Sivu 1/5

10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 12:50
Kirjoittaja tumpelo
Tervehdys palstalaiset!
Olen seuraillut keskustelujanne erottamisestani asti joka tapahtui -99, ensin H2O:lla ja sen jälkeen täällä. En ole itse keskusteluihin osallistunut mutta lukenut sitäkin ahkerammin. Pelkällä keskustelujen seuraamisella pääsin irti vanhasta ja suht nopeesti alkoi "normaali" elämä.
Lapsesta asti kasvoin jt-perheessä, 15-vuotiaana menin kasteelle ja heti täys ikäisenä minut erotettiin. Sisarukseni laittoivat välittömästi välit poikki mutta suureksi onnekseni vanhempani jatkoivat yhteydenpitoa. Nyt minulla on jo iso poika ja hän on ainoana lapsenlapsena vanhempieni silmäterä. En ole erottamiseni jälkeen sanonut poikittaista sanaa vanhemmilleni ja nyt viimeisen kahden vuoden aikana välit ovat tulleet erittäin lämpimiksi. Välimatkasta huolimatta olemme käyneet säännöllisesti vanhempieni luona ja poikani on ollut heillä pidempiäkin aikoja. Koska itse olen avoliitossa niin omat reissumme ovat olleet päiväreissuja.

Eli käytännössä ottaen tilanne on tasaantunut ja olen ollut erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Kunnes sitten... Ei ole yllätysten aika ohi. Sain eilen vanhemmiltani sähköpostin, jonka jälkeen olen ollut aika rikki. Tässä postaus lainattuna, nimet poistettu:
Aihe: Tärkeä asia

Rakas poikamme XXX!

Olemme näiden vuosien ajan olleet yhteydessä sinuun, vaikka olet ollut erotettuna seurakunnasta. Olemme
olleet huolissamme sinusta. Nyt kun tilanteesi on tasaantunut, voimme muuttaa käytäntöä.
Se ei tietenkään ole helppo asia meille, mutta kuten tiedät meidän kaikkien tulevaisuus on kysymyksessä.

Me olemme tehneet väärin pitäessämme yhteyttä sinuun. Et ehkä ole pitänyt vakavana asiana erottamistasi,
koska olet voinut olla meihin yhteydessä. Me emme tiedä, milloin tämä järjestelmä loppuu. Nyt on vielä aika
ottaa kiinni Raamatun totuudesta. Sinä tiedät, että tulevaisuutemme on lyhyt, jos emme toimi Raamatun
ohjeiden mukaan.

Tänä aikana, kun olet ollut pois totuudesta, uskosi on tietenkin heikentynyt tai ehkä olet menettänyt sen
kokonaan. Totuus tietysti velvoittaa toimimaan tietyllä tavalla, mutta se antaa kuitenkin hyvän omantunnon ja
onnellisuuden. Vai voitko rehellisesti sanoa, että olet nyt onnellinen. Toivomme, että harkitsisit asiaa vakavasti ja
alkaisit toimia seurakunnalta saamiesi ohjeiden mukaisesti. Sitten voisimme taas pitää yhteyttä entiseen tapaan
jopa XXXkin ja XXXkin (sisarukseni) kanssa.. Elämäntavoissasi ei varmaankaan olisi tehtävä suuria muutoksia. Olisiko
XXXkään mitään vastaan, jos menisitte vihille. Nythän tietokoneella pääsee Seuran sivuille. Sieltä saisit
ajantasaistettua tietoa. Virallinen osoite on http://www.watchtower.org. Voimme myös antaa osoitteesi Beteliin.
Saattaa olla, että joku tulee käymään luonasi.

Tämä ei merkitse sitä, ettemmekö olisi yhteydessä (XXXpoikaasi). Hän on jo iso poika. Me voimme sopia (XXXn ex-puoliso)
kanssa, milloin hän voi tulla meillle joko junalla tai voidaan jopa hakea hänet XXXlta.

Tämä kirje saattaa tuntua tylyltä, mutta nyt on kuitenkin kysymys meidän kaikkien elämästä.

T: Isä ja äiti
Olen tässä nyt miettinyt pääni puhki mitä heille vastaan. Toki järkytyksessäni laitoin heille viestin ja varmistin, että olivatko he todella kirjoittaneet postin minulle itse. Näin kuulemma oli. Vastauksesta he tulevat vamasti yllättymään, koska nyt minunkin on aika sanoa heille suoraan mitä mieltä olen asioista. Myös sen, että minusta ei koskaan tule jt:tä.

Olen aina arvostanut vanhempiani hyvin paljon ja se on yksi syy miksi en ole halunnut kirjoitella esim. tänne. Nyt tuntuu, että viimeisetkin siteet perheeseeni meni. MIKSI ihemeessä? Onko nyt tullut jotain tiukennuksia?

Osaako joku heittää mulle linkin Veikko Leinosen haastatteluun, jossa hän vakuuttaa, että vanhemmat ei laita välejään poikki lapseen ellei lapsi ole vastustaja. Muistaakseni sellainen oli mutta en löytänyt sitä, kiitokset etukäteen.

Voin myöhemmin palata asiaan ja kertoa miten tästä edettiin.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 13:07
Kirjoittaja Johanneksen poika
tumpelo kirjoitti:Osaako joku heittää mulle linkin Veikko Leinosen haastatteluun, jossa hän vakuuttaa, että vanhemmat ei laita välejään poikki lapseen ellei lapsi ole vastustaja. Muistaakseni sellainen oli mutta en löytänyt sitä, kiitokset etukäteen.
Veikko puhuu joskus asian vierestä, kun joutuu julkisuudessa vastailemaan. Hän antaa seurakunnan ulkopuolelle erilaista "totuutta" kuin sisäpuolelle.

Sen sijaan Aarre Lahti kertoo sen, mikä on Vartiotorniseuran virallinen kanta asiaan. Voit kuunnella sen tästä. Voit unohtaa sen Veikon mielistelevän vastauksen, koska se ei ole Vartiotorniseuran ohjeiden mukainen. Aarre Lahti sen sijaan kertoi sen, mikä on myös painettuna ja virallisena kantana.

Veikolta pitäisi kysyä, mihin Vartiotorniseuran julkaisuun perustui hänen lausuntonsa. Veikon pitäisi kertoa, mistä Vartiotornista tai Valtakunnan palveluksesta löytyy se kirjoitus, mihin hänen mielistelevät sanansa perustuvat. Muuten sillä ei ole mitään arvoa.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 13:19
Kirjoittaja tumpelo
Johanneksen poika kirjoitti:Voit unohtaa sen Veikon mielistelevän vastauksen, koska se ei ole Vartiotorniseuran ohjeiden mukainen.
No tämähän on tietty tiedossa mutta olisi kiva käyttää Veikkoa vastauksessani. Minullehan on virallista tietoa se mitä jt-tiedottaja kertoilee.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 13:31
Kirjoittaja Vieras
Veikko Leinonen Ilta-Sanomissa 5.9.2009 Plus-liite s. 23:
"Hengellinen yhteydenpito katkeaa, kun joku eroaa tai erotetaan. Mutta ei inhimillisiä siteitä katkaista esimerkiksi vanhempien ja lasten väliltä".

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 13:39
Kirjoittaja Johanneksen poika
tumpelo kirjoitti:Minullehan on virallista tietoa se mitä jt-tiedottaja kertoilee.
Näin se on monien Jehovan todistajien kohdalla. Tiedän eräänkin tapauksen, kun täysi-ikäisen lapsen äiti riemastui, kun kuuli Veikon sanovan, että "normaalit" sukulaisuussuhteet säilyisivät. Hän sai "oikeuden" olla tekemisissä lapsensa kanssa. Hän luulee, että tuo "oikeus" tuli järjestön taholta. No, pysyköön luulossaan, todellisuutta se ei vastaa.

Valitettavasti Veikko ei kerro totuutta tässä(kään) asiassa. Muutenhan Suomessa ei olisi niitä satoja ja tuhansia tapauksia, missä vanhempien ja lasten välit ovat täysin poikki. Sekä hengellisissä asioissa että normaaleissa henkilösuhteissa.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 13:48
Kirjoittaja tumpelo
Johanneksen poika kirjoitti:Näin se on monien Jehovan todistajien kohdalla. Tiedän eräänkin tapauksen, kun täysi-ikäisen lapsen äiti riemastui, kun kuuli Veikon sanovan, että "normaalit" sukulaisuussuhteet säilyisivät. Hän sai "oikeuden" olla tekemisissä lapsensa kanssa. Hän luulee, että tuo "oikeus" tuli järjestön taholta. No, pysyköön luulossaan, todellisuutta se ei vastaa.
No tätä tosiaan toivon omallakin kohdalla. Pistäisi ehkä ainakin miettimään asiaa. Mielestäni tällaisen tiedottajan lausunnon voi rinnastaa mihin tahansa muun firman toimintaan. Firma on antanut tiedottajalleen vastuun tiedottaa asioistaan ja firma kantaa vastuun. Mikäli tiedottaja ylittää valtuuksiaan niin sellaiset on vakavia asioita ja ne korjataan välittömästi.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 14:37
Kirjoittaja Tony
Vieras jo ehtikin lainaamaan oleellisen Leinosen lausunnosta Iltiksen Plus-liitteestä, mutta lainataan (J. Ahvenaisen kopioimaa) haastattelua vähän lisää:
"Jehovan todistajien toimiston tiedottaja Veikko Leinonen, mihin perustuu ohje, jonka mukaan järjestöstä eronneiden kanssa ei saa olla tekemissä?

- Se perustuu Raamattuun. Esimerkiksi Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali kehottaa, ettei haureellisten kanssa tule olla tekemisissä.
Hengellinen yhteydenpito katkeaa, kun joku eroaa tai erotetaan. Mutta ei inhimillisiä siteitä katkaista esimerkiksi vanhempien ja lasten väliltä.

Saako eronnutta tervehtiä kadulla?
- Raamatussa kielletään heidän tervehtimisensä. Toisaalta Raamatun aikoina tervehtiminen tarkoitti halaamista tai poskisuudelmaa eli toisen lämmintä vastaanottoa. Kyllä eronneille voi sanoa kadulla "hei" tai "moi". Tämä asia on kärjistynyt julkisuudessa.

Rangaistaanko niitä, jotka ovat tekemisissä eronneiden kanssa?

- Ei rangaista, mutta heitä neuvotaan, ettei se ole viisasta. Kun eronnut tai erotettu huomaa, että hengellinen kanssakäyminen lopetetaan, hän ehkä miettii, olisiko hänellä halu palauttaa suhteet. Jos seurustelua jatketaan, se vesittää tämän vaikutuksen. Siksi yhteydenpitoa pidetään pahana asiana."
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... 718#p40718

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 14:50
Kirjoittaja Tony
Vastauksessasi vanhemmillesi voit varmasti painottaa, että joko he a) toimivat tarpeettoman kylmästi tai b) Leinonen valehtelee. Olisi mielenkiintoista tietää kumman vaihtoehdon jehovantodistajat valitsevat.

No, todennäköisesti kysymys herättää jehovantodistajan - vt-seuran valmentaman - sisäisen kiemurtelijan ja vastaukseksi yritetään esittää jonkinlainen c-vaihtoehto, jolloin on hyvä alleviivata että sellaista vaihtoehtoa ei nyt vain ole olemassa.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 14:53
Kirjoittaja Markku Meilo
No saithan postia.
Tämä kirje saattaa tuntua tylyltä, mutta nyt on kuitenkin kysymys meidän kaikkien elämästä.

T: Isä ja äiti
Tuossa vanhempasi ovat oikeassa. Karttaminen on läheisten elämän tärväämistä kiristämällä, joten teidän kaikkien elämästä siinä on kyse.
Olen tässä nyt miettinyt pääni puhki mitä heille vastaan.
Koska vanhempasi ovat tuolla tavalla tiukentaneet kantaansa, niin todennäköisimmin sellaista vastausmallia ei ole olemassakaan, jolla voisit raottaa heidän mielenhallintansa verhoa ja saada heitä ajattelemaan kriittisesti. Siltoja ei tietenkään kannata poltaa takanaan, mutta se ei tarkoita etteikö vastauksesi silti voisi olla rehellinen mielipiteesi. Mielenhallinnassa oleva jehovantodistaja ei ota vastaan kritiikkiä, eikä myöskään kanna vastuuta todistajuuteen liittyvistä asioista. Onhan karttamalla toteutettu kiristäminenkin hänelle 'Jehovan rakkaudellinen järjestely'.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 15:15
Kirjoittaja tumpelo
Tony Syrjänen kirjoitti:Vastauksessasi vanhemmillesi voit varmasti painottaa, että joko he a) toimivat tarpeettoman kylmästi tai b) Leinonen valehtelee. Olisi mielenkiintoista tietää kumman vaihtoehdon jehovantodistajat valitsevat.

No, todennäköisesti kysymys herättää jehovantodistajan - vt-seuran valmentaman - sisäisen kiemurtelijan ja vastaukseksi yritetään esittää jonkinlainen c-vaihtoehto, jolloin on hyvä alleviivata että sellaista vaihtoehtoa ei nyt vain ole olemassa.
Tuo on hyvä huomio. Oikeassa olet varmasti tuosta kiemurtelustakin.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 15:31
Kirjoittaja tumpelo
Markku Meilo kirjoitti:Koska vanhempasi ovat tuolla tavalla tiukentaneet kantaansa, niin todennäköisimmin sellaista vastausmallia ei ole olemassakaan, jolla voisit raottaa heidän mielenhallintansa verhoa ja saada heitä ajattelemaan kriittisesti. Siltoja ei tietenkään kannata poltaa takanaan, mutta se ei tarkoita etteikö vastauksesi silti voisi olla rehellinen mielipiteesi. Mielenhallinnassa oleva jehovantodistaja ei ota vastaan kritiikkiä, eikä myöskään kanna vastuuta todistajuuteen liittyvistä asioista. Onhan karttamalla toteutettu kiristäminenkin hänelle 'Jehovan rakkaudellinen järjestely'.
Tuo on niin totta. On kuin päätä hakkaisi seinään, kun koittaa miettiä miten asian heille avaa. Toisaalta avaa sen miten vaan niin lopputulos on sama. Omalle kohdalle kun sattuu niin varsin raivostuttava tunne.

Vastaukseksi laitan pitkälle omaa pohdintaani, jotta saisin myös perusteltua omat mielipiteeni. Koitan loppuun asti välttää sitä, että minulle alettaisiin puhua luopioajattelusta, vaikka todennäköisesti näin käykin. Itsellä on hyvä tilanne, kun pystyy käyttämään omana perustelunaan maalaisjärkeä.

Siltoja en lähde polttamaan. Vaikeaksi tilanteen tekee myös oman pojan tilanne. Kirjeessä vanhempani pitävät itsestään selvänä, että tulevat häntä joka tapauksessa tapaamaan. Tuo asetelma ei oikein itselle sovi ja on vaikea miettiä mikä on oman pojan kannalta oikea ratkaisu jatkon suhteen. Luultavasti ehdotan heille, että minun puolelta suku hoitaa tapaamiset minun kauttani ja tällöin ei ole mitään estettä tavata. Toki minä olen mukana jatkossakin ja asiat hoituvat hyvin kuten tähänkin asti. Jos ajattelen vanhempieni kannalta tilannetta, niin he luultavasti ajattelevat tilanteen olevan väliaikainen ja kestävän vain siihen asti, kun olen itse takaisin valtakunnansalilla lapa pystyssä. No heille tulee asian uutena käänteenä se, että tallaista aseltelmaa on turha jatkossa edes toivoa.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 15:34
Kirjoittaja Aaac
Tuo kirje on kuin ylhäältä päin, kieli keskellä suuta saneltu virkakirje, mutta silti sen takaa paistaa myös ristiriitainen suru.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 15:57
Kirjoittaja Sukututkija
tumpelo kirjoitti:Tervehdys palstalaiset!
Ennen kun vastaat ja samalla kun odottelet pahempien tunnekuohujen laantumista, niin lue aikasi kuluksi Rikun mietteitä luopumuksesta http://koti.mbnet.fi/jpoika/riku/tutkielma09.html

Toinen tilanteeseen sopiva teksti voisi olla niin ikään Rikun Harhaanjohtavia sovellutuksia. En tosin tiedä onko sitä millään saitilla jaossa, sain sen nimittäin äskettäin Rikulta itseltään. Toivon, että hän ei pahastu vaikka laitan sen nyt sinulle, ja muillekin, luettavaksi. Löytyy täältä http://www.muninter.net/images/harhaanj ... tuksia.doc

Näiden (-kin) tekstien perusteella ja omakohtaisella pohtimisella jokainen ymmärtää, että karttaessaan ja seura-epäjumalaa palvoessaan vanhempasi rikkovat nimenomaan Raamatun sanomaa vastaan - vaikka epäilenkin, että tällä tiedolla ei ole heille itselleen mitään merkitystä.

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 16:08
Kirjoittaja Johanneksen poika
Vieras kirjoitti:Veikko Leinonen Ilta-Sanomissa 5.9.2009 Plus-liite s. 23:
"Hengellinen yhteydenpito katkeaa, kun joku eroaa tai erotetaan. Mutta ei inhimillisiä siteitä katkaista esimerkiksi vanhempien ja lasten väliltä".
Voin tarvittaessa todistaa (kotonani, en julkisesti) sen, että Veikko yritti sälyttää esim. tuon lausunnon toimittajan vääristelyksi. Veikko on sitä mieltä, että se mitä häneltä kysyttiin ja mitä hän vastasi, ei pitänyt lehden sivuilla paikkaansa.

Tämä tarina on tosi.

Minusta tuollainen selittely-yritys oli aika heikko esitys Betelin viralliselta tiedottajalta. :shock:

Re: 10 vuotta erottamisesta - nyt välit poikki

Lähetetty: 21.03.2010 16:23
Kirjoittaja avartunut
Minä myös luin kirjeen ikäänkuin "virkakirjeenä" lähetettynä. Epäinhimillistä ja surullista, hyvin surullista.