Veljesseura.org

Vartiotornissa 1. toukokuuta 2007 on elämäkerta ”Aarteenetsintämme on palkittu pysyvillä rikkauksilla”. Sivulla 10 Dora Ward kertoo kokemuksestaan seuraavaa:

”Vuonna 1935 ollessani 12-vuotias kuulin erään Jehovan todistajan pitämän kastepuheen ja tunsin sydämestä lähtevää halua omistaa elämäni Jehovalle. Kolme vuotta myöhemmin kävin kasteella. ---Odotin malttamattomana koulun loppumista, jotta voisin aloittaa tienraivauksen.”

Sama kirjoittaja jatkaa sivulla 11 kertomalla Saint Louisin konventista vuonna 1941:

”Tuossa konventissa veli Rutherford pyysi kaikkia 5-18-vuotiaita lapsia kerääntymään stadionin pääkatsomoon. Lapsia tuli koolle tuhansittain. Veli Rutherford tervehti meitä heiluttaen nenäliinaansa. Me kaikki vilkutimme takaisin. Hän piti tunnin puheen ja sanoi sitten: ´Nouskoon ---teistä lapsista seisomaan jokainen joka on sitoutunut tekemään Jumalan tahdon ja asennoitunut Hänen Kristuksen Jeesuksen johtaman jumalanvaltaisen hallituksensa puolelle ja suostunut tottelemaan Jumalaa ja Hänen Kuningastaan.´ Kaikki 15 000 lasta nousivat yhtenä joukkona ---.”

Minusta tämä kertomus on todella pelottava. Minut on kasvatettu lapsesta asti Jtksi (ei-kiihkomielinen käännynnäisperhe), mutta 12-vuotiaana en todellakaan tuntenut ”sydämestä lähtevää halua” uhrata elämääni hengellisiin tarkoituksiin. JT-idolini ja pikkuserkkuni oli tosin käynyt kasteella 13-vuotiaana ja minulla oli kova kiire pysyä hänen tahdissaan, kaipa tämä oli aika pätevä syy haluta kasteelle. Kun kasteeni ei toteutunut samassa iässä, lakkasin tuntemasta mitään halua elämäni omistamiseen Jehovalle, olinhan jo epäonnistunut (siis kun en pysynyt muiden nopeassa tahdissa hengellisessä edistymisessä –tämä oli oma päätelmäni, ei kenenkään muun asettama tavoite).

Sama epäonnistumisen tunne tuli kastamattomaksi julistajaksi tulemisen jälkeen (9-vuotiaana). Vastasin kaikkiin niihin hyvin perustavanlaatuisiin kysymyksiin (esim. kuka hallitsee tätä maailmaa nyt?) väärin ja veljet joutuivat johdattelemaan minua todella paljon saadakseen minut vastaamaan oikein. Tajusin, etten ymmärtänyt enkä osannut vastata, mutta silti ”pääsin läpi” ja minusta tuli kastamaton julistaja. Tämä hämmensi minua todella paljon.

Minua painostettiin ja rakkauspommitettiin kovasti kasteelle, kentälle ja kaikkeen seurakunnan toimintaan, mutta olin kuitenkin alkanut epäillä. Kun täysi-ikäisyyden kynnyksellä jouduin vanhimpien puhutteluun ja ilmaisin, etten voinut käynyt kasteella, koska en ymmärtänyt Seuran opetuksia ja halusin perehtyä asiaan lisää, minulle siirryttiin pitämään raamatuntutkistelua (ehkäpä siksi että tutkimustyöni ei löytäisi mitään JT-vastaista...). Painostuksesta huolimatta erosin lopulta käymättä koskaan kasteella.

Alussa lainattu kohta St. Louisin konventista tuo mieleeni jonkun Hitler-jugend-tapahtuman. Tuhatpäinen lauma menee tunnetusti vauhkoontuneena samaan suuntaan. Miten 5-vuotias voisi olla ”sitoutunut tekemään Jumalan tahdon ja asennoitunut Hänen Kristuksen Jeesuksen johtaman jumalanvaltaisen hallituksensa puolelle ja suostunut tottelemaan Jumalaa”??? Mielenkiintoista on se, että vielä 18-vuotiaatkin on mainittu lapsiksi.

Millaisia kokemuksia muilla on kasteella käymisestä tai käymättä jättämisestä? Painostettiinko? Mitkä olivat todelliset syynne? Tunsitteko todellakin ”sydämestä lähtevää halua omistaa elämänne Jehovalle”, varsinkin jos kävitte kasteella nuorina?

Aamu kirjoitti:Sama kirjoittaja jatkaa sivulla 11 kertomalla Saint Louisin konventista vuonna 1941:

”Tuossa konventissa veli Rutherford pyysi kaikkia 5-18-vuotiaita lapsia kerääntymään stadionin pääkatsomoon. Lapsia tuli koolle tuhansittain. Veli Rutherford tervehti meitä heiluttaen nenäliinaansa. Me kaikki vilkutimme takaisin. Hän piti tunnin puheen ja sanoi sitten: ´Nouskoon ---teistä lapsista seisomaan jokainen joka on sitoutunut tekemään Jumalan tahdon ja asennoitunut Hänen Kristuksen Jeesuksen johtaman jumalanvaltaisen hallituksensa puolelle ja suostunut tottelemaan Jumalaa ja Hänen Kuningastaan.´ Kaikki 15 000 lasta nousivat yhtenä joukkona ---.”

Minusta tämä kertomus on todella pelottava.

Niin varmaan monesta muustakin se on pelottava. Pelottavuus on tosin lievä sana kun lukee mitä Vt-lehti kirjoitti aiheesta hieman myöhemmin:

"Receiving the gift, the marching children clasp it to them, not a toy or plaything for idle pleasure, but the Lord's provided instrument for most effective work in the remaining months before Armageddon" (w41 Sept. 15 p. 288)

(Lapset eivät käsitelleet kirjaa kuin lelua, vaan kuin Herra järjestämää välinettä kaikkein tehokkaimpaan työhön, ennen muutaman kuukauden kuluttua kohtaavaa Harmagedonia.)

Rutherford hehkutti loppua vuoden 1942 tienoille, olisikin mielenkiintoista kysellä noilta nyt jo aikuisilta heidän nykytuntojaan näiden puolen tusinan tuoreemman maailmanlopun jälkeen.

Markku Meilo kirjoitti: "Receiving the gift, the marching children clasp it to them, not a toy or plaything for idle pleasure, but the Lord's provided instrument for most effective work in the remaining months before Armageddon" (w41 Sept. 15 p. 288)

(Lapset eivät käsitelleet kirjaa kuin lelua, vaan kuin Herra järjestämää välinettä kaikkein tehokkaimpaan työhön, ennen muutaman kuukauden kuluttua kohtaavaa Harmagedonia.)

Tässähän siis on kysymys seuraavasta:
"Seuraavaksi veli R. julkaisi Lapset-kirjan, ja iso joukko nuoria jonotti lavan luona, ja me jokainen saimme häneltä oman kirjan. Se oli jännittävää!" (aloituksessa lainattu kirjoitus s.11)

Aamu kirjoitti:Tässähän siis on kysymys seuraavasta:
"Seuraavaksi veli R. julkaisi Lapset-kirjan, ja iso joukko nuoria jonotti lavan luona, ja me jokainen saimme häneltä oman kirjan. Se oli jännittävää!" (aloituksessa lainattu kirjoitus s.11)

Nimenomaan tästä 'Lapset'-kirjan jakotapahtumasta raportoitiin maailmanloppuennusteen kera 15. syyskuuta ilmestyneessä Vt-lehdessä sivulla 288.

Aamu kirjoitti: Millaisia kokemuksia muilla on kasteella käymisestä tai käymättä jättämisestä? Painostettiinko? Mitkä olivat todelliset syynne? Tunsitteko todellakin ”sydämestä lähtevää halua omistaa elämänne Jehovalle”, varsinkin jos kävitte kasteella nuorina?

Kävin kasteella kesän konventissa ilmeisesti kypsänä ja vastuullisena 12 vuotiaana. No puolustukseksi täytyy sanoa, että täytin kyllä 13 melko pian tämän jälkeen.

Meninkö kasteelle siksi, että itse ymmärsin asian tärkeyden ja halusin kokosydämisesti palvella Jehovaa?
No en. Vaikka sellainen illuusio haluttiin luoda. Kasteella piti käydä ettei tuhoudu lähellä oven takana heti kohta pian alkavassa Harmassa. Nuo kalkkiviivat ja maalinauha olivat vuodessa 1975. Isäni oli arvostettu vanhin (kun teki niin paljon ilmaista työtä Beetelissä) ja veljestäni oli juuri tulossa nuori vanhin. Pitihän kuopuksenkin olla kruununa hurskauden malliperheessä.

Lamppukirjaa koitettiin tutkia ja opetella ulkoa muutama keskeinen asia, joita tämä tutkijani sitten myöhemmin tenttasi (olisiko siinä ollut toinenkin vanhin silloin mukana... en muista). Ja kas, niinpä olinkin perehtynyt hyvin aiheeseen ja osasin jotakuinkin takellellen vastailla näihin yllättäviin tenttitehtäviin.

Tavallaan kasteen jälkeen oli tuntu, että nyt olen pelastunut ikuiseen elämään paratiisimaassa. Se vain nyppi maailmanlopun aikoihin, että jää kokonaan kokematta autolla ajamisen ihanuus. Kulkea vapaana kuin taivaan lintu. Hmmmh....

1974 elokuisessa Mäkelänrinteen konventissa kertoi ikäiseni blondi (Marita Raimon tytär Luht*piip*) lavalta, kuinka häneltä oli nyt peruskoulu loppunut ja hän oli aloittanut kokoajan tienraivaamisen. Aika kun oli juuri loppumassa tiimalasista. Sitten veli, jonka nimeä en muista, kertoi kuinka erinomaisen esimerkin tuo Suomen nuorin tieraivaaja meille muille antaakaan. Kun pakollinen koulu on käyty, niin sitten ainoa oikea ja viisas teko on ryhtyä ravariksi.
Isuin tuolloin parven perukoilla parin huonommin mukana olleen pojan kanssa (Raimo A ja Sauli L). Emme varsinaisesti olleet kavereita, mutta jostain syystä olin tuossa konventissa hakeutunut heidän seuraansa. Pojilla oli pornolehti Vartsikan välissä, mitä tirkisteltiin ohjelman aikana. Joku oletti meidän olleen ilmeisesti hyvin hengellisiä kun luimme nin innokkaasti vartsikkaa.
Pähkäilin hieman sitä, mitä minun pitäisi tehdä... lopettaa kanssa peruskouluun, mutta onneksi päätin kuitenkin jatkaa vielä pari vuotta opiskelua. päätökseeni varmaankin vaikutti olennaisesti se, etten pitänyt lainkaan ovilla kulkemisesta ja lehtien kaupittelusta. Sitten asiassa oli vielä sellainen piirre, että IsoE yhdessä Margittinsa kanssa oli olleet meillä kyläilemässä aikaisemmin keväällä ja esille tuli idea, että josko minusta tulisi Beeteliläinen. No onneksi IsoE oli niin fiksu mies ja teki ainakin yhden hyvän teon elämässään, että totesi vanhemmilleni minun olevan muuten varmasti kypsä jä hyvä Beetelin, mutta minun pitäisi ensin joku kuukausi toimia osa-aikaisena tienraivaajana. Ja sehän ei minusta tuntunut hyvältä. Eikä itseasiassa koko Beetelikään. Joten jatkoin opiskelua. Onneksi.

Voisi sanoa, että tuohon maailman loppuun asti olin jollainlailla tyytyväinen siihen, että olin käynyt kasteella. Kun suuri ahdistus vuosikymmenen loppupuolella koetteli maapalloa, koitin minäkin hoitaa opiskelua ja aloitella työelämää. Ajokortin saatuani alkoi mielessäni myös kytemään kysymys siitä, mitä järkeä minut oli aikoinaan kastaa. Monenlaisia kysymyksiä alkoi päässäni muhimaan ja usko Ainoaan Oikeaan Totuuteen rapautumaan. Edessä oli kuitenkin vielä vankila, jonka päätin kunnialla hoitaa ja miettiä sen jälkeen tarkemmin elämääni.

Aamu kirjoitti:Minusta tämä kertomus on todella pelottava.

On. Aikuisten "aivopesu" tuntuu vain vastemieliseltä ja ehkä puistattaa, mutta tuo aiheutti jo aidon järkytyksen. Ehkei 13-18-vuotiaiden kutsuminen pesulle olisi ollut niin hirveän kamalaa, mutta sitä nuorempien aina 5-kesäisiin asti?

Millaisia kokemuksia muilla on kasteella käymisestä tai käymättä jättämisestä? Painostettiinko? Mitkä olivat todelliset syynne? Tunsitteko todellakin ”sydämestä lähtevää halua omistaa elämänne Jehovalle”, varsinkin jos kävitte kasteella nuorina?

Kuten tuolla omassa esittelyssäni puhuinkin, en (pienenäkään) uskonut, että lapsena kasteelle meneminen on hyvä juttu, koska niin nuorena ei voida puhua vapaasta tahdosta muuten kuin uhmaiän yhteydessä. Itse siis katselin kymmenkesäisestä lähtien kun Hengellistä Kypsyyttä uhkuvat miniveljet ja -siskot pulahtivat kasteelle, ja jäin odottamaan sitä kuuluisaa Sydämestä Lähtevää Halua Vihkiytyä Jehovalle.

Jos Jehovalle vihkiytyminen olisikin ollut kasteen pointti, olisin varmasti kastautunut varhaisteinivuosina. Onnekseni aistin (tajuamisesta ei kuitenkaan ollut vielä kyse) sen, että kasteessa vihkiydytään pikemminkin VT-seuralle kuin millekään taivaalliselle jumalalle. Minulta puuttuu kiivas kilpailuvietti ja toisten miellyttämisen tarve, joten olin ja olen immuuni JT-väen keskuudessa vallitsevalle sosiaaliselle painostukselle. Myös tarve olla itselleen rehellinen varmasti vaikutti siihen, että tosiaankin jäin odottamaan sitä maagista sydämestä lähtevää halua ravata kentällä ja kokouksissa loppuelämäni ajan.

Olen ilmeisesti malliesimerkki ihmisestä, josta ei saa vääntämälläkään Jehovan todistajaa, vaikka sellaiseksi olisikin syntynyt.

Suorastaan karmaiseva kokemus

Onneksi minua ei lapsena pakotettu kasteelle, tein virheen lähes oma-aloitteisesti 16-vuotiaana. Syy tähän oli kavereiden painostus ja se, etten halunnut mennä kasteelle 17-vuotiaana koska kaikki olisivat ajatelleet sen tapahtuneen vain intin takia. Kulissit piti pitää pystyssä, vaikka koko huuhaahan en kasteeni aikoihin enää uskonutkaan.

Elämäni suurin virhe

Itse kävin "kypsässä" 13 vuoden iässä kasteella. Mitään en asioista oikeasti tiennyt, osittain päätökseen vaikutti se että samasta seurakunnasta meni niin monta samaan aikaan kasteelle. Toisaalta taas sosiaalinen paine oli valtava, sillä vaikka kasteelle menemiseen ei suoranaisesti painostettukaan, se oli eräänlainen riitti joka oli suoritettava tullakseen hyväksytyksi. Mitä muuta varhaisteini haluaa kuin hyväksyntää...

Jaakob kirjoitti:vaikka kasteelle menemiseen ei suoranaisesti painostettukaan, se oli eräänlainen riitti joka oli suoritettava tullakseen hyväksytyksi. Mitä muuta varhaisteini haluaa kuin hyväksyntää...

Niin totta! Painostus osasi olla myös todella salakavalaa, tyyliin "kun sinä kuitenkin kenttäilet ja vastailet kokouksissa niin ahkerasti (mikä EI ehken johdu uskonnollisesta vakaumuksesta vaan siitä että se on tärkeän näköistä ja coolia), niin mikäpä sinua estää käymästä kasteella?!" Sopivassa iässä ei kenties mikään.

Uskaltaisin väittää, että lahkoon kasvatetuilla on jokin kriittinen ikä siinä 12-14 vuoden hujakoilla, jolloin teini on kaikkein alttiinpana vaikutuksille ja ympäristön painostukselle. Seura kyllä osaa käyttää tämän hyväkseen. Jos sen iän yli selviää, saattaa luontainen kapinallisuus ja oman itsen etsiminen päästä voitolle.

Aamu kirjoitti: Millaisia kokemuksia muilla on kasteella käymisestä tai käymättä jättämisestä? Painostettiinko? Mitkä olivat todelliset syynne? Tunsitteko todellakin ”sydämestä lähtevää halua omistaa elämänne Jehovalle”, varsinkin jos kävitte kasteella nuorina?

Minuakaan ei teininä painostettu, vaan rakkaudellisesti kannustettiin. Jehovan järjestöhän on niin rakkaudellinen että se osaa pukea jopa ehdottomat käskyt konditionaaliin, tyyliin "kristitty ei pukisi ylleen T-paitaa kotonaan konventtipäivän iltana".

Käytännössä menin kasteelle juuri silloin kun parhaat kaveritkin menivät. Tyypillisenä teinihönönä vasta jälkikäteen tajusin että kastekysymysten ja kasteen välissä olisi sääntöjen mukaan pitänyt myös "vihkiytyä" Jehovalle rukouksessa. Se unohtui. Eli teknisesti ottaen en kai koskaan mennytkään kasteelle.

Kun lukee ihmisten kokemuksia niin onko kukaan käynyt aikuisena kasteella?


Katsoin ihan huvikseni netistä miten lapsi määritellään ja ajattelin laittaa sen tähän

http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=42

Kuka on lapsi?

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta. Tästä ikärajasta poiketaan, jos henkilö maansa lakien mukaan saavuttaa täysi-ikäisyyden jo nuorempana. Suomen lainsäädännössä lapsen määritelmä on sama kuin lapsen oikeuksien sopimuksessa. Päätösvalta alaikäisen asioissa kuuluu yleensä huoltajalle tai holhoojalle.

StereoX kirjoitti:Kun lukee ihmisten kokemuksia niin onko kukaan käynyt aikuisena kasteella?

Tokihan jonkun on täytynyt aikuisiälläkin kääntyä! (Ja nimenomaan henkisesti ja laillisesti aikuisena eikä Todistajien "aikuis"kasteella.) Muutamalta tutulta Jtltä olen suoraan ja henkilökohtaisesti kysynyt, mikä sai heidät aikoinaan ottamaan kasteaskeleen. Yksi heistä oli aikuisena kääntynyt, kaksi jo monennen polven todistajia. Aikuisiällä kääntyneellä oli kaksi pääsyytä: Todistajuus oli "niin erilainen uskonto kuin kaikki muut". Häneen oli tehnyt vaikutuksen Raamatun syvällinen tutkiminen ja selittäminen. Toinen syy oli ylösnousemustoivo ja halu nähdä kuolleet läheiset uudelleen. Kahdella todistajiksi syntyneillä selkein syy oli ylösnousemustoivo. He molemmat sanoivat, etteivät antaisi minkään estää heitä kohtaamasta kuolleita rakkaitaan paratiisissa.

JTillä on maine lohduttavana uskontona ja jossain ketjussa onkin ollut keskustelua mm. hautausmaakenttäilystä ja kampanjoinnista katastrofien jälkeen. Minusta on hyvin ymmärrettävää tarttua ylösnousemustoivoon ja Raamatun perinpohjaiseen ymmärtämiseen. Joskus huomaan toivovani että todistajat olisivat oikeassa ja paratiisi todella toteutuisi.

Yhtä paljon kuin lapsikasteen kokeneiden kokemukset, minua kiinnostaisi tietää myös aikuisena uskoon kääntyneiden valinnoista. Oliko syy jokin yksittäinen opinkappale esim. ylösnousemustoivo? Vai kiehtoiko järjestön toiminta yleisesti, aktiivinen uskon harjoittaminen ja "erilaisuus"?

Oman kasteeni esti aikoinaan uskon puute. Kokouksissa käyminen, puheiden pitäminen yms. oli minusta ihan mukavaa (kenttäily ei! ). Tämä oli kuitenkin väärä motiivi todistajuuteen. Kaikesta nykyään tietämästäni huolimatta kaipaan välillä todistaja-aikojani. Mikä ristiriita!

Nostetaanpas vanhaa ketjua. Pääsivulla on jonkun aikaa ollut nostona vanha artikkeli Jehovan todistajien lapsikasteesta. Nimimerkki "Kasteesta" kävi postaamassa artikkelin kommentteihin seuraavan viestin:

Seurakunnissa ei painosteta kasteelle, päinvastoin. Halutaan olla todella varmoja, että henkilö tietää ja ymmärtää totuuden ja ymmärtää kasteen merkityksen. Eihän edes kentälle pääse, ennen kuin vanhemmistoveljet ovat käyneet läpi kysymyksiä halukkaan todistajan kanssa. Kastekysymykset ovat vielä tätäkin vakavampia.

Ketään ei painosteta. Ei.

Kopioin kommentin tänne, koska pääsivun kommentointijärjestelmä soveltuu huonosti keskustelemiseen.

Eli kysymys kuuluu, painostetaanko seurakunnissa nuoria kasteelle?

Kyllä mua ainakin painostettiin. Ei se välttämättä niistä kyselijöistä painostukselta tuntunut tai tarkoituksellista ollut, mutta kun aikuiset todistajat kyselevät tuommoiselta vähän toisella kymmenellä olevalta kasteen ajankohdasta niin painostukselta se tuntuu.

Kastekysymykset ovat vielä tätäkin vakavampia.

Todella vakavia ovat - kyllä, jos alle kymmenvuotiaskin niistä suoriutuu.

Kastekysymyksillä ei mitata muuta kuin henkilön sitoutuneisuutta vt-seuran mielivaltaan.