Veljesseura.org

Vaikee ymmärtää , mikä siinä seurakunnan vanhimmuudessa kiinnostaa niin paljon , että vaikka juopottelun takia erotettais vanhin tehtävästään , niin jo puolen vuoden tai vuoden kuluttua ollaan taas kiikuttu HÄPEÄMÄTTÖMÄSTI vanhimman pallille.

Mua on aina ihhottanut kovin se paskan pyrkyryys ja kunnianhimo , kun oma perhe joutuu jäämään vaille sellaista rentoa mukavaa rauhaa perheessä.

Eihän se ole oikein ,eihän? Se on minusta ainakin väärin , mun appiukolla oli osaan lapsistaan melko huonot välit , kun ryyppäili aina joskus lantsaroottella ja lapset näki sen.

Sitten ollaan niin hurskaana viemässä seurakunnan asioita eteenpäin ja aikaa ei riitä kuin tunteettomaan vartiotornin valmistautumis istuntoon kerran viikossa , kun töissäkin pitää käydä jne...

Sitten ajautuu lapsistaan erilleen sukupolvien väliseen kuiluun , kun seurakunnan pöljät hullut tartteen henkellistä ravintoo , mut lapset jää vaille riittävää huomiota.

Sitten kerran pari vuodessa ryypätään itsensä kontilleen ja soitellaan huuliharppua ja silmat seisoo päässä , kuten hullulla pässillä , jonka kaulaa kuristetaan.



Kyl mää oon nähny nii monenlaist juttuu seurakunnis , että haluttas kirota ja huutaa vihasta , mutten tietenkään voi näillä palstoilla - huutelen täällä kotona.

Oma kunnianhimo ajaa mielestäni myös hengelliseen johtajuuteen - siinä kuin poliittiseen johtajuuteenkin. Tai yritysjohtajuuteen.

Jos ei välttämättä pärjäisi diilissä tai ministerinä, voi seurakunnassa nousta helposti alistumalla ensin järjestelyihin ja sitten vanhimpana alistamaan toisia järjestelyihin. Ei ole väliä, teetkö niin tai näin, aina saat suitsutusta ja kiitosta ja arvostusta - ja mitäpä muutakaan itsekäs ihminen kaipaisi?

Jos seurakuntalainen kysyy neuvoa ongelmiinsa, vastaat kaikille aina ongelmasta riippumatta, että lisää tutkimista, kenttää ja kokouksia. Kenttä sujuu vanhimman kanssa helposti ajelemalla autolla ympäriinsä.

.