Veljesseura.org

Kaksi oppia, kristinuskon sielu tai Jehovan todistajien elämän voima, ovat aina hämmästyttäneet minua. Molemmat opit ovat nykyisen lääketieteen kehittymisen ja tieteellisen tiedon valossa suorastaan järjettömiä.

Jehovan todistajien määritelmälle mystisestä veressä sijaitsevasta elämän voimasta ei ole löytynyt minkäänlaista järjellistä lääketieteellistä perustelua. Veressä ei sijaitse mitään erityistä elämää ylläpitävää voimaa, vaikka veren hapenkuljetusjärjestelmä onkin tärkeä osatekijä elämän yllä säilymisessä. Punaisissa verisoiluissa ei ole kuitenkaan minkäänlaista mystistä yliluonnollista voimaa, joka palaisi jumalan luo ihmisen kuollessa. Missään muussakaan veren ainesosassa ei sellaista esiinny. Sitä ei löydy myöskään mistään muualtakaan ihmisen elimistöstä. Tuntuu suorastaan naurettavalta ajatella, että ihminen joka on saanut elämänsä aikana useita verensiirotja, olisi täynnä erilaisia elämänvoimia.

Myöskään älyllistä sielua ei ihmisestä löydy. Kun aika (jonka tunnemme vanhuutena) saa ihmisen solut ja molekyylit hiljalleen hajoamaan ja ihmisen mielen lopulta pirstaloituvan, niin tuosta sielusta ei näy vilaustakaan. Minkäänlaista aivojen kemiallisesta ja sähköisestä aivotoiminnasta riippumatonta älyä tai tietoisuutta ei ole. Ellei sitten tuo erillinen sielu ole yhtä heiveröistä ainetta kuin muukin ihminen ja reagoi lääkkeisiin tai entropiaan muun kehon mukana. Tietoisuus on kemiaa, jonka toimintojen hiljalleen rappeutuessa koko tietoisuus murenee pala palalta. Kun iäkkään ihmisen maailmankuva iän, sairauden ja/tai lääkkeiden voimasta on pirstaleinen kuin palapeli, jonka palasista osa on jo kadonnut ja lisää hukkuu jatkuvasti, niin jumalan luomasta erillisestä älykkäästä sielusta ei näy vilaustakaan. Houreiden takaa ei näy sielullista viisautta, joka kuoleman jälkeen lepattaisi taivaisiin hauskuuttamaan jumalaansa.

Jeps. Minun aivotoimintani sammuu otettuani liiallisen määrän C2H5OH: ta. Ainakin osittain ja varsinkin muistin osalta. Havaintoni perustuvat empiiriseen tutkimukseen. Tällöin myös älyllinen sieluni, mitä onkaan, lakkaa toimimasta.

Eipä sitä sielua mikroskoopin alle saa, totta. Koko sielusta kohkaaminen liittynee käsitykseen että sielu ja ruumis ovat kaksi eri asiaa. Kyllä sitä varmasti itsekin olisi pitänyt ruumista ja sielua kahtena erillisenä instanssina, jos olisi elänyt ajassa jolloin taika- ja jumalusko liittyivät nk. tieteenkin tekemiseen hyvin vahvasti. Siinä ympäristössä kun pähkäilee ajatteluaan ja psyykeään, niin kyllä sen olisi helposti nähnyt ruumiista erillään olevana laitoksena. Siitä ei ole vaikea jatkaa ajatusta että sieluun liittyy sitten erilaisia jumalallisia tai muita yliluonnollisia suunnitelmia. Sielu on myös helppo nähdä tietyllä tavalla ajattomana. Toisin kuin ruumiin, sielun ikääntymisprosessia ei varmaan - varsinkaan aikaisemmin - ole ollut helppoa havaita.

Sielun ja ruumiin yhteys lääketieteen historiassa

Sielu on yksinkertaistettuna aivojen tuottamaa sähkökemiaa. Sielu - jos aivojen sähkökemiallisia reaktioita siksi halutaan kutsua - ei kuitenkaan ole ruumiista sen erillisempi toiminto kuin vaikkapa haiman insuliinin eritys.

Vai semmoinen elämänvoima veressä. Onkohan se vanhempaa kirjallista tuotantoa jota enää siedetään, vai onko se uutta aktiivisesti rummutettavaa oppia ?

Minun on hieman vaikeaa saada kiinni siitä ajatuksesta, että mystiikka pitäisi jotenkin todistaa lääketieteellisesti :/
Mystiikka ei ole matematiikkaa. Miksi sielun pitäisi olla joku ylivoimainen energia tai älykkyyden lähde vanhuuden päivinä? Käsittääkseni sielu on vain puhekielen termi. Sillä yritetään pukea sanoiksi erilaisia mielikuvia ihmisen henkisyydestä tai jumaluudesta. Jos sielu on erillinen osa ihmistä, se on joka tapauksessa ruumiin vanki ja erkanee siitä vasta kuolemassa.

Massetar kirjoitti:Minun on hieman vaikeaa saada kiinni siitä ajatuksesta, että mystiikka pitäisi jotenkin todistaa lääketieteellisesti :/

Minäkin saan todistelutaakka-ajatuksen vasta siinä vaiheessa kun mystiikkaa esitetään faktana, ei satuna. Siinä se olisikin loputon työmaa kun ryhtyisi joka ikistä satukirjaa kritisoimaan.

Miksi sielun pitäisi olla joku ylivoimainen energia tai älykkyyden lähde vanhuuden päivinä?

Joku tarve tuonsuuntaiseen ajatteluun uskonnoissa on olemassa, Vt-seurakin sai Jehovalta 1970-luvulla uutta valoa:

“Also focusing attention on the heart was the edifying talk "Serving Jehovah with a Complete Heart." When the Bible refers to the heart, it was explained, the literal heart and not the mind or a figurative heart is meant. So, as the Bible says, the heart, yes, one’s literal heart, can impel and incite. (Ex. 35:21, 26, 29) How vital it is, therefore, that we guard the heart by always filling it with good impressions!” (w70 Oct. 1 p. 603)

”Se mitä sanottiin sydämestä, oli myös vaikuttavaa. Havaitsitko uuden ajatuksen? Oli kiinnostavaa oppia, että Raamatun viittaukset ihmissydämeen koskevat lihallista sydäntämme, eivätkä ole pelkästään kuvaannollisia. Mutta asia, mistä olemme keskustelleet täällä Beetelissä vielä enemmän, on kehotus tutkia sydäntämme säännöllisesti ja olla rehellisiä itseämme kohtaan siinä, miksi mitäkin teemme, kehotus eritellä heikkoutemme ja työskennellä niiden voittamiseksi. Tällä tavalla sydämemme saa Jehovan hyväksymyksen.” (km-FI 10/1970)

Tosin reilun vuosikymmenen kuluttua Jehova antoi viestintäkanavalleen jälleen uutta valoa:

”Muinaiset egyptiläiset pitivät kirjaimellista sydäntä älyn ja tunteiden tyyssijana. Lisäksi he ajattelivat, että sillä on oma tahto. Babylonialaiset sanoivat, että sydämessä asuu sekä äly että rakkaus. Kreikkalainen filosofi Aristoteles opetti, että se on aistien tyyssija ja sielun valta-alue. Ajan kuluessa ja tiedon lisääntyessä nämä käsitykset kuitenkin hylättiin. Lopulta sydän alettiin tuntea sinä, mikä se todellisuudessa on, pumppuna joka panee veren kiertämään koko elimistössä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1986 sivu 17)

""Käsittääkseni sielu on vain puhekielen termi"" -Taikka teologian. Muuten tollaset 5-kymppävuotta sitten oli oppikirjan kannessa vielä sielutiede, kun moderneja ollakseen laitetaan nykyään psykologia.

Massetar:
Miksi sielun pitäisi olla joku ylivoimainen energia tai älykkyyden lähde vanhuuden päivinä?

Jos se on sitä kuoleman jälkeen niin miksi ei olisi ennen kuolemaakin. Etenkin kun raamattu kertoo sielun olevan kiinteänä osana ihmistä ja tiedostavana henkenä, joka on ihmisen todellinen persoonallisuus. Se oikea ihminen, joka voidaan kuoleman jälkeen palkita taivaalla/paratiisilla tai helvetillä/tuholla.

Olisi eriskummallista ajatella, että sielulla ei olisi mitään tekemistä ihmisen älyn, päätösten ja toimimisen kanssa, mutta joutuisi kuitenkin rangaistavaksi ikuisiksi ajoiksi tuon molekyylitorson tohelluksesta, jonka voimattomana vankina on joutunut olemaan muutaman mitättömän vuoden. Jos tuollainen rakenne olisi jumalan suunnittelema, niin aikalailla päästään pimeä sadisti tuo jumaluus on.

Ainoa looginen päätelmä siis on, että sielun täytyy edustaa ihmisen tietoisuutta ja päätöksen teon olennaista osaa. Jos tämä ei tunnu uskossa olevasta järkevältä, niin syytön minä siihen olen. Enkä ketään ilkeyttäni kiusaa vaan haastan hieman miettimään asioita ja vaivaamaan harmaita aivonystyröitä.

Eli uskossa olevilta rohkeita omia näkemyksiä ja selityksiä aiheesta!

No, itse koen tuon sieluajattelun kautta ihmisen olevan osittain henkiolento. Sielu irtaantuu ruumiista ja menee Jumalan luokse kuoleman jälkeen. On tuossa sitten välissä kuoleman unessa nukkuminen tai suora taivaaseen meno, se jää nähtäväksi.

Koen tosiaan, että sielu on ruumiin vankina. "Se mitä haluan tehdä, sitä en tee. Mitä en halua tehdä, sitä harrastan jatkuvasti." Sielu on siis vahvasti ruumiin viettien vietävissä. Mikälie sielunjalostuksen koe tämä maallinen vaellus sitten onkaan, siihen ei järki riitä, mutta Jeesuksen lunastusuhri tulee tarpeeseen kuitenkin. Mikä sitten on dementoituneen vanhuksen sielunelämä, sitähän me emme tiedä. Elävät täysin omissa maailmoissaan. Mielenkiintoista on se, että nimenomaan dementia tuo ihmisestä usein esille täysin uusia puolia. Joku ikänsä uskovaisena elänyt mummo alkaa huutamaan ja kiroilemaan kuin tukkijätkä ja toisaalta joku karski papparainen hoitaa pihalla kukkapenkkejä. Paljastuuko tässä lopulta sielun tila? Vai onko sielu tuossa vaiheessa jotenkin jäähyllä ja odottaa vapautumistaan? Ristillä roikkuessaan ryöväri teki parannuksen viime hetkellä. Mitä tapahtuu kelkkaansa kääntävälle dementikolle?

Massetar: Sielu irtaantuu ruumiista ja menee Jumalan luokse kuoleman jälkeen.

Osaisitko nyt jehovantodistajuuden jälkeen antaa selityksen näihin tyypillisiin Jehovan todistajien kysymyksiin:
Milloin tuo sielu ihmiseen laitettiin?
Miksi ihmiselle laitettiin taivaaseen menevä sielu?
Missä vaiheessa ihmislapsi saa sielunsa?


Muilta osin kommentoin erillisesti.

Massetar: Mikä sitten on dementoituneen vanhuksen sielunelämä, sitähän me emme tiedä. Elävät täysin omissa maailmoissaan. Mielenkiintoista on se, että nimenomaan dementia tuo ihmisestä usein esille täysin uusia puolia. Joku ikänsä uskovaisena elänyt mummo alkaa huutamaan ja kiroilemaan kuin tukkijätkä ja toisaalta joku karski papparainen hoitaa pihalla kukkapenkkejä. Paljastuuko tässä lopulta sielun tila? Vai onko sielu tuossa vaiheessa jotenkin jäähyllä ja odottaa vapautumistaan? Ristillä roikkuessaan ryöväri teki parannuksen viime hetkellä. Mitä tapahtuu kelkkaansa kääntävälle dementikolle?

Perehtymällä lääketieteen tutkimustuloksiin tämä asia ei ole lainkaan niin omituista tai mystistä, kuin uskon kautta ajateltaessa helposti tuntuu.

Ensinnäkin dementia on muistisairauden oire. Ei itse sairaus. Tyypillisin dementiaa aiheutava sairaus on Alzhaimerin tauti. Se syntyy kun molekyylikoneistojen muodostaman kemiantehtaan huoltotoiminta pettää. Aivoissa vanhuuden haurastamat proteiinitehtaat alkavat tuottamaan virheellistä ns. väärin laskostunutta proteiinia, jota ylikuormittunut huoltoyksikkö ei enää kykene siivoamaan pois. Tuo amyloidiplakiksi kutsuttu aine alkaa kertymään solujen väliin ja liukenemattomana aineena se alkaa hiljalleen tukkimaan aivoja ja haittaamaan muiden kemiantehtaiden toimintaa. Syntyy muistihäiriöitä ja hiljalleen koko tämä muistia hoitava kemiantehtaiden alue tukkeutuu ja tuhoutuu.
Siellä ei ole erillistä sielua, joka näiden biokemiallisten prosessien takana ihmettelisi tilannetta.
Siellä ei ole sielua, joka jotenkin olisi yhteydessä ketjureaktioon, joka on käynnistynyt ja aiheuttaa muissa toisistaan riippuvaisissa kemiantehtaiden alueissa toisenlaisia komplikaatioita, jotka ilmenevät muistihäiriöitä seuraavina käytöshäiriöinä.

Olennaista on, ettei tällä sairastuneella ihmisellä ole itsellään käsitystä sairaudestaan. Hänen sisällään ei mikään sielu huuda apua eikä koita auttaa mieltä tiedostamaan oikeammin ympäristöään.
Tuossa alkaneessa kemiantehtaiden ja molekyylikoneistojen alasajossa ihmisen mieli rakentaa hiljelleen ympärilleen omaa todellisuuttaan, joka pohjautuu vanhoihin tallenteisiin. Uusia asioita tai uutta informaatiota ei enää tallennu muistiin. Syntyy hiljalleen oma maailma, johon ulkopuoliset eivät pääse mukaan. Siellä ei ole edes sielua kolkuttelemassa todellisuuden portteja.

Joissain muistisairauksissa noihin rapistumisen syihin voidaan joissain määrin vaikuttaa kemiallisin lääkkein. Tuolloinkaan sielulla ei ole mitään tekemistä parantumisen kanssa. Kyse on kemiasta.

Olisi varsin omituista, että ihmisen sielu olisi vangittu itsenäisesti toimivaan molekyylitorsoon ja tuon torson omavaltainen, sielusta riippumaton, toikkarointi olisi jumalalla peruste heittää sielu ikuiseen kärsimykseen toikkaroineen molekyylitorson lopulta kuollessa ja maatuessa olemattomiin.

""Sielu irtaantuu ruumiista ja menee Jumalan luokse kuoleman jälkeen."" -Sielu kaipaa seuraa. Niinkö erakonkin sielu ?

Onko dementtiseen helppo suhtautua ? Joskus käy mielessä presidenttimme Kekkonen, josta sanottiin, että hän oli ikään kuin lapsi joka ei ollut oppinut vielä puhumaan eikä liikkumaankaan. Söi jonkinlaista massaa johon oli kaikki tarpeellinen sekoitettu sopivimmiten syötävän kiinteäksi / löysäksi. Niin häntä eivät sukulaisetkaan käyneet katsomassa. Kysyä voi tietysti että miksi sitten olisi, kauniimmat muistot olisivat häiriintyneet. Toisaalta hän oli kuitenkin olemassa. Kuka osaa sanoa, tulisiko tällaisen omaisen luona käydä ja mitä sitten tulisi ajatella ?

Astetta veikeämpi oli jo USA:n Reagan, joka osasi pyytää lukemaan sadun, mutta kun satu oli lopussa ei hän sitä enää muistanut, näin sanotaan.

Tulisiko Jehovan hävetä ?

Jatketaanpa tätäkin aihetta.

Massetar esitti yleisesti kritinuskossa vallalla olevan käsityksen: sielu menee kuoleman jälkeen jumalan luo.
Jehovan todistat uskovat, ettei jäljelle jää mitään vaan jumala muistaa, millainen ihminen oli ja tekee uuden vastaavanlaisen ihmisen paratiisiin.

Kumpikaan käsitys ei ole raamatun mukainen.

Raamatun alkujuutalaiset uskoivat, että ihmisellä on henki, joka menee kuoleman jälkeen tiedottomana tuonelaan. Siis jokin ERILLINEN OSA ihmistä! Myöhemmässä juutalaisuudessa tuonelassa oli myös tietoisuutta.
Tuonela oli moniosastoinen paikka maan sisällä, jossa ihmisten henget olivat sen mukaan, olivatko ne olleet hyviä vai pahoja. Se oli paikka, josta jumala saattoi myös nostaa takaisin elämään tuon ihmisen. Ei kuitenkaan taivaaseen, vaan jatkamaan elämää maan päällä.

Jehovan todistajien oppi jumalan muistista kumoutuu jo pelkästään yhden raamatun kohdan avaulla. Ilmestyskirjassa sanotaan:
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

Kuolleet tulivat KAHDESTA eri paikasta. Tuo kohta ei sovi mitenkään yhteen sen ajatuksen kanssa, että jumala muistinsa mukaisesti valmistaisi uudet ihmiset, vaan jokin ihmisestä jäänyt osa nousi niin maan kuin meren sisältä. Kahdesta eri paikasta, joka jo sinänsä lukumääräisenä ilmauksena eroaa 'jumalan muisti' opista.
Pelkästään sana YLÖSNOUSEMUS ei merkitykseltään vastaa muistioppia. Samoin kuin kuolleen HERÄTTÄMINEN. Jos mitään ei herätetä, niin silloin kyseessä on uudelleen luominen - joka on Jehovan todistajien käsitys asiasta. Vai käykö Jeesus ravistelemassa Jahwen päätä ja huutaa korvaan 'herätys siellä sisällä'?

Raamattu on yksinkertainen kirja. Siinä kerrotaan ilmestyksellisiä osia lukuunottamatta hyvin selkokielisesti, miten juutalaiset ovat uskoneet. Lahkoilla on tapan vääntää noita oppeja ja tehdä niistä hyvinkin mystistä 'selittelytiedettä'. Joka on melkeinpä taidetta.

RaM kirjoitti: Tuonela oli moniosastoinen paikka maan sisällä, jossa ihmisten henget olivat sen mukaan, olivatko ne olleet hyviä vai pahoja. Se oli paikka, josta jumala saattoi myös nostaa takaisin elämään tuon ihmisen. Ei kuitenkaan taivaaseen, vaan jatkamaan elämää maan päällä.

Kun ajattelen Jeesuksen omaa ylösnousemusta ja millainen hän oli sen jälkeen, niin minua ihmetyttää se, että hän oli haudassa vain kolme päivää ja silti oli ulkonäöltään täysin vieraan näköinen . Sehän vastasi jo erotettuna oloa, kukaan ei tuntenut, eikä ilolla tervehtinyt.

Maria Magdaleena puhuu haudalla miehen kanssa ja pitää näkemäänsä Jeesusta puutarhurina, sitten tuttu tarina Tuomaasta, joka ei usko näkemäänsä, samoin Emmauksen tiellä kulkeneet opetuslapset tarvitsivat kokonaisen päivän ymmärtääkseen, että heidän seurassaan kulkenut oli Jeesus.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jo näiden kertomusten perusteella Vartiotorniseuran julkaisemat kuvat ylösnousemuksista valehtelevat törkeästi, niissä ollaan kädet ojossa ottamassa vastaan kuolleita omaisia, kun taas Jeesuksen esimerkin mukaan kuolleista herätettyjen tulee mennä elävien sekaan selittämmään kuka on, eikä ole edes varmaa uskotaanko heitä?

Ariadna kirjoitti:...hän oli haudassa vain kolme päivää ja silti oli ulkonäöltään täysin vieraan näköinen.

Yksi selityslinja voisi olla se hautaan viety teratehoinen koronaskanneri, jolla otettiin Jeesuksen pärstäkuva käärinliinaan. Täällä aiemmin lainatun energiamäärän murto-osallakin menee kenen tahansa ilme aivan uusiksi.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jo näiden kertomusten perusteella Vartiotorniseuran julkaisemat kuvat ylösnousemuksista valehtelevat törkeästi...

Muistanet itsekin kuinka 1960-luvulla Vt-kuvituksessa (lakiliiton alaiselle) Jeesukselle palautettiin (tarkemmalla Raamatun tutkimisella) Rutherfordin Jeesukselta riistämä parta. Samoin ennallistettua paratiisia kauppaavissa kuvissa henkilöt ovat vaatetettuja, vaikka alkuperäisessä paratiisissa juju oli nimenomaan alastomana kekkuloinnissa ja alastomuus kääntyi häpeäksi siinä vaiheessa jota edeltävään aikaan Vt-opetus haikailee.

Josko yksi valheellinen kuva voisi hyvinkin olla valheellisempi kuin tuhat valheellista sanaa?