Tihkuuko tietoa Betelistä?
Lähetetty: 25.10.2010 19:08
Betel ei välttämättä merkitse eläkevirkaa! Ainakin kaksi pariskuntaa tiedän sieltä lähteneet, veljiä vanhinten asemassa. Todellisia syitä on lähtemiseen on vaikea tietää, mutta kerrotut syyt vaikuttivat keksityiltä terveydellisiltä syiltä.
Sain kuulla myös, että uudet tulokkaat ovat toisinaan heti valmiina kärkkymään parempia asuinhuoneita itselleen, vaikka jako meneekin palvelusvuosien mukaan.
Erkki Kankaanpää piti aikoinaan ilmeisesti hyvää kuria, olen kuullut häntä sanotuiksi "isännäksi talossa" (ja että hän teki sen myös tiettäväksi).
Betelissäkin on edustustilansa, mutta kulissien takana arkismpiakin tiloja mm. verstaita. Jotkut harrastavat omia puhdetöitään verstailla.
Siivoojat joskus huoneita siivotessaan vaihtavat huoneessa olevan lelunallen paikkaa ilahdutukseksi (lpasettomille) asukaspariskunnille.
Yhdessä kerroksessa on vaatehuone, josta voi käydä hakemassa käytettyjä vaatteita tarpeisiinsa, mutta paikka ei ole kovinkaan suuressa suosiossa.
Asuinhuoneet ovat pieniä, mutta ne saa sisustaa kuten haluaa. Joissakin huoneissa on seinälle nostettava vuode pienen tilan säästämiseksi.
Betelissä saa olla huoneessa esim. omat äänilevykokoelmat, vaikka ei niin teokraattista olisikaan.
Sinne tilataan sanomalehtiä ja on huone, jossa niitä saa lueskella.
Betelissä tottuu siihen, että kaikki tulee automaattisesti. Toinen näistä Betelin jättäneistä vanhimmista oli melko hakusessa alkuun tavallisessa käytännön elämässä.