Sivu 1/2

Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 08.06.2010 01:44
Kirjoittaja Markku Meilo
Jos Vartiotorniseura on jostain kuuluisa, niin ainakin myttyyn menneistä Raamatun aikalaskelmista, joille Russell Vt-seuran odotukset perusti. Vaikka aivan jokainen ennustelu ja laskelma on mennyt mönkään, niin edelleen Vt-seura hellii Jeesuksen sanojen vastaista 1914-laskelmaansa, mutta se ei estä kirjoittamasta aivan päinvastaista ja sen tueksi lainaamaan Raamattua harhaanjohtavasti:
"Voideltu jäännös tuntee samoin kuin Paavali, joka kirjoitti: ”Tulen siihen tulokseen, että nykyisen ajan kärsimykset eivät ole mitään verrattuina siihen kirkkauteen, joka tulee meissä ilmi.” (Roomalaisille 8:18.) Heidän ei tarvitse pönkittää uskoaan aikalaskelmilla. He ahkeroivat jatkuvasti Jehovan palveluksessa ja antavat näin suurenmoisen esimerkin kumppaneilleen, ”muille lampaille” (Johannes 10:16). Nämä voidellut tietävät, että tämän jumalattoman järjestelmän loppu on lähellä, ja he noudattavat Pietarin kehotusta: ”Terästäkää – – mielenne toimintaan, pysykää täysin järkevinä; pankaa toivonne siihen ansaitsemattomaan hyvyyteen, joka teille tuodaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.” (1. Pietarin kirje 1:13.)" (Vartiotorni 15. syyskuuta 1998 sivut 18-19)
Katsotaan lopussa ollut jae kokonaisuudessaan:
"Terästäkää siksi mielenne toimintaan, pysykää täysin järkevinä; pankaa toivonne siihen ansaitsemattomaan hyvyyteen, joka teille tuodaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä." (1. Pietarin kirje 1:13)
Miksi siksi-sana oli korvattu kahdella ajatusviivalla? Katsotaan edellä olevista jakeista (10-12) miksi siksi-sana:
"Juuri tätä pelastusta tiedustelivat ahkerasti ja tutkivat huolellisesti ne profeetat, jotka profetoivat teille tarkoitetusta ansaitsemattomasta hyvyydestä. He tutkivat jatkuvasti, mihin erityiseen aikaan tai millaiseen aikaan heissä oleva henki Kristuksesta viittasi, kun se todisti etukäteen Kristukselle koituvista kärsimyksistä ja niiden jälkeen seuraavasta kirkkaudesta. Heille paljastettiin, että he eivät palvelleet itseään vaan teitä niillä asioilla, jotka on nyt ilmoitettu teille niiden välityksellä, jotka ovat julistaneet teille hyvää uutista taivaasta lähetetyn pyhän hengen avulla. Juuri näihin asioihin enkelit haluavat kiinnittää katseensa."

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 08.06.2010 04:18
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Sitä ja tätä - siksi ja miksi. UM95 käännös ei kerro totuutta. Voidaan sanoa kyseessä olevan hyvin mielivaltaisen suomennoksen. Lähdetäänpä jakeista 1. Pt. 1: 10 - 13, jotka koetan kääntää suoraan alkukielestä. Ja tästä lähtee, hakasissa ovat apusanat, joita ei alkuperäisessä tekstissä ole:

Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet [ja] teille [osaksenne kuuluvasta] armosta ennustaneet, tutkien mihin tai millaiseen aikaan Kristuksen Henki heissä viittaisi, [näin] edeltä todistaen Kristuksen kärsimyksistä ja [niitä] seuraavista kirkkauksista. Ei heitä itseään varten, vaan [Jumalan] palvelijoina teitä varten, [puhuen] teille heidän kauttaan, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengesä [ovat teille pelastusta] julistaneet ja joihin enkelitkin haluavat katsahtaa. Vyöttäkää siksi mielenne kupeet, ollen täydellisesti raittiit [ja] pannen toivonne teille tuotavaan armoon Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Tällaisen aloittelijan käännöstä sopii moittia. Käytännössä tarkoitetaan sitä, että jo muinoin Jumalan Henki kertoi profeetoille Jeesuksen kärsimyksistä ja sitä seuraavasta kirkkaudesta. Tätä nämä profeetat vuosisatojen mittaan pohtivat saadakseen selville mihin ajankohtaan heidän saamansa ilmoitus viittaisi. Nyt tämä pseudopietari, Vanhaan testamenttiin viitaten, haluaa muistuttaa lukijoitaan apostolisesta traditiosta, kehottaen heitä säilyttämään uskonsa (tätähän raittius tarkoittaa) ja elämään siinä toivossa, että Kristus tullessaan aikanaan heidät palkitsee armonsa runsaudella (eli viitataan taivaspaikkaan).

Btw: oli hitsin vaikea kohta suomentaa, ainakin minulle. Kyllä maar pojan entiset ruotsin läksyt tälle kalpenevat. Joka haluaa katsokoon, miten esim. KR92 tämän suomeksi vääntää. Kirjoitin minkä kirjoitin ja käänsin miten käänsin. Vaan ei tässä kansakunnista mitään sanota, jos joku tästä kansakunnatkin löytää, paskaan polkee.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 08.06.2010 05:51
Kirjoittaja Markku Meilo
Jehovantodistajuuden simulointi onnistuu parhaiten niiden uskonnollisten neuvonanatajien eväillä, jotka ovat tienneet tämän jumalattoman järjestelmän loppuvan aivan näillä näppäimillä. Itse asiassa he ovat laskeneet pian tapahtuvaa maailmanloppua kohtaavaksi ensimmäisen kerran jo vuosisata sitten. Nämä raamattumatemaatikot ovat nimenomaan niitä voideltuja, joita Jehova on käyttänyt profeettoinaan ennustamaan mm. kuuluisat 1914, 1925 ja 1975 maailmanloput.

Niinpä lainasin juuri sitä raamatunkäännöstä, jonka tekstistä yksi sana oli lainauksessa korvattu kahdella ajatusviivalla. Kun tarjoaa ainoastaan ehtaa tavaraa, niin asiakasvalituksia tulee vähän, jos lainkaan. Kuten hyvin keskusteluistamme muistat, niin näkemykseni mukaan esimerkiksi Vt-seuran opettamaa seitsemää aikaa on tuloksetonta lähteä torppaamaan viittaamalla epätarkkuuksiin ja siirtämällä Danielinkirjan kirjoitusajankohtaa loogisempaan ajankohtaan tai viittaamalla, että sairauslomalla olikin Nabunaid Nebun asemesta. Parhaat pisteet Vt-seuran noppapeleissä saavuttaa kun leikkii mahdollisimman tarkkaan Vt-seuran omilla pelimerkeillä ja omalla raamatunkäännöksellään.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 08.06.2010 19:31
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Tottahan toki vihollista vastaan on paras käydä hänen aseillaan. EX omaa tässä suhteessa tavalliseen maailmalliseen nähden huomattavan edun tuntemuksensa kautta. Mikäli minä teen jonkin kriittisen kysymyksen todistajlle, olen vähintäänkin tietämätön. Mikäli taas esitän kritiikkiä hänelle Firmansa materiaalista käsin, se onkin jo Jehovan pilkkaa. Ja kuten tiedät, asian voi muuttaa vallan toiseksi, vain pilkua siirtämällä.

Jokaisella lahkolla on oma erityinen ominaisuutensa. Jehovan todistajat ovat mieltyneet näihin heille tärkeisiin aikalaskelmiin. Mormonit puolestaan etsivät edesmenneitä liittääkseen heidät omaan lahkoonsa. Entäpä jos mormoni löytääkin edesmenneen Jehovan todistaja sukulaisensa ja liittää hänet lahkoonsa!

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 03:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Mikäli taas esitän kritiikkiä hänelle Firmansa materiaalista käsin, se onkin jo Jehovan pilkkaa.
Kukkeimmillaan WTBTS-tuotanto palvelee samanaikaiseti sekä jehovantodistajaa että WTBTS-kriitikkoa:
”Raamatun ennustusten, myös Jeesuksen oman viimeisiä päiviä koskevan ennustuksen, huolellinen tutkiminen paljastaa, että ‘Herran päivä’ alkoi historiallisena vuotena 1914, tosiaan tämän sukupolven aikana! Niinpä juuri vuonna 1914 Jeesus palasi näkymättömänä, ilman suuria julkisia eleitä ja vain hänen uskollisten palvelijoidensa tietäessä hänen paluustaan. Tuona vuonna Jehova antoi Jeesukselle käskyn hallita vihollistensa keskellä.” (Vartiotorni 15. toukokuuta 1991 sivu 9)
Riviehovantodistajalle tuo teksti on kiistämätön todiste siitä, että hän on jonkin sortin riittävässä yhteydessä Jeesuksen uskollisiin palvelijoihin. Asiansa osaava WTBTS-kriittikko kykenee vaivatta osoitamaan pelkällä WTBTS:n omalla matskulla, että vasta vuonna 1943 WTBTS todella käsitti Jeesuksen palanneen vuonna 1914. Kyseiseen vuoteen (1943) mennessä innokkaimmat raamatuntutkijat/jehovantodistajat ehtivät elää neljä vuosikymmentä Kristuksen milleniumissa. Siis lainkaan uskomatta, että Jeesus olisi palannut vuonna 1914.

Mikäs siinä milleniumissa eläessä on kun siinä on WTBTS:n raamattunumerologian pohjalta eletty useamminkin, esimerkiksi nykyään vuoden 1975 jälkeen.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 07:02
Kirjoittaja Vieras
Voisitko Markku ystävällisesti pienentää/kaventaa hieman avatartasi jotta vois lukea koko tekstin. Kiitos

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 10:14
Kirjoittaja Vieras
Tuo Kiesus siis palasi näkymättömänä ja kuulumattomana, tuntumattomana ja hajuttomana hallitsemaan vailla hallintoalamaisia.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 11:59
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Markku Meilo kirjoitti:Riviehovantodistajalle tuo teksti on kiistämätön todiste siitä, että hän on jonkin sortin riittävässä yhteydessä Jeesuksen uskollisiin palvelijoihin. Asiansa osaava WTBTS-kriittikko kykenee vaivatta osoitamaan pelkällä WTBTS:n omalla matskulla, että vasta vuonna 1943 WTBTS todella käsitti Jeesuksen palanneen vuonna 1914. Kyseiseen vuoteen (1943) mennessä innokkaimmat raamatuntutkijat/jehovantodistajat ehtivät elää neljä vuosikymmentä Kristuksen milleniumissa. Siis lainkaan uskomatta, että Jeesus olisi palannut vuonna 1914.
Tätä nimenomaisesti tarkoitin. Osoitinpa minkä tahansa merkillisyyden Firman kirjallisuudesta, vaikka sukupolviopin tanssiaskeleet, se on Jehovan pilkkaa minun osoittamanani. Ei maailmallisen kautta voi tulla mitään varteenotettavaa. Vääriä huomioita ainoastaan, millä Jehovan kansaa pyritään saattaa pois totuudesta. Demoonista tekstiä, vaikka miten kirjallisuudestaan. UM:aa ääneen lukemalla kuultukin on demonisoitua.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:02
Kirjoittaja Tony
Vieras kirjoitti:Voisitko Markku ystävällisesti pienentää/kaventaa hieman avatartasi jotta vois lukea koko tekstin. Kiitos
Se taitaa olla vieraan netti- tai muissa asetuksissa tuo probleema. Ei meinaan ainakaan mulla tuota ongelmaa esiinny.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:06
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Tuo Kiesus siis palasi näkymättömänä ja kuulumattomana, tuntumattomana ja hajuttomana hallitsemaan vailla hallintoalamaisia.
Näin siinä kävi ja tämä majesteetillinen paluu honattiin vasta vuosikymmenten jälkeen, kuten Make kirjoitti.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:08
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Voisitko Markku ystävällisesti pienentää/kaventaa hieman avatartasi jotta vois lukea koko tekstin. Kiitos
Oletko koittanut säätää näyttösi tarkkuutta suuremmalle?

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:31
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Voisitko Markku ystävällisesti pienentää/kaventaa hieman avatartasi jotta vois lukea koko tekstin. Kiitos
Terveisiä Raaseporiin.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:39
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Tuo Kiesus siis palasi näkymättömänä ja kuulumattomana, tuntumattomana ja hajuttomana hallitsemaan vailla hallintoalamaisia.
Raamatussa olevien Jeesuksen sanojen mukaan paluun tuli tapahtua aivan ajanlaskumme alkumetreillä, Vartiotorniseuran mukaan paluu tapahtuikin ensin 1874 ja sitten 1914. Mutta tuo ei ole vielä mitään, professori Osmo Tiililän kirjassa 'Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt' on Jeesuksen paluulukumääräkilpailun voittaja katolis-apostoliset seurakunnat eli irwingiläiset. He ovat Kristuksen toisen tulemisen ajankohdaksi esittäneet vuosia 1835, 1838, 1842, 1845, 1855, 1866 ja 1877.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 12:44
Kirjoittaja Markku Meilo
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Tätä nimenomaisesti tarkoitin. Osoitinpa minkä tahansa merkillisyyden Firman kirjallisuudesta, vaikka sukupolviopin tanssiaskeleet, se on Jehovan pilkkaa minun osoittamanani.
Kaikkea se kognitiivinen dissonanssi teettää, pienellä harjoittelulla henkilö saattanee kyetä kiistämään vaikka omat kengänjälkensä lumessa.

Re: Laskeako kansakuntien määräaikoja vaiko eikö?

Lähetetty: 09.06.2010 14:59
Kirjoittaja Vieras
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:
Tätä nimenomaisesti tarkoitin. Osoitinpa minkä tahansa merkillisyyden Firman kirjallisuudesta, vaikka sukupolviopin tanssiaskeleet, se on Jehovan pilkkaa minun osoittamanani.

On kysyttävä selitystä siihen, mitä ei ymmärrä. Eikä osoitettava merkillisyyksiä. Oltava kiinnostunut vedoten siihen että lahko-opusten mukaan kuuluu kiinnostunut ollakin.