Veljesseura.org

Omilla aivoilla ajattelu, ns. riippumaton ajattelu, on Vartiotornin mukaan ylpeyttä. Sitä pitää karttaa kaikin tavoin. Opit on nieltävä karvoineen päivineen, oppimuutokset on otettava vastaan nurisematta. On oltava nöyrä ja kuuliainen.

Miten tällaiseen ajattelutapaan opetettu jehovantodistaja voi seurakunnasta lähtönsä jälkeen opetella itsenäistä ajattelua? Miten hän voi oppia tekemään päätökset omilla ehdoilla, omista lähtökohdistaan käsin?

Monissa yksittäisissä kommenteissa on sivuttu aihetta, ja käsittääkseni naisten tapaamisessakin puhuttiin aiheesta. Monet ovat kertoneet kasvaneensa itsenäisiksi, vahvoiksi ihmisiksi kipujen kautta. Mikä auttoi teitä löytämään oman tahdon ja mielipiteen? Mikä esti teitä joutumasta uusien manipuloijien pauloihin?

Minut kasvatettiin jehovantodistajaksi lapsesta saakka. Kun omaa tahtoa ja mielipidettä ei saanut ilmaista oppikysymyksissä eikä lapsena muutenkaan, ei sitä tahtonut löytyä seurakunnasta hiipumisen jälkeenkään. Elin alkuvaiheessa melkein kuin sumuverho silmien edessä, ja ajelehdin melko lailla päämäärättä. Pitkitin päätösten tekemistä ja tein sitten isoja ratkaisuja äkkirysäyksellä, kun oli pakko. Tuntui, että tarvitsin potkun persuksiin tehdäkseni jotakin itseni tai läheisteni hyväksi.

Kun noita äkkirysäyksiä tuli, tajusin, että päätöksiä pitää tehdä ja mielipidettä muodostaa jatkuvasti, ei vain silloin tällöin rajusti. Elämäänsä on suunniteltava eteenpäin. Sen tajuaminen auttoi minua. Päätösten tekeminen voi olla tuskallista. Jotkut meistä ovat toisaalta-toisaalta-ihmisiä luonnostaankin. Voiko tuota demonisoitua "riippumatonta ajattelua" kehittää?

Kertokaahan kirjoittajat ajatuksianne. Palstaa lukee moni sellainen rekisteröitymätönkin, joka pähkäilee juuri tämän asian kanssa.

Aaac kirjoitti:Mikä auttoi teitä löytämään oman tahdon ja mielipiteen? Mikä esti teitä joutumasta uusien manipuloijien pauloihin?

Internet

Minuakin auttoi internet, kun löysin Jehovan todistajista lähteneiden tai lähtöä tekevien kirjoituksia. Tajusin silloin, että ON mahdollista ajatella riippumattomasti Jehovan todistajistakin.

Minä kuulun nuorena aikuisena mukaan tulleisiin, eli minulla oli ehkä taustalla jonkinlaista uinuvaa ajattelukykyä. Jehovan todistajista lähteminen oli ensimmäinen kerta, kun asettauduin tietoisesti jotakin asiaa tai ihmistä vastaan ja mistä asiasta tein täysin itsenäisen päätöksen. Sen jälkeen olen pystynyt karsimaan elämästäni ne ainekset, jotka eivät tuota minulle onnellisuutta, mukaan lukien sellaiset ihmiset, jotka vain yrittävät manipuloida tai hyväksikäyttää minua.

Aaac kirjoitti:Mikä auttoi teitä löytämään oman tahdon ja mielipiteen? Mikä esti teitä joutumasta uusien manipuloijien pauloihin?

Tietynlainen luonteeseeni sisäänrakennettu "vastarannan kiiski" -ajattelu ja toisaalta ateismi. Olen päässyt helpolla.

Olin nuorena kaupallisessa koulutuksessa, jossa ymmärsin, miten kuluttajien mielipiteisiin
ja ostopäätöksiin pyritään määrätietoisesti vaikuttamaan. Myös oma isäni oli omalla tavallaan
riippumaton ajattelija toimettomana. Meillä oli kotona suhteellisen paljon yhteiskunnallista
keskustelua, uutisia ja ajankohtaisia puheita seurattiin. Minua kiinnostivat eniten väittelyt,
joissa muodostettiin vastakkaisia näkemyksiä. Olen aina pitänyt suunnittelusta ja lähes aina
tehnyt sitä, selvittänyt erilaisia vaihtoehtoja. Olin tietysti äidinmaidossa saanut ”tartunnan
ehdottomaan ajatteluun" ja olin toisessa ääripäässä: minulla oli paljon vahvoja mielipiteitä,
mutta saatoin huomata, etteivät monet niistä olleet perusteltuja – tai jos ne olivatkin ihan
mielenkiintoisia, en juuri olisi osannut selittää, miksi ajattelin juuri niin.

Ihan peruskriittisyys on ollut palkitsevaa, on halunnut kaivautua asioihin ja ilmiöihin
”pohjamutia myöten”.

Ilman jt-sukulaisia minusta ei olisi koskaan tullut tällaista ja pidän tuota elämääni kuulunutta
vaihetta kokemisen arvoisena! Ehdottomasti plussan puolella, kun ajattelee elämää nyt.
Omaa tahtoa ja oikeudentajua alkoi syntyä jo lapsena silmin nähdystä kaksinaamaisuudesta,
esim. siinä, millainen ihminen saattoi edetä vanhimmaksi. Olin aika pikkuvanha tyttö, vaikka
en kertonut ajatuksistani aikuisille. Negatiiviset kokemukset antoivat potkua oman tilan (ja
myöhemmin ajattelun, vaikkei sitä silloin tajunnut) etsimiseen. Niitä ensimmäisiä päätöksiä
teki melko lailla tunteiden ja vaiston varassa. Syvempi pohdinta on sitten lisääntynyt oman
maailmankuvan laajenemisen mukana.

Tavallaan juuri se, että oli ensin puolustanut omaa vakaumustaan, teki yhtä helpoksi olla
ihan omaa mieltään jt-yhteisöstä. Omaksui terveen epäluuloisuuden ihmisten tarkoitusperiä
kohtaan.

Nautin nuorempana työstä, jossa oli selkeä hierarkia ja toimintatavat olivat määriteltyjä.
Toisaalta ihan todellinen ongelmani oli se, että olen aina ollut kiinnostunut ja innostunut
hyvin monista asioista. Niistä valitseminen ei käynyt helposti... Lopulta sitä on huomannut,
että elämänalueilla ja päällisin puolin erilaisilla kiinnostuksilla on jotain yhteistä, kaikki ne
kiertyvät tavalla tai toisella yhteen ja antavat jotain...

Varmaan jt-tausta vaikutti siihen, että oli helppo tehdä radikaaleja suunnanmuutoksia. Esim.
eräänä maanantaina ilmoitin esimiehelle, työpaikassa jossa olin lähemmäs neljä vuotta, että
olen enää tämän viikon töissä – lopun aikaa työsuhdetta ilmoitin pitäväni kertyneitä lomia pois.
En tekisi enää sellaista vaan saatan olla hyvinkin harkitsevainen. Jt:ssa sitä oli myös tottunut
miettimään arkiajattelussa aika suuren kalibeerin asioita, kuten maailmanloppua ja sitä, ketkä
selviävät. Voi olla yllätys, kun huomaa, etteivät muut ihmiset ajattele sellaisessa mittakaavassa.

Tällä taustalla sanoisin, että kannattaa lähteä kokeilemaan erilaisia asioita, mutta ymmärtää se,
että jt-tausta vaikuttaa mielen toimintaan pitkään. Kuunnella vaistoa, etsiä sitä mikä eniten
puhuttelee, mikä tuntuu hyvältä. En pidä pahana sitä, ettei päätösten tekeminen ole helppoa. Ei
täällä ole mihinkään kiire, elämä on elämistä... Ja matka on joskus tärkeämpi kuin päämäärä.
Nykyisin tykkään siitä, etten ole sidottu maalliseen mammonaan, asuinympäristöön tai edes -maahan,
että ovet ovat auki uusille tuulille ja että tiedän elämästäni ehkä vain jokusen vuoden eteenpäin.

Vapaus on vastuuta, ja se on juuri hienoa!

Milloinkahan joku "veli bittinikkari" tarjoaa uskonveljilleen räätälöityä nettisuodatinta joka poistaa kaiken saastan (totuuden JT-lahkosta) saatanallisen internetin pirullisesta tarjonnasta?

Riippumattomaan ajatteluun pääsee silloin kun ei ole olemassa. Olemassa olematon ei voi ajatella.

Mutta itse asiaan. Minun mielestäni riippumattoman ajattelun oppiminen on jatkuva prosessi. Minun kohdaltani se alkoi siitä että huomasin lapsuuteni idyllin olleen huuhaata, eikä siitä ole edes kymmentä vuotta. Sen jälkeen olen pikkuhiljaa oppinut kyseenalaistamaan monia muita, aiemmin itsestäänselvyydeltä vaikuttaneita asioita. Työelämä, yhteiskunta, sosiaaliset suhteet...you name it.

En ole mikään ruudinkeksijä, ja varmasti vieläkin pidän itsestäänselvyytenä monia asioita joita voisi miettiä vähän eri näkökulmasta. Tunnen kuitenkin edistyväni koko ajan, ja olen ylpeä siitä.

Hätistetty painovirhepaholainen

Aaac kirjoitti: Miten tällaiseen ajattelutapaan opetettu jehovantodistaja voi seurakunnasta lähtönsä jälkeen opetella itsenäistä ajattelua? Miten hän voi oppia tekemään päätökset omilla ehdoilla, omista lähtökohdistaan käsin?
Monet ovat kertoneet kasvaneensa itsenäisiksi, vahvoiksi ihmisiksi kipujen kautta. Mikä auttoi teitä löytämään oman tahdon ja mielipiteen? Mikä esti teitä joutumasta uusien manipuloijien pauloihin?
Kertokaahan kirjoittajat ajatuksianne.

Mielenkiintoinen aihe.

En tiedä olenko suoranaisesti opetellut itsenäistä ajattelua, se on mielestäni ajan kulumisen tulos. Kun on jonkin aikaa ollut järjestön ulkopuolella niin opit alkavat unohtua ja sitä alkaa pikku hiljaa tekemään ratkaisuja omien mieltymystensä mukaan. Tunnustan, että ensi ratkaisut ja päätökset ollessani järjestön ulkopuolella nojasivat vahvasti jt-oppeihin ja normeihin.

Oman tahdon ja mielipiteen löytämisessä auttoi katkeruus, olin järjestölle ja todistajille loukkaantunut ja katkera, koska käänsivät selkänsä minule, vain sen takia, että en enään uskonut niin kuin he. Ajattelin, että koska peli oli jt-piireissä jo menetetty niin ei sillä mitä ratkaisuja teen järjestön ulkopuolella ole heille mitään väliä. Että antaa mennä vaan.
Tuli halu näyttää, aluksi äidilleni, että kyllä täällä ulkopuolellakin pärjään. Myöhemmin, olen todistellut monia asioita vain itselleni.

En usko, että tulen joutumaan "uusien manipuloijien pauloihin", koska olen järjestöstä lähdön jälkeen ollut hyvinkin epäluuloinen ja kriittinen moniakin asioita kohtaan. Ehkä tämä on yksi niistä arvista, joita lähdön jälkeen olen saanut. Aika ei vielä ole tätä arpea parantanut. Vaikea uskoa ihan pyyteettömiinkin ehdotuksiin ja hankkeisiin, luottamus pula vaivaa.

Tiivis ystävä piiri on auttanut minua saamaan osan uskostani ihmisiin takaisin, huomannut, että ystävieni lupaukset pitävät. Tämä epäluuloisuudesta pääseminen, on varmaan minulla se elämän mittainen projekti, jota raahaan mukanani.

Kenties tämä, että 16-vuotiaasta alkaen on joutunut omatoimisesti elantonsa hankkimaan ja tekemään kauaskantoisiakin valintoja elämänsä suhteen ilman vanhempiensa tai muiden aikuisten tukea, joutunut yksin kohtaamaan elämässään eittämättä eteen tulevat vastaiset kuin tyvenetkin, on saattanut auttaa riippumattomaan ajatteluun pyrkimisessä.

Jakke kirjoitti:Milloinkahan joku "veli bittinikkari" tarjoaa uskonveljilleen räätälöityä nettisuodatinta joka poistaa kaiken saastan (totuuden JT-lahkosta) saatanallisen internetin pirullisesta tarjonnasta?

Sitten kun joku sellaisen väsää, ei nettiin jääkään enää muuta kuin porno.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Kenties tämä, että 16-vuotiaasta alkaen on joutunut omatoimisesti elantonsa hankkimaan ja tekemään kauaskantoisiakin valintoja elämänsä suhteen ilman vanhempiensa tai muiden aikuisten tukea, joutunut yksin kohtaamaan elämässään eittämättä eteen tulevat vastaiset kuin tyvenetkin, on saattanut auttaa riippumattomaan ajatteluun pyrkimisessä.

Riippumaton ajattelu tai pikemminkin itsenäinen ajattelu lähtee juuri henkisestä itsenäisyydestä, jota voi edesauttaa tai nopeuttaa jos ikävästikin joutuu nuorena eroon vanhemmistaan. Ilman vanhempia elävät joutuvat tekemään ratkaisunsa itse.

Lahkossa pyritään kaikin keinoin rakentamaan lahkolaisiin riippuvuutta, niin että lahkolaiset kaikissa ratkaisuissaan etsisivät ohjausta lahkon painotuotteista tai paikalliselta lahkojohtolta. Lahkoperheisiin syntyneille pyritään iskostamaan, että lahkovanhempien auktoriteetin kyseenalaistaminen on Jumalan kyseenalaistamista.

Itsenäisen ajattelun kynnys on siinä, että ihminen rohkenee ottaa omat tunteensa ja ajatuksensa kaikkien ratkaisujensa keskiöön ja on valmis puolustamaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja kantamaan niistä koituvat seuraukset. Hän ei enää ulkoista vastuuta omasta elämästään muille tai etsi muiden ihmisten hyväksyntää ajatuksilleen ja teoilleen.

Kovin monet lahkon jättämistä suunnittelevat kohtaavat vaikeuden, jossa heidän oma itsenäinen ajattelunsa ja halunsa irtautua lahkosta joutuu vastakkain muiden halulle pitää hänet liikkeessä. Mitä läheisempiä nuo lahkossa pysymistä ajavat henkilöt ovat, sitä kovemmalle koetukselle itsenäisen ajattelun toteutuksessa joutuu. Itsenäinen ajattelija mieluummin pahoittaa toisen mielen, kuin on itse pahoillaan. Hän on valmis loukkaamaan toisten tunteita, jos oman päänsä pitääkseen niin joutuu tekemään.

Itseäiseen ajatteluun voi pyrkiä pohtimalla aktiivisesti mitä minä haluan ja mitä minä ajattelen. Kun sitten lahkossa esitettyjen asioiden ja omien ajatusten väliin syntyy juopaa, voi itsenäinen ajattelu voimistua, kun oman ajattelun oikellisuus tulee esiin.

Lahkossa olijoiden kannattaa todella miettiä lahkossa jatkamisen mielekkyyttä. Jehovantodistajien lahkoliike on toistasataa vuotta myynyt painotuotteitaan, ennustellut maailmanloppua ja rakentanut kiinteistöomaisuuttaan. Lahkon opit ovat muuttuneet Brooklynin satusetien eri sukupolvien mielihalujen mukaan. Yhä uusien lahkolaissukupolvien loppu on kuitenkin tullut. Kannattaako olla niiden vanhojen lahkolaisten joukossa, jotka huokalevat lahkoon uhrattua elämäänsä?

AchanBeroean kirjoitti:
Itsenäisen ajattelun kynnys on siinä, että ihminen rohkenee ottaa omat tunteensa ja ajatuksensa kaikkien ratkaisujensa keskiöön ja on valmis puolustamaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja kantamaan niistä koituvat seuraukset. Hän ei enää ulkoista vastuuta omasta elämästään muille tai etsi muiden ihmisten hyväksyntää ajatuksilleen ja teoilleen.

Mulle riippumattoman ajattelun suurin este on ollut nimenomaan pelko olla erimieltä. Omia ajatuksia ja mielipiteitä on kyllä ollut, mutta niiden esiintuominen on ollut vaikeaa. Järjestöstä lähtemisenkin jälkeen tällainen "luopiotoiminta" kauhistutti. Pelkäsin edelleen kapinointia, vaikka samalla ymmärsin tämän "kapinoinnin" olevan tervettä toisten mielestä. Edellinen auktoriteettini kuitenkin piti kapinointia niskurointina ja hyvin negatiivisena asiana. Joten huomasin olevani ihminen, joka tarvitsee itselleen auktoriteetin.

Tästä alkoi kamppailuni oman minän löytämiseksi. Jouduin kyseenalaistamaan oman arvomaailmani ja mielipiteeni. Monen asian kanssa jouduin istumaan hetken paikoillani ja miettimään, miksi ajattelen näin ja mistä tämä mielipide tulee. Hyvin monet maallisetkin mielipiteeni olivat kopiointia toisilta ihmisiltä. Huomasin olevani hyvin vaikutuksille altis. Jos joku työkaveri tai tuttava omasi vahvoja mielipiteitä ja perusteli niitä, omin ne helposti itselleni. Kun joku toinen perusteli asian päinvastaiseksi, huomasin muuttaneeni mielipidettäni. En siis tiennyt itsekään, mitä oikeasti ajattelin. Tämä oli selkeä jäänne järjestöstä. Mielipiteitä ei koskaan tarvinnut kyseenalaistaa, riitti kun ne olivat samanlaisia toisten kanssa ja perusteet luuli löytävänsä raamatusta. Oman ajattelukyvyn harjoittaminen on mitätöntä.

Nykyään yritän olla kriittinen kaikenlaisille vaikutuksille. Olen luonut itselleni haaveminän. Mietin, millainen ihminen haluaisin olla ja pyrin kehittymään tuota tavoitetta kohti. Järjestössä tämä haaveminä oli täydellinen Jeesuksen kopio. Nykyinen haaveminä on itsenäinen, nykyaikainen nainen varustettuna terveellä itsetunnolla. Tarve auttaa toisia tulee tarpeesta ymmärtää, ei tarpeesta käännyttää kuten aikaisemmin. Oma ajattelukyky on asioiden opiskelemista, ei toisten matkimista. Toisten mielipiteiden kuunteleminen on erilaisten näkökantojen ymmärtämistä, ei ristiriitojen muodostamista tai ajatusmallin kopioimista. Kun opin yhä enemmä arvostamaan itseäni ja oikeuttani omiin mielipiteisiin, opin yhä enemmän kunnioittamaan toisten päätelmiä ja ratkaisuja. Pikkuhiljaa harvenee ne kerrat kun kurkin olkani taakse ja ajattelen "mitä ne toisetkin nyt ajattelevat". Kun ajattelunsa pystyy perustelemaan itselleen, se riittää tyytyväiseen elämään itsensä ja läheistensä kanssa.

Massetar kirjoitti:Mulle riippumattoman ajattelun suurin este on ollut nimenomaan pelko olla erimieltä.

Tätä tavataan toisinaan kutsua "kiltin lapsen traumaksi". Tarve miellyttää on usein pelkoa tulla hylätyksi oman elämänsä viitekehyksessä. Tästä poisoppiminen vie aikaa, mutta esim. täällä sitä on hyvä harjoitella. Näin itsetunto vähin erin vahvistuu ja rohkeus olla oma itsensä kasvaa.

Yksi jehovantodistajuudessa käytetty hallintakeino on murtaa yksilön oma tahto olla ulvomatta kuorossa susilauman kanssa. Näin kärjistäen olen asian näiltä osin käsittänyt. Oiaiskaa, jos ihan pielen olen havaintoni tehnyt.

Ps. Kiitos AchanBeroean kirjoituksestasi.

Massetar kirjoitti:Mulle riippumattoman ajattelun suurin este on ollut nimenomaan pelko olla erimieltä. Omia ajatuksia ja mielipiteitä on kyllä ollut, mutta niiden esiintuominen on ollut vaikeaa. Järjestöstä lähtemisenkin jälkeen tällainen "luopiotoiminta" kauhistutti. Pelkäsin edelleen kapinointia, vaikka samalla ymmärsin tämän "kapinoinnin" olevan tervettä toisten mielestä.

Sama täällä. Vaikka mielessä liikkuisi mitä, ei sitä uskalla sanoa ääneen ainakaan tietyssä seurassa. Olen ylpeä omista käsityksistäni, kunhan saan olla sitä hiljaa ja yksin ja neljän seinän sisällä. Edes netissä ja nimimerkin takaa ei aina uskalla sanoa rehellistä mielipidettään jokaisesta asiasta. Itselläni korostuu nykyään varsinkin se, etten uskalla olla todistajille kriittinen päin naamaa.

Kun opin yhä enemmä arvostamaan itseäni ja oikeuttani omiin mielipiteisiin, opin yhä enemmän kunnioittamaan toisten päätelmiä ja ratkaisuja. Pikkuhiljaa harvenee ne kerrat kun kurkin olkani taakse ja ajattelen "mitä ne toisetkin nyt ajattelevat". Kun ajattelunsa pystyy perustelemaan itselleen, se riittää tyytyväiseen elämään itsensä ja läheistensä kanssa.

Tuo kunnioitus oli ensimmäisiä asioita, joita tajusin kun aloin todella irrota järjestöstä myös henkisesti. Olin aina vaatinut omien mielipiteideni kunnioitusta esim. perheeltäni, mutta enhän kunnioittanut ajatuksiani edes itse. Kesti kauan myös oppia kunnioittamaan toisten vakaumusta, siinäkin tapauksessa, että se toinen olisi JT.