Veljesseura.org

Kirjoittelin taas muistiinpanoja tutkielmaa varten. Tässä muutamia lainauksia Erich Frommin kirjasta Tuhoava ihminen. Jos aihe herättää ajatuksia, niin laittakaapa kommentteja. Olen tummentanut valitsemistani pätkistä muutavan tekstikohdan, nostaakseni niitä erityisesti esille.

"Ryhmänarsismista: Ryhmänarsismissa ihailun kohteena ei ole yksilö vaan se ryhmä, johon yksilö kuuluu. Hän voi olla täysin tietoinen tästä narsismista ja ilmaista sen estoitta. Väite, että ”minun maani” (tai kansani tai uskontoni) on ihmeellisin, sivistynein, voimakkain, rauhaarakastavin jne. mitä on, ei tunnu vähääkään mielettömältä; se kuulostaa päinvastoin täysin asialliselta isänmaallisuuden, uskollisuuden ja lojaalisuuden ilmaisulta. Se tuntuu myös realistiselta ja järjelliseltä arvomaailmalta, koska samaa mieltä ovat useat muutkin. Tällainen yksimielisyys onnistuu muuttamaan fantasian todeksi, sillä monien ihmisten mielestä todellisuudesta määrää yleinen mielipide eikä järki tai kriittinen tarkastelu. (245 - 246)

Ryhmänarsismilla on omat tehtävänsä. Se ensinnäkin lisää ryhmän sisäistä lujuutta ja solidaarisuutta, ja sen ansiosta on mielipiteitä helpompi manipuloida vetoamalla narsistisiin ennakkoluuloihin. Toiseksi se on erittäin merkityksellinen suodessaan tyydytystä ryhmän jäsenille ja etenkin niille heistä, joilla ei juuri ole muuta syitä ylpeyteen ja itsetuntoon. Ryhmän surkein, köyhin ja vähiten kunnioitettukin jäsen saa jonkinlaista korvausta voidessaan ajatella: ”Minä kuulun maailman suurenmoisimpaan ryhmään. Minä, joka todellisuudessa olen pelkkä maan matonen, muutun jäsenyyteni ansiosta jättiläiseksi.” Näin siis ryhmänarsismin voima on verrannollinen elämästä saadun todellisen tyydytyksen puutteeseen.
Ne yhteiskuntaluokat, jotka nauttivat elämästä enemmän, ovat vähemmän fanaattisia (fanaattisuus on luonteenomaista ryhmänarsismille) kuin ne, jotka esimerkiksi alempien keskiluokkien tapaan joutuvat kärsimään sekä aineellista että kulttuurista puutetta ja elämään jatkuvaa ikävyyksiä täynnä olevaa elämää.
Ne joiden narsistiset tunteet kohdistuvat heidän ryhmäänsä heidän itsensä asemesta, ovat yhtä herkkiä kuin yksilönarsistitkin ja reagoivat raivostuen kaikkiin ryhmänsä loukkaamisiin, niin todellisiin kuin kuviteltuihinkin. Usein he reagoivat voimakkaamminkin ja ennen kaikkea tietoisemmin. Yksilö, ellei hän ole jo varsin sairas, saattaa ainakin hiukan epäillä narsistisen minäkuvansa pätevyyttä. Ryhmän jäseniä eivät sen sijaan tällaiset epäilykset vaivaa, sillä he ovat kaikki samaa mieltä kuin enemmistö.
Ryhmien välisissä ristiriidoissa juuri ryhmänarsismiin kohdistuva uhka synnyttää vahvaa vihamielisyyttä. Oman ryhmän ihannointi nostetaan korkeimpaan pisteeseensä samalla kun toista halvennetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Omasta ryhmästä tulee ihmisarvon, säädyllisyyden, moraalin ja oikeuden puolustaja. Toinen saa omakseen paholaismaisia piirteitä; se on petollinen, julma ja pohjimmiltaan epäinhimillinen. (246 – 247)"

Jaa että herättääkö ajatuksia... Ajattelin lainata muutaman erityisesti jehovantodistajuuteen sopivan kohdan, mutta tehtävä on mahdoton, koska lainauksesi sopii ihan täysin jehovantodistajuuteen. Ryhmänarsismi on näin jälkeenpäin ajateltuna yksi kantava voima koko puuhastelussa. Voi sitä omahyväisyyden määrää, jota itsekin tunsi erilaisissa kokoontumisissa ja hengennostatustilaisuuksissa. Konventin loppupuhe on mainio esimerkki jopa ryhmänarsismin lietsonnasta.

Olisi mielenkiintoista saada tähän kommenttia joltain jehovantodistajalta. Arvelisin kommentoinnin keskittyvän joidenkin muiden ryhmien arvosteluun, kuin nimenomaan jehovantodistajuudessa esiintyvään ryhmänarsismiin ja sen välttämättömyydestä lahkon jatkuvuuden kannalta.

Herra Narsisti näki vedestä heijastuvan kuvajaisensa aikoinaan Kreikassa ja rakastui siihen, ja siitä sitten yleistetty itserakkauden käsite,

Lahko sai alkunsa Russellin maailmanlopun markkinoinnista Raamatulla ratsastaen ja nykyään kaikki kelpaavat mukaan, jotka saadaan höynäytetyksi, ei liene uskottavaa että itserakkaat olisivat erityisen herkkiä alan humpuukille, rakkauspommitukselle. Värväykseen sisältyvän selityspuolen ja arvoitusten vastausten etsimisen on sanottu vetoavan älykkäisiin. Toisaalta luulisi älykkäiden tajuavan oppien hölmöyksiä.

Toki lahkossa on omahyväisyyden kutittelun tuoma tyydytys yhtenä tekijänä mukanapitämisessä.

Käsittääkseni J.F. Rutherford oli narsistinen persoona, joka paitsi lanseerasi nimen: Jehovan todistajat, myös voimaperäisin ottein hallitsi järjestöään tahtonsa mukaan ja loi perustan ryhmänarsismille raivaten tieltään toisinajattelijat. En tiedä, oletko lukenut Jan S. Hauglandin tutkimusta tästä herrasta, mutta Tästähän asian voi tarkistaa. Ehkä Hauglandin näkemyksista on jotain apua, ellet ole niihin jo perehtynyt.

Onko jehovantodistajuus ryhmänarsismia?

On. Todellakin on.

Jehovan todistajuus tuskin vetoaa erityisen narsistisiin persooniin, mutta kuten avauksessa tuotiin esille, "ryhmän surkein, köyhin ja vähinten kunnioitettukin" saa boostattua egoaan "ajattelemalla kuuluvansa maailman suurenmoisimpaan ryhmään". Näin se juuri menee. Yksilöissä sinänsä melko vähän itseään korostavia narsisteja, mutta jostain syystä pyhä henki tahtoo nimittää juuri näitä yksilöitä sitten vanhimmiksi ja muiksi sadanpäämiehiksi.

Jakke kirjoitti:Yksilöissä sinänsä melko vähän itseään korostavia narsisteja, mutta jostain syystä pyhä henki tahtoo nimittää juuri näitä yksilöitä sitten vanhimmiksi ja muiksi sadanpäämiehiksi.

Joo ei taida olla kovin montaa narsistia ns. rivijäsenenä. Sen sijaan korkeista tehtävistä tällaisia kyllä löytyy. Aloitetaan vaikkapa seuran presidenteistä. Haaratoimiston koordinaattoreista jne.