Sivu 1/2

Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 14:44
Kirjoittaja Vieras
JT:llä ei saa olla partaa (paitsi joissakin kulttuureissa saa olla viikset, ettei luultaisi homoksi). Jeesuksella kuitenkin ilmeisesti oli parta. Miksi häntä ei saisi tässä suhteessa jäljitellä, kun muutenkin kehotetaan jäljittelemään.

Jeesus on usein kirkkotaiteessa esitetty kärsivänä ja heiveröisenä. JT-Jeesus on näemmä vähän bodari, harjoittanut ruumiinkuntoa jossakin. Johtuuko se siitä, että hän oli "täydellinen" ihminen (myös fyysisesti)?

Torinon kääriliina on eräs arvaus Jeesuksen todellisesta ulkonäöstä.

JT-Jeesukset - oikea vai väärä kuvaus?

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 14:50
Kirjoittaja Johanneksen poika
Vieras kirjoitti:JT:llä ei saa olla partaa (paitsi joissakin kulttuureissa saa olla viikset, ettei luultaisi homoksi). Jeesuksella kuitenkin ilmeisesti oli parta.
Yksi Vartiotorniseuran ensimmäisistä johtomiehistä (Russel) omasi melkoisen partakarvavaraston. Kun hänen seuraajansa (Rutterford) halusi tehdä pesäeroa alkuperäisiin raamatuntutkijoihin, yksi ulkoisista tekijöistä oli juuri parran raivaaminen naamalta pois.

Tällä sivulla voi vertailla herrojen partaindeksiä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat

Raamatun kanssa tällä parrattomuudella ei ole mitään tekemistä. Kuten totesit, Jeesuksella oli parta, kuten sen ajan juutalaisilla muutenkin. Roomalaiset taisivat olla silloin siloposkia, mutta sitä tapaa ei oikea aito juutalainen halunnut noudattaa.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 14:53
Kirjoittaja RaM
60-luvulla ei mallia kehoitettu ottamaan Jeesuksesta, vaan amerikkalaisista puhujaveljistä.
Lyhyt tukka joka ei saanut mennä korvan päälle eikä takaa paidan kauluksen päälle. Ei partaa, ei pulisonkeja.
Amerikkalaiset puhujaveljet taas ottivat hiustyylinsä armeijasta.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 20:46
Kirjoittaja Markku Meilo
Johanneksen poika kirjoitti:Raamatun kanssa tällä parrattomuudella ei ole mitään tekemistä. Kuten totesit, Jeesuksella oli parta, kuten sen ajan juutalaisilla muutenkin.
Vt-seura esittikin Rutherfordin kaudelta aina 1960-luvulle Jeesuksen parrattomana. Vielä 1950-luvulla lukijain kysärissä (w54 Aug. 15 p. 511) puolustellaan parrattomuutta Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, eli jonkun vanhan potan kuviolla. Vanha potta -selitys piti pintansa 1960-luvulle (w68 May 1 p. 286), jolloin vanhan potan kuvion todistusvoima vasta hävisi Raamatulle ja lakiliiton vaatimukselle. Näin se ymmärrys lisääntyy, eli otetaan lopulta Raamattu käteen.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 22:50
Kirjoittaja Voimantorni
RaM kirjoitti:60-luvulla ei mallia kehoitettu ottamaan Jeesuksesta, vaan amerikkalaisista puhujaveljistä.
Joo, itse kerran kysäisin parta-asiaa paikalliselta vanhimmalta, jonka koin kollegoitaan syvemmin asioihin perehtyneeksi persoonallisuudeksi. Sainkin häneltä ihan rehellisen tuntuisen vastauksen: partakielto ei ole nykyään mikään virallinen kielto. Siitä huolimatta se elää yllättävän sitkeänä vielä nykyäänkin (yleensä avustavina palvelijoina tai vanhimpina palvelevien veljien annetaan ymmärtää, että ajaisivat lomapartansa jäänteet pois ennen salille tulemista). No miksi tuo kielto sitten jolloinkin aiemmin oli ollut voimassa kun kerran Jeesuksellakin oli ollut parta, jatkoin kysymystäni. Vastaus oli partaradikaalit! Huvittavaa tässä on vain se, että partaradikaalit olivat tapetilla viitisenkymmentä vuotta sitten. :lol: Aikana, jolloin oikeastaan ihan kaikki oli kauhistus "kunnon ihmisten" piireissä. Tässä muuten yksi aihetta valaiseva blogi-kirjoitus:
http://karirydman.blogspot.com/2010/05/ ... parta.html

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 04.11.2010 23:15
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:Sainkin häneltä ihan rehellisen tuntuisen vastauksen: partakielto ei ole nykyään mikään virallinen kielto.
Vt-seuran suhtautumisessa on ollut kulttuurillinen/maantieteellinen ero, eli Etelä-Amerikassa ovat viikset olleet sallittuja siinä missä muualla on karsastettu partaa.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 09:22
Kirjoittaja Aaac
Kadotetusta paratiisista... -kirjassa on parraton Jeesus 1958. Myös katuva ryöväri on parraton, toisin kuin katumaton ryöväri.
http://oroborus21.com/jwnet/art/p141.jpg

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 14:45
Kirjoittaja Vieras
Yksi parrakas oli srk:ssa, mutta ns. "huonosti mukana". Ei painostettu ajamaan tai jos painostettiinkin, ei ajanut.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 18:35
Kirjoittaja Vieras
""rehellisen tuntuisen vastauksen: partakielto ei ole nykyään mikään virallinen kielto. "" -Asiaan voisi palata ja kertoa että kun tuli kerran moitittua lut.pappia hänen seurakunnassaan olevista parrakkaista miehistä, niin olen nyt ihmetellyt, että pitäisikö mennä pyytämään häneltä anteeksi ?

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 18:50
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Vieras kirjoitti:""rehellisen tuntuisen vastauksen: partakielto ei ole nykyään mikään virallinen kielto. "" -Asiaan voisi palata ja kertoa että kun tuli kerran moitittua lut.pappia hänen seurakunnassaan olevista parrakkaista miehistä, niin olen nyt ihmetellyt, että pitäisikö mennä pyytämään häneltä anteeksi ?
Näin voi menetellä, mikäli asia kovin kiusaa. Olisihan se lämmin ele. Luterilainen pappi tuskin edes asiaa muistaa ja tuskin siitä lienee pahastunut. Monasti tuontyyppiset asiat vaivaavat henkilöä itseään, ei niinkään heitä, keihin se on kohdistettu. Jeesuksen olemukseen kuului anteeksianto ja jollakin tavalla lut. kirkon työntekijät ovat sen omaksuneet. Ei aivan kaikkea kovin henkilökohtaisena oteta. Toisaalta kaikki se arvostelu, mikä kirkkoon, seurakuntaan ja työntekijöihin kohdistuu, on siinä määrin laajaa ja hajanaista, ettei moiseen kovin herkästi tartuta.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 19:25
Kirjoittaja Vieras
"Toisaalta kaikki se arvostelu," -Eikä myöskään yltiösarkasmista näy merkkejä. Entinen Jaakkohan heitti kivellä järveä omana päivänään, moderni Jaakko voisi harkita lahkon edustajan sihtaamista.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 19:40
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Tai kenties kestovittuilijoiden pongausta... harrastemahdollisuudet ovat monet.
Jeesuksen olemuksen tarkastelu, tässä tapauksessa fyysisen, on ollun varsin vekkulia jehovantodistajuudessa. Tuo parta ja parta pois antaa hyvin sen käsityksen, millaisella tietämyksellä koetettiin Seuran toimesta ihmisiin vaikuttaa. En tiedä, mistä ihmeestä Aaac aina onnistuu noukkimaan mainion kuvan tai mainiot tekstiviittensä asiayhteyteen.

Tosiasiassa Jeesus oli juutalainen ja sellaisena hän ulkoasultaan esiintyi, alusvaippoineen, päällysvaippoineen, pitkine hiuksineen, partoineen ja sandaaleineen. Ei hän millään muotoa poikennut aikansa väestöstä tässä suhteessa. Voidaan kysyä, tarkoittaako Jeesuksen jäljitteleminen jehovantodistajuudessa myös näitä ulkoisia piirteitä ja puitteita, ja mihin määrään!

Jeesusta puhuteltiin opettajaksi, rabbiksi. Tulisiko myös Jehovan todistajia puhutella näin? Tulisiko heidän pidättäytyä myös syömästä sianlihaa, juomasta kahvia, jne... Mitä tällainen fyysinen jäljittely voisi sisältää. Ristiinnau... anteeksi, paaluun ripustamisenko myös? Entä lain noudattaminen! Sisältäisikö tämä yksin omaan kirjaimellisen Mooseksen lain?

Pelkän fyysisen olemuksen rinnalle astuvat myös ne puitteet, joissa Jeesus eli ja näitä ajatellen yhtälö on mahdoton. Sen enempää Jeesusta, kuin hänen aikaisiaan oloja on mahdotonta nykyään jäljitellä. Lisäksi jää ratkaisematta, mitä fyysisiä piirteitä naiseen kohdistuu ja lapsiin. Tulisiko poikalapset ympärileikata 8 päiväisinä? Tulisiko myös uskonnollinen täysi-ikäisyys ottaa käytäntöön, pojilla 13-vuotiaina, tytöillävuotta aiemmin?

Mikäli Jeesusta pyritään jäljittelemään fyysisesti, eivätkö myös ne puitteet, joissa hän juutalaisena eli, tule kysymykseen!

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 20:23
Kirjoittaja Vieras
Asioiden leviämisen tuntua Jaakolla, onko hän sukua Jokiselle ? Häneltähän taas levisi eväät (Tampereen...).

Tuo parta keskusteluaiheena, sehän tuo esiin juuri ihmisen pienuuden, toisaalta juuri heillehän Jeesus sanomansa toi. Lahkollahan parta on vallankäyttökysymys. Pieni ihminen ei niin vaan osaa irrottautua omista pikku ympyröistään, siten kun parta tulee mieleen niin se on samalla kysymys, entä Jeesus...

Meidänhän on vaikea kuvitella esim. että Jeesuksella olisi ollut ilmavaivoja. Mutta ei niistä tarvitse kuvitella mihinkään. Sanomansa Jeesus tarkoitti jättää.

Lahkon edustajille taas on hyvä erilaisin kysymyksin muistuttaa että lahkossa toimitaan umpikujiin ajautuen, anteeksipyynnön velkaan joutuen.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 20:25
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:...moderni Jaakko voisi harkita lahkon edustajan sihtaamista.
Kuinka niin voisi? Jaska on omalla nimellään heittänyt tehokkaasti kapuloita vuosikausia Vt-oppirattaisiin rivijäsentä merkittävämmällä tasolla. Eikä tämä ole etäarvio, koska olen itse toiminut takapiruna.

Re: Jeesuksen olemus

Lähetetty: 05.11.2010 20:32
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Sanomansa Jeesus tarkoitti jättää.
Hyvä ja vakaa tuon uskonpuhdistajan tarkoitus omasta mielestään oli, sitä tuskin kukaan epäilee ja sanomansa jättikin, mutta kuinka kävikään sanoman realisointi:
”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.” (Matt. 10:23 UMK)

"Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)

"Oppikaa nyt viikunapuusta kuvauksena tämä: Niin pian kuin sen nuori oksa mehevöityy ja työntää esiin lehtiä, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin myös te, kun näette kaikki nämä, tietäkää, että hän on lähellä, ovilla. Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät missään tapauksessa katoa.” (Matt. 24:34 UMK)

”Hän sanoi heille lisäksi: ’Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan jo tulleen voimassaan.’” (Mark. 9:1 UMK)

"Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Mark. 13:30 UMK)

"Mutta minä sanon teille totuudenmukaisesti: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan." (Luuk. 9:27 UMK)

"Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu." (Luuk. 21:32 UMK)