Veljesseura.org

Olen vaikeassa tilanteessa ja haluaisin saada siihen uusia näkökulmia.

Minulla on pieni tyttövauva, jonka JT-isästä erosin vastikään. Yhtenä keskeisenä syynä olivat uskonnolliset erimielisyytemme, itse en siis ole JT. Pelkään lapsemme tulevaisuuden puolesta, sillä isä aikoo häntä kuljettaa kokouksissa mahdollisuuksiensa mukaan. Syntymäpäivät, joulut yms. olen kuitenkin vaatinut ja saanut luvan viettää lapsen kanssa.

Kuinka voin tukea pientä tyttöäni hänen kasvaessaan, jottei hän joutuisi mukaan liikkeeseen, jota itse pidän suorastaan vahingollisena? Lapsihan joutuu joka tapauksessa elämään kahdessa kulttuurissa. Kuinka minun kannattaisi itse ajatella tämä tilanne, etten siitä liikaa ahdistuisi? Jonkinlaista kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä tässä varmaan täytyy tavoitella..

Mielipiteitä?

Oma poikani elää samanlaisessa kahden kulttuurin maailmassa. Äitinsä kasvattaa hänestä parhaansa mukaan jehovantodistajaa, ja minä kasvatan hänestä parhaani mukaan tavallista suomalaista.
Poika joutuu aika usein kaikenlaisten valintojen eteen sen suhteen, miten hän aikoo luovia oman halunsa ja vanhempiensa toiveitten mukaan. En tiedä ono se hänelle hyväksi, mutta tässä tilanteessa ei taida olla vaihtoehtoja, ainakaan parempia sellaisia.
Äidin luona poika on kunnon jt käyden kokouksissa ja muissa yhteisissä ajanvietoissa. Minun luonani hän leikkii täyttä päätä muitten lasten kanssa sotaa ja taisteluita ja osallistuu kaikkiin juhlapäiviin kun sellaisia sattuu olemaan. Itseasiassa hän suunnittelee jo nyt syntymäpäiviään, vaikka hän on syntynyt marraskuussa.
Minusta tuntuu, että kun pojalle tulee lisää ikää, niin hän hylkää lahkon ihan luonnostaan. Jokainen normaalilla ajattelukyvyllä varustettu ihminen tekee niin jos häntä ei pakoteta tai onnistuta aivopesemään.

Olet tosi surullisessa ja hankalassa tilanteessa, mutta luulen ja toivon että lapsesi huomaa vanhetessaan mitä eroa on paskalla ja pannukakulla.

Omasta kokemuksesta ja vähän kuulopuheidenkin perusteella sanoisin, että ei kannata huolia.
Kasvava ja kehittyvä lapsi, joka saa maistaa Elämää, ei varmasti jää jepukoiden valtaan. Voi jt-vanhemman toimesta raahautua mukana pitkäänkin, mutta kun oma tahto ja uskallus käyttää sitä kehittyy, irtautuu melko varmasti.

Itselläni oli kaksi maailmaa siihen asti, että menin armeijaan ja aloin elää niin kuin ihmisen kuuluu elää. Välit säilyivät suunnilleen kädenlämpöisenä jt-puolen porukoihin.

Heips!

Itse ajattelen, että näytät rakkautesi parhaiten sallimalla jokaisen valita itse ja kunnioittaa toisen päätöstä - siten teet lapsellesi itsestäsi esikuvan suvaitsevaisuudesta ja kaikki menee hyvin. Toisaalta huoli on turhaa, koska huoli on turhaa itsensä lastaamista tulevaisuuden asioilla, joista kenelläkään ei ole täyttä varmuutta - nykyhtekesi on ainoa varma asia ja opettele tekemään siitä mahdollisimman hyvä. Voit tietenkin koittaa suunnitella asioita parhainpäin.

Myös turha menneisyyden pohtiminen muussa kuin oppimismielessä on turhaa, koska se on mennyttä aikaa eikä sitä saa takaisin - siksi ei kannata syyllistää itseään eikä muita. Koita NYT tehdä sellaista, josta nautit ja hokkuspokkus olet miellyttävää seuraa muillekin jolloin lapsesi suorastaan hakeutuvat seuraasi

Kiitos vastauksista.

On varmaankin totta, että huolehtiminen on tietyssä mielessä turhaa. Ajatus vain niin helposti kulkeutuu tilanteiden edelle ja huonoimpiin mahdollisiin vaihtoehtoihin.

Itse olen koettanut lohduttautua silläkin, että lapsi ei ajattele erilaisia todellisuuksia yhtä kokonaisvaltaisina paketteina kuin aikuinen ja voi siksi luovia niiden välillä helpommin. Varsinkin jos lähellä olevat aikuiset ovat fiksuja eivätkä syyllistä ei-toivomansa kaltaisista ajatuksista. Ja minulla tosiaankin on valta antaa lapselle kokemuksia ja vapaita ajatuksia täältä tavallisten ihmisten maailmasta, kyllä painostus - mihin suuntaan tahansa - varmasti vieraannuttaa pikemminkin kuin vetää puoleensa. Kyllä meillä kotona saa uskoa vaikka vaaleanpunaiseen pääsiäispupuun.

Olen siinä mielessä kuitenkin tyytyväinen eroratkaisuuni, että kaksi maailmaa eivät ole enää läsnä yhdessä kodissa limittäin. Eikö teistäkin niiden välillä ole helpompi luovia, jos ei tarvitse _yhtäaikaa_ elää molemmissa, vaan erot jäsentyvät ajan ja paikan mukaisesti? Isän luona niin ja äidin luona näin - eikä isän ja äidin luona vähän niin ja toisaalta näinkin.

Kuten jo mainittua, useimmiten normaalia elämää maistanut lapsi/nuori ei kunnolla taivu pitkäveteisiltä tuntuviin kokouksiin, ovilla käyskentelyyn ja tuhansia vuosia vanhojen tekstien lueskeluun. Valitettavasti on poikkeustapauksiakin. Näitä tarinoita kerrottiin seurakunnissa aika ajoin ja useimmiten mukana oli "maailmallinen" vanhempi, joka voimakkaasti "vastusti" jehovantodistajia. (lainausmerkeissä ladattua kieltä)

Näinpä päättelisin, ettei liian jyrkästä asennoitumisesta ole apua, etenkään tulevaisuudessa odottavassa kapinointivaiheessa. Ihmisluonto kuitenkin on normaalin elämän kannalla, jehovantodistajanuorena eläminen ei ole mitään herkkua.

Mutta jälkikasvua minulla ei ole, joten aika mutulla mennään

Minunkaan nyt jo 16 v lapseni ei kanssani huolehdi JT-velvollisuuksista, vaikka äiti onkin "innokas". Perheeni hajosi niin ikään uskonnollisiin erimielisyyksiin. Tätä se on, kun sanotaan, että jehovantodistajat hajottavat perheitä.

Olen jättänyt riitelyn pois, mutta kohdallani lapseni suhde isään on etääntynyt kauas, sillä äitinsä ei välittänyt huolehtia tapaamisoikeuden toteutumisesta ja annoin asian jäädä omalle painolleen.

Parasta mahdollista rokotetta jt-oppeihin on seuran oma vanha kirjallisuus.Sitten kun tyttäresi on siinä iässä,että pystyy ymmärtämään näitä asoita,kannatta ehkä osoittaa että seuralla 140 vuoden kokemus väärin ennustamisessa,siitä rivijäsenten syyllistämisessä ja oman vastuun pakoilusta ja oman historian vääristelystä.

Pelkästään tällä saatin tämäkin,koko ikänsä jt-touhuissa mukana ollut vieroitettua lahkon aivopesusta.

Sky kirjoitti:
Kuinka voin tukea pientä tyttöäni hänen kasvaessaan, jottei hän joutuisi mukaan liikkeeseen, jota itse pidän suorastaan vahingollisena?

Mielipiteitä?

Itse aina - poikani ollessa pieni - selitin hänelle , että meidän tulee ajatella omilla aivoillamme , sitä mikä on oikein ja väärin . Tämä oli vaikeaa , etenkin silloin kun poikani ilkeili , en kuitenkaan mitenkään kurittanut häntä , vaan yritin saada hänet käyttämään aivojaan , sen ratkaisemiseksi , että miten vastaisuudessa kannattaisi toimia , ettei joutuisi vaikeuksiin. Selitin , että meillä on yksilöinä oikeus määrätä toiminnastamme , mutta me joudumme myös kantamaan vastuun teoistamme. Esim. jos ilkeilee , voi menettää hyvän kaverin jne. Tosin tällainen kasvatus on vaikeaa , mutta se on tehonnut minun poikani tapauksessa , ja on pelastanut poikani tuhoisalta mielenhallinnalta , esim Harmagedonin pelko , jonka Jehnuvanhemmat iskostavat lapsiinsa jo varhain , jotta he tottelisivat.

Kerran hän juoksi metsän läpi pakoon mummoansa ja pappaansa kun nämä yrittivät viedä häntä väkisin konventtiin , minä satuin tulemaan poikaani vastaan metsäpolulla ja sanoin hänelle ,että odota täällä metsässä ,niin minä sanon mummolle ja papalle , etten ole tietoinen missä sinä olet.

No mummo ja pappa joutuivat turhautuneena menemään hikiseen konventtiinsa ilman poikaani.

Eli jo varhain ,kun opettaa lapsensa ajattelemaan , että järjen käyttö on sallittua , niin lapsi itsekkin alkaa huomata , ja nähdä sen uskonnollisen höpötyksen läpi.

Mutta pojastani on kasvanut vahva henkisesti ja hän aina sanoo ei selkeästi ja määrätietoisesti , jos hän ei halua tehdä jotain ja itse olen kunnioittanut hänen päätöksiään. Se on myös auttanuut poikaani luottamaan minuun , että voin antaa hänelle jotain ohjeita tarvittaessa.

Toivottavasti tämä voisi olla jotain suuntaa antavaa ...

Lähtisin siinä iässä kun lapsi ymmärtää, näyttämään niitä vanhojen julkaisujen kopioita.

Yhdenkin ennustuksen esilleotto ja etukäteen harkitut rauhalliset kysymykset ja selitykset kunnolla. Kuten että tuliko se maailmanloppu. Ja että he eivät voi näistä asioista puhua kun se on toisaalta heiltä kielletty ja he ovat tosiaan kuten sanotaan kysyvyttömiäkin siihen, puhutaan aivopesu- ja mielenhallintamenelmistä. Ja että koska olet nuori, en ota esille enempää, mutta että isompana kun kiinnostut ottamaan selvää, niin opetuksesta suurin osa on vastaavaa erehdystä. On totta, että he käyttäytyvät kohteliaasti, mutta huonosta käytöksestä he saisivat rangaistuksen.

Vieras kirjoitti:Lähtisin siinä iässä kun lapsi ymmärtää, näyttämään niitä vanhojen julkaisujen kopioita.

Yhdenkin ennustuksen esilleotto ja etukäteen harkitut rauhalliset kysymykset ja selitykset kunnolla. Kuten että tuliko se maailmanloppu. Ja että he eivät voi näistä asioista puhua kun se on toisaalta heiltä kielletty ja he ovat tosiaan kuten sanotaan kysyvyttömiäkin siihen, puhutaan aivopesu- ja mielenhallintamenelmistä. Ja että koska olet nuori, en ota esille enempää, mutta että isompana kun kiinnostut ottamaan selvää, niin opetuksesta suurin osa on vastaavaa erehdystä. On totta, että he käyttäytyvät kohteliaasti, mutta huonosta käytöksestä he saisivat rangaistuksen.

Minusta tämä oli hyvä idea! Kokeilin sitä kolmivuotiaaseeni. Koska hänellä ei ole vielä henkilökohtaista postiluukkua, josta nuita kopioita pudottaa alas, näytin ne hänelle keittiön pöydän ääressä.

"Isi hopottaa" oli vastaus kun näytin Ilmestyskirjan selityksestä kuvaa jossa tulta ja tulikiveä sataa paniikissa olevien (epäilemättä maailmallisten) ihmisten päälle.

"Mitsi ei olla jo mokilla?" reagoi hän kun näytin paratiisikuvaa samaisesta kirjasta.

"Pappa!" hän totesi erään vuosikirjan hallintoelimen jäsentä esittävästä kuvasta.

Tämän empiirisen kokeen perusteella uskon että tyttärelläni on homma hanskassa, eikä pelkoa lahkoon lipeämisestä kertakaikkiaan ole!

sinner74 kirjoitti: Minusta tämä oli hyvä idea! Kokeilin sitä kolmivuotiaaseeni. Koska hänellä ei ole vielä henkilökohtaista postiluukkua, josta nuita kopioita pudottaa alas, näytin ne hänelle keittiön pöydän ääressä.

"Isi hopottaa" oli vastaus kun näytin Ilmestyskirjan selityksestä kuvaa jossa tulta ja tulikiveä sataa paniikissa olevien (epäilemättä maailmallisten) ihmisten päälle.

"Mitsi ei olla jo mokilla?" reagoi hän kun näytin paratiisikuvaa samaisesta kirjasta.

"Pappa!" hän totesi erään vuosikirjan hallintoelimen jäsentä esittävästä kuvasta.

Tämän empiirisen kokeen perusteella uskon että tyttärelläni on homma hanskassa, eikä pelkoa lahkoon lipeämisestä kertakaikkiaan ole!

Tässäpä mainio keskustelu

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Itse aina - poikani ollessa pieni - selitin hänelle , että meidän tulee ajatella omilla aivoillamme , sitä mikä on oikein ja väärin . Tämä oli vaikeaa , etenkin silloin kun poikani ilkeili , en kuitenkaan mitenkään kurittanut häntä , vaan yritin saada hänet käyttämään aivojaan , sen ratkaisemiseksi , että miten vastaisuudessa kannattaisi toimia , ettei joutuisi vaikeuksiin. Selitin , että meillä on yksilöinä oikeus määrätä toiminnastamme , mutta me joudumme myös kantamaan vastuun teoistamme. Esim. jos ilkeilee , voi menettää hyvän kaverin jne. Tosin tällainen kasvatus on vaikeaa , mutta se on tehonnut minun poikani tapauksessa , ja on pelastanut poikani tuhoisalta mielenhallinnalta , esim Harmagedonin pelko , jonka Jehnuvanhemmat iskostavat lapsiinsa jo varhain , jotta he tottelisivat.

Kerran hän juoksi metsän läpi pakoon mummoansa ja pappaansa kun nämä yrittivät viedä häntä väkisin konventtiin , minä satuin tulemaan poikaani vastaan metsäpolulla ja sanoin hänelle ,että odota täällä metsässä ,niin minä sanon mummolle ja papalle , etten ole tietoinen missä sinä olet.

No mummo ja pappa joutuivat turhautuneena menemään hikiseen konventtiinsa ilman poikaani.

Eli jo varhain ,kun opettaa lapsensa ajattelemaan , että järjen käyttö on sallittua , niin lapsi itsekkin alkaa huomata , ja nähdä sen uskonnollisen höpötyksen läpi.

Mutta pojastani on kasvanut vahva henkisesti ja hän aina sanoo ei selkeästi ja määrätietoisesti , jos hän ei halua tehdä jotain ja itse olen kunnioittanut hänen päätöksiään. Se on myös auttanuut poikaani luottamaan minuun , että voin antaa hänelle jotain ohjeita tarvittaessa.

Toivottavasti tämä voisi olla jotain suuntaa antavaa ...

Kiitos vastauksesta. Olen juuri miettinyt, että tuon mielenhallinnan saavuttaminen vaatii aika järjestelmällistä aivopesua ja ristiriidassa olevien toimintamallien torjumista. Tätähän lapselleni ei voida tehdä, koska hänellä on minussa aina "vaihtoehto" lähellään. Pakottamalla ja aivopesemällä varmaankin isä saa vain suhteensa lapseen tuhottua.

Kiitos viestistä, oli suuntaa antava ja lohduksi. Ainakaan en ole ainoa, joka on itsensä tästä tilanteesta löytänyt...

jos sillä "normaalilla maailmallisellä elämällä" on tarjolla juuri tuota sotaleikkiä ja synttärien suunnittelua niin et voi mennä vikaan päästämällä lasta isän mukana kokouksiin.

Jehovantodistajan elämä on kieltämättä vaikeaa sallitun ja kielletyn välisen eron etsimistä. Leikki ei siis saa olla sotaleikki, joskaan pallopelikään ei saa tapahtua urheiluseuran mukana (ainakin näin oli yksi tulkinta yhteen aikaan). Sotaelokuvat eivät kai ole kuitenkaan kiellettyjä, mutta onko niihin aikuisella jokin puhdasoppinen suhtautumistapa, varmaankaan ei saa ääneen kehua sotaelokuvaa, ei saa sanoa tykänneensä siitä ?

Eroottinen elokuva lienee kielletympää kuin eroottinen kirjallisuus. Tietääkö todistaja mikä on niiden ero ? Yksi tärkeä ero on, että kirjallisuus on mielikuvitusta kiehtovampaa.

Synttärikekkereiden järjestäminen on rakkauden ilmaisu. Todistajalla rakkauden ala menee sääntökirjallisuuden selaamiseksi ja väärien tapojen sormella osoittamiseksi. Todistaja ei kykene kysymään synttäreiltä tulijalta, että teillä oli varmastikin hauskaa, voi kunpa minäkin olisin saanut olla mukana.