Veljesseura.org

En tiedä oliskos tällainen sopivaa tällä foorumilla , mutta vaihtelun vuoksi ajattelin ehdottaa...

...haluaisiko joku keksiä kenttäkokemus - kauhufiktion , se voisi olla täysin keksitty ja tuulesta temmattu , siis vaihtelun vuoksi vaan...

Se voisi myös olla kauhua muutenkin todistajuuteen liittyen.
Mutta jos tämä olisi epäsopivaa niin, poistettakoon tämä ehdotus moderaattorien toimesta.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:En tiedä oliskos tällainen sopivaa tällä foorumilla...

Yleinen osio on jehovantodistajuuteen liittymätöntä, taitaa tämä olla välimaastoa. Sen estämättä on IKEAN kirkolliskokouksessa kerran heitetty hupimielessä ilmaan ajatus lähteä oville ja jehovantodistajana esiintyen puhua aivan höpöjä. Kun sitten osuu kohdalle ensimmäinen hieman valveutuneempi ovenavaaja, joka oikoo asioita, niin toteaisimme, että "ai niinhän se onkin" ja poistuisimme anteeksipyydellen ja Vt-seuran opetuksia moittien. Kauhua tässä kokemuksessa ei ollut, mutta nauroimme makeasti ajatukselle.

Kentällä käyminen on jo itsessään kauhua. Lähteä nyt pahojen ihmisten oville saarnaamaan. Kyllä siinä hyväsydänmistä pelottaa herkästi. Tosin en tiedä kumpi siinä ahistuu enemmän: menijä vai avaaja??

odette80 kirjoitti:Kentällä käyminen on jo itsessään kauhua. Lähteä nyt pahojen ihmisten oville saarnaamaan. Kyllä siinä hyväsydänmistä pelottaa herkästi. Tosin en tiedä kumpi siinä ahistuu enemmän: menijä vai avaaja??

Ovenavaajalla taitaa usein olla tunteena myötähäpeä.

Ellei sitten tunne oloaan hieman kiusaantuneeksi, tämä ovan avaaja. Fiksumpi tapa olisi soittaa ja sopia tapaamisesta. Palaa poika-ajat mieleen, kun myytiin muovisia rintamerkkejä ovelta ovelle johonkin hyvään tarkoitukseen. Tällaisen ramppamisen koin inhottavana, vaikka ihmiset suhtautuivatkin yleensä pojannaskaliin myötätuntoisesti. Nekin, jotka eivät ostaneet, saattoivat sanoa: "Otahan tuosta omena evääksi".

No tämä ei ole kauhu-fiktio , vaan todellinen kokemus vähääkään liioittelemata:

Mentiin kerran kentälle kaksistaan minä ja yksi h:n päältä puhuva Tervolalainen jänkhästä. Mentiin sitten taloon ja siellä avasi oven eräs nais-immeinen , no hän lempeästi varoitteli kyllä ,että ei heille kannata tulla , mutta ei osannut sitä tehdä kunnolla selväksi.

Sitten tämä tervolalainen kaverini oli niin voimakas uskossa , että alkoi vääntäytyä yhä enemmän sisään samalla puhuen ja todistellen , kuulin kuinka olohuoneesta kuului tympeä ja ahdistunut kiroilu.

Minä pelkäsin jo tässä vaiheessa , kun en oikein koskaan ollut pystynyt sisäistämään kentällä käynnin tarkoituksellisuutta ja aavistelin jo että nyt on jokin pielessä.

Ilmassa väreili painostavuutta ja talon emäntä oli ahdistuneen oloinen , ketään muita ei ollut näkyvissä , emäntä vain siinä käytävällä. Eräänlainen uhkan tuntu leijui ilmanalassa.

Kenttäkaverini siinä samalla puhuen alkoi jo riisumaan kenkiä eteiseen , että voisimme siirtyä yhä pitemmälle asuntoon(aika röyhkeää meiltä).

Minusta tuntui , että kaikki ei ollut kohdallaan , kuulin hiljaisen kiroilun lisääntyvan olohuoneesta , ilma suorastaan paksuuntui lähestyvän uhkan tunnusta.
Ja sitten kaikki räjähti...salaman leimahduksen tavoin - yhtäkkiä. Talon isäntä , hyvin vihainen ja raivostunut pomppasi olohuoneesta huutaen ja kiroillen , tuli uhkaavan nopeasti sisäeteiseen , hän huusi meille niin lujaa ja kiroillen oman mielipiteensä meistä ja tivasi meiltä kulkukauppa lupaa.

Ja kun meillä ei ollut sellaista hän suutus päissään vaati meitä lähtemään sillä hetkellä tai muuten ...

Talon emäntä yritti puolustaa meitä , ja sanoi tulistuneelle miehelleen , että älä nyt noin kovasti huuda , kyllä pojat lähtee...
...mutta mies huusi vielä kovemmin melkein kirkuen , että "MUTTA NUO EI MUUTEN USKO !!!"
Ja tämä talon emäntä murheissaan sanoi takaalalta miehensä takaa, että minähän varoitin teitä , ettei kannata tulla sisään , mutta te ette uskoneet.

Kaveri vetäisi nättiin kengät takaisin jalkaa ja lähdimme valoa nopeammin pois ovelta.

Yritimme vielä kenttäillä ja kaveri pystyikin , mutta minä en pystynyt enää ja lopetimme kohta , olin heikko kristitty , en pystynyt jatkamaan kohdattuamme vastustusta.

Minua pelotti vielä jälkeenpäinkin tämä tilanne , se tuntui niin kauhealta , varsinkin kun tiesin , että samanlainen kokemus voisi toistua missä vain ovella ja kun rehellisesti ajatellen tajusin , että kulkukauppaahan tämä vähänniinkuin onkin , vaikkakin puettu uskonnoksi.

Tämä oli katkera kokemus , joka sai jonkin laisen kammon minulla syntymään kenttätyötä kohtaan , ja vähitellen huomaamaan , miten typerää se työ onkaan.

Itse olin sukulaisen kanssa kentällä hivenen huonommalla alueella (vähän käytä matkan ja sijainnin takia ). Eräällä ovella tuli vastaan mies (rivari) joka oli kuin vesikauhuinen. Silmät punoitti ja kuola roiskui suusta. Muutenkin oli kuin ihmissusi. Louskutti kuinka ollaan väärässä ja pahoja ja ties mitä. Muut katsoi hieman "kauhuissaan" lähistöllä. Olihan siinä vähän jännä olo, mutta tiesipä olla menemättä. Oli muuten yhteisalue se, heh!

Itellä ainakin oli lähinnä häkeltynyt olo sen yhden kerran kun on randomisti osunut ovelle todistajia. Olin kylässä kaverilla (solukämppä) ja yksin sisällä. Ovikello sit soi ja pienen pohdinnan jälkeen päätin sit avata oven, ku aattelin et josko jompi kumpi asukkaista on unohtanu avaimensa tjsp mut eipä ollut kaan. Kyllä siinä jonkun aikaa ratas raksutti oikeesti päässä et mitä ihmettä noille oikeen pitäs sanoa. Sen verran häkellytti ettei osannu mitään hienoa showta pistää päälle sen kerran, kun ois ollu tilaisuus. Jotain sit taisin selittää etten asu talossa ja sukulaisilta kyllä saa niitä läpysköitä jos kokee tarvittevansa jnejne ja taisin erehtyä mainittemaan itekin pyörineeni jutuissa jonkun verran. Kyl ne sit lopulta jatkos matkaansa ja ite jäin sit istumaan teemukin kanssa ja ihmettelemään ittekseni. x) Tapauksesta on tosin jo aika monta vuotta.

Kerran ammuttiin perään, kerran kaveria uhkailtiin kirveellä.

Jostain kumman syystä vilpittömät Jehovan Todistajat sittemmin ilmeisesti ohittavat minun oveni.

Odotan myös edelleen vilpittömiltä Jehovan Todistajilta vastauksia esittämiini kysymyksiin. Ei ole ovella näkynyt sittemmin.

Kirjoittamani lienee voisi kuulua kenttäkokemus-kauhu-fiktioon Seuran asettamien vilpittömien kuvainnollisten muurahaisten osalta.

Bergerac kirjoitti:Jostain kumman syystä vilpittömät Jehovan Todistajat sittemmin ilmeisesti ohittavat minun oveni.

Odotan myös edelleen vilpittömiltä Jehovan Todistajilta vastauksia esittämiini kysymyksiin. Ei ole ovella näkynyt sittemmin.

Ehkä sinun kannattaisi hieman helpottaa asiaa. Se käy varsin näpsäkästi ottamalla pois sanan "vilpitön". Nyt mahdollisten kävijöiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti verrattuna "vilpittömiin".

Eihän sitä tiedä toimiiko se, mutta voihan sitä aina kokkeilla (sanottiin Jopet-show-ohjelmassa).

Bergerac kirjoitti: Kirjoittamani lienee voisi kuulua kenttäkokemus-kauhu-fiktioon Seuran asettamien vilpittömien kuvainnollisten muurahaisten osalta.

Totisesti ottaen näin voisi ajatella !

Kentällä käynti nyt oli sinälläänkin melkoista kauhu-faktiota, koska oli äärimmäisen vaikeaa yrittää puhua aiheesta, jonka perusteista ei itsekään ollut sataprosenttisen vakuuttunut. Mitä jos ovelle sattuu joku fiksu joka laulaa minut kenttäkavereineni suohon? Näin ei kuitenkaan käynyt, aika harvoin kentällä onneksi pääsi lehdenmyyntiä pidemmälle.

Ihan tosikauhua herätti tilanne, jossa 17-vuotiaana olin kentällä silloisen "tutorini", erään vanhimman kanssa, ja oven sattui aukaisemaan eräs yläaste-aikainen luokkatoverini. Hän tyynesti kuunteli kun esittelin lehdet, joissa pääteemana oli jotensakin "miten voisit olla parempi ihminen jumalan silmissä", ja esittelyn loputtua totesi: "Etpä ollut itsekään koulussa mikään jumalan silmäterä" ja räppäsi oven kiinni. Loppukenttäreissu meni selitellessä tuota lausuntoa parhain päin....

Pehmoluopio kirjoitti:Kerran ammuttiin perään, kerran kaveria uhkailtiin kirveellä.

No tulihan sieltä jotain rankkaakin. Saisko kuulla enemmänkin tapauksista , mikäli mahdollista ja sopivaa udella tämmöistä ?

sinner74 kirjoitti:Kentällä käynti nyt oli sinälläänkin melkoista kauhu-faktiota

Sama täällä , jokainen kenttäreissulle lähtö tuotti ahdistusta alusta loppuun , mutta sitten ku se oli ohi , nii voi sitä riemua ja onnellisuutta.
Ja siihen yltiöJepukat totesivat ,että eikös vain kentällä käynti tuota onnea ja iloa. (no,voi sun seittemä tätä kaksoisajattelun kurimusta)