Veljesseura.org

Hei!

Tavallinen luterilainen uskovainen, tuleva alakoulunopettaja olen. Ihan mielenkiinnosta olen muutaman päivän lueskellut näitä.

Minulla ei ole minkäänlaista kosketusta Jehovan todistajiin. Heitä ei ole tuttavissa, suvussa, luokkakavereissa jne. ollut koskaan yhtään. Ammattiin valmistumisen myötä olen pohdiskellut nykyisen monikulttuurisuuden valossa yhden jos toisenkin etnisen tai uskonnollisen ryhmän jäsenten olemista koulumaailmassa. Opinnoissani olen erikoistunut nimenomaan evl-uskonnon opetukseen ja lukenut yleistä teologiaa sekä suorittanut myös elämänkatsomustiedon peruskurssin, mutta muut uskonnot kuin omani ovat jääneet melko hämäriksi.

Olisiko teillä mielessä joitakin asioita, joita opettajan olisi hyvä tietää jt-lapsen luokanopettajana? Miten toimia joulun suhteen, syntymäpäivien juhlistamisessa, mitä muuta... Osallistuuko jt-lapsi mihinkään koulun katsomusopetukseen taikka esim. joulujuhlaan? Tietämättömänä en osaa keksiä esimerkkejä, mutta onko teillä jotain näkemystä siitä, miten vanhempien kanssa kannattaa toimia, ts. kuinka pitkälle mennä asioiden järjestelyssä (jos vaikkapa joulukuu on yhtä tonttuilua ja joululauluja alaluokilla, niin mitä tehdään, kun vanhemmat sanovat, että eihän meidän Villen tarvitse omantunnonsyistä osallistua... jne.)?

Alakoulun (peruskoulun 1-6-luokkien) evlut-uskonnonopetukseen kuuluu ympäröivän katsomusperinteen esittely, siis jos luokassa on jt-lapsi, niin myös hänen "kotikirkkonsa" (?) asioista pitäisi opettajan osata jotain kertoa - neutraalia ja lapsentajuista. Vaikea tehtävä, kun ei ymmärrä aikuinenkaan näitä lukiessaan... JT-seuralla ei varmaan ole tarjolla mitään erityistä esitettä tai materiaalia tähän? Vanhempien päästäminen uskontoaan esittelemään on usein vastuuton ratkaisu. Jos kysyn paikalliselta jt-seurakunnalta taikka sitten Espoosta jotain esitettä/esittelyä/perusasioita, niin miten saan väännettyä rautalangasta sen, että mielelläni perehdyn asiaan sen verran, että pystyn kohtelemaan oppilasta tasapuolisesti ja kertomaan lapsille siitäkin uskosta, mutta että en missään nimessä ole pätkääkään kiinnostunut henkilökohtaisesti tästä uskosta? Epäilen nimittäin, että sieltä ei tule postina esitettä, vaan ovikello soi...

Mutta niin, tällä kaikella sekavuudella keskustelu aiheesta avattu, ja kaikki vinkit otetaan vastaan. :) Kaikkea en varmasti osaa ja huomaa kysyäkään, mutta kertokaa silti. Ja jos on kokemuksia, hyviä taikka huonoja, omalta ala-asteajalta tai omien lasten ajalta tai mitenkä vain aiheeseen liittyen, niin kiitollisena luen. :)

Jehovantodistajat ovat julkaisseet suomeksikin esitteen, jonka nimi on muistaakseni "Jehovan todistajat ja koulu". Jokaisen kunnon JT-vanhemman pitäisi antaa se lapsensa mukaan opettajalle vietäväksi.

Jehovantodistaja-vanhemmat eivät nöyrästi anele, ettei heidän lapsensa tarvitsisi osallistua siihen ja siihen toimintoon, vaan he ilmoittavat selvästi, ettei lapsi osallistu. Silloin lapselle pitää keksiä muuta tehtävää. Omana ala- ja yläasteaikanani se tarkoitti, että istuin koulun kirjastossa lukemassa. JT-lapselle sekin oli inspiroivaa, koska kotona ei ollut luontokirjoja tai historiakirjoja tai muita maailmallisia kirjoja, vain jehovantodistajien omia julkaisuja.

JT-lapset eivät osallistu päivänavauksiin, joulu- tai pääsiäisjuhliin ja jotkut eivät edes kevätjuhlaan. Itsenäisyyspäivä on ehdottomassa pannassa. Kirkossakäynti on jehovantodistajille suuri kauhistus, eikä lapsiakaan saisi sinne viedä. Koulukavereiden synttäreille he eivät mene, mutta voivat toki ottaa kutsun vastaan. Kun muut askartelevat joulukortteja, voi JT-lapsi piirtää jotakin muuta. Kun muut laulavat joululauluja, voi JT-lapsi olla hiljaa. Ei sen tarvitse sen kummallisempaa olla.

Periaatteessa myös kouluajan jälkeiset harrastuskerhot ovat kiellettyjen listalla.

JT-lapset voivat menestyä koulussa jopa erinomaisesti. Jo pienestä heitä istutetaan kokouksissa kaksi tuntia putkeen, joten luulisi, että osaavat istua tunnillakin kiltisti. Lisäksi jo heti lukutaitoisesta lähtien monet lukevat ääneen raamattua yleisön edessä, joten esiintymisrohkeuttakin pitäisi olla. Jehovantodistajille on tärkeää antaa myönteinen kuva uskonnostaan, eli vanhemmat eivät suvaitse lastensa käyttäytyvän huonosti koulussakaan, ja läksyt pitää tehdä.

Jehovantodistajalapset joutuvat lähes poikkeuksetta pilkan kohteeksi koulussa. Lapsia huudetaan jehoviksi tai muilla nimillä. JT-lapset on kuitenkin kasvatettu ajattelemaan, että tämä "vaino" pitää ottaa tyynenä vastaan, eli yleensä he eivät puolustaudu. On opettajan tehtävä puolustaa JT-lasta ja muitakin koulukiusattuja.

Älä ole turhaan huolissasi. Espoon monikulttuurisuuden keskellä ei nykyään enää ole asian suhteen ongelmia. Tuo Aaacin mainitsema kirja on hyvä lukea ja sen saat kun soitat vaikkapa lahkon Suomen haarakonttoriin ja pyydät lähettämään.

Eniten sinun kannattaa olla huolissasi muista oppilaista ja siitä, mitä heille opetat. Miettiä hetki sitä, miksi koulu opettaa pienille lapsille täysin vastakkaisi asioita tosina. Miettiä hetki sitä, mikä oppiaineessasi on faktaa ja mikä fiktiota sekä mikä on vastuusi aikuisena ihmisenä sekä opettajana (ei sotketa koulun opetussuunnitelmia tähän), kun muovaat noille pienille lapsille sitä maailmankuvaa joka tulee ohjaamaan heitä läpi elämänsä.
Ei kannattaisi suhtautua välinpitämättömästi tai siirtää vastuuta opetushallitukselle.

t. 3 lapsen isä

Koska jt-usko ulottuu elämän kaikille alueille, opettaja ei välttämättä tule ajatelleeksi mikä kaikki normaalista opetuksesta poikkeava toiminta voi olla jt-lapsen, tai hänen vanhempiensa omantunnon vastaista.
Esimerkkinä minulle tulee mieleen käärmenäyttely, joka järjestettiin ev.lut.seurakunnan tiloissa. En voinut mennä sellaiseen koska omatunto kertoi etten voisi mennä "Saatanan rakennukseen".
Jokaisesta asiasta voi olla toisaalta noloa aina oma-aloitteisesti kieltäytyä. Siksipä opettaja on todella ajattelevainen ja huomaavainen, jos hän itse huomaa kysyä voiko lapsi osallistua tilaisuuteen taikka tapahtumaan. Jos sen vielä osaa tehdä niin ettei muu luokka ole kuulemassa, niin silloin säästää jt-oppilaan monelta nololta tilanteelta.
Se tietenkin pitää muistaa, että lapset eivät itse aina tahtoisi kieltäytyä kaikesta, mutta tiukat vanhemmat vaativat sitä. Toisaalta oppilas voi "varmuuden vuoksi" kieltäytyä sellaisistakin asioista, jotka eivät oikeasti ole kiellettyjä.
Jt-lapsille opetetaan että seurakunnan ulkopuoliset ihmiset ovat osa saatanan maailmasta, joten he ovat yleensä ainakin jossain määrin varautuneita "maailmallisessa" seurassa. Toisaalta jt-lapsi voi elää siekailematonta kaksoiselämää, jota opettajankin voi olla vaikea ymmärtää (esim kieltäydytään joululauluista, mutta välitunnilla poltetaan tupakkaa).

Aaac kirjoitti:On opettajan tehtävä puolustaa JT-lasta ja muitakin koulukiusattuja.

Tämä tuli itsellenikin melkolailla ensimmäisenä mieleen.
Mutulla veikkaan olevan kaikkien kannalta parasta, jos opettaja ei tee lapsen (perheen) uskonnosta isoa numeroa, sillä tietenkään kukaan lapsi ei halua joutua luokkakavereiden silmätikuksi. Tosin todistajalapselle se on jokatapauksessa enempivähempi sääntö kuin poikkeus.

Itse olisin kakarana halunnut osallistua samoihin juttuihin mitä muutkin tekivät, tai siis vaikka en todennäköisesti olisi joulutonttuja askarrellutkaan, niin pääasia että saa askarrella (jotain) silloin kun muutkin lapset askartelevat (tonttuja). Se tuli huomattua moneen kertaan, että tehtävänantoon osallistumaton lapsi jää helposti kokonaan opetuksen ja ohjauksen ulkopuolelle, siis vaikka tunnille osallistuisikin. Esim. niillä kuvaamataidon tunneilla, joilla muiden lasten tehtävänä oli piirtää jotain jouluaiheista, kävi opettaja tehtävänannon jälkeen kuiskaamassa minulle, että "piirrä sinä ihan mitä haluat", mikä jäikin sitten opettajan ainoaksi henkilökohtaiseksi kontaktiksi siinä tilanteessa. Olisin minäkin kirkassilmäinen ja kiltti lapsi halunnut jonkinlaisen tehtävän suorittaakseni, tai ainakin ohjeita/neuvoja/kehuja tekelettäni koskien. Toistuessaan riittävän monta kertaa tuo opettajien "kuiskiva" suhtautuminen sai aikaan sen, että aloin itsekin mieltää erilaisuuteni olevan jollakin tapaa kiusallista muille ihmisille, vaikka todellisuudessa kyse lienee ollut ainoastaan ehkä opettajien lievästä kyvyttömyydestä kohdata erilaisuutta.

Asian toinen ääripää, ja lapsen kannalta todennäköisesti se vähemmän toivottu, on asian hoitaminen julkisesti luokan edessä. Käytän taas esimerkkinä kuvistunnin jouluaiheista tehtävänantoa: "Lapset, tänään te askartelette joulupukin, paitsi Mag Mell, joka askartelee sitten jotain muuta". Mieluusti ei näin.
Itse näkisin parhaana suhtautumistapana ns. kultaisen keskitien, eli ei ison haloon tekemistä koko luokan edessä, muttei toisaalta myöskään vaivaantunutta ylikorrektiutta, vaikkakin näistä jälkimmäinen onkin huomattavasti ymmärrettävämpää. Jos itse olisin opettaja, yrittäisin ottaa luokan poikkeustapaukset kollektiivisesti huomioon tehtävänannoissa todennäköisesti niin, että jouluaskartelujen (jne uskontoon liittyvän toiminnan) oheen luokka saisi aina myös toisen, uskontoon liittymättömän vaihtoehdon, ja jokainen lapsi saisi vapaasti valita näiden kahden väliltä. Esimerkiksi vaikka joko joulukortin piirtäminen, tai sitten talvisen kuvan piirtäminen. Todennäköisesti joulun alla suurin osa lapsista piirtää kuitenkin sen joulukortin, mutta todistajalapsi saa rauhassa piirtää talvisen kuvan, ilman että uskonnosta tarvitsee tehdä minkäänlaista numeroa.

Mag Mell kirjoitti:Jos itse olisin opettaja, yrittäisin ottaa luokan poikkeustapaukset kollektiivisesti huomioon tehtävänannoissa todennäköisesti niin, että jouluaskartelujen (jne uskontoon liittyvän toiminnan) oheen luokka saisi aina myös toisen, uskontoon liittymättömän vaihtoehdon, ja jokainen lapsi saisi vapaasti valita näiden kahden väliltä. Esimerkiksi vaikka joko joulukortin piirtäminen, tai sitten talvisen kuvan piirtäminen. Todennäköisesti joulun alla suurin osa lapsista piirtää kuitenkin sen joulukortin, mutta todistajalapsi saa rauhassa piirtää talvisen kuvan, ilman että uskonnosta tarvitsee tehdä minkäänlaista numeroa.

Täysin samaa mieltä ! Ulottaen tämän perspektiivin myös muihin oppi-aineisiin/toiminteihin jne.

Jos opettajalle tulee ensimmäistä kertaa vastaan vilpitön Jehovan Todistaja -oppilas, niin hyvä idea olisi järjestää keskustelutilaisuus vilpittömän Jehovan Todistaja -oppilaan vanhempien kanssa ja selventää asioita, mikäli siihen opettajan osalta tarvetta. Myös ko opettajan tulisi tiedustella kokemuksia ja vinkkejä kollegoiltaan.

Loppujen lopuksi uskonnollista vakaumusta ; on se sitten kuvainnollista aivopulttia tai mitä tahansa; kouluissa tulee kunnioittaa ja pyrkiä löytämään kultainen keskitie näille asioille. Lapset vaan kasvavat (käytännössä ilman omaa valintaa, ja vanhemmat otaksuvat toimivansa oikein tai "uskonnon/lahkon sääntöjen varassa" pyrkivät toimimaan oikein, ehkä sanktioidenkin pelossa äärimmillään) uskontoon tai lahkoon ilman omaa valintaa eivätkä voi sille mitään. Eivät ainakaan sanotaanko "lapsina/nipin napin nuorina aikuisina". Etenkin jos puhutaan tm Seurasta.

RaM kirjoitti:Älä ole turhaan huolissasi. Espoon monikulttuurisuuden keskellä ei nykyään enää ole asian suhteen ongelmia. Tuo Aaacin mainitsema kirja on hyvä lukea ja sen saat kun soitat vaikkapa lahkon Suomen haarakonttoriin ja pyydät lähettämään.

Eniten sinun kannattaa olla huolissasi muista oppilaista ja siitä, mitä heille opetat. Miettiä hetki sitä, miksi koulu opettaa pienille lapsille täysin vastakkaisi asioita tosina. Miettiä hetki sitä, mikä oppiaineessasi on faktaa ja mikä fiktiota sekä mikä on vastuusi aikuisena ihmisenä sekä opettajana (ei sotketa koulun opetussuunnitelmia tähän), kun muovaat noille pienille lapsille sitä maailmankuvaa joka tulee ohjaamaan heitä läpi elämänsä.
Ei kannattaisi suhtautua välinpitämättömästi tai siirtää vastuuta opetushallitukselle.

t. 3 lapsen isä

Umh, ehkä Espoossa on monikulttuurisuutta vähän enemmän kuin täällä Lapin läänissä. :D Ja mieluummin tosiaan mietin tilannetta ennakkoon, käytännössä täällä päin kuitenkin erottuvampi ryhmä ovat vanhoillislestadiolaiset. Tosin kaupungista löytyy kaksi valtakunnansaliakin.

Opettajana toimin opettajien eettisen ohjeen sekä virallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Keskeisenä arvopohjana ovat YK:n ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien julistukset. Ne on aika tehokkaasti pohjustettu niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedonkin opinnoissa. Tarkoittaa uskonnon suhteen sitä, että käsitellään alakoulussa oppilaiden omaa hengellistä ympäristöä, oman uskonnon tapoja ja juhlia, tutustutaan muihin uskontoihin, pohditaan eettisiä kysymyksiä, käydään läpi Jeesuksen elämä ja osa Vanhaa testamenttia. Siinäpä se. Lapsille kerron, että (luterilainen) kirkko opettaa näin, ja että jokainen valitsee itse ajan kanssa sen, miten niistä asioista ajattelee. Uskonnon opsin kohdalta tulee mieleen kohta "antaa aineksia oppilaan maailmankuvan ja -katsomuksen kehittymiseen", ei siis hillitöntä pakkoindoktrinaatiota mihinkään muottiin. On mahdollisuus uskoa tai olla uskomatta, en ole siellä kysymässä sitä. Numero tulee asiasisällön hallitsemisesta, ei sädekehän kiillotuksesta tai hengellisistä mielipiteistä. ;) (Tuli väännettyä gradu, jonka osana kahlasin sen opsin aika tarkkaan, samoin kaikki alakoulun uskonnon oppikirjat... ja mietittyä. Samoin elämänkatsomustiedon kurssi oli valaiseva.)

Mielenkiinnolla jatkan tätä keskustelua. Ylläolevan lainauksen nappasin mukaan siksi, etten ihan saanut kiinni, mistä tulevat nuo jälkimmäisen kappaleen näkemykset. Koulu/opettaja opettaa lapsille omaa uskontoa, joka määräytyy vanhempien uskontokunnan mukaan. Tunnustuksellisuushan sinänsä poistettiin tuossa jo usea vuosi sitten. Joten jos lapsi on evlut-uskonnon oppitunnilla, niin se on täysin vanhemmista kiinni. ;) Uskontokirjoissa painottuu eettinen osuus nykyisin aika paljon, loppuosuus jakaantuu oman uskonnon kulttuuriperinnön sekä Raamatun kertomusten suhteen. Katsomuskasvatuksessa vastuu on vanhemmilla, minä opetan sen, minkä tarpeelliseksi näen säilyttääkseni hyvän omantunnon eettisesti. Ja se syntyy aineenhallinnasta, luokan huomioimisesta, ja aikuisen harkinnasta.

Uskontoa on muutenkin yleensä se yksi tunti viikossa, henkkoht en näe tonttujen piirtämistä uskontopuuhana ;) mutta yritän ymmärtää, että jt-näkökulmasta se on sitä. Musiikkitunnit varmaan ovat sitten se seuraava pohtimiskohta.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että luontevimmin asia hoituu, kun opettajalla on tietoa, ja kyky kertoa jotain lapsentajuisesti. Siksi mieluusti esitellään katsomus- ja tapakulttuuria puolin ja toisin luokassa. Muutenkin olen itse uskonnonopetuksen (ja aika monen muunkin asian) kohdalla sitä mieltä, että lapsilla on enemmän joustavuutta kuin heidän vanhemmillaan... Kun kerran tai pari keskustellaan siitä, että joku uskoo näin, joku toinen taas uskoo toisella tavalla, joku kolmas ei usko ollenkaan ja neljäs toimii tällä tavalla uskonsa/"kotona oppimansa" mukaan eikä niitä laiteta arvojärjestykseen, niin ainakin pikkuoppilaille se riittää. Mieluummin niin kuin kummallista kuiskimista. Ihmisiksi minä siellä olen lapsia kasvattamassa ja ohjaamassa, en uskovaisiksi tai mihinkään muuhunkaan muottiin - ainoastaan kohtelemaan toisiaan nätisti erilaisuudesta huolimatta.

RaM kirjoitti:Eniten sinun kannattaa olla huolissasi muista oppilaista ja siitä, mitä heille opetat. Miettiä hetki sitä, miksi koulu opettaa pienille lapsille täysin vastakkaisi asioita tosina. Miettiä hetki sitä, mikä oppiaineessasi on faktaa ja mikä fiktiota sekä mikä on vastuusi aikuisena ihmisenä sekä opettajana (ei sotketa koulun opetussuunnitelmia tähän), kun muovaat noille pienille lapsille sitä maailmankuvaa joka tulee ohjaamaan heitä läpi elämänsä.
Ei kannattaisi suhtautua välinpitämättömästi tai siirtää vastuuta opetushallitukselle.

t. 3 lapsen isä

Jaa. Sitä taas Ram-seta piilomainostaa kotisivujaan, joilta ainoa oikea totuus pilkistää. Veljellä piisaa puhtia näemmä samaan malliin kuin entisen Hakalan äijän sahtitiinussa, mistä lopulta tappi petti. Hukkaan meni hyvät humalat.
Toteaa ent.usk.op.

Ps. Vaan mistäpä arvelet, etteivät omat poikani enemmälti kirkon touhuloissa höttöile?
Pikku vinkki: isi ei pakottanut, vaan soi vapaan valinnan. Vanhin heitettiin firmasta pihalle alle 2-vuotiaana ja juniori diggaa Hard Rock'ia.

Jaska Jaska
>piip<
Jääköön kommenttini tähän.

hymynaama kirjoitti: Umh, ehkä Espoossa on monikulttuurisuutta vähän enemmän kuin täällä Lapin läänissä. Ja mieluummin tosiaan mietin tilannetta ennakkoon, käytännössä täällä päin kuitenkin erottuvampi ryhmä ovat vanhoillislestadiolaiset. Tosin kaupungista löytyy kaksi valtakunnansaliakin.

Viittasit tekstissäsi Espooseen, joten arvelin sinun olevan täältä; kaupungista josta minulla on kokemusta niin omalta kohdaltani kuin lastenikin kohdalta. Sinun on aivan turhaa pelätä, että täältä ketään tulisi ovikelloasi soittelemaan, vaikka sen esitteen tilaisit suoraan joltain 'tienraivaajalta'. Pahoittelen sitä, etten ymmärtänyt tekstistä sinun olevankin Lapin neito 'juurta noitain'. Siellä olosuhteet ovat varmasti toisenlaiset - tosin avauksesi mainitaa monikultturisuudesta en oikein osaa yhdistää Lappiin. No ehkä siellä kaksi tai kolmekin on monta.

hymynaama kirjoitti: Opettajana toimin opettajien eettisen ohjeen sekä virallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Keskeisenä arvopohjana ovat YK:n ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien julistukset. Ne on aika tehokkaasti pohjustettu niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedonkin opinnoissa. Tarkoittaa uskonnon suhteen sitä, että käsitellään alakoulussa oppilaiden omaa hengellistä ympäristöä, oman uskonnon tapoja ja juhlia, tutustutaan muihin uskontoihin, pohditaan eettisiä kysymyksiä, käydään läpi Jeesuksen elämä ja osa Vanhaa testamenttia. Siinäpä se. Lapsille kerron, että (luterilainen) kirkko opettaa näin, ja että jokainen valitsee itse ajan kanssa sen, miten niistä asioista ajattelee. Uskonnon opsin kohdalta tulee mieleen kohta "antaa aineksia oppilaan maailmankuvan ja -katsomuksen kehittymiseen", ei siis hillitöntä pakkoindoktrinaatiota mihinkään muottiin. On mahdollisuus uskoa tai olla uskomatta, en ole siellä kysymässä sitä. Numero tulee asiasisällön hallitsemisesta, ei sädekehän kiillotuksesta tai hengellisistä mielipiteistä. (Tuli väännettyä gradu, jonka osana kahlasin sen opsin aika tarkkaan, samoin kaikki alakoulun uskonnon oppikirjat... ja mietittyä. Samoin elämänkatsomustiedon kurssi oli valaiseva.)

Alleviivasin tuosta tuon opettajalle yllättävän naiivin kommentin.
Vetäydyt juuri noiden opetussuunnitelmiesi taakse ja opettajanahan sinun on toki niin tehtäväkin. Etenkin aloittelevana - ymmärrän sen hyvin. Olen keskustellut aiheesta vaimoni kälyn kanssa, joka on pappi ja opettanut niin filosofiaa kuin uskontoakin lähes kaksikymmentä vuotta. Nyt hänen oma uskonsa meni ja hän on saanut juuri vapautuksen niin papin toimesta kuin uskonnon opettajankin.
Suurin osa luterilaisen kirkon jäsenistä on ns. tapauskovaisia, joiden lapset ovat uskontotunnilla vain siksi, että se on (valitettavasti) osana koulujen opetusohjelmaa. Kun näille lapsille opetetaan pienestä (ekaluokkalaisesta) saakka uskonnollisia tarinoita tosina, niin ei kai heillä hyväuskoisina lapsina ole minkäänlaisia menetelmiä kyseenalaistaa näitä kolulun opettamia 'totuuksia', vaan ne painuvat lapsen mieleen elämän keskeisinä faktoina. On aika lapsellista todeta, että 'jokainen valitsee itse ajan kanssa sen, miten niistä ajattelee'. Tuo koulun toimesta suoritettava lasten uskonnollinen aivopesu on jo myöhemmin tehnyt tehtävänsä. Aivan samalla lailla kuin Jt-lastenkin kohdalla.

hymynaama kirjoitti:Katsomuskasvatuksessa vastuu on vanhemmilla, minä opetan sen, minkä tarpeelliseksi näen säilyttääkseni hyvän omantunnon eettisesti. Ja se syntyy aineenhallinnasta, luokan huomioimisesta, ja aikuisen harkinnasta

Juuri tuohon viittasin. On onni että tunnustuksellista opettamista on rajoitettu, joka kaikkien uskonnonopettajien mielestä ei ole hyvä asia. Tällä kohtaa tuleekin juuri tuo mainitsemasi 'minkä tarpeelliseksi näen' ja mihin liittyen osan vastauksestani kirjoitin.

hymynaama kirjoitti:Uskontoa on muutenkin yleensä se yksi tunti viikossa, henkkoht en näe tonttujen piirtämistä uskontopuuhana mutta yritän ymmärtää, että jt-näkökulmasta se on sitä. Musiikkitunnit varmaan ovat sitten se seuraava pohtimiskohta.

Tontuista en tiedä... niitähän on monenlaisia. Enkelit, Jeesukset ja jumaluuden ovat kuitenkin asioita, joilla ei ole mitään tekemistä sen tiedon kanssa, jonka opettamiseen kouluissa mielestäni tulisi keskittyä. Kun uskontotunnilla kerrotaan kaiken luoneesta jumalasta ja seuraavaksi olevalla biologian tunnilla abiogeneesistä ja evoluutiosta, niin pienoinen ristiriita tuossa koulun kokonaisopetuksessa silloin on.
Minä en muuten kirjoita tätä sinulle Jt-näkökulmasta, vaan uskonnottoman näkökulmasta sekä tieteellisen ajatusmaailman näkökulmasta. Uskovaiselle ihmiselle tämä näkökulma on aina hieman ärsyttävä, mutta minkäs minä sille mitään voin. Jaskaakin välillä sapettaa, mutta...

hymynaama kirjoitti: Muutenkin olen itse uskonnonopetuksen (ja aika monen muunkin asian) kohdalla sitä mieltä, että lapsilla on enemmän joustavuutta kuin heidän vanhemmillaan... Kun kerran tai pari keskustellaan siitä, että joku uskoo näin, joku toinen taas uskoo toisella tavalla, joku kolmas ei usko ollenkaan ja neljäs toimii tällä tavalla uskonsa/"kotona oppimansa" mukaan eikä niitä laiteta arvojärjestykseen, niin ainakin pikkuoppilaille se riittää. Mieluummin niin kuin kummallista kuiskimista. Ihmisiksi minä siellä olen lapsia kasvattamassa ja ohjaamassa, en uskovaisiksi tai mihinkään muuhunkaan muottiin - ainoastaan kohtelemaan toisiaan nätisti erilaisuudesta huolimatta.

Olet selvästi hiukan nuori noissa ajatuksissasi. Lapsi ei varsinaisesti ole joustava - vaikka päällepäin sellaisena näyttäytyykin - vaan tietämätön ja auktoriteettien alainen. Vanhemmilla taas on tietoa ja he pyrkivät yleensä siihen, minkä katsovat olevan parasta lapselleen. Se ei välttämättä ole sama kuin sinun henkilökohtainen käsityksesi opettajana, joka sinun tulee ymmärtää jo ennen kovaan koulumaailmaan palaamistasi.
Viimeinen lauseesi on oikein kaunis ja kannatettava. Sen myötä kaikki uskonnonopetus tulisi sisällyttää neutraaleille et-tunneille.

En saa ihan kiinni edelleenkään, että ollaanko RaMin kanssa täysin vaiko vain osittain eri linjoilla, mutta tässä en ala siitä vääntää. Menee muuten melko kauan selittäessä... ;) Palaan takaisin kysymykseen jt-lapsen koulunkäynnistä ja siihen liittyvistä kokemuksista vanhemman taikka lapsen näkökulmasta. :)

(Espoohon viittasin siksi, että sen verran jo sivistin itseäni lukemalla, että siellä sijaitsee pääkonttori. Pohdin, että kysynkö materiaalia sieltä vaiko täältä paikalliselta väeltä, ja kun en hirveästi kaipaa ovelleni todistajia, niin kumminko kannattaa tehdä. - Joo, täällä pohjoisen perillä monikulttuurisuutta on se, että luokassa on joku muu kuin luterilainen suomalainen. ;) Jo pelkästään oman paikkakunnan romanit ovat sitä. Meillekin päin vain alkaa rantautua monenlaista vähitellen - ja uskonnollisesti esim. Jehovan todistajuus on eri kulttuuri kuin evlut. Ja kun näille sivuille päädyin jotain kautta, niin päätin ottaa tilaisuudesta kiinni ja kysellä. Uskonnonopetuksen jätän uskontotunneille ja muilla tunneilla siitä ei puhuta. Uskontotunnilla pidän kuiten kiinni siitä, mikä on oppiaineen sisältö.)

Onko tuosta musiikinopetuksesta kerrottavaa jollakin? Ja mitä jt-lapsi tekee kaikki musiikkitunnit joulukuussa, vai voiko hän olla paikalla hiljaa, vai rikkooko sekin omantunnonvapautta vastaan? Minulla ei tosiaan ole tietoa tästä - vanhoillislestadiolaisten kanssa täällä on kyllä opittu toimimaan, mutta en hahmota yhtään, mitä pitäisi opettajan tietää jt-käsityksestä musiikista. Onko liikunnassa jotain erityistä, esim. musiikkiliikunnan tunneille osallistuminen?

Miksi muuten jt-sivuilla ei koskaan puhuta kirkosta? Entä miten se näkyy oppilaskorteissa: niissä oli ainakin taannoin uskontokunta rastiruutuun-menetelmällä evl, ort, siviilirekisteri (ja olikohan muu)? Siviilirekisterissä olivat yleensä sekä uskonnottomat että esim. helluntailaiset. Miten jt:t?

RaMille kommentoin vielä lapsen joustavuudesta siinä mielessä, että toki lapsi on monessa asiassa täysin auktoriteettien vietävissä. Mutta sitä joustavuutta toisiin ihmisiin suhtautumisessa tuntuu löytyvän enemmän kuin aikuisilta. Samoin aika monesta esim. lastensuojelun toimenpiteitä vaatineesta tilanteesta kärsinyt lapsi selviytyy yllättävän hyvin.

Muttamutta, sen lisäksi, että olen siihen uskontoon erikoistunut (mikä on kyllä pitkälti historiaa sekä kriittistä tarkastelua, erillään henkilökohtaisesta uskosta), niin sivuaineina on myös kasvatuspsykologia, alkuopetus ja erityisopetus. Se antaa myös näkökulmaa maailmaan. Ei se, että henkilökohtaisesti uskon jotenkin, vaikuta minun työhöni - tai sen ei pidä vaikuttaa. Jos lapsi kysyy, uskonko johonkin tai miksi minulla on risti kaulassa (jos on), voin vastata siihen. Raamattua en lue kirjaimellisena vaan vertauskuvallisena. Evoluutio ei häiritse ;) Kriittistä ajattelua ja itsereflektiota täytyy opettajan(kin) harrastaa, ettei syöttäisi omaa maailmankuvaansa lapsille ainoana oikeana totuutena. Kysymistä, pohtimista ja tiedon etsimistä pitää lapsillekin opettaa, ja filosofisesta pohdinnasta saa jo 8-vuotiaiden kanssakin kivasti keskustelua, jos on totuttu siihen, että asioita voi koulussa pohtia ja kysyä.

Koulutyössä en hahmota lasta ensisijaisesti uskonnollisena objektina tai subjektina. Mie näen ihmisiä. Tässä keskustelussa tietysti tuo uskontonäkökulma korostuu, koska yritän ymmärtää itselleni täysin vierasta kulttuuria (käsittäen tässä uskon ja sen myötä tulevat tavat ja käsitykset). Ja et-opetuksen osalta keskustelen toisaalla (oletko muuten RaM Huitsissa www.huitsinnevada.info keskustellut? sieltä haen niitä ajatuksia). Tässä toivon kokemuksia, tietoa ja ajatuksia, jotka auttavat minua opettajana toimimaan jt-lapsen kohdalla niin, että tulee mahdollisimman vähän ongelmia. :)

(Miksi muuten jt:t eivät vietä joulua? Ovatko kaikki joululaulut, niin maalliset kuin hengelliset, kiellettyjä? Ovatko lapset et-tunneilla, vai miten heidän uskonnonopetuksensa järjestyy? Veriruoka-asia on tiedossa eikä ole ongelma.)

Palaanpa vielä (pitäisi varmaan rekisteröityä, jos tässä enemmänkin tulee jutusteltua...) mutta erityisesti RaM: Mitenkä arvelet, kiinnostaako-huvittaako-jaksaako-(valitse sopiva verbi) vaihtaa jokunen sähköpostiviesti? Sinulla on sellaista näkövinkkeliä, jota tahtoisin vähän hahmottaa lisää. Ei vain oikein itsellä nappaa setviä kaikkia ajatuksia tässä tai täällä, kun ne eivät jehovantodistajuuteen liity mitenkään. Toki jos jollakin on kiinnostusta, niin en mie pahakseni pane viestejä. Vaan tosiaan RaMille nyt kohdistan tämän kysymyksen, ennen kuin laitan (edes anonyymi)sähköpostiosoitetta näkyviin.

Hei, voit laittaa viestiä myös minulle. Olen kolmen lapsen äiti, joista kaksi on kasvanut Jt-aikanani, nuorin sen jälkeen.

ariadna@luukku.com

Kiitos Ariadna. :) Miepä naputtelen myöhemmin (kun saan palautettua mieleen sen anonyymilaatikon tunnukset... tai askarreltua uuden :D). Ja kiitos myös niistä mielenkiintoisista asioista, joita tähän ketjuun on jo kertynyt. Enemmänkin kaipaan. :) Ajattelen, että täällä tulee mahdollisesti toisenlaista viestiä kuin "aktiivisilta todistajilta", jostain kaivan sitten heidän näkemystään myös. (Jos nyt olen ymmärtänyt oikein, että täällä on pääsääntöisesti entisiä Jehovan todistajia (vai jehovantodistajia - kumpi on oikein?). Ja mikä on oikea nimitys näistä "aktiivisista" - minulla on hallussa vain tämä perusluterilainen ja jossain määrin lestadiolainen kieli?) Jokaisessa katsomuksessa ja kulttuurissa kun on ainakin kaksi puolta - sisä- ja ulkopuoli - ja niiden kertomukset voivat olla yllättävän kaukana toisistaan. Hiljakseen keräilen itselleni tietokansiota, että olisi edes perusasiat hanskassa, varsinkin sitten, jos täällä aletaan kunnolla monikulttuuristua tai jos mie joskus poistun pohjoisesta. :D Jos on olemassa jo tietoa ennestään, niin on helpompi kysyä tai muokata käsityksiään, kun ei tarvitse aivan tyhjästä aloittaa.

Jehovan todistajia (vai jehovantodistajia - kumpi on oikein?)

Kielitoimiston mukaan molemmat ovat oikein, mutta oikeat jehovantodistajat ovat vain Jehovan todistajia

Sinulla on todella hieno asenne oppilaiden suhteen.