Sivu 1/3
Raamattu ja esiaviollinen seksi
Lähetetty: 26.07.2007 17:38
Kirjoittaja Utelias_123
Kuten varmaan kaikki tämän foorumin lukijat tietävät jehovan todistajat eivät salli jäseniensä harrastaa esiaviollista seksiä. Kysymys nyt kuuluukin, että missä kohtaa raamatussa kielletään esiaviollisen seksin harrastaminen. Vai johtuuko sen kieltäminen ainoastaan lahkon vanhoillisten (amerikkalaisista) säännöistä:?:
Odotan mielenkiinnolla vastauksia.
Lähetetty: 26.07.2007 17:43
Kirjoittaja Lehtiveli
"Eivät haureelliset, eivätkä avionrikkojat.. bla blablaa peri jumalan valtakuntaa" lienee se suosituin kohta.
Itse näen esiaviollisen seksin kieltämisen seikkana, joka on ehkä kaikkein selkeimmin perusteltavissa, vaikka nykyaikana tuo kielto onkin melko turha. Näin historialliselta kannalta asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen.
Nykyään kun on ehkäisy, ja naisten on myös mahdollista kasvattaa lapsia yksinhuoltajina, esiaviollisen seksin kieltäminen ei ole niin "pakollista" kuin esimerkiksi muutamia tuhansia vuosia sitten.
Aviottomat lapset vaikuttivat vielä joitakin vuosikymmeniä sitten hyvin negatiivisesti naisen elämään, ja tämän pohjalta kielto lienee hyvä asia.
Tässäpä muutama ajatus aiheeseen

Lähetetty: 26.07.2007 18:49
Kirjoittaja am-ha·’a’rets
Seksin mukana tulee myös vastuu. Se ei ole vain hauskanpitoa. Sitä ei moni nuori ymmärrä ennenkuin on masu pömpöllään ja elatusmaksut alkaa juoksemaan. Sitten ollaankin vähän ihmeissään.
Pari viikkoa sitten Oprahissa (ihan oikeesti satuin ihan vahingossa katsomaan) juttu nuoresta tytöstä joka oli tullut raskaaksi eikä ollut kertonut siitä kenellekkään. Juttu meni niin pitkälle, että hän synnyttikin lapsen ilman, että kukaan muu kuin hänen poikaystävänsä tiesi asiasta. Lapsi sai puukosta ja heitettiin louhokseen mistä sen joku vahingossa löysi puoli vuotta myöhemmin. Tällä hetkellä tyttö istuu vankilassa 6 vuoden tuomiota ja on henkisesti aivan raunioina. Ääritapaus mutta kertoo omaa karua kieltään kuitenkin.
Lähetetty: 26.07.2007 19:20
Kirjoittaja troyen
Entäs Lootin tyttärien tapaus? Juottivat isäukkonsa känniin ja sitten paneskelivat sen kanssa. Eikö se nyt ollut pahimman laadun haureutta ja sukurutsausta?
Lähetetty: 26.07.2007 19:29
Kirjoittaja Alueveli
am-ha·’a’rets kirjoitti:Seksin mukana tulee myös vastuu. Se ei ole vain hauskanpitoa. Sitä ei moni nuori ymmärrä ennenkuin on masu pömpöllään ja elatusmaksut alkaa juoksemaan. Sitten ollaankin vähän ihmeissään.
Niin. Siihen vastuuseen kuuluu myös huolehtiminen ehkäisystä ellei jälkikasvua haluta.
Lisäisin vielä, ettei VT-seuran sukupuolivalistus ole toimivaa. Valistusta ei ole, että se kielletään. Sehän on jopa raskauttava tekijä oikeuskomiteassa, jos ehkäisyä on käytetty; tekohan on selvästi suunnitelmallinen. Niinpä seurustelevien parien lipsahduksilla saattaa olla kauaskantoisiakin vaikutuksia, koska jälkiehkäisykin on kielletty.
Lähetetty: 26.07.2007 19:38
Kirjoittaja Markku Meilo
Lehtiveli kirjoitti:"Eivät haureelliset, eivätkä avionrikkojat.. bla blablaa peri jumalan valtakuntaa" lienee se suosituin kohta. :)
Nyt tulemmekin porneia-sanan merkitykseen. Sanan merkityspohja on temppeliprostituutiossa, ei esiaviollisessa, rahallisesti vastikkeettomassa seksissä, kuten niin hanakasti annetaan ymmärtää.
Lähetetty: 26.07.2007 19:42
Kirjoittaja Markku Meilo
Alueveli kirjoitti:Valistusta ei ole, että se kielletään.
Jos asiaa katsellaan Vt-seuran ohjeistuksen kannalta, niin en näe kovin vastuullisena sitä, että ohjeistuksella motivoidaan nuorena naimisiin ja vielä joskus jopa lyhyen seurusteluajankin jälkeen.
Lähetetty: 26.07.2007 22:14
Kirjoittaja Lehtiveli
troyen kirjoitti:Entäs Lootin tyttärien tapaus? Juottivat isäukkonsa känniin ja sitten paneskelivat sen kanssa. Eikö se nyt ollut pahimman laadun haureutta ja sukurutsausta?
Tarina on mielestäni hieman omituinen, sillä jokainenhan tietää että "Ensimmäinen herättää halun, toinen laskee kalun"
Kaatokännissä ei siis yleensä juuri panopuuhiin ole asiaa.
Lähetetty: 26.07.2007 23:37
Kirjoittaja Aamu
Sellaisenkin selityksen olen kuullut, että aviolitto on Jumalan järjestely (kuten laulussakin sanotaan) ts. Aadam ja Eeva olivat ensimmäinen aviopari, joille Jumala antoi siunauksensa ja käski heidän lisääntyä. Lisääntymispuuhat ilman Jumalan virallista siunausta eivät siis ole tämän esimerkin noudattamista ja siksi väärin. Itse kyllä kannatan vakituista parisuhdetta, mutta tiedä sitten "siunatusta avioliitosta..."
Kun seksistä tehdään tabu, se muuttuu vain kiehtovammaksi. Ihmisellä on luonnostaan lisääntymisvietti, jota uskonto ei pysty tukahduttamaan. Asian kieltäminen ei sitä poista. Minusta todistajat suhtautuvat seksiin ja sukupuolisuuteen (varsinkin siis au sellaiseen) kuin se olisi jokin sairaus. Alkoholisti voi parantua pahoista tavoistaan kieltäytymällä nauttimasta enää pisaraakaan, mutta himokas teini ei parannu himoistaan tällä menetelmällä. Ja miksi pitäisikään? Jumalahan on luonut meidät tällaisiksi.

Lähetetty: 27.07.2007 00:00
Kirjoittaja StereoX
Heprealaisille 13:4
Pidettäköön avioliitto kunniassa kaikkien keskuudessa ja aviovuode saastuttamattomana
Esiaviollinen seksi kai saastuttaisi aviovuoteen.
Lähetetty: 27.07.2007 00:02
Kirjoittaja Markku Meilo
Aamu kirjoitti:Lisääntymispuuhat ilman Jumalan virallista siunausta eivät siis ole tämän esimerkin noudattamista ja siksi väärin.
Siihen maailmanaikaan kun nainen oli miehen omaisuutta ei ollut mitään yläkerran siunausta, silloin muutettiin yhteen. Toki tuo yläkerta oli antanut ohjeita parisuhteen muotoutumisesta, esimerkiksi jos mies raiskasi naimattoman naisen, niin siitä oli synnyttävä parisuhde. Toisen omaisuutta olevan naisen raiskaaminen olikin sitten vakavampi juttu.
Jumalahan on luonut meidät tällaisiksi.
Yläkerran piikkiin laitetaan parrankasvukin, joka oli lakiliitossakin tarkka paikka, Jessellä oli parta (mitä nyt välillä Vt-kuvitus oli omilla teillään), mutta Jessen seuraajilla sitä ei katsota hyvällä, no mitä ehkä viikset latinoilla. Raamattua ja Vt-seuraa ei saa niputtaa 1:1.
Lähetetty: 27.07.2007 13:23
Kirjoittaja Marilyn
Taitaa olla mielenhallinnan keinoja tämäkin... Siis pidetään lampaat hihnassa kieltämällä asioita. Ja seksihän on varsin hyvä aihe tähän, koska se on luonnollinen tarve, joka herää jokaiselle jossain vaiheessa. Kun läpsäytetään seksin päälle synti-leima, niin saadaan ihmisille hyvät synnintunnot ja näin parempaa otetta niskasta...
Ja tosiaan myös se, että harrastaakseen seksiä, on mentävä naimisiin. Ja naimisiin saa mennä vain "uskovan" kanssa ja eroaminen ei sitten ole vaihtoehto. Jollain logiikalla pääjehut on ilmeisesti päätelleet että tämäkin pitää lampaat laumassa määkimässä. Avoliittohan on kielletty tämän seksipykälän takia. Mutta miten voi tuntea toisen riittävän hyvin jotta voi sanoa että haluaa olla hänen kanssa nyt ja ikuisesti, tietämättä minkälaista on asua hänen kanssaan saman katon alla...? Totta kai tässäkin on poikkeuksia, mutta noin yleisesti ottaen. Olen samaa mieltä Dr. Philin (ihan vahingossa katsoin pari jaksoa

) että miehen oppii tuntemaan vasta sen jälkeen kun on nähnyt (ja hoitanut) hänet flunssassa. Ja on seksikin osa parisuhdetta, vaikka ei välttämättä tärkein osa, mutta vaikuttava osa kuitenkin, niin että olis ihan kiva jos se puoli toimisi...
Sitä paitsi seksuaalinen kehitys on tärkeä osa ihmisen identiteetin kehitystä ja jos se kielletään, seurauksia voi tarkastella JT-rottalaboratoriossa...
En tietenkään ole vastuuttoman seksin kannalla. Olen siitä samaa mieltä, että harrastaakseen sitä, on tiedettävä seuraukset ja otettava vastuu. Seksi vaan on osa ihmistä ja normaalia. Luulisin, ettei se olisi ongelma JT:n keskuudessa jos siitä ei tehtäisi niin suurta numeroa.
Mutta onhan sekin Jenkeissä todistettu, että sillä Kirkkovyöhykkeellä (tai mikä sen nimi olikaan...) on suhteessa muihin alueisiin eniten teiniraskauksia. Sen takia että valistus ja ehkäisystä puhuminen on kiellettyä. Kieltäminen kasvattaa kiinnostusta. Niin se vain on.
am-ha·’a’rets:
satuin myös näkemään saman Oprah-jakson ja ihan oikeasti myös ihan vahingossa

Lähetetty: 27.07.2007 13:31
Kirjoittaja Vieras
Lehtiveli kirjoitti:troyen kirjoitti:Entäs Lootin tyttärien tapaus? Juottivat isäukkonsa känniin ja sitten paneskelivat sen kanssa. Eikö se nyt ollut pahimman laadun haureutta ja sukurutsausta?
Tarina on mielestäni hieman omituinen, sillä jokainenhan tietää että "Ensimmäinen herättää halun, toinen laskee kalun"
Kaatokännissä ei siis yleensä juuri panopuuhiin ole asiaa.
Tuo on yksilöllistä.
Nimimerkki "kännissä seisottelija"
Lähetetty: 27.07.2007 14:04
Kirjoittaja Markku Meilo
StereoX kirjoitti:Esiaviollinen seksi kai saastuttaisi aviovuoteen.
Juu, mutta silloin on kyseessä jonkun avioparin vuode.
Lähetetty: 27.07.2007 14:31
Kirjoittaja Tony
Lehtiveli kirjoitti:Tarina on mielestäni hieman omituinen, sillä jokainenhan tietää että "Ensimmäinen herättää halun, toinen laskee kalun"
Kaatokännissä ei siis yleensä juuri panopuuhiin ole asiaa.
Juu, kyllä minäkin allekirjoitan vieraan kommentin siitä, että sitä voi säheltää aikamoisessakin myötäisessä.. tai öh, siis pojat on kertonu...
Sitä paitsi, eikös tuo Loot ollut niin "lähellä täydellisyyttä" sukupolvia ajatellen, että voisi kuvitella pelien ja rensseleiden toimineen silloin kovassakin ördelissä. Jos tarinaan jaksaa uskoa ylipäätään.