Veljesseura.org

Olen mielenkiinnolla seurannut kansankirkkomme arkkipiispaehdokkaiden kannanottoja. NYT-liitteessä oli iso kysymys ja vastaus -haastattelu kahdesta pääehdokaasta arkkipiispaksi. Se, mikä kiinnitti huomioni jehovantodistajuuden kannalta oli, että toinen ehdokkaista pitää ihmisen yksin jättämistä syntinä. En tiedä, mihin Raamatun kohtaan hän nojautui, mutta jehovantodistajilla ei taida olla sama käsitys. Luopioden jättämiseen oman onnensa nojaa suorastaan kannustetaan. Voiko sellainen olla lopultakaan kristillistä käyttäytymistä?

Mitä jehovantodistajat haluavat suojella kontaktien katkaisemisella? Vai onko se järjestön voiman (vallan) osoitus sille, joka heidän sanomaansa ei usko? Mikä on pääasiallinen syy yksin jättämiselle ja millaisena se ns. luopiolle ilmenee? Eihän uskonnon hedelminä tulisi olla minkäänlaista kärsimystä, jos usko on oikea ("totuus").

"Luopioiden" hylkäämiseen ja karttamiseen (virallinen termi) on kaksi syytä.

Toinen syy on estää itsenäisen ajattelun leviämistä seurakunnissa. Eronneet pitää eristää laumasta, jotteivät heidän ajatuksensa pääsisi saastuttamaan "totuutta". Tämä on yksi kultin tunnusmerkeistä, ja jehovantodistajilla pätee varsinkin niihin, jotka ovat jättäneet seurakunnan huomattuaan sen oppien järjettömyyden.

Toisaalta eronneen ja erotetun olo pitää saada mahdollisimman kurjaksi, jotta hän matelisi nöyränä takaisin seurakuntaan. Ihan näin sitä ei virallisesti sanota, mutta karttamisen sanotaan olevan rakkaudellinen järjestely, joka saa erotetut järkiinsä (tjs.). Tämä pätee erityisesti niihin, jotka eivät ole lähteneet seurakunnasta opillisista syistä, vaan esimerkiksi tultuaan erotetuksi seksin takia.

Nämä ovat yleistyksiä, eli poikkeuksiakin on.