Veljesseura.org

Onko sinulla joskus "täysin voimaton ja turhautunut olo sisällä"? Siis siitä mitä kaikkea jv.todistaja aikoina jouduit kestämään kun niskaan kaadettiin syylisyyttä ja kuinka sinua pakotettiin potkimalla muottiin!

Minun sisällä kytee valtava viha mitä en millään pääse purkamaan ulos! Viha jv.todista järjestöä vastaan. Viha sukulaisia kohtaan ,jotka raukkamaisesti hylkäs erotuksen jälkeen! Vihaa vanhimmistoa kohtaan jotka raukkamaisesti tuomitsevat jv,t prokandalla ,käyttämättä Jeesuksen armon esimerkkiä!
Minä kun uskon .että monet vanhimmat toivovat suorastaan helvettiä erotetuille! Vihaaa ,mitä ei millään pääse purkamaan!

Se niin ovela tapa jolla sinut tuomitaan ,ilman että pääset jättämään todellista viestiä vanhoille jv.t kavereille. Niin ovela koneisto sammuttaa sun virran jolla voisit lähettää viimeisen viestin koko järjestölle!

Jos joku on vielä pluvvina mukana niin pitäkää ihmeessä viimeinen harjoitus puhe niin että sinut kannetaan ulos!

Kokeile lukea yksi kirja.

Hei Pura vihasi auttamalla,muita ulos,tuosta sekopäälahkosta.Itsellänikin on monet kerrat,ollut valtavia vihan,turhautumisen tunteita,mutta,ne menevät kyllä ohi,kun ajattelen,mistä olen päässyt eroon( jehovien aivopesusta) Siitä,ei voi muuta,kuin olla kiitollinen, että on ajoissa huomannut,kuinka,sua on kustu silmään.Anna niiden maistaa omaa lääkettään.

Rötökoski on jo kääntänyt asian parempaan päin kun sanoo asian niin kuin se on.

Ei kaikki halua kuulla tuota, mutta täällä ja muutoinkin se kannattaa tuoda julki. Toisaalta asialle on perusteita. Toisaalta juuri nyt se on "vain" tunne, josta kyllä pääsee poiskin.

Tsemppiä

Patoutunut viha ja katkeruus on pelottava voima, joka voi tuhota ihmisen. Mihin sitä vertaisi: painekattilaan, missä ei ole poistoventtiiliä. Oman vihansa tiedostaminen on paranemisen merkki. Se on osa surutyötä, jota useimmat lahkosta lähteneet joutuvat tekemään. Vihastaan kirjoittaminen auttaa sekin. Sen sijaan päihteisiin pakeneminen pahentaa tilannetta. Anna tulla, "rötökoski", eiköhän me kestetä.

Vihavaihe saattaa joskus täysin yllättää. Järjestöstä lähdön jälkeen on saanut koottua elämäänsä jo paljon positiivisia asioita ja sitten PAM, huomaakin olevansa täynnä vihaa. Vihan lisäksi tuossa vaiheessa voi tulla muitakin ikäviä tunnetiloja, kuten syyllisyyttä, pelkoa ja avuttomuutta. Välillä voi tuntua siltä, että kaikki romahtaa uudelleen. Kaikki se työ minkä on oman päänsä sisällä tehnyt, tuntuu haihtuvan kuin tuhka tuuleen. Muistojen läpikäyminen on kiduttavaa. Viha on oikeastaan ainut keino prosessoida asiat todella loppuun saakka. Voit olla tyytyväinen siihen, että kykenet tuntemaan vihaa. Vihaaminen vaatii uskallusta. Viha vaatii sen, että olet lakannut syyttämästä itseäsi.

Oman vihaisen päänsä kanssa ei kannata viettää liikaa aikaa. Vihalle on oma paikkansa, mutta elämää on pakko jatkaa. Arkipäivän asioista, kuten työstä tai koulusta, on suoriuduttava. Yksi erittäin tehokas ja muutenkin hyödyllinen keino vihantunteen hallinnassa on liikunta. Fyysinen rasitus saa elimistön tuottamaan mielihyvähormooneja. Nyrkkeilysäkin hakkaaminen tai verenmaku suussa vedetty juoksulenkki ovat hyviä tapoja "nollata" tilanne hetkeksi. Negatiiviset tuntemukset tunnetusti jylläävät pahiten juuri yksin ollessa ja usein iltaisin. Jos suinkin mahdollista, vietä aikaasi paljon toisten ihmisten seurassa. Hikilenkki ennen nukkumaanmenoa torjuu (jos torjuu) painajaisia. On hyvä antaa itselleen lupa vihata. Huolehdi kuitenkin itsestäsi, äläkä jää vihasi kanssa yksin. Ja kuten jo todettu, se menee ohi, ennemmin tai myöhemmin, viha menee ohi.

Viha on tunne, jonka ainoastaan sinä voit valita. Se syntyy tietystä mekanismista, joka on perin tavallista meille ihmisille - annamme vastuun omista tuntemuksista muille ihmisille, mutta muista, että vain sinä kykenet hallitsemaan omat ajatuksesi, joista tunteesi synyvät.

Väitän siis, että jos opettelet pois sinulle vahigollisesta ajattelusta, joka synnyttää vihaa sisälläsi, voit paremmin.

Voisit ajatella esim. näin:

Sinä voit hyvin ja olet iloinen, koska teet vain sellaisia asioita, mistä itse pidät ja vastaat ajatuksistasi itse ja annat toisten ajatella ja tuntea kuten he haluavat.

Sinä itse olet vastuussa omista tuntemuksista ei kukaan muu, koska tunteet syntyvät AINA omista henkilökohtaisista ajatuksista, jotka vain sinä voit tietää.

Kyllä se aluksi on tietynlaista itsensä psyykkaamista, mutta vähitellen huomaat hassuja asioita, että ihmiset saattavat antaa vastuun omista tunteista jopa kärpäselle. Tunteistahan juontuvat teot. Tosin silloin toisten ihmisten miellyttäminen voi olla ihan aiheellistakin, kun se ei aiheuta vahinkoa sinulle.

Joo mutta kun se viha pukkaa päälle ylläätäen voimakkaansa puuskana... Se tulee tulee helposti yksin ollen ja jos ei oikein siinä juuri ole mitään tekemässäkään. Koska mieli on tuolloin vapaammassa tilassa ilmaisemassa omia puoliaan, toisin kuin jos olet erittäin kiinnostunut jalkapallo-ottelusta tai utelias mitä toinen oikeastaan haluaa sanoa.

Niin silloin on kai se yksi terapiasuunta sillä kannalla, että jos sen ymmärtää mistä se viha johtuu, väärinteosta, väärintekojen sarjasta, ihan todellisista teoista ja tapahtumista jotka muistaakin , niin ne vihan puuskat sitä mukaa hellittävätkin. Ne vihan tunteethan on kielletty aikanaan

Sitten taas kun haluaa olla rauhassa tuolta lahkon kokoamalta vihalta, niin ajatusten hallinta kyllä, ja muistelee mitä mukavimpia kokemuksiaan, joista mieli tulee hyväksi ja suupielet kohoavat...

Niinpä se viha syttyi kun ,lopetin päihteidenkäytön. Hyvä niin sillä nyt päältäni ei enää kävellä!

Niin siis tämähän on hyvä juttu! Olen alkanut meditoimaan ,tai siis yritän ja pari kertaa onnistunut.

Pari päivää sitten näin jotain unta jos suurin tunne oli totaalinen yksinäisyys ja heräsin siihen ja pistin äkkiä lääkkeitä naamaan siis perus aamu lääkeet kaksisuuntaiselle ja äkkiä kämpästä ulos! Tunne oli kuitenkin niin voimakas että pisti koko päivän pasmat sekasin ja illalla yritin meditoida ja se ei todellakaan onnistunut! Ton kaltaiset unet pistää pään joskus todella lujille ja takapakkia tulee aina vähän!

Jostain kuulin että äitini oli joskus pienenä jättänyt minut pariksi päiväksi latttialle itkemään ,auttamatta minua mitenkään! Syytä en tiedä.
Koin koko lapsuuden erittäin yksinäiseksi vaikka sisaruksia meitä oli viisi! Ja joskus herään siihen sanoin kuvaamattomaan yksinäisyyden tunteeseen ja se todella AHDISTAA!

Miksi lapsi pitää hylätä jos niitä tekee? Siis henkiisellä tasolla. Ihminen on kuitenkin niin hauras olento että se lapsuuden tuomien säröjen korjaaminen voi kestää koko loppu iän ,jos ikinä saa palasia kasaan!

Urheilu on hyvä ,mutta ku täs on oltu jo yli kaks viikkoa flunssassa ettei oo päässy tekee mitään ja siks pää meinaakin hajota! Ja en tiedä kuinka kauan viel oon kipee...

Vihaan pelkuruutta. Suurin osa Jehovan todistajista on pelkureita. Suurin osa ihmisistä ylipäätään on pelkureita. Ei siinä häpeää ole, jos pelkää, mutta kun yrittää näytellä rohkeaa!

Pehmoluopio kirjoitti:Vihaan pelkuruutta. Suurin osa Jehovan todistajista on pelkureita. Suurin osa ihmisistä ylipäätään on pelkureita. Ei siinä häpeää ole, jos pelkää, mutta kun yrittää näytellä rohkeaa!

Minun äitini väitti, että minä jätin todistajuuden siksi, että olen pelkuri. Menin sanattomaksi. Asiahan oli tasan tarkkaan päin vastoin. Jos olisin pelkuri, niin olisin edelleen jehovantodistaja, hymyilisin valtakunnansalilla ja raahaisin itseni kenttätyöhön - ja miettisin, mitenkähän sen oravanpyörän sais loppumaan, niin ettei kukaan huomais ja hylkäis sen takia. Tai miten sais koko elämän loppumaan, mutta ettei tuhoais rakkaitten elämää siinä sivussa. Rehellisesti itsenään oleminen vaatii toisinaan älyttömästi rohkeutta.

Kyseiseltä äidiltä tulisi kysyä, onko hänellä rohkeutta tutustua "uskontokuntansa" aikaisempiin julkaisuihin, jotka osoittavat että se valehtelee

Olin voimaton pari vuotta sitten, kun koin, että sisareni olivat iäkkäiden vanhempieni
tapaamisen tiellä. Heillä oli kahden tunnin ajomatka lämpimässä autossa, minulla päivän
matka junalla ja 150 euroa oli mielestäni melko ”kohtuullinen” lipun hinta opiskelijalle -
kuuntelemaan Jehovan todistajien tavallista pilkantekoa entisessä omassa kodissa.

Se johti liittymiseen tälle palstalle.

Tunteet ovat hyvästä, silloin kun tekevät arkipäivästä mieleen jäävää, erottuvaa.
Mutta jos tunteet vievät ihmistä, silloin ei ole mukavaa... Tunteiden purkaminen
ilmaisemalla niitä auttaa ihmistä viemään tunteitaan, eikä toisinpäin. Harjoitella
voi esimerkiksi miettimällä, mitä eri tunteita voi itsestään löytää. Iloa, surua, vihaa,
pelkoa, tyytyväisyyttä, helpotusta... Luultavasti monenlaista samaan aikaan.

Kun ex-JT voi kokea yhä enemmän elävänsä elämää, jonka on itse koonnut erilaisista
kiinnostuksen kohteista, sitä vähemmän voi ajatella olevansa ei-JT. Tilalle syntyy muita
määrittelyjä. Tykkään teenjuonnista, koirista, elokuvista, opiskelusta, poliittisesta
satiirista jne. Ehkä jossain vaiheessa oma jt-historia on vain hauska ja pikantti lisä
omassa identiteetissä.

Erottaminen on vihan ja aggression ilmaisu Jehovan todistajilta. Ei sen tarvitse olla sitä
entiselle JT:lle. Kun ei seurakunnassakaan mikään ole henkilökohtaista, niin tuskinpa
erottaminenkaan sitä on todistajille. Se on myytti, asia jota valtakunnansalilla kavahdetaan.
Todistajathan ne vasta estyneitä ovat, kun eivät uskalla pitää exiä edes ihmisinä.

Elämä maailmassa on erilaista, kuin todistajat luulevat. Vaikka itse kokisi epäoikeuden-
mukaisuutta, niin paras näpäytys heille on pärjäillä hyvin, pitää itsestään huolta. Ja aina voi
ajatella, että Tiksin pullakahvipöytä lukee tätäkin palstaa reaaliajassa. Ja heillähän ei ole
koskaan ollutkaan oikeutusta tuomita muita ihmisiä, joten he ovat tässä eniten väärässä

Jehovan todistajien ulkopuolella on se hyvä puoli, että täällä tunteistaan VOI puhua
rehellisesti vaikka Ilta-Sanomien etusivua pitkin. Tätä ylellisyyttä saati vapautta tuntea ja
ajatella omine nokkineen valtakunnansalilla ei ole! Siispä leuka pystyyn.

Niinpä ,sain vihaa jotenkin purettua. Ja kävin äskettäin psygietrilla.

Kas kummaa tunttuu että flunssakin on paranemaan päin
Kai se johtui pitkittyneestä vihan tunteen sisällä pidosta ,että en millään parantunut.

Vihaa kannattaa myös osoittaa sukulaisille jotka on jv.todistajia , siis järkevillä perustailla. "minun mielipide" .

Haluan vielä snoa hyvästit sisarusten lapsille ,jos jotenkin ovelasti pääsen sellaiseen tilanteeseen.
Selittää heille ,että "haluaisin kovasti olla teidän kanssa tekemisissä ,mutta kun vanhemmat ei salli uskonnon takia".

No ilmoitin kyllä sisaruksille ,että he ovat pettureita ,kun hylkäävät uskon takia.

Pikku sissko lähetti minulle kuva viestin vauvasta,
-vastasin "onnittelen perillisen saannista ,mutta miten asia minuun liittyy koska en tule koskaan tapaamaan lasta? " kysyin vielä - "miksi olet aina ollut minua kohtaan kylmä? " sitten kirjoitin vielä-"piikittelet ihmisiä huumorin varjolla aroista asioista ,joka kuului vaan meidän sairaaseen lapsuuteen".

No hän ei vastannut viestiin! Koska sanoin ensimmäisen kerran mitä todella ajattelen hänestä! Ja se tuntui ERITTÄIN HYVÄLTÄ MINUSTA!

Muistan tuon tunteen niin selvästi. Tuntui kuin uusia ovia ja ikkunoita olisi auennut joka suuntaan, kun vihdoin sain suuni auki ja uskalsin SANOA. Tilanne, jossa olin aina aikaisemmin niellyt kaiken kuulemani, myötäillyt, vaikka olin erimieltä ja etukäteen jo eliminoinut kaiken kiusallisen ja kyseenalaisen, muuttui täysin, kun uskalsin itse muuttua. En sanonut pahasti, en ollut vastaan, olin pelkäämättä läsnä ja pelkäämättä minä ja seisoin mielipiteeni takana.

Hienoa, kun uskallat olla SINÄ. Uskallat sanoa, mitä ajattelet ja uskallat tehdä muutoksia elämässäsi. Joskus tuollaiset tilanteet saattavat todella yllättää ympärilläsi olevat ihmiset. Kun sukulaisesi huomaavat muutoksen sinussa, voi reaktio olla myös jotain sellaista, mihin et ole varautunut. Joku saattaa vielä tulla sieltä perässäsi.

Hienoa, jos olet löytänyt hyvän psykiatrin. Nämä jutut ovat monille ammattilaisillekin rankkoja tarinoita ja vaikeita ymmärtää. Todistajien käytös on monessa asiassa niin täysin kaikkea inhimillisyyttä vastaan.