottaa selvää esittämistään asioista, vaan pyrkivät käännyttämään varomattomia henkilöitä mukaansa samaan harhaan.
*) Niin kutsuttujen hengellisesti vahvojen jehovatodistajien keskuudessa.