Veljesseura.org

Hämeenlinnan kesäkonventissa silloin Kaurialan urheilukentällä jäätelökaappi meni epkuntoon. Sain jäätelöä niin paljon kun jaksoin syödä kuumana päivänä, en unohda milloinkaan sitä eurooriaa.

Pääsin Hämeenlinnan konventissa keittiöön hommiin. Ei tarvinnut puuduttaa pakaroita tai aivoja penkkirivillä vaan sai jotain puuhaa. Oma hupinsa oli katsella, kun joka vuosi samat veljet sai "luottamustehtävän" ja pääsi keittiöhommiin. Iltapäivän veijarit joi ykköskaljaa ja keitteli nakkeja samalla keskittyen kaikkeen muuhun kuin lavalta tarjoiltavaan ravintoon.

Kummasti miehillä on noita erikoistehtäviä. Saavat kävellä ja tutkailla paikkoja ja näin saavat vapauden olla kuuntelematta. Muistelen katkerana, kun yöllä vain miehet saivat olla vartijoita. Millähän lihaksilla todistaja "käännä toinenkin poski" miehet olisivat saaneet varkaat ja rettelöitsijät kuriin? Itse olisin tykännyt kuljeskella ja katsella paikkoja rauhassa yö aikaan. Mutta naiset on niin heikkoja, muahahhahha!

Järjestön politiikkaa: Miehet johtaa ja naiset on biomassaa siinä pari askelta jäljessä. saavat toki puhua, jos puhutellaan.

On lavanpalvelijan roolia ja äänilaiteveikkaa. Naiset vaan istuu. Onni on vain se synnytys. Miksi niin nuorena haluavat lapsia?

"Millähän lihaksilla todistaja" -puhuttiin aikoinaan että Nokialla oli voimanostossa tuollainen SM -mitalitasoa oleva jt.

Käsitettiin että hän kirjoitti U & E -palstalla joskus 10 v sitten ja että hän olisi "menettänyt lahkouskonsa". Kuinkahan lie ?

Oliko hän nimim. jt-man ?

Parasta oli, kun konvissa oli vielä mansikkaleivoksia. Myöhemmin oli sitten hampurilaisia. Nykyisin ei ole kuulemma kuin vettä...

Minulle on jäänyt mieleen lapsuudesta etenkin kesäkonventtien karkkikioskit, ja jäätelöäkin taisi konventeissa myynnissä olla. Jostain syystä konventeissa vaihdettiin rahaa 'lipukkeisiin', joilla sitten sai ostaa (karkkia) ohjelman ajaksi. Myyjänä toiminut sisar (oliko tässä tehtävässä koskaan veljiä?) sitten kynällä veti viivan käytettyihin lippuihin sitä mukaa kun rahaa kului. Taisivat olla viiden markan arvoisia per yksi seteli, semmoisia vaaleansinisiä(?) lipukkeita, jotka oli jaoteltu kymmeneen viidenkymmenen pennin arvoiseen osaan. Lapsen silmin oikein kivaa leikkirahaa, vähän niinkuin Afrikan tähdessä.
Tietäneekö kukaan syytä, jonka takia noita lipukkeita konventeissa käytettiin rahan sijasta? Plus että millä logiikalla joissakin konventeissa käytettiin rahalippuja ja toisissa taas ei?
Olipahan tosiaan tarjonta (siis muu kuin 'hengellinen') männävuosina himppasen verran parempi kuin nykyään... Mikä lie ollut syy karkkikioskeista luopumiseen? Ilmaiset ruokailut loppuivat ihan sen 'ilmaisen' takia, eli kävi vissiin turhan ankarasti seuran kukkaron päälle. Mutta miksei nykyäänkin voisi konventeissa olla myynnissä purtavaa? Onko tästäkin kenties kehitetty joku 'uuden valon' mukainen säännös, jonka mukaan myyntitoiminta (kuten nähtävästi se ilmaiseksi jakaminenkin) konventeissa on paheksuttavaa?

Hauskaa oli vielä silloin kun oli kunnon päiväruoka sekä ostettavaksi lihapiirakoita, nakkeja, karkkeja, leivoksia, limua, ykkösolutta. Iltaohjelmassa järjestettyä nähtävyyksiin tutustustumista ja vaihtoehtona elävää musiikkia, kuten rytmimusiikiksi sovitettuja valtakunnan lauluja. Ja tietysti keittiöhommiin osallistujille käytännössä vapautus ohjelmasta. Nykyään taitaa olla teineillä aika ankeaa...

En lähtenyt konventtiin maksamaan suolaista ylimitoitettua hintaa perunasta, kastikkeesta ja kasvisraasteesta, tämä paras konventtimuisto.

Mieluisinta oli tietysti se kun konventit päättyivät.

Kuponki leikkirahaa käytettiin todennäköisesti jotta ei tarvitsisi järjestää tarpeeksi vaihtorahaa jokaiseen ostopisteeseen. Toinen syy voisi olla turvallisuus; hieman vainoharhaista tosin noilla summilla. Toisaalta kun vaihtorahoilla pelaamista vähennetään, niin lahjalaatikkoon kerääntyy ehkäpä enemmän muuta kuin niitä kolikoita.

Vierras kirjoitti:Iltaohjelmassa järjestettyä nähtävyyksiin tutustustumista

Minulle kävi ensimmäisessä piirikonventissani sillä tavalla, että löysin konventin järjestetyltä iltaretkeltä tulevan aviopuolisoni.

Ot.

Tällainen "oma valuutta"-käytäntö ei ole mitenkään tuntematon, ei ainakaan, YK-joukoissa palvelleille. Meillä oli oma, samankaltainen, tosin kiinteäarvoinen" messiseteli, sellainen sopivan kokoinen lappunen eri rahanarvoissa. Ne lunastettiin taaloilla ja senteillä ja kävivät oman toimialueen sisällä messistä ostettaessa. Mikäli joku tuote maksoi esim. 25 cent. ja tarjosit 50 centin lappua, sait 25 cent. lapun takaisin. Edellinen demoni jätti ystävällisesti käyttööni reilun taalan edestä näitä lappuja, pääsin heti alkuun ja tupakkia ostamaan. (tuli sellainen merkeleellinen tarve tupakoida heti samana iltana alueelle päästyäni - pari savuketta pummasin, minkä jälkeen hankin koko kartongin)

Hämmästyttävää - tai oikeastaan ei: ei yhtään mieluista konventtimuistoa. Tuo purtavan hakeminen väliajoillakin turmeltui, kun joutui kantamaan rintamainosta, joka sai häpeämään. "Tuossa taas yksi höynäytetty, toivottavasti vain ei tule käännyttämään", uskoin ulkopuolisten ajattelevan.

Se pehmusteen ottaminen tuolille mukaan paransi mukavuutta sen verran, että saattoi kuunnella pätkiä puheistakin eikä pelkästään ajattelemaan istumalihaksiaan ja jalkojen kutinaa.

Tauoilla aina odotin tapaavani "rakkaudellisia" sisaria ja veljiä, mutta sain huomata, että paikalle oli kokoontunut joukko sisäpiiriklikkejä sisäpiirijuttuineen. Vesitarjoiluun kutistunut tarjoilu sai ihmettelemään Seuran taloudenllista tilaa.

"Väärin" pukeutuneiden sisarten arvostelu oli hauskaa. Oli ehkä mukavaa katsella ja moralisoida, mikä tapa on yleinen JT:n keskuudessa.