Sivu 1/1

Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 15.09.2010 18:23
Kirjoittaja Vieras
Eräs ovenavaaja sanoi jehovantodistajille olevansa kristitty. Kaksikko vastasi mielissään, että niin mekin olemme! Löytyi siis yhteistä, vaikka JT:ty muutoin kuin ovilla sanovat, että he ovat kristittyjä ja että tässä tapauksessa ovenavaaja kuuluisi Suureen Babyloniin - väärän uskonnon maailmanmahtiin (mikä selviäisi hänelle vasta myöhemmin).

Ovenavaajan silmien auettua, hän huomaisi olevansa tosi kristitty vasta liityttyään jehovantodistajiin ja että muita kristittyjä ei ole ja kaiken huipuksi jehovantodistajauskonto jatkaisi puhdasta alkukristillisyyden oppia ja muotoa.

Joku voisi sanoa, että JT on uususkonto, adventistien oppeihin ja omiin auktoritteetteihinsa nojautuva lahko, josta puuttuvat kristinuskon peruspiirteet. Edellä mainittu "kristitty" ovenavaaja saisi huomata myöhemmin esimerkiksi, että ei saa osallistua itsensä Jeesuksen asettamiin vertauskuviin. Hän oppisi, ettei ole pyhää kolminaisuutta eikä helvettiä. Jeesus samaistuisi arkkienkeli Mikaeliin. Tosi kristillisyydessä tuntuu moni asia olevan toisin kuin tavaomaisesti käsitetyssä kristillisyydessä.

Jehovantodistajat halveksuvat kirkkohistoriaa ja uskonnollisuuden muotojen kehittymistä, mutta nostavat kyllä esiin oman kehityshistoriansa päävaiheet. Erikoista on, että noihin viheisiin liittyy salaisuuksia, joita tosi kristityille ei kerrota. Pimitellään omaa aikaisempaa teologiaa, joka on koko ajan muutoksen kourissa. Kirkossakin opit muuttuvat tai ainakin käytännöt - kuten esimerkiksi naispappeus on hyväksytty, mutta se ei ole muuttanut kristillisyyden perussanomaa: rakkautta ja armoa. Rakkaus ja armo monasti tuntuvat puuttuvan jehovantodistajien uskonnosta, vaikka puheissa hehkutetaan varsinkin tuota rakkaudellisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan. Jehovantodistajat luokittelevat ihmisiä sen mukaan, kuinka he suhtautuvat Järjestöönsä. Rakkaudellisuus on ehdollista eikä kohdistu kaikkiin maailman ihmisiin.

Kristillinen lahko vai ei?

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 09:27
Kirjoittaja RaM
On hyvä erottaa toisistaan kaksi termiä - kristitty ja kristinusko.
Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen seuraajilleen annettiin pilkkanimi - kristitty. Tämän nimen apostolit hyväksyivät käytettäväksi itsestään ja halusivat tunnustautua kristityiksi. He olivat uskonnoltaan juutalaisia (juutalaislahkolaisia).
Kristinusko syntyi myöhemmin Roomassa (oli uskontojen sulatusuuni). Aluksi se tunnettiin pelkästään nimellä kansojen kirkko = katolinen kirkko ja sen juuret olivat sekä juutalaiskristityissä, että zarahustralaisessa mithralaisuudessa. Kristinuskon tunnus on oppi kolmiyhteisestä jumaluudesta (tuli zarahustralaisuuden kautta), johon Jehovan todistajat eivät usko. Kristinusko on Jt teologiassa Suuri Babylon.

Jehovan todistajat eivät siis kuulu kristinuskoon vaikka tunnustautuvat kristityiksi.

Apostolien teot:
11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi

1.Pietarin kirje:
4:16 mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 14:45
Kirjoittaja Vieras
Juutalaiselle oli kova pala, kun hänen poikansa oli kääntynyt kristinuskoon (onneksi ei kuitenkaan jehovantodistajaksi). Hän meni synagoogaan päivittäin puhumaan jumalalleen valittaen "poikani on ruvennut kristityksi". Lopulta hän sai sitten vastauksen,.. "niin on minunkin poikani".

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 16:04
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Tähän mennessä päivän paras. :lol:

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 16:44
Kirjoittaja Vieras
Armo ei käy JT:llä oikeudesta. Vaikka oikeuskomiteassa oleva syytetty tunnustaisikin ja katuisi, hän ei välty sanktioilta.

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 17:23
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Armo ei käy JT:llä oikeudesta. Vaikka oikeuskomiteassa oleva syytetty tunnustaisikin ja katuisi, hän ei välty sanktioilta.
Mikäli näin on, voisitko kertoa enemmän. Tapauskertomukset ovat merkittäviä. Niiden avulla useat voivat arvioida käsityksiään jehovantodistajuudesta ja näin tarkistella omia näkemyksiään ja tuntemuksiaan. Kenties tämä edellyttäisi rekisteröintiä Sinulta, mutta toisaalta kokemasi voi olla siinä määrin ajankohtainen, ettei juuri enempää voi kertoa, mitä totesit.

Yleisesti ottaen Raamattu ei tue esittämääsi menettelytapaa. Jeesus menetteli aivan toisin (Sananl. 28:13; Joh. 8:11). Miten opetetaan jehovantodistajuudessa: Jäljitelkää Jeesusta!
Sitaatti w07 1/1 s 17 otsikon Koskettavia neuvoja Gileadin oppilaille alta: Hallintoelimeen kuuluva Anthony Morris tarkasteli seuraavaksi Roomalaiskirjeen 13:14:ään perustuvaa teemaa ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus”. Miten voimme tehdä sen? Veli Morris viittasi tähän jakeeseen liittyvään englanninkielisen viitelaitoksen alaviitteeseen, jossa sanotaan: ”Jäljitelkää Herran Jeesuksen Kristuksen tapoja.” Tämä merkitsee siis Jeesuksen esimerkin ja mielenlaadun jäljittelemistä.

Korostus ja kursivointi minun.

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 19:16
Kirjoittaja Vieras
"Morris viittasi tähän jakeeseen liittyvään englanninkielisen viitelaitoksen alaviitteeseen, jossa sanotaan: ”Jäljitelkää"

Tuolle "jäljitelkää" sanalle on myös synonyymi, apinoikaa. Se siis on se mihinkä seura neuvoo.

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 16.09.2010 21:00
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:Tuolle "jäljitelkää" sanalle on myös synonyymi, apinoikaa. Se siis on se mihinkä seura neuvoo.
Aivan. Tämä ei kuitenkaan muuta asiaa. Kommenttisi on hyvä ja ristiriita opetetun ja käytännön välillä ilmeinen. Sitä otaksuisi hallintoelimen jäsenen sanan painavan, mutta ei. Selvää Jehovan pilkkaa moinen tottelemattomuus vanhimmistolta, arvelen. Eivätkö Vartiotornin artikkelit olekaan Jehovan todistajille varteenotettavat! Tämähän on "Lukijain Kysymyksiä" arvoinen asia, vai? Tai kenties ovat lukeneet Vartiotorninsa huolimattomasti. Tämäkin on lähes anteeksiantamatonta, eikö niin?

Kaltaiselleni kiinnostuneelle avautuu tästä kysymykselle sijaaa seuraavassa tapaamisessa.

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 20.09.2010 09:07
Kirjoittaja ex palv.valvoja
Mikä on kristinuskoa tai kuka on kristitty?
Siinäpä pulma.
Pelkään pahoin,että jos otetaan raamatun lehdiltä puhdas määritelmä Jeesuksen seuraajasta,kristitystä, saa kristikunta,Jehovantodistajat mukaan lukien:KENKÄÄ!
Niin kovat on kriteerit asialle.
Pitäis olla köyhä.Jos on omaisuutta,pitäis jakaa se muille.
Ei pitäis olla omia oppeja.Pitäis pitäytyä siihen millainen alkuseurakunta oli.
Mitään selityksiä ja puolusteluja toisenlaiselle toiminnalle ei pitäisi olla.
Mutta kun näitä kristikunnan lahkoja on tuhansia.Niitä oli jo alkuvuosisatoina,vaikka kuinka.Suurimmasta osasta emme tiedä kun nimiä.
On siis aiv :?: an selvää että automaattinen lahkoihin luottaminen voi olla virhe,paha moka.
Vai onko sittenkään?
Voisiko olla niin,että Jeesuskin hyväksyisi,tietynlaisen erilaisuuden.Antaisi ajan virrassa tapahtuvien muutoksien tapahtua,kuten alkukirkossa tapahtuvien omaisuuksien jaon,tasauksen,ei annettu jatkua myöhempinä vuosina edes apostolisena aikana.
Paavalismihan ei ollut käytössä joka seurakunnassa.Vai oliko?

Re: Mikä on kristinuskoa?

Lähetetty: 20.09.2010 10:52
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
ex palv.valvoja kirjoitti:Paavalismihan ei ollut käytössä joka seurakunnassa.Vai oliko?
En tarkalleen ymmärrä, mitä paavalismilla tarkoitat, mutta mikäli kyse on siitä erosta, mikä Jaakob Vanhurskaan johtamissa juutalaiskristillisissä ja Paavalin perustamissa pakanakristillisissä seurakunnissa vallitsi, on ero ilmeinen. Eräänlaisena jakolinjana toimi tällöin apostolien kokous Jerusalemissa, missä asetettiin minimivaatimukset juutalaisuuteen nähden. Nämä vaatimukset noudattivat itse asiassa samaa, mitä juutalaisissa synagogaseurakunnissa asetettiin juutalaisuuden vähimmäsvaatimuksiksi pakanoille.

Tutkijat ovat toistaiseksi hieman erimielisiä siitä, oliko Paavali sittenkään läsnä tässä kokouksessa, vai saiko hän vasta myöhemmin tiedon sen päätöksistä. Paavalin perustamissa seurakunnissa oli käytännössä hyvin vaikea välttää mm. epäjumalille uhratun lihan syömistä, koska eri uhrimenoissa uhrattu ruho tuotiin myytäväksi lihakauppaan. Tästä johtuu myös Paavalin 1. Kor. 8:ssa antama neuvo.

Lisäys: Olen melko monissa yhteyksissä tuonut esille sen tosiseikan, ettei meillä ole paluuta apostolisen aikaan, eikä senaikasen alkuseurakunnan käytäntöihin yksin jo siitä syystä, ettemme tunne tuota aikaa ja sen tapoja riittävän hyvin. Voi aivan syystäkin kysyä, kumpi on tärkeämpää muodollisuus, vai itse asia, usko ja siitä seuraavat teot.