Veljesseura.org

Oletko sitä mieltä, että Jehovan todistajaan voi vaikuttaa osoittamalla jonkin toisen uskonnollisen käsityksen olevan paremmin raamatun opetuksia vastaavan? Toivoisin mahdollisimman monen vastaavan kysymykseen, sillä sen avulla voidaan (ainakin itse voin) määritellä palstan sisäisen keskustelun tyylisuuntaa.
Aina välillä esiintyy kritiikkiä siitä, että kun Jehovan todistajien uskomuksia kumotaan toisilla uskomuksilla, niin myös ne voivat (ainakin omalta kohdaltani) saada vastakritiikkiä.

Henkilökohtiasesti olen kaikkia uskontoja vastaan ja siksi myös kritisoin uskontoon tai uskoon katsomatta niiden oppeja.
Voiko tuosta kritiikistä olla haittaa jehovantodistajuutta ajatellen?
Olet itse sitä mieltä, ettei Jehovan todistajaa voi vakuuttaa millään toisella uskonnollisella väittämällä tai saada häntä epäilemaan 'totuuttaan'. Kaikki nuo väittämät ovat tiedossa ja niitä vastaan todistelemista harjoitellaan säännöllisesti kokouksissa.

Eihän JT:t edes uskalla tosissaan perehtyä muihin uskontoihin. Joku kirjahan niillä on toisista uskonnoista, missä muka kerrotaan kattavasti näiden opetuksista. Pieni puolueellinen pintaraapaisu sekin kirja on.

Natsku kirjoitti:Eihän JT:t edes uskalla tosissaan perehtyä muihin uskontoihin. Joku kirjahan niillä on toisista uskonnoista, missä muka kerrotaan kattavasti näiden opetuksista. Pieni puolueellinen pintaraapaisu sekin kirja on.

Lueskelin kyseistä kirjaa juuri vähän aikaa sitten. Muita uskontoja käsitellessä osoitettiin ihan toimivaa huomiokykyä ja kriittisyyttä, tosin useat kyseisiin uskontoihin liittyvät historialliset ajankohdat oli arvioitu tietosanakirjojen vastaavia ajankohtia nuoremmiksi. Raamattuun perustuvaa uskontoa käsitellessä samaisesta huomiokyvystä ja kriittisyydestä ei ollut jälkeäkään. Historialliset ajankohdat taas oli arvioitu tietosanakirjojen vastaavia vanhemmiksi ja vilahtihan siellä myös 607 eaa:kin.

Vakaumuksellisen JT:n vakuuttaminen toisella opilla lienee yhtä vaikeaa kuin toisen fundamentalistin vakuuttaminen JT opilla. Fundamentalistisen luottamuksen täytyy murtua, jotta asiaa voi tarkastella uudelta kantilta.

Se lahkon uskontoja esittelevä kirja on työkalu siinä missä muutkin, se pyrkii esittelemään jotakin sellaista mitä kirja vertaa jehovantodistajuuden vastaavaan, paremmaksi esitettyyn, välttää nimenomaan sellaista, mistä ilmenisi kristinopin kiehtovuus, se jopa pilkkaa kristinoppiin kuuluvaa. Jopa alkukantaiset uskonnot otetaan vertaukseen, oliko se atsteekkien veriuhreista, sydämen kaivamisesta rinnasta, kerrottiin siihen tapaan että jt:n tuli kiinnittää huomiota että meillä ei tuommoista tehdä (miksei niin, vaatiihan lahko veriuhrinsa).

Osa jehovantodistajuuttahan on varoa käännytystä. Siten jos otat valokopioita vanhasta tuotannosta, kiusallisia on mahdollista ottaa kai satamäärin ainakin, ei jt jää seuraamaan, puhumattakaan osaaottamisesta, toista kopiota pitemmälle.

Muuten kyllä, jos tuntee jt:tta ja omaa nokkeluutta keskustelussa, on tietysti mahdollista käännytys, koska lahkohan rakentuu valheelle.

RaM kirjoitti:Henkilökohtiasesti olen kaikkia uskontoja vastaan ja siksi myös kritisoin uskontoon tai uskoon katsomatta niiden oppeja.
Voiko tuosta kritiikistä olla haittaa jehovantodistajuutta ajatellen?

Jäiköhän ymmärrykseni vajaaksi tämän lauseen merkityssisällöstä? Siinä yhdistetään uskonto ja usko. Minun käsitemaailmassani uskonto on organisaatio, mutta usko henkilökohtainen maailmankatsomus.

Uskonnon kritiikin ymmärrän, mutta kritisoida toisen uskoa? Jos joku uskoo olevansa kaunis tai älykäs niin onko tarpeellista osoittaa että hän on väärässä? (Kritiikkihän yleensä viittaa eroavaan mielipiteeseen.) Usko (faith) on kovin henkilökohtainen asia päin vastoin kuin uskonto (religion), joka on yleensä julkinen instituutio. Itse pyrin välttämään toisen uskon kritisoimista, koska se vain nostaa torjunnan päälle ja helposti johtaa loukkaantumisiin. Tietysti asia muuttuu, jos kokee, että joku esittää uskoaan niin, että sen ymmärtää käännyttämisyritykseksi, mutta silloin itse asiassa pitäisi kritisoida hänen tekoaan eli julistamista ennemmin kuin uskoa. Itse olen jäänyt monasti itselleni kiinni siitä, että esitykseni ovat lapsuudessa saadun mallin mukaisia eli julistavia, vaikka olen tehnyt paljon työtä päästäkseni tästä kiusallisesta piirteestäni eroon. Julistava esitystapa on monille muillekin kuin itselleni epämiellyttävää kohdata.

RaM kirjoitti:Olet itse sitä mieltä, ettei Jehovan todistajaa voi vakuuttaa millään toisella uskonnollisella väittämällä tai saada häntä epäilemaan 'totuuttaan'. Kaikki nuo väittämät ovat tiedossa ja niitä vastaan todistelemista harjoitellaan säännöllisesti kokouksissa.

Tämä on julistava toteamus, mutta lienee kirjoitusvirhe. "Olen itse ..." vaikuttaa loogisemmalta tähän yhteyteen, joten tulkitsen sen vihreeksi...

Itse uskon, että muutos ihmisen uskossa ei voi tapahtua ulkoisen esittelyn johdosta eli siinä mielessä näillä sivuilla esiintyvä kritiikki on merkityksetöntä (eli Seuran pelko on turha). Mutta, mutta. Ihminen voi alkaa itse ajatella. Kun ihmiselle syntyy oman ajattelun johdosta epäilyksiä, niin näiden sivujen kautta hän saa "tietävän todistajan" eli näkee muidenkin omaavan samankaltaisia epäilyjä kuin hänkin. Siksi nämä sivut ovat niin "vaaralliset": ne ovat todistajia Seuran virheitä vastaan.

Meillä kaikilla 'totuuteen' kasvaneilla lienee luonnostaan aika julistava tapa kertoa käsityksiään. Tässä tilanteessa olennaista on silloin olla valmis perustelemaan esittämiään näkemyksiä, jolloin julistaminen muuttuu normaaliksi keskusteluksi, debatiksi.
Tuo 'olen itse' toteamus taas korostaa (ainakin tarkoitus on) vain sitä, että kysymys on henkilökohtaisesta näkemyksestä ja kaikilla toisilla voi olla omat näkemykset - kyse ei siis omasta mielestänikään ole mistään 'totuudesta'.

Yhdistin tuossa tarkoituksella niin uskon kuin uskonnonkin samaan kastiin eli tilanteeseen, jossa sitä julistetaan toisille ihmisille 'Totuutena'. Minä en ajattele kriittisesti siitä, että joku haluaa kertoa uskostaan, mutta edellytän että hän on myös valmis perustellen keskustelemaan siitä. Tällöin asiassa ei ole mielestäni mitään palstaakaan ajatellen vahingollista. Jos joku osaa perustella uskonsa järkevämmäksi kuin muiden usko niin hyvä on. Minäkin alan silloin uskomaan samalla tavalla.

Minusta kaikista asioista pitäisi voida keskustella avoimesti ja rakentavasti, sillä vain sitä kautta voimme yhdessä viisastua. Pelkkien väittämien esittäminen ei erityisemmin viisastuta ketään.
Oman näkemykseni mukaan jokaisella on oikeus uskoaan miten haluaa, mutta julistaessaan uskoaan ääneen hänellä ei ole oikeutta vaatia muilta samanmielisyyttä.
Näin tuntuu joidenkin vieraiden kohdalla joskus olevan ja hankalaa on kun ei tiedä onko ko. henkilö ylipäätään koskaan aikaisemmin kommentoinut palstalla tai onko hänellä ollut koskaan mitään tekemistä jehovantodistajuuden kanssa vai onko hän ainoastaan vihjaisemassa helppojen uhrien toivossa Paremmasta Totuudestaan.

Uskoisin, että järjestys menee niin, että jehovantodistajan on ensin luovuttava uskostaan jehovantositajuuteen, ennenkuin hän voi kiinnostua jostakin toisesta uskosta.

RaM kirjoitti:Yhdistin tuossa tarkoituksella niin uskon kuin uskonnonkin samaan kastiin eli tilanteeseen, jossa sitä julistetaan toisille ihmisille 'Totuutena'. Minä en ajattele kriittisesti siitä, että joku haluaa kertoa uskostaan, mutta edellytän että hän on myös valmis perustellen keskustelemaan siitä. Tällöin asiassa ei ole mielestäni mitään palstaakaan ajatellen vahingollista. Jos joku osaa perustella uskonsa järkevämmäksi kuin muiden usko niin hyvä on. Minäkin alan silloin uskomaan samalla tavalla.

Minulla ei ole tarvetta alkaa uskoa johonkin, johon joku muu uskoo. Vaikka hän kertoisikin tästä uskostaan. Siksi minua ei kiinnosta mitkään perustelutkaan. Uskomusjärjestelmät ovat usein niin mutkikkaita, että niihin voi upota pitkäksi aikaa, jos niitä haluaa todella ymmärtää.

Raamattuhan toki sanoo, että pitää olla aina valmis perustelemaan toivonsa, jos joku sitä kysyy. Minulle ei onneksi raamattu ole enää sellainen auktoriteetti, että minun pitäisi sen vuoksi olla valmis perustelemaan ajatuksiani.

Säästyn tietysti perustelutarpeelta, kun pysyn hiljaa omista uskomuksistani.

Kiinalainen sananlasku sanoo: "Jos kaksi ystävää vaihtavat lahjoja keskenään, niin heillä on molemmilla edelleen yksi tavara. Mutta jos he vaihtavat ajatuksia, niin molemmilla on sen jälkeen kaksi ajatusta." Tämän mukaan keskustelun tarkoituksena ei ole muuttaa toisen ajatusta eli hävittää jompaa kumpaa, vaan säilyttää ne molemmat. Sillä tavoin ajattelu rikastuu.

Sama idea löytyy raamatusta.
Sananlaskut 27:17 Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo

Olen varsin pitkälle samalla kannalla kuin "Son Of Jesus". Usko on hyvin henkilökohtainen asia ja käsitteenäkin sellainen, ettei siitä saa mitään järkevää dialogia aikaan. Uskonto on asia erikseen. Kuka tahansa, joka vakavissaan joutuu arvioimaan omaa uskontoaan ja sen totuudellisuutta joutuu kriisiin. Mitä fundamentalistisempi tämä uskonto on, sitä syvempi on myös kriisi ja sitä hirmuisimpia pelot.

En ole halukas esittämään mitään uskontoa. Tässä merkityksessä aloituksen kysymys on aiheeton. Oleellisinta näkökulmastani katsottuna on antaa ihmisselle aikaa rauhoittua ja tasaantua entisistä kokemuksistaan häntä tukien. Jätän henkilön omaan harkintaan milloin ja mihin uskontoon haluaa kallistua vai eikö mihinkään. Osaavan auttajan tehtävään ei kuulu manipulointi.

Kaarmis kirjoitti:Uskoisin, että järjestys menee niin, että jehovantodistajan on ensin luovuttava uskostaan jehovantositajuuteen, ennenkuin hän voi kiinnostua jostakin toisesta uskosta.

Mulla on sama tunne ja perustan sen ajatukseen siitä millä ehdoilla jehovantodistaja olisi samanaikaisesti kilpailevan kultin, kuten vaikka islaminuskon, kannattaja.

Tuntuisi oudolta, että Jehovan todistaja joka koko ikänsä on keskittynyt 'totuuden' opiskelun ohella opettelemaan myös 'kristikunnan' väärät opit ja niiden kumoamisen raamatun avulla voidakseen kulkea ovilla käännyttämässä vääräuskoisia, voisikin yllättäen alkaa uskomaan niihin ja kääntyä johonkin kristinuskon lahkoon. Vain jokin entinen uskonnollinen tausta voi olla sellainen, johon palaa kun ei ole menettänyt kuitenkaan uskoaan jumalaan, mutta ilman sitä (joita ylivoimaisesti suurin osa tämän päivän todistajista on) tuollainen menettely taitaa olla äärimmäisen harvinainen poikkeus.
Pelkkä usko jumalaan voi säilyä lahkosta huolimatta, mutta silloinkin lahkosta luopunut on uskonnoton.

Mielenkiintoista pohdintaa, RaM. Onhan niinkin, että ateistilla otaksuisi olevan vielä suurempi ero kääntyä kristinuskoon kuin Jehovan todistajalla, ja näinkin on käynyt.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Mielenkiintoista pohdintaa, RaM. Onhan niinkin, että ateistilla otaksuisi olevan vielä suurempi ero kääntyä kristinuskoon kuin Jehovan todistajalla, ja näinkin on käynyt.

Tässä on tietenkin tämä omakohtainen kokemus ja -tuntemus keskeisellä sijalla. Minulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta ryhtyä uskomaan esim. mihinkään luterilaisuuden haaraan ja loppukin kiinnostus meni kun perehdyin eksegetiikkaan.
Nähdäkseni muut samassa tilanteessa itseni kanssa olleet ajattelevat kutakuinkin samoin. Ei meille voi opettaa kristinuskosta mitään sellaista olennaista mitä emme jo valmiiksi tietäisi. Kun uskonto on hyvin voimakkaasti rationaalisuuteen perustuvaa, ei niitä perusteluita ole tuon mielen manipuloinnin jälkeen helppoa heittää sivuun. Kun on esim. rationaalisin perustein oppinut kieltämään kolminaisuusopin, johon uskominen vaatii pelkän tunnepohjaisen ajattelemattoman hyväksymisen, niin takin kääntö sen suhteen tuntuu täysin mahdottomalta.

En käy kiistämään, RaM. Totta kai omakohtaiset kokemukset ovat autenttisia ja niiden totuusarvo on suurempi kuin pelkän teoretisoinnin. Tietenkin itse kannan tiettyä luterilaisuuden riippaa mukanani varmaan hautaan asti, vaikka käytännössä olenkin tällä hetkellä uskonnoton. Eihän tästä mihinkään pääse.

Toisaalta voisin tehdä vastakysymyksen: Voidaanko minulle opettaa jehovantodistajuudesta jotain oleellista, mitä en siitä tietäisi? Ajattelen sen olevan mahdollista, jopa todennäköistä. Muita uskontoja, luterilaisuutta paitsi, minulle on opetettu hyvin pintapuolisesti tai jätetty kokonaan mainitsematta. Problema on periaatteellisesti sama, vaikka "tämä on ainoa totuus"-mantraa ei ole opetettukaan, sitä on kuitenkin edellytetty (puhun itsestäni). Kolminaisuuden hyväksymiseen ei tarvita erityisempää tunnepohjaa. Kysymys on siinä määrin vaikeaselkoinen, että useimmille riittää olla ajattelematta siitä sen enempää. Se on, koska opetettu on. Siis hyvin jehovantodistajamainen lähestymistapa.

Opin idea on kuitenkin hyvin vanha. Kristilliseltä kannalta sitä pohti ensimmäisenä mahdollisesti Tertullianus 200-luvulla. Sanon mahdollisesti siksi, ettei aiempia lähteitä ole löytynyt. Ei käyne kuitenkaan kiistäminen, etteikö oltaisi lähellä filosofi Plotinoksen ajattelurakennelmia ja tätä kautta Platonissa. Kysymyksen tunneperäisyys tulee vastaan vasta sitten, mikäli siitä lähdetään hyvin tunnepohjaisesti keskustelemaan, eikä tämä ole hyvin viisasta. Summa summarum: Useimmat meistä ihmisistä kantavat joka tapauksessa menneisyyttään mukanaan, kuka enemmän, kuka vähemmän.