Veljesseura.org

Minulta meni lapsuudessa ja nuoruudessa juhannukset konventeissa Tampereella taikka Helsingissä. Muistan aina kuinka älyttömästi ketutti istua kuumassa hallissa samalla kun tiesi että muut suomalaiset ovat järven rannalla taikka jossain muussa mukavassa paikassa tekemässä mukavia asioita.
Voiko kukaan väittää nauttineensa joka hetkestä konventissa? Minulta ainakin meni mielenkiinto puheisiin jo puolen tunnin päästä kun ohjelma alkoi. Konventeissa kävin siksi kun oli pakko, taikka sitten sen vuoksi että väliajalla sai tavata kavereita ja katsella tyttöjä.
Onkohan maailmassa yhtäkään ihmistä joka voi rehellisesti sanoa kuuntelevansa mielenkiinnolla kaikki ohjelmat joita konventissa tulee?

rippeli kirjoitti:Voiko kukaan väittää nauttineensa joka hetkestä konventissa?

Voiko kukaan väittää nauttineensa vilpittömästi edes yhdestä hetkestä konventissa?

Mag Mell kirjoitti:

rippeli kirjoitti:Voiko kukaan väittää nauttineensa joka hetkestä konventissa?

Voiko kukaan väittää nauttineensa vilpittömästi edes yhdestä hetkestä konventissa?

Niinpä...

Itse muistan työssä käyvänä perheen äitinä konventit (usein jussina) hirveänä koetuksena. Kovilla penkeillä istumista 3 päivää, kuuntelemassa jonnenjoutavia puheita. Kotiin sunnuntai-iltana ja sitten taas maanantaina töihin, kokouksiin, kentälle.. Apua!

Puheet olivat todellakin tylsiä. Vaikka ohjelmasta olisi löytänyt jonkin aidosti mielenkiintoiselta kuulostavan otsikon (joita löytyi harvoin....), itse puhe oli aina loputtoman tylsä, mitäänsanomaton ja huonosti argumentoiva. Sitten vanhemmat todistajat ylistivät puheen jälkeen miten loistava puhuja se-ja-se on tai miten koskettavasti se puhui. Äitini sanoo aina, että konventeissa pysyy ajan hermolla ja siellä oppii aina jotakin uutta. Ei pidä paikkaansa! Miten kukaan voi vakavalla naamalla väittää moista? Se on korkealentoista huttua, jossa toistellaan yksiä ja samoja asioita. P*rseen puutuminen ja hereillä pysyminen olivat ne vaikeimmat asiat konventeissa.

Moni nainen varmaan yhtyy kuitenkin tähän mielipiteeseen, että pukeutuminen ja tälläytyminen oli mukavaa. Tuntui usein siltä, ettei konventeissa katsottu sitä pukukoodia ainakaan naisten kohdalla niin mahdottoman tiukasti, eiköhän ne konventtiasut ole muuttuneet koko ajan nykyaikaisemmiksi ja rohkeammiksi. Erittäin pinnallista ja maallista, ehkäpä juuri siksi niin mukavaa Nykyään tulee harvoin tilaisuuksia tälläytyä kuten konventtiin.

Jos nyt ihan etsimällä etsitään jotain nautittavaa konventtiohjelmasta, niin välillä saattoi olla jotain kiinnostavia kokemuksia lähetystyöstä jostain kaukaisista maista. Mutta aika laimeiksi nuo nautinnon väristykset taisivat jäädä

Vedin ensimmäiset kännit yhtenä juhannuksena sellaisena kesänä, kun menimme konventtiin vasta heinäkuulla. Viina oli kaverin kanssa vanhemmilta pöllitty, kolmasosapullo kossua, laitoimme viinapulloon vettä tilalle, jotta varkautta ei huomattaisi eikä taidettu huomata, kun olivat ilmeisesti aloittaneet muista pulloista, joita riitti. Olin silloin seiskaluokalla koulussa ja tuo alkoholimäärä sai meidät kaatuilemaan lattialle ja puhumaan kielillä. Muista juhannuksista konventeissa en muista paljon mitään, mutta tuo juhannus on ikimuistoinen.

En muista konventtien sisällöstä mitään. Sen muistan, että oli tappavan kuuma, hiki haisi, puuduttavaa pölisemistä, huonot penkit, ulkona nätti ilma ja itse joutui mätänemään tunteja sisällä, tiesi, että kavereilla on hauskaa tuolla jossain...

Vähän kun alkoi tulla ikää ja sai ruveta istumaan missä lystää (lue: jäähallin ylimmillä riveillä) pystyi piirtelemään omiaan, ottamaan korvalappustereot ja jopa Game Boyn mukaan. Meni aika paremmin ja ylhäällä oli viileää. Sitten kun oli tarpeaksi rohkea, pystyi lähtemään kesken ohjelmien vaeltelemaan käytäville ja jopa ulos. Ja uskokaa tai älkää, en todellakaan ollut ainoa nuori ulkona! Tosi moni kesken ohjelmaa oli pick nicillä puhuen jostain muusta, kuin sisällä päällä olevasta ohjelmasta.

Oli kyllä viikonloppu heitetty hukkaan.

Niin, mitä muistan puheista...

Ja joskus muistoissa juhannuksen keksittiin uusia tarinoita.

Minun aikanani konventit eivät kohdistuneet juhannusaikaan. Minulle konventit merkitsivät vuorovaikutusta muiden samanikäisten nuorten kanssa ympäri Suomea, pääfokuksena tietenkin atraktiiviset sisaret.

Puheet koin tavattoman ykstoikkoisina. Saman toistoa ja vakuuttelua ikäänkuin koko kuulijakunta on jonkilaista ääliöistä koostuvaa massaa jota voi mielinmäärin johdatella. Jatkuva Raamatun kertomusten pukeminen Russelin teologisteoreettiseen raamiin sai asiat kuullostamaan nuoren korvassa jollain tapaa tieteelliseltä, ja se puheiden manipuloiva suggestiivisuus jä helposti huomaamatta. Sopivalla rohkaisulla mutta myös terrorisoimalla lähestyvä loppu-- kuulijat lietsottiin jonkinlaiseen yhteiseen kaikkivoipaisuuden tilaan ulkomaailmaan nähden. Kysymys oli erittäin syvästä mielenhallinnasta kuulijan kadottaessa ymmärryksensä omasta johdateltavuudestaan.

Julistajia huijattiin uskomaan järjestön suvereeniin kykyyn tavoittaa vaivatta totuuden ydin.

Viimeinen konventtini taisi olla vuonna 2000 tai 2001 Helsingissä. Käväisin väliajalla tapaamassa tuttuja, mutta ohjelmaa en kuunnellut. En koskaan nauttinut ohjelman kuuntelemisesta, vaikka sitä hypetettiin. Se tuntui itsepetokselta pahimmasta päästä.

Edellä kerrottiin jo, miten kuuntelijat vaivutetaan jonkinlaiseen transsiin. Silloin suostuttelu ja väitteet menevät aivoihin tuosta vaan. Tyypillistä lahkotaktiikkaa. Tylsistyneenä ihmiset etsivät kuullusta epätoivoisesti mitä tahansa kiinnostavaa, mitä sitten kehutaan jälkeenpäin. Huoh.

Pentuna oli herkkua, kun sai Oulussa istua siellä katsomon takana pöydän ääressä. Pienestä se ilo lähtee. Vessat oli lähellä, vaikka kamala napian siitäkin tuli, kun vanhemmat napisi. Kovat oli penkit, mutta sai edes nojata johonkin. Toki oli ilo että muutaman tutun kanssa sai vaihtaa ajatuksia ja silloin alkuun oli vielä ruokaa. Lihapiirakoita ja yms. Homman kohokohta

Hieman vanhempana sai istua jopa kavereiden kanssa. Itse kärsin vain jatkuvasta yskästä, joten oli yhtä tuskaa istua ja mahaan sattui, kun ruokaa sai milloin sai. Hirveää istumista ja se viimeinen puhe ja tunti. Ei taivas. Puheet ei nuorena herättäneet tunteita mihinkään suuntaan. Edes veljet eivät olleet niin mielenkiintoisia että heihin olisin kiinnittänyt mitään huomiota. Parasta oli että sai kierrellä kavereiden kanssa ja jutella.

Kun menin naimisiin oli yhtä tuskaa ne välit. Kunhan vain paivä loppuisi ja pääsisi viettämään aikaa "yöpaikalle" niin se oli ihan kivaa. Rintakortti lähti heti, kun vapaus koitti. Parasta olikin ne muuta ajat kuin itse konventti.

Ikää kun tuli aloin väsymyksen ja muiden "kipujen" takia lähtemään ajoissa pois tai sitten lähdin katsomaan koirat. Ihana tekosyy <3

Parasta kaiketi oli kavereiden kanssa syömään meneminen. Harvoin puheetkaan sai mielenkiinnon heräämään. Parhaita oli ne 10-15 min. puheet (miksi niitä nyt sanotiinkaan).

Itse en ole muutenkaan paikallaan viihtyvää sortti joten oli yhtä helv. olla se 3 h samassa kohtaa. Välillä iski jopa pakokauhu.

No lapsena näytelmät oli kivoja. Mieleen onkin jäänyt "pelottava" jerikon muurit sortuu.

Vielä sitä että miten joku jaksoi juosta kaikki salitalkoot, konventit ja jopa erikoisesitelmät läpi? istu tunti toisensa jälkeen ja kuunnella??

Konventit ovat parhaita jehovantodistajuuteen liittyviä kokemuksia minun lapsuudessani/nuoruudessani. Ainoita, joihin vieläkin liittyy hyviä muistoja.

Puheita en jaksanut kuunnella koskaan. Joskus yritin, mutta vaikea niihin oli järjellisesti tarttua. Mikä pointti oli kerätä tuhansia ihmisiä ympäri pohjoissuomea kuuntelemaan samaa schaissea mitä sai kotiseurakunnassakin?

Lapsena sai vetää karkkia ja limsaa niin paljon kuin napa veti, ja väliajalla leikittiin rosvoa ja poliisia jäähallin lehtereillä ja käytävillä.

Teini-iässä sai katsella tyttöjä ja syödä hyvin ilmaiseksi. Iltamenot vasta mukavia olivatkin, sillä konventin aikaan omien vanhempien tarkka kuri hieman heltyi, ja pääsi liikkumaan suht vapaasti kaupungilla. Nallikarin maailmalliset juhannusmeiningit tuli ihmeteltyä moneen kertaan...

Aikuisuuden kynnyksellä konventti oli edelleen tyttöjen katsastelupaikka (laihoin tuloksin tosin), ja iltaisin pääsi ottamaan bisseä kaveriporukan kanssa hienossa kesäkaupungissa. Arvatkaapa minkä tapahtuman yhteydessä tuli eka kertaa päästyä alaikäisenä baariin...

Väittäisin, etten olisi yöpynyt hotellissa kertaakaan ennen työuraani, elleivät vanhempani olisi sattuneet olemaan jehovantodistajia ja perheemme tarvinnut majoitusta konventin ajaksi. Kyseessä oli siis tavallaan koko perheen yhteinen loma.

Enemmän konventtia jehovantodistajuuteen!