Uhrilampaat
Lähetetty: 05.02.2010 11:35
Jumala huomautti profeetalleen Hesekielille sanoen: ”Näin sanoo Herra, Herra: Vielä tätäkin annan Israelin heimon minulta anoa, että tekisin heille sen: minä lisään heille ihmisiä runsaasti kuin lammaslaumaa. Niinkuin on pyhitettyjen uhrilammasten [pyhien ihmisten, Um] laumaa, niinkuin Jerusalemin lammaslaumaa sen juhlissa, niin tulevat raunioina olleet kaupungit täyteen ihmislaumaa. Ja niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra [Jehova, Um].”
Vartiotorniseura on tehnyt seuraajistaan todellisia uhrilampaita. Hannibal Lecterin tavoin se on syönyt uhreiltaan aivot ja tehnyt heistä lahkon mantroja toistelevia zombeja.
On surullista katsoa, kuinka monet Jehovan todistajat uhraavat elämänsä ja lastensa elämän lahkon palvontaan. Henkisen lobotomian seurauksena Jehovan todistajat kieltäytyvät ottamasta vastaan tosiasioita ja sellaista tietoa, joka kyseenalaistaa lahkon teologian. Heitä harhautetaan uskottelemalla, että lahkojohto tarjoaa heille vahvaa hengellistä ruokaa, vaikka todellisuudessa heitä ruokitaan valmiiksi pureskellulla epämääräisellä mössöllä, josta on siivilöity kaikki tieteellisen tiedon kokkareet pois. Jehovan todistajat kasvatetaan uskomaan primitiiviseen maailmankuvaan, jonka sisältämiä tiedollisia typeryyksiä ja naurettavuuksia ei saa tarkemmin ajatella. Saati tutkia. Heidän tulee olla uskovaisia - ei tietäväisiä - ja siksi heitä koulitaan olemaan ylpeitä tietämättömyydestään ja omasta herkkäuskoisuudestaan, jonka sanotaan olevan kuitenkin tulessa palamaton Totuus.
Jehovan todistaja ei halua ottaa vastaan tietoa, joka saattaa kyseenalaiseksi palvonnan kohteena olevan hallintoelimen värkkäämän oppirakennelman. Mikä saa ihmisen uskomaan, että toiselta ihmiseltä tuleva mielipide tuleekin jumalalta? Mikä saa 2000-luvulla tiedollisen yltäkylläisyyden keskellä elävän ihmisen uskovan tuhansien vuosien takaisiin tarinoihin ja niistä tehtyihin uusiin sovituksiin?
Vastaus on TUNNE. Ihminen on laumaeläin, joka etsii turvalliselta tuntuvaa ja itselleen sopivaa laumaa. Osa syntyy tuollaiseen laumaan ja jotkut ovat sellaisen kadottaneet. Ihminen, jolla sellaista laumaa eli ihmissuhdeverkostoa ei ole, on helppo uhri lahkojen rakkaustarjonnalle. 'Tule meille, meillä on hyvä olla.' Jehovan todistajat ovat yksi niistä liikkeistä, jotka metsästävät organisoidusti uusia laumanjäseniä. Kun ihminen on tunteen kautta saatu ensin rakkaudellisen yhteisön ansaan, hänestä aletaan hiljalleen muokkaamaan lauman todellista jäsentä - uhrilammasta. Nykyään länsimainen yhteiskunta on informatiivisesti niin kehittynyt, että jo peruskoulun käyneen ihmisen tiedollinen taso tulee esteeksi lahkoon liittymiselle. Siksi länsimaiden lammaslaumat ovat vähentyneet jo vuosien ajan. Tietämättömyyden keskellä asuvissa kolmansissa maissa yksinkertaisuudelle ja tietämättömyydelle rakennetut oppirakennelmat tunneansoineen toimivat kuitenkin vielä. Suurin ongelma Suomessa onkin lauman sisäinen kasvu. Lapset, joita henkisesti sokaistut vanhemmat kasvattavat uhrilampaiksi.
Sen lisäksi, että Jehovan todistajien laumaan liittyvän tulee uhrata omansa sekä lastensa ajatteluvapaus ja itsemääräämisoikeus, heidän tulee käyttää oman hyvinvointinsakin kustannuksella kaikki aikansa lahkon etujen ajamiseen. Luonnollinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa tulee jättää pois, koska uhrilampaita pelotellaan sillä etteivät 'maailmalliset' ole heille kelvollista seuraa vaan muut maailman ihmiset palvovat paholaista. Jokaiselta uhrilampaalta pyritään deletoimaan yhteiskunnan kautta tuleva tieto ja korvata se tunnepohjaisilla uskomuksilla, joiden tarkoitus on saattaa uhrilammas uhraamaan elämänsä lahkon palvontaan. Jehovantodistajuus on kuin sairaus, joka hiljalleen nakertaa aivoja tuhoten siellä olevaa tietoa. Se on kuin tietokonevirus, joka koodaa koneeseen oman ohjelmansa ja muuttaa koneen omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi. Se ei muuta ihmisiä lampaiksi, vaan uhrilampaiksi.
Mikä sitten on ollut noiden uhrilampaiden merkitys - mihin heitä tarvitaan?
Vartiotorniseuran yhdyskuntajärjestys sen kertoo: "Yhdyskunnan toimintaa ylläpidetään jäsenten ja asianharrastajain antamilla vapaaehtoisilla lahjoituksilla ja uhrautuvalla palvelustyöllä, joista saadut varat käytetään yhdyskunnan tarkoituksen toteuttamiseen."
Hyvin tuo tehtävä on onnistunutkin, sillä tarkoitus on kasvattaa noin 300 osakkeenomistajan omaisuutta ja se onkin kasvanut yhdeksi maailman suurimmista omaisuusmassoista. Uhrilampaiden avulla lahkon omistajien omaisuus on noussut jo satoihin miljardeihin euroihin ja lisää virtaa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Uhrilampaiden kasvattaminen on kannattavaa puuhaa.